Erätyshanke päättyy – yhteistyö jatkuu

10.12.2015 Hankkeen loppuseminaari Hyvinkäällä

Erätys II on loppusuoralla ja loppuraporttia vailla. Hanke antoi todella hyvän verkoston luontomatkailun koulutuksen kehittämiseksi paikallisesti ja valtakunnallisesti. Hyviä käytänteitä jäi elämään ja suunnitelmat ulottuvat jo nyt pitkälle ensivuoteenkin. Erityisesti haluan kiittää Antti Tähkäpäätä, Laura Kuusista, Pekka Peiposta, Erkki Karjalaista, Kai-Eerik Nyholmia sekä Pasi Ruohtulaa uusista ystävyyssuhteista ja hankkeen loistavan hengen ylläpitämisestä. Meillä oli hyvä ”pössis”. Kiitos.

Liitteenä  seminaarin anti ja jatkosuunnitelmia.

Erätyshankkeen loppuseminaari 10.12.2015

Kokonaisuudessaan hanke kesti kaksi vuotta. Hanke päiväkirja löytyy tästä erätys-sivulta.

Yksi kommentti artikkeliin ”Erätyshanke päättyy – yhteistyö jatkuu

  1. Erityisopetuksen toteuttamisessa noudatetaan kolmiportaisen tuen mallia. Osa yleista tukea ovat laadukas perusopetus ja kouluyhteison valittava seka myonteinen ilmapiiri. Yleista tukea toteutetaan, kun opetusta eriytetaan, opetusryhmia jarjestellaan joustavasti, annetaan tukiopetusta ja osa-aikaista erityisopetusta seka hyodynnetaan koulunkaynninohjaajien tyopanosta. Oppilaalle voidaan laatia oppimissuunnitelma. Yleisen tuen tarpeen arviointi ja vastuu tuen antamisesta kuuluu luokanopettajille, mutta moniammatillinen yhteistyo on tarkeaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *