Kaikki kirjoittajan Beatrice Pannula artikkelit

Loppukatsaus Saksasta

Hallo alles nochmal!

Täällä sitä taas ollaan ja edessä on minun viimeinen ja luultavasti kaikkein sekavin postaus. Pointtina on arvioida kv-vaihtoa kaiken kaikkiaan, tavoitteita, Saksan kulttuuria, mitä opimme paikallisesta elämänmenosta sekä kertoa vähän mikä oli mielenkiintoisinta. Tarkoitus on myös vertailla työmenetelmiä Saksassa ja Suomessa, siinä määrin mitä olemme niitä tähän mennessä oppineet. Kerromme työtehtävistä, mitä Saksassa saimme tehdä, ehkä mitä itsestämme opimme ja vielä yritämme antaa ehdotuksia ja vinkkejä muille kv-vaihtoon lähteville.

DSC_2112

Jos ei jo aikaisemmista postauksista sitä ole voinut päätellä, mainittakoon että kv-vaihto oli rikastuttava ja hieno kokemus, jota en vaihtaisi mihinkään (siitäkään huolimatta, että tämä jakso on vyörynyt päälle järkyttävänä sekamelskana, kun Saksassa ei etukäteen kursseja voinut suorittaa). Opin hurjasti asioita liittyen Saksaan, hoitotyöhön, itseeni ja kielitaitoon.

DSC_2103

Tavoitteenani oli oppia kommunikoimaan saksan kielellä asiakkaiden ja vähän omaistenkin kanssa. Tämä toteutuikin, sillä vanhuksista englantia puhui yhteensä noin kuusi niistä noin neljästä-viidestäkymmenestä, joiden kanssa olin työssäni tekemisissä. Ikäihmiset puhuvat sen verran kovemmalla äänellä ja hitaampaan tahtiin saksaa, että opin heitä ymmärtämään, kun he jotain tarvitsivat ja ihan keskustelemaankin heidän kanssaan saksaksi. Toinen tavoitteeni oli päästä toteuttamaan itsenäisesti hoitotyötä vieraassa maassa, ja sekin onnistui hienosti. Jo toisena päivänä, kun vaihdoin osastoa osastolle 3, kun puolivälissä piti vaihtaa, pääsin yksintekemään aamutoimet 3-4 asukkaalle. Minua kohdeltiin kuin yhtä työntekijää ja sain tehdä samoja asioita kuin muutkin hoitajat. Lääkehoitoon en päässyt osallistumaan, kun siellä sairaanhoitaja tekee sen, mutta se ei kuulunutkaan kv-vaihdon tavoitteisiin. Saksankielentaitoni parani huimasti, sillä lähtötilanteessa osasin vain muutamia fraaseja, mutta loppuviikkoina pystyin jo keskustelemaan vanhusten ja työntekijöiden kanssa ja esimerkiksi kertomaan itsestäni ja Suomesta, sekä kysellä heiltä itseltään vointia ja muuta. Englanninkielen kanssa ei mitään uusia tuulia ollut, toki sekin vähän kehittyi kun joillekin ihmisille pääsi englantia puhumaan, mutta sen suhteen ei mitään ongelmia ollut.

image
Vielä kerran, lempparisiltamme jota kutsiumme nimellä Blue Bridge. Tätä pitkin pääsimme merenrannalle.

