Siistiä sisätyötä?

Ilma on kuin morsiamen rumanpuoleinen ja ilkeä äitipuoli: tuikea, vimmainen tuuli lyö avokämmenellä, rännänsekaista repaletta vihmoo vaakasuoraan niin, että joudut pyyhkimään suojalasejasi, hanskasi ovat läpimärät ja kylmät – välillä kypärääsi pitkin valuu jäinen noro suoraan niskaasi. 

Kiipeät tuulessa telinettä pitkin korkealle katolle. Kurottaja ylettyy sinne juuri ja juuri. 

  

Tuulee niin kovaa, että katon reunoille ei uskalla mennä. 

  
Vettyneet trukkilavat painavat. Kuorma kasvaa, kurottaja lähtee – sinä jäät. 

   
 
Edellisellä viikolla harjaamasi katto täytyy harjata osin uudestaan, koska ilmastointiasentajat ovat toivorikkaasti kylväneet ruuveja ja popniittejä pitkin bitumia, vaikka tuskin ne siellä niin alkavat lisääntyä, että sieltä mitään satoa kannattaisi vartoa. Lisäksi täytyy harjata kattoterassi, jolta juuri tyhjennettiin kurottajan kyytiin terassilautaa ja muuta puutavaraa. 

Vesi tippuu puoliksi jäätyneen nenäsi päästä.

Minulla oli tällainen päivä tänään. Ei varsinaisesti siis siistiä sisätyötä.

Eikä siinä mitään. Oikeasti. Olin mielelläni ulkohommissa. Kerkesin nimittäin aukoa pari tuntia lattiakaivoja aamusta, kun kurottaja oli bitumimiehen apuna. Ulkohommat hakkaavat lattiakaivoproggiksen 6-0. Ulkona pääsee liikkumaan, saa raitista ilmaa, homma käy vauhdilla ja aika kuluu nopsasti.

Sitä paitsi välillä pääsee lämmittelemään.

  
Hieman takki pääsi kastumaan.

  
Nou comments needed I suppose?

  
Hanskat oli niin märät, että pistin alle nämä lattiakaivonaukaisuhanskat. Märäthän nämäkin on sisältä, mutta eivät yhtä märät! Riisuahan näitä ei kahvin ajaksi kannata, ovat niin märät, ettei niitä niin vain saa takaisin käteen.

  
Ärrän kahvi <3

Iltapäivästä Passat, uskollinen sotaratsu – ja penkinlämmitin. <3

Ei yhtään hassumpi päivä. Kyllä tämä siistit sisätyöt voittaa. Ihan oikeasti.

Askelten määrä on alakanttiin, koska IPhonesta loppui akku ja se sammui kesken keikan. 

Ehti kirjautua 13 780 askelta ja 9,83 km, tämä jonnekin klo 13:n paikkeille.

Likaisissa hommissa

Toinen viikkoni Huhtasuon hoivakotityömaalla on alkanut lattiakaivojen parissa. Olen tänään vain ja ainoastaan puhdistanut lattiakaivoja. Mitä nyt syömässä välillä käynyt, päiväkahveilta vieläpä myöhästyinkin puolisen tuntia. Oli niin kiinnostava lattiakaivo meneillään.

Suurin osa tavallisista Viesereistä on ihan hyvässä kuosissa, joihinkin on jopa joku kirjoittanut ”auki ok”. Tosin niihinkin kannattaa kurkistaa, monesti ovat aika savessa.

Mutta joka kerroksessa on Vieserien lisäksi huomattavasti työllistävämmän vaikutuksen tekeviä metalliritiläkaivoja siivouskomeroissa ja ruoanjakelukeittiöissä. Ne on suojattu ohuella muovilla siinä vaiheessa, kun holvit on valettu. Ja toki ne peijakkaat on siinä touhussa ja tohinassa myös tultu valaneeksi aika roisisti osin umpeen. 

Tänään käytinkin enimmän osan päivästäni näiden metalliritiläkaivojen esiin kaiveluun ja putsailemiseen. Vuorossa oli siis kilikalihommia.

Tältä ne keskimäärin näyttivät aluksi. Metallipannoilla kiinni, ettei valu pyyhkäise sijoiltaan. Sorkkaraudalla aseistautuneena kävin asiaan.

  

Tähän pyritään, että sieltä kaiken betonin ja muovin ja betoniliiman joukosta saadaan esiin itse kaivo. Toki se on kovasti likainen. Putsausvaiheista ei ole kuvia, koska en halunnut sotkea itseäni ja puhelinta.

  

Lopuksi kaivo suojataan taas muovilla.

