AZURIT Seniorenzentrum Hooksiel

Moin!

Azurit on ikääntyneille suunnattu palvelutalo, mutta siellä on myös nelikymppisiä asiakkaita. Asiakkaita on lyhyt- ja pitkäaikaishoidossa ja saattohoidossa.

Palvelutalossa on yhden ja kahden hengen huoneita. Huoneet ovat tilavia. Osastoja on 3, yksi osastoista on tarkoitettu dementikoille. Talossa on oma parturikampaamo, jossa parturikampaajat käyvät tiistaisin. Erilaisia virikehuoneita on muutama. Jokaisessa kerroksessa on omat ruokailutilansa. Lisäksi alakerran ruokailutilaan menee osa asiakkaista syömään.

Työntekijöiden määrä riippuu asiakkaiden tarpeista. Jokaiselle asiakkaalle on määritelty aika, paljonko tarvitsee hoitajien aikaa päivittäisissä toiminnoissa. Yleensä meidän osastolla kolme hoitajaa aamulla ja kaksi iltaisin.

Hoitotyö on erilaista kuin Suomessa, mutta tietenkin osittain samanlaista. Asiakkaita on omatoimisista vuodepotilaisiin. Vuodepesut tehdään päivittäin, kun Suomessa tehdään kokonaisvaltainen vuodepesu kerran viikossa. Pesut tehdään pyyhkeillä, eikä kertakäyttöisillä pesulapuilla. Erilaisia apuvälineitä on paljon, mutta niitä ei käytetä kuitenkaan paljoa. Sängyt ovat samanlaisia sähkösänkyjä kuin Suomessa, joissa on reunalaudat, mutta monella asiakkaalla pidetään vain toista lautaa ylhäällä ja toiselle puolelle laitetaan patja lattialle.

Talolla on oma fysioterapeutti, jonka matkassa kuljemme aina torstaisin. Kuntoutusta pääsemme tekemään silloin paljon paremmin, kun fysioterapeutti kertoo ja näyttää meidän omilla kehoillamme, että mitä, miten ja miksi tekee asiakkaalle.

Meillä on Hannan kanssa eri koulutusohjelmat, joten meillä on erilaiset tavoitteet vaihtojaksolle. Mä oon kuntoutuksessa ja Hanna vanhustyössä. Mun tavoitteet ovat, että pystyn arvioimaan asiakkaan toimintakyvyn kaikkia osa-alueita, käyttämään hieman saksan kieltä niin työntekijöiden, asiakkaiden, kuin omaistenkin kanssa sekä ergonomian huomioiminen ja siitä kertominen muille työntekijöille, koska täällä tehdään esim. siirrot eri tavalla kuin Suomessa. Hannan tavoitteet ovat sujuvan saksan kielen käyttäminen hoitotyössä, omaksua vieraan maan hoitotyön periaatteet ja käytännöt sekä pystyä toimimaan itsenäisesti osana työyhteisöä ja tarjoamaan asukkaille kokonaisvaltaista hoitoa.

 

Tschüss,

Tintti & Hanna 🙂

Moikka maailma!

Moin eli moi!

Tää ensimmäinen juttu tulee nyt tällei tyylikkäästi viikon myöhässä mutta hei, parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Eli saavuttiin tyttöjen kanssa Saksan maalle viime viikon maanantaina todella uuvuttavan Jyväskylä-Helsinki-Kööpenhamina-Bremen reitin jälkeen. Elina ja Rosa jäivät Wilhelmshaveniin ja me Jennan (kavereiden kesken Tintti) kanssa jatkettiin matkaa pieneen turisti-kylään Hooksieliin.

Alter Hafen Hooksiel

Ensimmäiset päivät menivät kämppään asettuessa ja kylään tutustuessa. Asumme vanhan sataman tuntumassa pienessä kaksiossa. Saimme myös asunnon omistajalta käyttöömme polkupyörät. Kylää ympäröivissä metsissä on paljon pyöräreittejä jotka kiertävät joen vartta pitkin meren rantaan. Sanoinkuvaamattoman upeaa!

Pyöräretki joen varrella
Pyöräretki joen varrella
Maaseudun asukkaita
Maaseudun asukkaita

Keskiviikkona oli ensimmäinen työpäivä. ”AZURIT Seniorenzentrum Hooksiel” tarjoaa palveluasumista kaiken kuntoisille ikä-ihmisille. Yhteistä kieltä on hyvin vaikea löytää niin työntekjöiden kuin asukkaidenkin kanssa – saksalaiset kun osaavat puhua vain saksaa :D. Onneksi siellä oli kuitenkin varauduttu meidän tuloomme ja aamuvuorosta löytyi kaksi poikaa, jotka osasivat edes jonkun verran kommunikoida kanssamme. Hommat täälläpäin hoidetaan vähän eri tavalla mitä Suomessa, mutta vielä ei ole tullut vastaan mitään, mitä ei olisi handlattu. (Paitsi tietenkin sujuva saksan puhuminen). Töitä meillä on maanantaista torstaihin, perjantaisin käymme koulussa ja viikonloput ovat vapaita.

Saksa on tosi kaunis maa ja tää maaseutu on jotain ihan ennennäkemätöntä! Ihmiset on ihan älyttömän ystävällisiä ja vieraanvaraisia vaikka yhteinen kieli onkin hakusessa.  Ensin ajateltiin, että kuusi viikkoa on aika pitkä aika, mutta nyt tuntuu siltä ettei se riitä mihinkään!

Terkuin: Hanna ja Tintti