Opin molempien osastojen päivärytmin, kun tein sekä aamu- että iltavuoroja. Opin myös uusia työmenetelmiä ja -tapoja. Aamupesut esimerkiksi tehdään asukkaalle henkilökohtaisilla pesulapuilla ja pyyhkeillä, jotka sitten pestään talon omassa pesulassa. Yhteistyö paikallisten hoitajien kanssa sujui hyvin, kun nekin, jotka eivät englantia ollenkaan puhuneet, hoksasivat ohjata minua saksaksi. Kun itse oma-aloitteisesti osallistuin hoitotyöhön, muut hoitajat ottivat minut hyvin vastaan. Välillä tuli sekaannuksia, jos en ymmärtänyt ohjeita, jotka olin saksaksi saanut. Esimerkiksi kerran osaston pomo pyysi minua hakemaan erän herran alakerrasta, mutten tarkalleen ymmärtänyt mistä, käsitin ensin että aulasta. Kiersin alakertaa (jossa on paljon käytäviä, muutama aula, kampaamo, kahvila, seminaarihuone, ruokala jne.) hyvin pitkään ennen kuin vihdoin tajusin kurkistaa kampaamoon ja löysin kyseisen herran. Isompia ongelmia ei koskaan syntynyt, enkä alkanut vastuullisempia tehtäviä tekemään ilman että olin ymmärtänyt ohjeet hyvin. Sain kuitenkin hyvää palautetta ns. ohjaajaltani, joka on opiskelija ja työskentelee osastolla sekä puhuu hyvin puhuu englantia. Hänen mukaansa työotteeni olivat varmoja ja toteutin saamiani ohjeita hyvin.

Niinä aikoina kun merelläkään ei ollut kylmä..
Niinä aikoina kun merelläkään ei ollut kylmä..

Vaihdossa mielenkiintoisinta oli Saksan hoitomenetelmiin ja kulttuuriin tutustuminen. Tuli esiin paljon uusia asioita, joita ei itse tajua edes ajatella. Esimerkiksi osa aikuisista, jotka ovat käyneet koulua 80-luvulla, eivät ole ollenkaan opiskelleet englantia koulussa, sillä he ovat asuneet Berliinin muurin toisella puolella, ja koulussa on opetettu venäjää.
Saksalaiset muuten liikkuvat vähemmän kuin suomalaiset. Melko raju yleistys, myönnetään, mutta sellaisen yleiskuvan olen saanut. Itse olen ollut koululiikunnassa korkeintaan keskitasoa, parhaani olen kyllä yrittänyt, mutten ole erityisen liikunnallinen. Saksalaisten liikuntatunneilla en tiennyt itkeäkö vai nauraa, sillä he tekivät naurettavan kevyitä harjoituksia ja valittivat kuinka rankkaa se on. Me Bean kanssa katsoimme toisiamme silmiin: loppuiko se harjoitus jo? Luulin ettei alotettukaan vielä. Sain ensimmäistä kertaa kokea pärjääväni liikunnassa muille. 😀
Myös elintavat vaikuttivat ainakin olevan saksalaisilla kehnommat kuin suomalaisilla. Koulussa esimerkiksi ei ole lounasta, vaan jokaisella on eväät. Oli meillä katselemista, kun suurin osa oppilaista söivät eväkseen suklaata, keksejä tai muuta naposteltavaa ja joivat limsoja ja mehuja. Lähihoitajaopiskelijoita hekin, varmaan vähän erilaista ravitsemusohjeistusta saaneet kulussa kuin me.

Kyllä ne Saksan herkut silti meillekin maistuvat...
Kyllä ne Saksan herkut silti meillekin maistuvat…
Suklaalla päällystettyä ananasta ja omenaa. Nam :p Näitä myytiin kaikilla joulumarkkinoilla.
Suklaalla päällystettyä ananasta ja omenaa. Nam :p Näitä myytiin kaikilla joulumarkkinoilla.

20141123_151126

Itse sokerihiiri vauhdissa.. Kehtaa vielä puhua saksalaisten syömistottumuksista :D
Itse sokerihiiri vauhdissa.. Kehtaa vielä puhua saksalaisten syömistottumuksista 😀

Plussaa kuitenkin vanhainkodille siitä, että lähes joka aamu asukkaille pilkottiin hedelmäsalaatti tuoreista hedelmistä, jotta he saisivat vitamiineja riittävästi. Alipainoisille tai muuten huonosti syöville asukkaille tarjottiin eräänlaista proteiini-vitamiinijuomaa iltapäivällä tukemaan monipuolisempaa ravitsemusta.

