m

Roi ja Jaakko Tanskassa

Asumme siis täällä Tanskassa asuntolassa, jossa on monesta Roskilden koulusta oppilaita. Tässä rakennuksessa on myös kokkien ja lihanleikkaajien koulu. Asuntolalta koululle on matkaa kävellen vain noin 5 minuutin matka. Olemme tykänneet asuntolasta, koska huone on hyvä ja täällä on paljon kavereita ja täällä voi myös esim. pelata biljardia, pleikkaria, pingistä tai tehdä muuta hauskaa. Täältä on myös 15 minuutin kävely matka Roskilden keskustaan jossa olemmekin pyörineet jonkun verran.

Vuokra oli suht halpa siihen nähden että siihen kuuluu ruoka, siivous ja muuta. Aamupalan syömme täällä asuntolalla ja samalle teemme lounas leivät jotka otamme mukaan kouluun. Ruoat ovat olleet todella hyviä, mutta siihen leipään alkaa jo kyllästyä, koska Tanskassa ei syödä lainkaan ruisleipää. Koululta saa myös aamuisin teetä ja kahvia kunhan tulee ajoissa paikalle.

Viikonloppuisin saamme oman keittiön käyttöön johon saamme tilata ruokaa, koska asuntolan henkilökunta ei ole töissä viikonloppuisin. Olemme myös tietenkin käyneet testaamassa pari paikallista kebabbilaa ja vielä on pari jäljellä. Tähän mennessä tarjonta on ollut kohtalaista :).

-Roi & Jaakko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close