Kohtaamisia

Ihan hassua miten paljon ehtii tapahtua parissa viikossa, ja vielä hassumpaa miten vähän jää aikaa kirjottaa kaikesta ylös. Jotenki sitä kuvitteli et Saksassa ois enemmän luppoaikaa kun ei oo niitä samoja arjen kuvioita, koulu, paljon läksyjä, töitä ym. Se oli virhe luulla niin 😀

Mulla on yks fysiikan kurssi mikä pitäis täällä itsenäisesti suorittaa ja ei muka oo sitäkää ikinä aikaa opiskella eikä kirjottaa blogia. Puhumattakaan niistä englanninkielisistä klassikkoromaaneista mitä otin mukaan, en oo avannutkaan kumpaakaan, enkä myöskään oo kutonut villasukkia, mitä yleensä joulun alla ehtii edes joskus tehä. Siellä ne oottaa mun mielikuvitus-luppoaikaa kaapissa 😉 Mut mukavaa meillä on ollut! Taidetaan olla Bean kans liian uteliaita näkemään uutta ku tuntuu et ollaan menossa koko ajan. Merta ollaan nähty lukemattomien kilometrien pituudelta, eikä siellä kyllästy kävelemään. Aika monta kahvilaakin ollaan koluttu, mut tää missä nytkin ollaan postausta väsäämässä, Newscafe nimeltään, on jo muodostunut meidän lemppariks, eikä pelkästään täällä olevan tietokoneen vuoksi, koska tähän mennessä se on saatu toimimaan tasan kahdesti. Täällä on mukava henkilökunta ja kiva tunnelma, ja wifi sentään toimii aina loistavasti 🙂
Kaupunkia ollaan jalkavoimin kierretty ympäri, vaikka saatiin pyörätkin viime viikolla. Tosin kun kävimme Esensissä vierailulla Helkan ja Mimmin luona, oltiin kateudesta vihreinä, kun olivat saaneet uudet hienot naisten pyörät koreineen kaikkineen. Omamme kun ovat vanhoja ja liian pieniä 😀 liekö siinä osasyy miksi ovat suurimmaksi osaksi jääneet käyttämättöminä seisomaan 😉 Eivaan, hienoa kun on mahdollisuus pyöräilläkin. Ja meillä on sentään merenranta 200 metrin päässä, ehkä ne Esensin tytöt ansaitsee paremmat pyörät, ei me oikeesti valiteta 😀

Ollaan me täällä työskenneltykin, uskokaa tai älkää. Työpaikasta sisältä on vaan niin heikosti kuvia meillä, että siitä tulee sitten erityisesti meidän ahkerille opettajille suunnattu asiallinen postaus 😉 vitsi vitsi, ei me osata asiallisia olla, mutta työpaikasta ja työskentelystä täällä on tulossa informaatiota toiseen postaukseen. Nyt on tämä väärää tietoo, koska työpaikkapostaus tulikin ensin 😀 kumminkin.  Tässä on kuvia meidän matkan varrelta, jospa niistä jotain iloa olisi vaikka taas kännykällä väsätään.