Turvallisuustekijöistä kiinnitin huomiota lähinnä huonoon ergonomiaan hoitajilla. Hyvin harva sääti sängyn oikeaan asentoon hoidettaessa asukkaita sängyssä. Toiset kylläkin ohjeistivat minua itseäni niin tekemään, jos vahingossa jätin sängyn liian alas hoitaessani asukasta, pisteet näille hoitajille. Sängyn reunat nostettiin ylös asukkailla, joilla niin tarvitsi tehdä turvallisuuden vuoksi, mutta kaikilla muilla ne olivat alhaalla öisin, mikä on mielestäni hyvä, sillä se kunnioittaa asukkaiden itsemääräämisoikeutta paremmin kuin Suomen vanhainkodeissa kunnioitetaan keskimäärin. Rollaattorit olivat oikein säädettyjä vanhuksille minun silmieni mukaan ja keskimäärin turvallisuustekijät olivat huomioitu hyvin vanhainkodilla. Esimerkiksi palo- ja turvallisuusohjeet olivat selkeät ja varauloskäyntejä löytyi.

Nämä huipputytöt ja Hampurin järvi. Kyllä teimme mukavia reissuja. (ps. hyvää itsenäisyyspäivää Suomi, sen vietimme Hampurissa!)
Nämä huipputytöt ja Hampurin järvi. Kyllä teimme mukavia reissuja. (ps. hyvää itsenäisyyspäivää Suomi, sen vietimme Hampurissa!)
image
Uninen turisti, minnekä lie taas oltiinkaan matkalla. Paikoilleen ei paljon jääty.
image
Kerran käytiin Oldenburgissa kenkäostoksilla, on kyllä tullut tarpeeseen 😀

Vielä, mitä itsestäni opin vaihdon aikana.. Että tykkään saksankielestä enemmän kuin luulinkaan, uskallan puhua vieraille, ja saatan sittenkin tykätä uusien kenkien ostamisesta! Eivaan.. Sain valtavasti itsevarmuutta, kun koin että pärjään vallan kohtuullisesti saksan kielellä aivan yksin osastolla, jolla ei juurikaan kukaan puhu englantia. Kun sitten vaihdoin osastoa ja pystyin englanniksikin kommunikoimaan tämän englantia puhuvan tytön kanssa, hän antoi minun toimia itsenäisesti vertaisenaan työntekijänä jo toisesta työpäivästä lähtien. Se myös vaati minulta oma-aloitteisuutta, jota en Suomessa ole työssäoppimassa niin paljon tuonut esille, sillä saksalaiset eivät olisi osanneet antaa tehtäviä vierasmaalaiselle, jollen itse olisi ensin näyttänyt mitä osaan tehdä. Opin, että pärjään heikohkolla kielitaidollani oikein hyvin käytännön tilanteissa. Onneksi ei koulunumerot kerro kaikkea. Huomasin nauttivani vanhusten kanssa työskentelystä entistäkin enemmän. Nyt vain odotan mielenkiinnolla seuraavaa harjoittelua Suomessa, onkohan se todella helpompaa sitten kun ymmärtää kaiken, mitä työntekijät ja asukkaat/potilaat puhuvat. Niin sitä ainakin vieraassa maassa kuvittelee:)

Kiitos vielä koululle tästä upeasta tilaisuudesta! Kokemus oli ikimuistoinen. Muille kv-vaihtoon haluaville sanon, että matkaan kannattaa lähteä avoimin mielin odottamatta mitään. Olemalla itse avoin ja oma-aloitteinen niin töissä kuin vapaa-ajalla, saa varmasti eniten kokemuksesta irti. 🙂
Tässä oli Roosan jorinat ja kuvat pomppivat sekalaisessa järjestyksessä milloin mistäkin.
Kiitos niille, jotka ovat blogiamme käyneet joskus kurkistelemassa.

 

Kaikki tyttöset yhessä oldenburgin joulumarkkinoihin tutustumassa.
Kaikki tyttöset yhessä oldenburgin joulumarkkinoihin tutustumassa.
Suklaalla päällystettyä ananasta ja omenaa. Nam :p Näitä myytiin kaikilla joulumarkkinoilla.
Suklaalla päällystettyä ananasta ja omenaa. Nam :p Näitä myytiin kaikilla joulumarkkinoilla.