  

Päiväkahviin mennessä olin hoidellut metalliritiläkaivot joka kerroksesta ja palasin tavan Vieserien pariin. Vastaan tuli tällä kertaa myös ”lattiakaivo helvetistä” – kaivo, jonka on pakko olla niitä, joihin työmaalla aiemmin työskennelleet ei-suomalaiset rakennustöömehed olivat käyneet rehellisesti sanottuna kusella. Positiivista tässä on lähinnä se, että kusikaivo ei ollut vastassa ensimmäiseksi aamulla. 

Mestari Karihan oli kertomansa mukaan saanut töömehen kiinni itse teosta. Niinpä olenkin jokseenkin luottavaisella mielellä sen suhteen, että töömees todennäköisesti sai kipeästi kaipaamaansa koulutusta asiassa. Vahingonilon voimin kauhukaivokin tuli selätettyä. 

Ikävä kyllä iltapäivällä, kun asiasta oli puhetta, kävi ilmi, että Karin rysäkaivo oli ollut saunakaivo. Minun kohtaamani ei ollut. Joten näitä pahanhengen henkosia on ehkä vielä edessä. Se on jopa todennäköistä, koska planovalmisteluja tekevän Tuomon sanojen mukaan töömehed olivat käyttäneet henkilökohtaisena pisuaarinaan jopa kerroksissa olevia vesiastioita. Muuraa siinä sitten, kun laastin tehtyäsi havaitset asiain tilan! 

Enpä olisi arvannut, että arki rakennustyömaalla pitää sisällään tällaistakin. Kulttuurit kohtaavat – mutta että tällä tavalla?!

Saapa nähdä, meneekö huominenkin yksikseen lattiakaivojen ihmeellisessä maailmassa. Kakkoskerros on 2/3 tehty. Kaksi kerrosta jäljellä. Tämä on sellainen työ, jota ei teetettäisi kenelläkään oikeasti töissä olevalla. Tämä jäisi tyystin tekemättä normaalisti raksalla. Sopiva pikku puuha sellaiselle, joka on melkein oikeissa töissä. Toki teen sen, kun kerran käskettiin. Täytyy koittaa urakoida, sillähän tästä hommasta pääsee. Katsotaan, mitä sitten pääsee tekemään.

Askelia tänään: 10 612

Kilometrit: 7,7

Pientä nostetta

Mikäpä sen soveliaampi päivä nostohommille kuin perjantai 13. päivä?

Joka tapauksessa kurottaja pörräsi pihaan aamuseitsemältä ja aloitimme päivän siivousurakan. Olimme valmistautuneet kiertämällä edellisinä päivinä kerrokset ja keräämällä kaiken mahdollisen roskalavalle menevän ”roska-Roopeihin” ja Suloihin. Koska rakennushissi oli purettu pois jokin aika sitten, Roopet ja Sulot täytyi nyt tyhjentää kurottajan lavalle parvekkeiden kautta. 
  

Hoidettuamme roskat kerroksista oli luvassa pieniä tarvikenostoja, levyttäjälle nostettiin metallirunkoja ja villoja ja tasoitemiehille tasoitelavoja. Lavat nostettiin parvekkeen kynnykselle ja vedimme ne siitä hulilla sisälle. 

  

Kurottajan kuljettaja ei nähnyt kolmannen kerroksen parvekkeelle, joten siinä vaiheessa hän tuli hoitamaan noston kauko-ohjaimella parvekkeelta. Tosin eipä hän paljoa nähnyt kakkoskerrokseenkaan, mutta nosti lavan nätisti sinne sisälle silti, vaikka lavan molemmin puolin jäi tilaa alle viisi senttiä. 
  

Sitten vesikatolle taas ja sieltä roinaa kurottajan kyytiin. Seiskalta oli tyhjä roskalava ja päivällä se oli jo täynnä. Hoidimme siis lavallisen jätettä ulos. 

  

Huolimatta ilmassa leijuvasta taikauskon uhasta kaikki nostotyöt sujuivat kauniisti. Vesikatto saatiin muuten siistiin kuntoon, mutta ylimmälle tasolle joudutaan ottamaan ensi viikolla isompi kurottaja ja terassimiesten jäljiltä odottaa kattoterassilla painekyllästettyä puutavaraa ja muuta roskaa.

Päiväkahvin jälkeen siirryimme ykköskerrokseen käymään läpi viemäreitä. Suojakannen alta löytyy monesta lattiakaivosta viemäriputken liitoskohdan muovinpalanen ja tyypillisesti Uponorin saatekirjelmä, monista myös betonivalua. 