Arvatkaa mikä ilo uutinen oli meille, kun kuultiin että saadaan viedä pyykkejä pesuun vanhainkodilla olevaan pesulaan!  Tuohon päivään asti olimme pesseet pyykkimme ammeessa ja kuivanneet niitä kylpyhuoneen patterilla..:D  Mitä mahtavin tunne oli kun saatiin puhtaalta tuoksuvat pyykit takaisin vielä vägän lämpilinä kuivauksen jälkeen. Opimme ainakin arvostamaan pyykinpesukoneita!
Arvatkaa mikä ilouutinen oli meille, kun kuultiin että saadaan viedä pyykkejä pesuun vanhainkodilla olevaan pesulaan!
Tuohon päivään asti olimme pesseet pyykkimme ammeessa ja kuivanneet niitä kylpyhuoneen patterilla..:D
Mitä mahtavin tunne oli kun saatiin puhtaalta tuoksuvat pyykit takaisin vielä vähän lämpiminä kuivauksen jälkeen. Opimme ainakin arvostamaan pyykinpesukoneita!
En muista ollaanko jo mainittu, että käydään koulua joka perjantai ja Mimmi, sekä Helka keskiviikkoisin. No tämä kuva on minun ja Roosan koulun aulasta.
En muista ollaanko jo mainittu, että käydään koulua joka perjantai ja Mimmi sekä Helka keskiviikkoisin. No tämä kuva on minun ja Roosan koulun aulasta.
Heiße chocolate time! Yams
Heiße chocolate time! Yams
Nordsee passage on koristeltu upeasti! Pähkinänsärkijäkin päässyt mukaan.
Nordsee passage on koristeltu upeasti! Pähkinänsärkijäkin päässyt mukaan.
Näillä miniviinipulloilla on aican erityinen tarina. Minä ja Roosa asutaan siis vieraille tarkoitetussa rakennuksessa, mutta meidän yläkerrassa työskentelee kaksi toimistotyötä tekevää naista arkisin.  Juttu meni niin, että oltiin keittiössä alakerrassa. Saatiin tietää sinä päivänä YO-kokeiden tulokset terveystiedosta. Voi sitä kiljumisen määrää kun molemmille oli L pamahtanut!  Noo rauhotuttiin siinä riemuissamme hieman ja yläkerrasta tuli nainen alas ja kysyi kauhistuneena: "Ist alles okay? Was ist los hier?"  Selitettiin asia hänelle ja hän palasi alakertaan kädessään kaksi viinipulloa. Hän totesi: "Girls now, let's celebrate"  Haha nyt kun muistelee tuota asiaa niin oli aika hauska tilanne kaiken kaikkiaan.:D
Näillä miniviinipulloilla on aivan erityinen tarina. Minä ja Roosa asutaan siis vieraille tarkoitetussa rakennuksessa, mutta meidän yläkerrassa työskentelee kaksi toimistotyötä tekevää naista arkisin. Juttu meni niin, että oltiin keittiössä alakerrassa. Saatiin tietää sinä päivänä YO-kokeiden tulokset terveystiedosta. Voi sitä kiljumisen määrää kun molemmille oli L pamahtanut!
Noo rauhotuttiin siinä riemuissamme hieman ja yläkerrasta tuli nainen alas ja kysyi kauhistuneena: ”Ist alles okay? Was ist los hier?”
Selitettiin asia hänelle ja hän palasi alakertaan kädessään kaksi viinipulloa. Hän totesi: ”Girls now, let’s celebrate”
Haha nyt kun muistelee tuota asiaa niin oli aika hauska tilanne kaiken kaikkiaan.:D

Sillä ei ollut mitään väliä, että viini oli halpaa ja pahaa, eikä Roosa juo alkoholia, sillä kaikki tuli tuosta hyvälle tuulelle :p

Laiva!
Wilhelmshavenissa on sotalaivasto samaan tyyliin kuin Tikkakoskella on ilmavoimat Suomessa. Jos käsitimme oikein, kuvassa on jokin sotalaivan tapainen. Kuva muuten otettu siltä hienolta sillalta.
Käytiin joulumarkkinoiden avajaisissa ja haluttiin maistaa jotakin saksalaista.  Ostettiin Berliner minimunkkeja :D namnamnam..
Käytiin joulumarkkinoiden avajaisissa ja haluttiin maistaa jotakin saksalaista.
Ostettiin Berliner minimunkkeja 😀 namnamnam..
Tervetuloa joulumarkettien avajaisiin toivottaa upeasti koristeltu kuusi.
Tervetuloa joulumarkettien avajaisiin, toivottaa upeasti koristeltu kuusi.
Puutkin on saaneet kauniin asusteen joulua varten.
Puutkin ovat saaneet kauniin asusteen joulua varten joulumarketin lähistöllä
Olihan se nyt pakko joulukalenterit ostaa! Ei me vielä liian isoja olla siihen ihanaan tunteeseen kun aamulla heräät ja mietit että mikäs kuva siinä suklaassa tänään voisi olla.:) Saimme muuten kaikki mulaan lukien Mimmi ja Helka tuollaiset söpöt kortit koulusta! Kiitos Sari ja muu koulun väki. Aivan suloiset kalenterit, mukavaa tietää että meitä ajatellaan siellä.:)
Olihan se nyt pakko joulukalenterit ostaa! Ei me vielä liian isoja olla siihen ihanaan tunteeseen kun aamulla heräät ja mietit että mikäs kuva siinä suklaassa tänään voisi olla.:) Saimme muuten kaikki mukaan lukien Mimmi ja Helka tuollaiset söpöt kortit koulusta! Kiitos Sari ja muu koulun väki. Aivan suloiset kalenterit, mukavaa tietää että meitä ajatellaan siellä.:)
Lähdimme lauantai aamuna oikein pirteinä kahville! Hieman unista porukkaa näkyvissä..
Lähdimme lauantai aamuna oikein pirteinä kahville! Hieman unista porukkaa näkyvissä..

”Taidamme olla väärinpäin
Tai sit koko maailman väärin näin
Ja päätimme näin
Nyt hihamme käärimme näin”

juju – hullu (vai me hullut?)