 

Tämänkin pikkukaupungin nimen jos muistaisimme, ni olis meillä norsun muisti. Bean kanssa siis vieralimme Keski.Saksassa ja junaa vaihdoimmme neljä-viisi kertaa suuntaansa. Ehti tutustua vähän paikkoihin vaihtojen aikana.
Tämänkin pikkukaupungin nimen jos muistaisimme, ni olis meillä norsun muisti. Bean kanssa siis vieralimme Keski-Saksassa ja junaa vaihdoimmme neljä-viisi kertaa suuntaansa. Ehti tutustua vähän paikkoihin vaihtojen aikana.
image
Korbachista, Keski-Saksasta lähtiessä saatiin koko junavaunu käyttöömme, ja vielä juttuseuraa oikein miellyttävästä konduktööristä, joka esitteli meille maisemia.
Roosa löysi lampaita!!! Oikein, oikein pitkän aamulenkin jälkeen löytyi merenrannalta kavereita. Vissiin niille joku aita oli kyhätty vähän matkan päähän, mutta monia kilometrejä niillä oli siellä tilaa kuljeskella.
Roosa löysi lampaita!!! Oikein, oikein pitkän aamulenkin jälkeen löytyi merenrannalta kavereita. Vissiin niille joku aita oli kyhätty vähän matkan päähän, mutta monia kilometrejä niillä oli siellä tilaa kuljeskella.
Täällä me lenkkeiltiin, kalpeat suomitytöt..
Täällä me lenkkeiltiin, kalpeat suomitytöt..

DSC_2275

 

Hampurin joulumarkkinoita

 

DSC_2294

DSC_2360

DSC_2369

DSC_2390
Pakko oli leipoa pipareita edes kerran ja ison vaivan näinkin. Mausteet etsimme yksi kerrallaan marketista google-kääntäjän avulla, neilikkaa löytyi vain kokonaisena eli se murskattiin kauhalla, ja saamamme termospullo toimi kätevänä kaulimena. Melkein piparin makuisia niistä tulikin 🙂 Helka, Mimmi ja Bea makutuomareina.

image

DSC_2389

DSC_2222
Tytöt ihmettelee Hampurin juna-asemaa

Asiaa työstä tähän väliin

Asia-aloitus oikein nimikyltillä ;)
Asia-aloitus oikein nimikyltillä 😉

Jotakin oikeata asiaa vaihteeksi. Asetin itselleni tavoitteeksi asioita joita haluaisin täällä työskennellessäni oppia ja toteuttaa. Potilaiden kanssa kommunikointi, sekä ymmärretyksi tuleminen molemmin puolin. Jonkinlainen kommunikointi omaisten kanssa. Laadukas hoitotyö ennen kaikkea.Työskentelen osastolla 3. Siellä on dementia potilaita, sekä diabetes potilaita ja sydämen vajaatoiminta yms. Suurin osa potilaista kykenee liikkumaan itsenäisesti, mutta kaksi on vuoteeseen hoidettavia, loput 19 liikkuvat itse. Meitä on aamuvuoroissa yleensä 4 ja iltavuoroissa 3 hoitajaa. Yhtä hoitajaa kohden on n. 7 potilasta riippuen onko ilta vai aamuvuoro. Hoitotyö on lähes samanlaista kuin suomessa, mutta aseptiikka on kyllä todella puutteellista. Hoitaja saattaa hoitaa haavan samoilla käsineillä millä on vaihtanut vaipan. Myös alapesut tehdään joskus ilman käsineitä. Itse kyllä vaadin käsineet ja saankin ne ottaa hoitotoimenpiteissä. Olen päässyt osallistumaan itse hoitotyöhön jo paljonkin. Saan laittaa itsenäisesti potilaita illalla nukkumaan, sekä aamulla valmiiksi aamupalalle, suihkutuksetkin onnistuvat sekä vessassa käytöt.