Mestari Kari on kehitellyt meikäläiselle mission näiden lattiakaivojen osalta: avaan, puran, pesen, varmistan, että vesi pääsee kulkemaan, kokoan ja pistän kiinni. Ja pesualtaan viemäriputken pää, joka valusta törröttää, teipataan kiinni. Tosin ne on teipattu jo ennen valua, joten ensin se pää kaivetaan esiin jostain betonin ja jesarin seasta. 
   

Talossa on 101 huoneistoa, jokaisessa on kaksi lattiakaivoa, lisäksi keittiöiden ja saunojen ja muiden huoltotilojen lattiakaivot. Ehdittiin tänään ykköskerros puoliväliin. Luvassa on siis vielä aika rapsakka määrä lattiakaivoja. En haluaisi nähdä niistä minkäänsorttisia unia, mutta pelkään niin käyvän…

http://youtu.be/gCrluB8Ng7E 

Askelia tänään: 18 281

Kilometrit: 13,11

Työtehoseurassa

  
 

Tänään oli touhukas päivä. Yleismies Hanelle on alkanut valjeta, minkälaiseen työtehoseuraan hän on joutunut minun rantauduttua työmaalle. Miesparka koitti aamupäivästä vähän toppuutella, mutta ronttasin lavoja nokkakärryillä roskalavalle sen verran rivakasti, että ilmeisesti hän katsoi turvallisemmaksi antaa periksi luonnonvoimien edessä. Mutta homma menee kuulkaas niin, että meikäläisen perintötekijöillä aika kuluu huomattavasti nopeammin, kun on tekemistä. Tuskastun, jos pitää kuluttaa aikaa tyhjän panttina. 

Niinpä aamupäivän mittaan tehtiinkin sitten puhdasta mestaa jollekin kellariin.
Iltapäivällä ehdittiin jatkamaan vesikaton siivousta, tällä kertaa kiivettiin telineitä pitkin korkeimmalle katolle. 

   
   

Huomenna tulee aamusta kurottaja ja hommat jatkuu vesikatolla, sieltä lastataan kampetta kurottajan kyytiin.

Askelia tänään: 21 930

Kilometrit: 15,69

Viissataakuus askelmaa

No niin, eka päivä työmaalla takana. 
  

Oli kyllä jokseenkin tylsää. 

Toivottavasti siellä pääsee tekemään muutakin kuin siivoilemaan – koska siellä on jo valmiiksi niin siistiä, että ei oikein löytynyt edes siivoiltavaa! 

Kyseinen työmaa oli saanut P1-puhtausluokituskontrollissa 98/100 p. mikä kertoo aika paljon siitä, miten siisti työmaa on kyseessä. 

Turvallistakin vaikuttaa olevan, TR-mittauksen pisteet olivat myös jossain 95:n kieppeissä. 

Aamulla mestari Olli-Pekka perehdytti minut ja kierrettiin työmaa. Samalla tarkkailtiin betonin kuivumista. 

  

Sen jälkeen päivä kului siinä, että yleismiesjantusen eli Hanen kanssa kierrettiin kerroksia ja kerättiin roskia ja pahvia pois. Lisäksi nostettiin kurottajan kaverina kipsilevyä meidän raksapuolen entiselle opiskelijalle Majaniemelle, joka tekee viimeisiä levytyksiä, Ismon entisiä oppilaita.
   
 

Välillä kiivettiin vesikatolle siivoamaan ja ravattiin vähän väliä sieltä alas maan tasolle milloin mistäkin syystä – viisi kerrosta ja 18 askelmaa per kerrosväli. Olen tehnyt vähintään 500 askelkyykkyä ja jalat ovat ihan puuta. Olen kävellyt päivän aikana IPhonen mielestä 21 779 askelta, 15,43 kilometriä. Kipsilevyjen kantamista. Kovaa harjaamista. Tyystin fyysistä työtä siis – en kyllä olisi selvinnyt näistä, jos ei takana olisi kohta vuoden treenit kuntosalilla. Se jeesaa todella. 

Kovasti työntekijöitä kiinnostaa, miksi äidinkielenopettaja on rakennustyömaalla. Kesälomien pituudesta on päästy keskustelemaan. 

Entisiä ja nykyisiä opiskelijoitamme työmaalla on, talotekniikalta tuli joku työssäoppimaan myös tänään ja laatoituksia tekee Teron entinen opiskelija Lönn. 

Iltapäivällä iski vielä lisäduunia vesikatolla, kun mestari-Kari tuli sanomaan, ettei Hanen aamuinen siivoaminen ole ollut riittävää. Niinpä harjasin sitten sahanpurua ja pikkukiviä bitumikatteesta pari tuntia. Ihan koko kattoa en ehtinyt – ja silmäsuojat multa jäivät sinne vesikatolle. Ne huurtuivat siinä heiluessa niin, ettei ne päässä nähnyt mitään. Seliseli.