Matkalla Merenrannalle Wilhemshavenin kuuluisan sillan kautta, joka on todella kaunis niin päivällä kuim yölläkin.
Matkalla Merenrannalle Wilhemshavenin kuuluisan sillan kautta, joka on todella kaunis niin päivällä kuin yölläkin.
Olipa kerran tyttö nimeltä Bea ja tuulinen satama. Oli aivan hyyyytävän kylmä tuuli!
Olipa kerran tyttö nimeltä Bea ja tuulinen satama. Oli aivan hyyyytävän kylmä tuuli! Ja silti hieno satama..
Wilhemshavenin keskustan todella pitkä pääkatu.
Wilhemshavenin keskustan todella pitkä pääkatu.
Oli pakko ottaa kuva kun tuuli aivan älyttömän kovaa ja oli hyytävän kylmä. Ihan suomi fiilis tuli!
Kyllä suomityttöjäkin tää merituuli vaan palelee!
Nyt on saksalaiset menny liian pitkälle! :D Kuorittuja perunoita säilykepurkeissa. Mitä. Tämä. On.?!?!
Nyt on saksalaiset menny liian pitkälle! 😀 Kuorittuja perunoita säilykepurkeissa. Mitä. Tämä. On.?!?!

Kyllä meitä välillä meinaa naurattaa saksalaiset elintavat. Näkisitte miten pitkiä on säilykepurkkihyllyt!

Ei me ihan lorvailla täällä kuitenkaan. Roosa yritti epätoivoisesti tehdä muistiinpanoja fysiikan tunneilta ja minä väänsin ruotsin kirjasta tehtäviä kääntäjän avulla kun ei ole sanastoa abikirjassa. This makes us mad!
Ei me ihan lorvailla täällä kuitenkaan. Roosa yritti epätoivoisesti tehdä muistiinpanoja fysiikan tunneilta ja minä väänsin ruotsin kirjasta tehtäviä kääntäjän avulla kun ei ole sanastoa abikirjassa. This makes us mad!

Ja kuvan tietokone on muuten ainoo toivomme saada näitä postauksia väsättyä edes silloin tällöin. Turha toivo yrittää esim. kääntää kuvia puhelimella!

Kaupunkikierrokselle lähdössä!
Tytöt lähdössä kaupunkikierrokselle Wilhemshavenissa. Innokkaana niin kuin aina!

Ylhäällä oleva kuva otettu viime viikon sunnuntaina, kun saatiin tytöt Esensistä käymään. Olipa mukavaa taas nähdä! 🙂

Roosa nauttimassa kauniista merenrannasta!
Roosa nauttimassa kauniista merenrannasta!
"Just a little girl in a big world"  Ollaan kyllä monesti jo todettu miten ihana elementti vesi on. On uskomatonta kuinka valtavan suuri aava meri oikeasti on. Tuolla jos missä huomaa oikeasti olevansa vain pieni ihminen tässä suuressa maailmassa!
”Just a little girl in a big world”
Ollaan kyllä monesti jo todettu miten ihana elementti vesi on. On uskomatonta kuinka valtavan suuri aava meri oikeasti on. Tuolla jos missä huomaa oikeasti olevansa vain pieni ihminen tässä suuressa maailmassa!
Sataman kauneutta aueingonlaskun aikaan!
Sataman kauneutta aueingonlaskun aikaan!
Tähän ihastuttavaan rouvaan törmäsimme sattumalta kun olimme menossa merenrannalle kävelylle. Hän pyysi apua rollaattorin kannossa kun oli menossa portaita pitkin ylös. Tottakai avuliaina ihmisinä autoimme ja siitä pitkä tarina alkaakin.  Rouva alkoi kysellä mistä olemme kotoiain ja mitä teemme Wilhemshavenissa. Juttua syntyi vaikka ja mistä.:) Lopulta päädyimme meren rannalla olevaan kahvilaan juomaan kuumaa kaakaota ja vaihtamaan elämäntarinoitamme.(tai tätä vähäistä kokemusta mitä elämältä on kerennyt jo tulla verrattuna 89-vuotiaaseen kaveriimme)  Kaakaon juonnin jälkeen saatoimme rouvan kotiinsa ja hän hyvästeli meidät kera halein ja pusuin. Oli kyllä upeaa huomata miten ihmisiin tutustuu jos ob avoin mieli. Ei ystävän saaminen ikää katso.
Tähän ihastuttavaan rouvaan törmäsimme sattumalta kun olimme menossa merenrannalle kävelylle. Hän pyysi apua rollaattorin kannossa kun oli menossa portaita pitkin ylös. Tottakai avuliaina ihmisinä autoimme ja siitä pitkä tarina alkaakin.
Rouva alkoi kysellä mistä olemme kotoisin ja mitä teemme Wilhemshavenissa. Juttua syntyi vaikka ja mistä.:) Lopulta päädyimme merenrannalla olevaan kahvilaan juomaan kuumaa kaakaota ja vaihtamaan elämäntarinoitamme.(tai meidän nuoren elämän vähäisiä kokemuksia verrattuna tämän 89-vuotiaan kaverimme tarinoihin)
Kaakaon juonnin jälkeen saatoimme rouvan kotiinsa ja hän hyvästeli meidät kera halein ja pusuin. Oli kyllä upeaa huomata miten ihmisiin tutustuu jos on avoin mieli. Ei ystävän saaminen ikää katso.