Potilaiden kanssa kommunikointi oli alussa todella haasteellista koska saksankielen taito oli hieman hukassa. Pikkuhiljaa olen oppinut paljon uutta ja kommunikointi sujuu niin käsimerkkien ja saksankielen avulla kuten joskus englanniksikin. Olemme potilaiden kanssa opetelleet niin saksaa, suomea kuin englantiakin. Onneksi osastollani on ymmärtäväisiä ja luokseen ottavia potilaita. Omaisten kanssa olen kommunikoinut jollakin tasolla, mikäli he ovat englantia puhuneet tai mikäli olen itse tällä vähäisellä saksan taidolla saanut ilmaistua. Olen jo saanut itselleni uuden kamun, 100-vuotias herrasmies joka haluaa lähettää minulle kiitoskirjeen heti kun lähden suomeen. Priimahoitoa kuulema.:D niin suloista.

Itse lääkehoitoa opiskelijat eivät täällä oikein pääse toteuttamaan. Olen kyllä antanut lääkkeet potilaille ja katsonut että he ottavat ne mutta esimerkiksi insuliinia en ole päässyt pistämään, enkä jakamaan lääkkeitä. Minulle on kyllä näytetty miten asia käytännössä toimii ja kuka sen yleensä tekee. Osastollani on pari ihmistä ketkä hoitavat aina lääkeasiat. Luultavasti he ovat osaston sairaanhoitajia. Lääkkeet tulevat osastoille apteekkien valmiiksi pakatuissa pusseissa, joista ne jaetaan dosetteihin. Vain tarvittavat lääkkeet tulevat purkeissa. Haavanhoitoa ja katetripussin vaihtoa sekä mm. PEF-letkun vaihtoa olen päässyt toteuttamaan.

Kaikenkaikkiaan minut on otettu todella hyvin vastaan, perehdytys oli puutteellinen, mutta ajan kanssa ja kysymällä moni asia selkeni minulle. Työympäristö on tosi huumorintajuinen ja minun mielestä se on todella tärkeää hoitotyössä! Yhtenä päivänä hoitaja laittoi päähänsä sidettä ja väritti sitä värikynillä. Sitten hän meni potilaiden luokse ja sanoi että on kaatunut, siinä kyllä naurua riitti kun kukaan ei ollut uskoakseen! Osastoilla käy tosi usein vierailemassa ihmisiä joilla on koiria, mielestäni se on ihana asia joka saa vanhukselle hyvän mielen pitkäksikin aikaa. Vanhainkodilla sisustus on aivan eri luokkaa kun Suomessa. Paikasta on pyritty tekemään ihmisille kodinomainen ja sitä se todella on. Huoneissaan potilailla on esimerkiksi omat huonekalut ja koristeet. Monilla on oma tv, kirjahylly, kiikkutuoli tai muuta sellaista omassa huoneessaan. Sängyt ja yöpöydät ovat yleensä vanhainkodin omat. Tämä viikko oli minun viimeiseni osastolla 3. Vaihdamme osastoja Roosan kanssa joka on aika hyvä idea, sillä mitä enemmän asioita näkee eri näkökulmasta, sitä enemmän täällä oppii.:)Roosa kertoo oman osaston toiminnastaan lisää.

Tässä sisäänkäynti puutarhaan ja siitä osastoille
Tässä sisäänkäynti puutarhaan ja siitä osastoille