Eli sitähän tämä meinaa, että aamulla kipitän ensi töikseni taas ne rappuset sinne vesikatolle – ja näen märkiä päiväunia hissistä. Jota onneksi asennetaan jo. 

Turvassa?

Kävin tällä viikolla suorittamassa yhdessä pintakäsittelypuolen ykkösvuoden opiskelijoiden kanssa Työturvallisuuskortin. Kurssilla painotettiin oikeanlaista asennetta turvallisuusasioissa: kaikki työtapaturmat on mahdollista välttää. 

  
Asennekasvatus on paikallaan, koska turvallisuusasioissa kaikki lähtee asenteesta – ja koska rakennustyöt ikävä kyllä ovat vaarallisimpien ammattien kärkipäässä tapaturmatilastoissa. 

  
Hyvä juttu on se, että työturvallisuuteen on satsattu rakennusalallakin entistä enemmän jo jonkin aikaa ja raksa-alan työtapaturmia on viime vuosina saatu vähenemään, vaikka tehtyjen työtuntien määrä on samaan aikaan kasvanut. 

Myös tapaturmien vakavuusaste on parempaan päin – kun 1990-luvulla raksoilla kuoli vuosittain tapaturmissa keskimäärin kymmenen henkilöä vuodessa, 2000-luvulla kuolemantapaukset on saatu vähenemään noin viiteen vuosittain. Tunnistamalla läheltä piti -tilanteet ja puuttumalla lieviinkin tapaturmiin voidaan poistaa vakavien onnettomuuksien riskit. 

Eniten tapaturmia rakennuksilla sattuu nimenomaan talonrakennusmiehille ja kirvesmiehille ja suurin osa tapaturmista kohdistuu putoamisten ja liukastumisten lisäksi käsiin ja pään alueelle. Pään alueelle tulevat vammat ovat tietysti helposti vaarallisia myös. 

Minusta erityisen huolestuttavaa on se, että tilastollisesti nimenomaan nuorille rakennusmiehille sattuu paljon tapaturmia. Ilmeisesti kokemus tuo malttia ja lisää tietoisuutta riskeistä – mutta kantapään kautta läheltä piti -tilanteista omaksuttujen oppien oppirahat tulevat liian kalliiksi aina, kun jonkun turvallisuus on hintana. 

Rakennusteollisuus teki vuonna 2010 kymmenvuotisen ohjelman työtapaturmien kitkemiseksi kokonaan alalta pois vuoteen 2020 mennessä. ”Nolla tapaturmaa rakennusteollisuudessa 2020” -tavoitteen saavuttaminen edellyttää, että kaikki rakennusalalla toimivat ja työskentelevät sitoutuvat siihen. 

Tavoite on kova, mutta se on mahdollista saavuttaa – ja se, jos mikä, on tavoittelemisen arvoinen tavoite. Kaikilla on oikeus tehdä työtä turvallisissa olosuhteissa.

(Lähde: https://www.rakennusteollisuus.fi/Tietoa-alasta/Tyoturvallisuus/Tyoturvallisuus-rakennusalalla-perustietoa/ )

Alussa

Alussa oli sana – ja se sana tuli yksikönjohtajaltani sähköpostitse.

Kannustettiin, että nyt olisi kuitenkin hyvä mahdollisuus lähteä opettajien työssäoppimisjaksolle vielä tämän vuoden puolella. Minun oli tarkoitus lähteä sähköalan yritykseen työssäoppimaan jo kakkosjaksolla, mutta yritys, jonka kanssa asiasta sovittiin, perui.

Mutta jos kuitenkin olisi mahdollista löytää jokin toinen paikka…

Maailmahan on paikkoja väärällään, siitähän se ei voi jäädä kiinni.

Ja jos on sellaisia työkavereita kuin minulla on rakennusosastolla, ne kyllä hankkivat ihmisen hyvin vikkelästi johonkin paikkaan, eikä mihin tahansa paikkaan jonkun montun reunalle värjöttelemään ja paleltumaan hengiltä, vaan sellaisiin hieman leudompiin olosuhteisiin, joissa voi ajatella jopa tällaisen melkein oikeisiin töihin tottuneen ammatillisen oppilaitoksen äidinkielenopettajan selviävän (melkein) täysissä sielun ja ruumiin voimissa kuusi viikkoa.

Kiitos siis Annen, Antin, Arin, Teron ja Pertin, minun kolmosjaksoni kuluu Rakennusyhtiö SRV:n työmaalla Huhtasuolla.