Vietimme kyllä mukavan iltapäivän tämän iäkkään rouvan kanssa, ja se antoi niin paljon meille, kuten  kuulemma myös hänelle. Jäi hyvä mieli tuosta illasta 🙂

Sumuinen aamu Wilhemshavenissa. Oli vähän aavemainen tunnelma kun käveltiin kaupunkiin aamupalalle.
Sumuinen aamu Wilhemshavenissa. Oli vähän aavemainen tunnelma kun käveltiin kaupunkiin aamupalalle.
Wilhemshavenin linja-auto asema, sekä sen takana oleva ostoskeskus Nord sea passage.
Wilhemshavenin linja-auto asema, sekä sen takana oleva ostoskeskus Nord see passage.

Ollaan näiden muutaman viikon aikana ehditty kohdata aivan valtavasti ihmisiä laidasta laitaan. Johtuu varmasti osittain siitä, ettei kumpikaan meistä ole mitään perussuomalaisia juroja, vaan puhutaan paljon, välillä kovaa ja niin mielellään tutustutaan ihmisiin. Emmekä epäröi kysyä tuntemattomilta apua, jos emme paikkaa löydä jonnekin, siten olemmekin suurimman osan nykyisistä tutuistamme löytäneet. Osa taas on päätynyt matkaamme esimerkiksi ihan vaan kysymällä meidän ”hassun kuuloisen” kielen perusteella, mistä olemme kotoisin. Kuitenkin voimme myöntää, että monia ihmisiä täällä tulee kyllä jo tämän tuntemisen perusteella ikävä!

Tässä pientä tarttumapintaa meidän elämästä täällä, jospa ne jotakuta ilahduttaa, ja lisää kuvia ja tarinoita seuraa taas kunhan täällä ehditään. 🙂

Roosa ja Bea

Asiaa työstä tähän väliin

Asia-aloitus oikein nimikyltillä ;)
Asia-aloitus oikein nimikyltillä 😉

Jotakin oikeata asiaa vaihteeksi. Asetin itselleni tavoitteeksi asioita joita haluaisin täällä työskennellessäni oppia ja toteuttaa. Potilaiden kanssa kommunikointi, sekä ymmärretyksi tuleminen molemmin puolin. Jonkinlainen kommunikointi omaisten kanssa. Laadukas hoitotyö ennen kaikkea.Työskentelen osastolla 3. Siellä on dementia potilaita, sekä diabetes potilaita ja sydämen vajaatoiminta yms. Suurin osa potilaista kykenee liikkumaan itsenäisesti, mutta kaksi on vuoteeseen hoidettavia, loput 19 liikkuvat itse. Meitä on aamuvuoroissa yleensä 4 ja iltavuoroissa 3 hoitajaa. Yhtä hoitajaa kohden on n. 7 potilasta riippuen onko ilta vai aamuvuoro. Hoitotyö on lähes samanlaista kuin suomessa, mutta aseptiikka on kyllä todella puutteellista. Hoitaja saattaa hoitaa haavan samoilla käsineillä millä on vaihtanut vaipan. Myös alapesut tehdään joskus ilman käsineitä. Itse kyllä vaadin käsineet ja saankin ne ottaa hoitotoimenpiteissä. Olen päässyt osallistumaan itse hoitotyöhön jo paljonkin. Saan laittaa itsenäisesti potilaita illalla nukkumaan, sekä aamulla valmiiksi aamupalalle, suihkutuksetkin onnistuvat sekä vessassa käytöt.

Potilaiden kanssa kommunikointi oli alussa todella haasteellista koska saksankielen taito oli hieman hukassa. Pikkuhiljaa olen oppinut paljon uutta ja kommunikointi sujuu niin käsimerkkien ja saksankielen avulla kuten joskus englanniksikin. Olemme potilaiden kanssa opetelleet niin saksaa, suomea kuin englantiakin. Onneksi osastollani on ymmärtäväisiä ja luokseen ottavia potilaita. Omaisten kanssa olen kommunikoinut jollakin tasolla, mikäli he ovat englantia puhuneet tai mikäli olen itse tällä vähäisellä saksan taidolla saanut ilmaistua. Olen jo saanut itselleni uuden kamun, 100-vuotias herrasmies joka haluaa lähettää minulle kiitoskirjeen heti kun lähden suomeen. Priimahoitoa kuulema.:D niin suloista.