Roosa ottaa ohjat nyt tähän postaukseen, kuten tämä blogisivu meille ystävällisesti ilmoittaa kun toinen alkaa muokata toisen kirjoittamaa postausta. Se ei muuten aina oo ihan helppoo, kun toinen on lisännyt kuvia ja toinen tekstiä, aina jompikumpi häviää kun toinen alkaa muokata. Voi meitä tekniikan ihmelapsia!! Koittakaa ymmärtää meitä näiden pitkien postausvälien kanssa, sillä suurimman osan teemme postauksista kännykällä, ja se ei todellakaan oo helpoin tapa. Kolmeen viikkoon päästään nyt toista tai kolmatta kertaa tietokoneelle, että saadaan edes jotain täältäkin julkaistua. Kärsivällisyyttä tarvitaan täälläkin 😀
Mutta sitten tosissaan siihen asiaan. Monessa kohdassa voin yhtyä täysin Beaan, vaikka eri osastoilla työskentelemmekin. Minä siis aloitin dementiaosastolla täällä. Kolme viikkoo on nyt kulunut, ja ensi viikon alusta aloitan sillä osastolla 3, millä Bea on tähän asti ollut. Mielenkiintoista nähdä toisenkinlainen osasto, vaikka pakko myöntää että haikein mielin jo nyt jätän dementiaosaston vanhukset ja työntekijät. Äkkiä sitä ihaniin ihmisiin kiintyykin. Ja niitä ihania ihmisiä siellä riittää. Anteeks, luvattiin etä tässä tekstissä olis asiaakin, mutta mun on pakko kertoa ensin vähän siitä osastoin tunnelmasta! Siellä on niin erilainen meininki kuin se mitä olen Suomen vanhainkodeissa nähnyt. Kun osastolle astuu sisään, tunnelma onj heti valoisa.  Osasto on suunniteltu niin, että dementoituneet vanhukset pääsevät kulkemaan osastoa ympäri, eli käytävä kiertää erästä nelöiön muotoista sisäpihaa ympäri. Osaston keskellä on keittiö, missä vanhuksille laitetaan ruoat, ja ruokailutila, joka on hyvin viihtyisä. Sisäpihan tarkoituksena on, että hyvin dementoituneet pääsevät siellä turvallisesti ulkoilemaan, voimatta karata. Hyväkuntoisimmat pääsevät kyllä poiskin osastolta ja saavat liikkua vapaasti kaupungilla. Seinällä on korkealla katkaisin, jolla osaston ulko-oven saa auki. Silti välillä saa olla tarkkana, ettei fyysisesti hyväkuntoiset, mutta pahasti dementoituneet pääse lähtemään.

Ruokailutilassa on kaikilla osaston asukkailla nimetyt paikat, ja vähemmän dementoituneilla vanhuksilla on osaston perällä aivan oma ruokailutila, jossa he saavat syödä rauhassa. Varmaa on, ettei pääruokailutilassa syöminen ole aina rauhallista. Eräällä penkillä istuu hyväntuulinen herra, joka kättelee jokaista ohikulkijhaa. Kättely ei tosin jää siihen, vaan hänen kanssaan pitää jäädä heiluttamaan kättä vähintään viisi kertaa edestakaisin. En ole tätä hilpeää herraa nähnyt koskaan pahalla päällä! Hänen kanssaan saatan istua pitkiäkin aikoja, hän nimittäin katselee paikallaan aina juorulehtiä, ja niistä hänellä on kovasti kertrottavaa. Tosin se tapahtuu kielellä, josta ei kukaan hoitajista ymmärrä mitään, mutta minullehan se sopii.

Eräs rouva puhua höpöttää taukoamatta, yleensä muistaa minun olevan Suomesta ja kertoo tarinaa oman etunimensä alkuperästä lähes joka kerta. ”Schön namen, na?” Tai siltä se kuulostaa 😉 Sitten on näitä, jotka eivät enää tästä maailmasta paljon tiedä. Heitä autetaan mm. syömisessä. Eräs herra kiertää yleensä osastoa jatkuvasti ympäri, ja istuessaan hokee omalla kielellään ”maa maa maa. naain naain naainnnainnain.” Usein hoitajat hyväntuulisesti vastaavat samaan tyyliin, kun tätä on pidemmän aikaan jatkunut, mihi herra hymähtää. Eräs rouva hyräilee taukoamatta ja hänelle viriketoimintatyöntekijä tai lehtiä lukeva herra sanoo ”Shh Shh”, kun sitä on riittävän kauan kuunneltu. Yhdellä rouvalla on aina jokin pieni esine hukassa, jota hän koko päivän etsii housujensa taskuista ja kurkistelee pöytien alle sekä etsii ulkoa sisäpihalta ja kuvailee esinettä minulle, mutta iltaan mennessä hän onnekseen unohtaa asian. Osastolla myös soi hyvin usein musiikki, nykyään joululauluja! No huhhuh, siinä taas mun nopee kuvaus taas nähään… Okei, NYT siihen asiaan.