Itse lääkehoitoa opiskelijat eivät täällä oikein pääse toteuttamaan. Olen kyllä antanut lääkkeet potilaille ja katsonut että he ottavat ne mutta esimerkiksi insuliinia en ole päässyt pistämään, enkä jakamaan lääkkeitä. Minulle on kyllä näytetty miten asia käytännössä toimii ja kuka sen yleensä tekee. Osastollani on pari ihmistä ketkä hoitavat aina lääkeasiat. Luultavasti he ovat osaston sairaanhoitajia. Lääkkeet tulevat osastoille apteekkien valmiiksi pakatuissa pusseissa, joista ne jaetaan dosetteihin. Vain tarvittavat lääkkeet tulevat purkeissa. Haavanhoitoa ja katetripussin vaihtoa sekä mm. PEF-letkun vaihtoa olen päässyt toteuttamaan.

Kaikenkaikkiaan minut on otettu todella hyvin vastaan, perehdytys oli puutteellinen, mutta ajan kanssa ja kysymällä moni asia selkeni minulle. Työympäristö on tosi huumorintajuinen ja minun mielestä se on todella tärkeää hoitotyössä! Yhtenä päivänä hoitaja laittoi päähänsä sidettä ja väritti sitä värikynillä. Sitten hän meni potilaiden luokse ja sanoi että on kaatunut, siinä kyllä naurua riitti kun kukaan ei ollut uskoakseen! Osastoilla käy tosi usein vierailemassa ihmisiä joilla on koiria, mielestäni se on ihana asia joka saa vanhukselle hyvän mielen pitkäksikin aikaa. Vanhainkodilla sisustus on aivan eri luokkaa kun Suomessa. Paikasta on pyritty tekemään ihmisille kodinomainen ja sitä se todella on. Huoneissaan potilailla on esimerkiksi omat huonekalut ja koristeet. Monilla on oma tv, kirjahylly, kiikkutuoli tai muuta sellaista omassa huoneessaan. Sängyt ja yöpöydät ovat yleensä vanhainkodin omat. Tämä viikko oli minun viimeiseni osastolla 3. Vaihdamme osastoja Roosan kanssa joka on aika hyvä idea, sillä mitä enemmän asioita näkee eri näkökulmasta, sitä enemmän täällä oppii.:)Roosa kertoo oman osaston toiminnastaan lisää.

Tässä sisäänkäynti puutarhaan ja siitä osastoille
Tässä sisäänkäynti puutarhaan ja siitä osastoille

Roosa ottaa ohjat nyt tähän postaukseen, kuten tämä blogisivu meille ystävällisesti ilmoittaa kun toinen alkaa muokata toisen kirjoittamaa postausta. Se ei muuten aina oo ihan helppoo, kun toinen on lisännyt kuvia ja toinen tekstiä, aina jompikumpi häviää kun toinen alkaa muokata. Voi meitä tekniikan ihmelapsia!! Koittakaa ymmärtää meitä näiden pitkien postausvälien kanssa, sillä suurimman osan teemme postauksista kännykällä, ja se ei todellakaan oo helpoin tapa. Kolmeen viikkoon päästään nyt toista tai kolmatta kertaa tietokoneelle, että saadaan edes jotain täältäkin julkaistua. Kärsivällisyyttä tarvitaan täälläkin 😀
Mutta sitten tosissaan siihen asiaan. Monessa kohdassa voin yhtyä täysin Beaan, vaikka eri osastoilla työskentelemmekin. Minä siis aloitin dementiaosastolla täällä. Kolme viikkoo on nyt kulunut, ja ensi viikon alusta aloitan sillä osastolla 3, millä Bea on tähän asti ollut. Mielenkiintoista nähdä toisenkinlainen osasto, vaikka pakko myöntää että haikein mielin jo nyt jätän dementiaosaston vanhukset ja työntekijät. Äkkiä sitä ihaniin ihmisiin kiintyykin. Ja niitä ihania ihmisiä siellä riittää. Anteeks, luvattiin etä tässä tekstissä olis asiaakin, mutta mun on pakko kertoa ensin vähän siitä osastoin tunnelmasta! Siellä on niin erilainen meininki kuin se mitä olen Suomen vanhainkodeissa nähnyt. Kun osastolle astuu sisään, tunnelma onj heti valoisa.  Osasto on suunniteltu niin, että dementoituneet vanhukset pääsevät kulkemaan osastoa ympäri, eli käytävä kiertää erästä nelöiön muotoista sisäpihaa ympäri. Osaston keskellä on keittiö, missä vanhuksille laitetaan ruoat, ja ruokailutila, joka on hyvin viihtyisä. Sisäpihan tarkoituksena on, että hyvin dementoituneet pääsevät siellä turvallisesti ulkoilemaan, voimatta karata. Hyväkuntoisimmat pääsevät kyllä poiskin osastolta ja saavat liikkua vapaasti kaupungilla. Seinällä on korkealla katkaisin, jolla osaston ulko-oven saa auki. Silti välillä saa olla tarkkana, ettei fyysisesti hyväkuntoiset, mutta pahasti dementoituneet pääse lähtemään.

Ruokailutilassa on kaikilla osaston asukkailla nimetyt paikat, ja vähemmän dementoituneilla vanhuksilla on osaston perällä aivan oma ruokailutila, jossa he saavat syödä rauhassa. Varmaa on, ettei pääruokailutilassa syöminen ole aina rauhallista. Eräällä penkillä istuu hyväntuulinen herra, joka kättelee jokaista ohikulkijhaa. Kättely ei tosin jää siihen, vaan hänen kanssaan pitää jäädä heiluttamaan kättä vähintään viisi kertaa edestakaisin. En ole tätä hilpeää herraa nähnyt koskaan pahalla päällä! Hänen kanssaan saatan istua pitkiäkin aikoja, hän nimittäin katselee paikallaan aina juorulehtiä, ja niistä hänellä on kovasti kertrottavaa. Tosin se tapahtuu kielellä, josta ei kukaan hoitajista ymmärrä mitään, mutta minullehan se sopii.

Eräs rouva puhua höpöttää taukoamatta, yleensä muistaa minun olevan Suomesta ja kertoo tarinaa oman etunimensä alkuperästä lähes joka kerta. ”Schön namen, na?” Tai siltä se kuulostaa 😉 Sitten on näitä, jotka eivät enää tästä maailmasta paljon tiedä. Heitä autetaan mm. syömisessä. Eräs herra kiertää yleensä osastoa jatkuvasti ympäri, ja istuessaan hokee omalla kielellään ”maa maa maa. naain naain naainnnainnain.” Usein hoitajat hyväntuulisesti vastaavat samaan tyyliin, kun tätä on pidemmän aikaan jatkunut, mihi herra hymähtää. Eräs rouva hyräilee taukoamatta ja hänelle viriketoimintatyöntekijä tai lehtiä lukeva herra sanoo ”Shh Shh”, kun sitä on riittävän kauan kuunneltu. Yhdellä rouvalla on aina jokin pieni esine hukassa, jota hän koko päivän etsii housujensa taskuista ja kurkistelee pöytien alle sekä etsii ulkoa sisäpihalta ja kuvailee esinettä minulle, mutta iltaan mennessä hän onnekseen unohtaa asian. Osastolla myös soi hyvin usein musiikki, nykyään joululauluja! No huhhuh, siinä taas mun nopee kuvaus taas nähään… Okei, NYT siihen asiaan.

Tavoitteet mulla oli samanlaisia kuin Beallakin, eli se, että pystyn työskentelemään toisessa kulttuurissa ja toisella kielellä ja että pystyn kommunikoimaan työntekijöiden, asiakkaiden ja vähän omaistenkin kanssa. Uskallan sanoa, että se on onnistunut yllättävänkin hienosti. Saksaa oppii kohtuullisen nopeasti ymmärtämään, erityisesti kun vanhukset ymmärtävät toistaa asiansa hitaammin ja selkeämmin toiseen kertaan, kun vain kysyy. Työntekijöistä suorastaan säälittävän harvat puhuvat sanaakaan englantia, kai nekin on sitä koulussa joskus opiskellut. Osa ymmärtää käyttää saksan kieltä ohjatessaan mua hoitotoimenpiteissä, toiset sanoo että ymmärrän hienosti saksaa, toiset taas puuttuvat keskusteluun, kun olen puhumassa jonkun vanhuksen kanssa, tyyliin ”Hei frau joku, tämä tyttö tulee Suomesta ja se ei osaa puhua saksaa, ei se ymmärrä mitä sanot sille”. Joskus se vähän ärsyttää ja vastaan saksaksi että kyllä mä vähän ymmärrän ja mun pitää oppia. Mites sitä muuten oppii, jos ei kerran puhumalla ihmettelen minä. Mummot ja papat onneksi tuntuvat vähät välittävän ymmärränkö kaikkea heidän puheestaan, eikä kukaan ole vielä pahastunut jos en ole jotain ymmärtänyt. Yläkerran osastolla, jossa tein kaikki aamuvuorot, oli muutama vanhus, jotka osasivat puhua englantia ja tuntuivat sitä mielellään puhuvan vähän.

Tässä työpaikkaa ulkoapäin. Kolmas kerros on Bean tähänastinen osasto.
Tässä työpaikkaa ulkoapäin. Kolmas kerros on Bean tähänastinen osasto.