Tavoitteet mulla oli samanlaisia kuin Beallakin, eli se, että pystyn työskentelemään toisessa kulttuurissa ja toisella kielellä ja että pystyn kommunikoimaan työntekijöiden, asiakkaiden ja vähän omaistenkin kanssa. Uskallan sanoa, että se on onnistunut yllättävänkin hienosti. Saksaa oppii kohtuullisen nopeasti ymmärtämään, erityisesti kun vanhukset ymmärtävät toistaa asiansa hitaammin ja selkeämmin toiseen kertaan, kun vain kysyy. Työntekijöistä suorastaan säälittävän harvat puhuvat sanaakaan englantia, kai nekin on sitä koulussa joskus opiskellut. Osa ymmärtää käyttää saksan kieltä ohjatessaan mua hoitotoimenpiteissä, toiset sanoo että ymmärrän hienosti saksaa, toiset taas puuttuvat keskusteluun, kun olen puhumassa jonkun vanhuksen kanssa, tyyliin ”Hei frau joku, tämä tyttö tulee Suomesta ja se ei osaa puhua saksaa, ei se ymmärrä mitä sanot sille”. Joskus se vähän ärsyttää ja vastaan saksaksi että kyllä mä vähän ymmärrän ja mun pitää oppia. Mites sitä muuten oppii, jos ei kerran puhumalla ihmettelen minä. Mummot ja papat onneksi tuntuvat vähät välittävän ymmärränkö kaikkea heidän puheestaan, eikä kukaan ole vielä pahastunut jos en ole jotain ymmärtänyt. Yläkerran osastolla, jossa tein kaikki aamuvuorot, oli muutama vanhus, jotka osasivat puhua englantia ja tuntuivat sitä mielellään puhuvan vähän.

Tässä työpaikkaa ulkoapäin. Kolmas kerros on Bean tähänastinen osasto.
Tässä työpaikkaa ulkoapäin. Kolmas kerros on Bean tähänastinen osasto.

Dementiaosasto on periaatteessa yksi iso kokonaisuus Pauline Alsdorff Hausissa, joka koostuu kolmesta kerroksesta. Alimmassa, jossa on kaikkein hyväkuntoisimpia, olen tehnyt kaikki iltavuoroni, eli ensimmäisen viikon ja viime viikon lukuun ottamatta perjantaita. Toisessa kerroksessa on vähän huonokuntoisempia, ja siellä tein kaikki aamuvuoroni, eli sen välissä olevan viikon ja viime perjantain aamuvuoron. Kyllä sieltäkin silti oikein hyväkuntoisia ja orientoituneitakin vanhuksia löytyy. Kolmannessa kerroksessa on pahimmiten dementoituneita asukkaita, mutta siellä olen käynyt vain vierailemassa, esimerkiksi kun olemme käyttäneet siellä olevaa terapiahuonetta. Isona plussana tälle osastolle verrattuna Suomessa näkemääni toimintaan annan tämän viriketoiminnan määrän ja osaston tunnelman. Vanhuksille järjestetään koko ajan jotakin tekemistä, on terapiahuoneita, lauluhetkiä, maalausryhmiä, ja muuta sellaista. Ei siihen paljoa vaadita, kunhan kootaan asukkaita yhteen ja aletaan tehdä jotain yhdessä. Yläkerran osastolla usein otamme pallon ja alamme heitellä sitä piirissä toisillemme. Niin paljon iloa voi tulla yhdestä pallosta.

Hoitotoimenpiteistä sanon samaa kuin Beakin, eli aseptiikka on kyllä monta tasoa jäljessä Suomen hoitotyöhön verrattuna. Useimmat eivät desinfioi käsiään alkuunkaan niin usein kuin me Suomessa, ja hoitajat saattavat käyttää samoja hanskoja eri potilailla. Jotkut jopa tekevät sitä, että desinfioivat hanskat, eivätkä vaihda niitä. Itse vain mahdollisuuksien mukaan aina vaihdan hanskat, kun potilas tai toimenpide vaihtuu. Me muuten käytetään töissä omia vaatteitamme, kun työpaikka ei niitä tarjoa, ja kai silläkin pyritään luomaan vahhuksille kodinomaista tuntua. Meidän osastolla on 32 asukasta ja hoitajia on yleensä aamuvuorossa noin neljä ja iltavuorossa kaksi varsinaista hoitajaa, ja sitten se lääkkeenjakajatyyppi, jollaisesta beakin puhui. Sairaanhoitaja tai joku muu sellainejn, joka vastaa osaston ikään kuin johtamisesta työvuoronsa aikana, kirjaa ja on tietokoneella, muttei osallistu varsinaiseen hoitotyöhön. Usein se on meillä raavas mies, jota hoitajat pyytävät auttamaan joissakin siirroissa.