Dementiaosasto on periaatteessa yksi iso kokonaisuus Pauline Alsdorff Hausissa, joka koostuu kolmesta kerroksesta. Alimmassa, jossa on kaikkein hyväkuntoisimpia, olen tehnyt kaikki iltavuoroni, eli ensimmäisen viikon ja viime viikon lukuun ottamatta perjantaita. Toisessa kerroksessa on vähän huonokuntoisempia, ja siellä tein kaikki aamuvuoroni, eli sen välissä olevan viikon ja viime perjantain aamuvuoron. Kyllä sieltäkin silti oikein hyväkuntoisia ja orientoituneitakin vanhuksia löytyy. Kolmannessa kerroksessa on pahimmiten dementoituneita asukkaita, mutta siellä olen käynyt vain vierailemassa, esimerkiksi kun olemme käyttäneet siellä olevaa terapiahuonetta. Isona plussana tälle osastolle verrattuna Suomessa näkemääni toimintaan annan tämän viriketoiminnan määrän ja osaston tunnelman. Vanhuksille järjestetään koko ajan jotakin tekemistä, on terapiahuoneita, lauluhetkiä, maalausryhmiä, ja muuta sellaista. Ei siihen paljoa vaadita, kunhan kootaan asukkaita yhteen ja aletaan tehdä jotain yhdessä. Yläkerran osastolla usein otamme pallon ja alamme heitellä sitä piirissä toisillemme. Niin paljon iloa voi tulla yhdestä pallosta.

Hoitotoimenpiteistä sanon samaa kuin Beakin, eli aseptiikka on kyllä monta tasoa jäljessä Suomen hoitotyöhön verrattuna. Useimmat eivät desinfioi käsiään alkuunkaan niin usein kuin me Suomessa, ja hoitajat saattavat käyttää samoja hanskoja eri potilailla. Jotkut jopa tekevät sitä, että desinfioivat hanskat, eivätkä vaihda niitä. Itse vain mahdollisuuksien mukaan aina vaihdan hanskat, kun potilas tai toimenpide vaihtuu. Me muuten käytetään töissä omia vaatteitamme, kun työpaikka ei niitä tarjoa, ja kai silläkin pyritään luomaan vahhuksille kodinomaista tuntua. Meidän osastolla on 32 asukasta ja hoitajia on yleensä aamuvuorossa noin neljä ja iltavuorossa kaksi varsinaista hoitajaa, ja sitten se lääkkeenjakajatyyppi, jollaisesta beakin puhui. Sairaanhoitaja tai joku muu sellainejn, joka vastaa osaston ikään kuin johtamisesta työvuoronsa aikana, kirjaa ja on tietokoneella, muttei osallistu varsinaiseen hoitotyöhön. Usein se on meillä raavas mies, jota hoitajat pyytävät auttamaan joissakin siirroissa.

Ergonomiasta en oikeastaan uskalla sanoa mitään, liekö saksalaiset hoitajat sellaista termiä kuullutkaan. Siinä sitten ihmettelevät käytävällä kun selkää jomottaa äskeisen mummon kääntämisen jälkeen. Asukkaiden määrä varmaan kuulostaa paljolta hoitajiin verrattuna, mutta sitä se ei ole siksi, että suurin osa alakerran asukkaita selviävät kaikista arjen toimenpiteistä itse.  Esimerkiksi iltavuorossa varsinaisia hoidettavia ja petiin laitettavia on hoitajaa kohden noin 6-7 ja näistäkin pari tekee suurimman osan itse, heitä vain vähän avustetaan esimerkiksi vessassa käynnissä tai yöpuvuin laitossa. Sama määrä suurin piirtein on aamuvuorossa asukkaita yhtä hoitajaa kohden.

Tiivistettynä teille, jotka ei mun hirveetä sepostusta jaksanut lukee (sori siitä), että saksalaiset tietää miten vanhuksista välitetään, ja millainen ilmapiiri niille sopii, mutta käytännön asioista, kuten aseptiikasta ja ergonomiasta mulla olis niille pari sanaa sanottavana, jos ne mun kieltä ymmärtäis tai jos mun saksan ulossaanti olis vähänkään parempaa.

image

Ylemmässä kuvassa hoitolaitoksen pihapiiriä, alemmassa taas meidän polkupyörät ja ”kämpän” ovi. Kämpältä meillä siis noin 100 metriä matkaa työpaikalle.

 

image

Sori jäätävän pitkä postaus, voidaan ees yrittää jatkossa tehä vähän tiheemmin näitä, mutta mitään ei voida luvata, kun netti ei oo aina ihan helposti käytettävissämme. Hienosti ollaan kuitenkin pärjätty ja hengissä täällä ollahan.

Palaamme taas, Terveisiä sinne pohojoseen!! Ja hyviä talvikelejä toivotellaan teille, ei täälläkää enää lämmin oo.

Liebe, Bea und Roosa

Moin, viikon kuulumiset!