Ergonomiasta en oikeastaan uskalla sanoa mitään, liekö saksalaiset hoitajat sellaista termiä kuullutkaan. Siinä sitten ihmettelevät käytävällä kun selkää jomottaa äskeisen mummon kääntämisen jälkeen. Asukkaiden määrä varmaan kuulostaa paljolta hoitajiin verrattuna, mutta sitä se ei ole siksi, että suurin osa alakerran asukkaita selviävät kaikista arjen toimenpiteistä itse.  Esimerkiksi iltavuorossa varsinaisia hoidettavia ja petiin laitettavia on hoitajaa kohden noin 6-7 ja näistäkin pari tekee suurimman osan itse, heitä vain vähän avustetaan esimerkiksi vessassa käynnissä tai yöpuvuin laitossa. Sama määrä suurin piirtein on aamuvuorossa asukkaita yhtä hoitajaa kohden.

Tiivistettynä teille, jotka ei mun hirveetä sepostusta jaksanut lukee (sori siitä), että saksalaiset tietää miten vanhuksista välitetään, ja millainen ilmapiiri niille sopii, mutta käytännön asioista, kuten aseptiikasta ja ergonomiasta mulla olis niille pari sanaa sanottavana, jos ne mun kieltä ymmärtäis tai jos mun saksan ulossaanti olis vähänkään parempaa.

image

Ylemmässä kuvassa hoitolaitoksen pihapiiriä, alemmassa taas meidän polkupyörät ja ”kämpän” ovi. Kämpältä meillä siis noin 100 metriä matkaa työpaikalle.

 

image

Sori jäätävän pitkä postaus, voidaan ees yrittää jatkossa tehä vähän tiheemmin näitä, mutta mitään ei voida luvata, kun netti ei oo aina ihan helposti käytettävissämme. Hienosti ollaan kuitenkin pärjätty ja hengissä täällä ollahan.

Palaamme taas, Terveisiä sinne pohojoseen!! Ja hyviä talvikelejä toivotellaan teille, ei täälläkää enää lämmin oo.

Liebe, Bea und Roosa

Zeteler markt

Vähän herkkukojua :)
Vähän herkkukojua 🙂
Houkutteleva sisääntulo kummitusjunaan
Houkutteleva sisääntulo kummitusjunaan

Moin!

Mulla oli viime viikolla vapaapäivä, koska armas tutorini halusi viedä minut erityiseen ja isoon tapahtumaan joka järjestetään vain kerran vuodessa. Eli siis, olin 13.11 (keskiviikkona) tapahtumassa nimeltä Zeteler markt. Se on jokavuotinen tapahtuma johon tulee ihmisiä huvittelemaan jopa maan ulkopuolelta mm. Hollannista. 🙂 tapahtuma oli Zetele kylässä. Kaikki koulut jopa suljettiin sinä päivänä koska opettajat ja koululaiset aikovat olla tapahtumassa huolimatta koulupäivästä. Me mentiin sinne aamulla kello 11 jälkeen, paikka oli jo tupaten täynnä ihmisiä. Tapahtuma oli vähän huvipuiston kaltainen. Paljon naurua, ihmisiä, kojuja, ravintoloita, huvilaitteita, uusia tuttavuuksia..Kummitusjunakin tuli testattua. Ei ollut yhtä karmivia kuin suomessa on 😀 Ainut mitä säikähdettiin oli lopussa hirveän kovalla  äänellä kuuluva moottorisahan ääni.

Kello on 12 ja ihmisiä ihan tungokseen asti.
Kello on 12 ja ihmisiä ihan tungokseen asti.

Terkkuja Suomeen!

Liebe, Bea