Scheiße!! Paska!
Anteeksi, entschuldigung, sorry vaan tämä epäasiallinen aloitus, mutta justiin kirjotettiin yli tunnin tätä postausta, ja sitten MINÄ poistin sen!!! Idiootti! :S 😀

Siis, kirjoitettiin viikon kuulumisia. Nyt tehdäänkin sitten pikakelaus, vaikka äsken kirjoitettiin oikeen juurta jaksain. Viime viikonloppuna käytiin lauantaina Oldenburgissa, joka on asukasluvultaan Jyväskylän kokoinen kaupunki. Keskusta oli oikein kaunis! Kierreltiin pari tuntia, tehtiin vähän ostoksia. Illan päätteeksi käytiin pasta baarissa, oli muuten ihanaa ruokaa! Jokaiselle tehtiin oma annos siinä ja hintaa oli vain n.6-7€ juomineen.

Sunnuntaina käytiin sunnuntailounaalla työpaikkaohjaajamme Inan luona, ja nähtiin samalla hänen perhettään. Juotiin teetä oikeen perinteiseen tapaan (kerrotaan lisää myöhemmin, en jaksa taas kirjoittaa samaa:D). Maistettiin myös aitoja oikeita saksalaisia berliinin munkkeja, jotka oli 100 kertaa parempia kun suomessa. Suomalaiset berliininmunkit on ihan feikkejä 😀 Sunnuntailounas ei jäänyt lounaaksi, vaan oltiin oikeestaan iltakymmeneen asti siellä. Meidän ohjaaja on kyllä niin ihana ihminen!! Hyvä, että saatiin lounaskutsu, koska ei tiedetty, että KAIKKI kaupat oli kiinni. JA meidän jääkaappi oli tyhjä. 😀

Viikolla ollaan oltu töissä. Ollaan tehty taas viriketoimintaa, jonka lisäksi ollaan päästy tekemään jouluvalmistelujakin. Kokkailtiin vanhusten kanssa, ollaan ulkoiletuttu, laulettu ym. Kerrotaan tästäkin myöhemmin lisää. Yhtenä iltana tosiaan kokkailtiin yhdessä vanhusten kanssa pyttipannun tapaista perinneruokaa. Vanhukset saivat kuoria ja paloitella perunoita, ja he olivat siitä todella onnellisia! Itsellekin tuli hyvä mieli, kun näki kuinka he nauttivat! Olivat mummot muuten nopeampia kuorimaan ja paloittelemaan kun me. 😀

Keskiviikkona Roosa ja Bea kävivät meillä, ja meillä oli tosi ihana ilta!! <3 🙂

Perjantaina käytiin merellä, ja oli kyllä ihanaa!! Torstaina yritettiin mennä merelle, mutta poljettiin pyörällä 5km väärään suuntaan. 😀 Saatiin liikuntaa, hyviä kuvia auringonlaskusta ja löydettiin suklaata kaupasta. Ei ollut kuitenkaan turha reissu. 😀

Tää viikonloppu ollaan reissattu, eilen oltiin Aurichissa parin luokkakaverin kanssa ja tänään ollaan Roosan ja Bean luona kylässä! Ihanaa! Käveltiin mm. meren rannassa ja ihastuttiin tähän paikkaan! 🙂 Pakko tulla toisenkin kerran!

Tschüss alles! Anteeksi jos on kirjoitusvirheitä, ei jakseta niitä enää tarkistaa! 😀

Kuvat tulee perästä 😉

Zeteler markt

Vähän herkkukojua :)
Vähän herkkukojua 🙂
Houkutteleva sisääntulo kummitusjunaan
Houkutteleva sisääntulo kummitusjunaan

Moin!

Mulla oli viime viikolla vapaapäivä, koska armas tutorini halusi viedä minut erityiseen ja isoon tapahtumaan joka järjestetään vain kerran vuodessa. Eli siis, olin 13.11 (keskiviikkona) tapahtumassa nimeltä Zeteler markt. Se on jokavuotinen tapahtuma johon tulee ihmisiä huvittelemaan jopa maan ulkopuolelta mm. Hollannista. 🙂 tapahtuma oli Zetele kylässä. Kaikki koulut jopa suljettiin sinä päivänä koska opettajat ja koululaiset aikovat olla tapahtumassa huolimatta koulupäivästä. Me mentiin sinne aamulla kello 11 jälkeen, paikka oli jo tupaten täynnä ihmisiä. Tapahtuma oli vähän huvipuiston kaltainen. Paljon naurua, ihmisiä, kojuja, ravintoloita, huvilaitteita, uusia tuttavuuksia..Kummitusjunakin tuli testattua. Ei ollut yhtä karmivia kuin suomessa on 😀 Ainut mitä säikähdettiin oli lopussa hirveän kovalla  äänellä kuuluva moottorisahan ääni.

Kello on 12 ja ihmisiä ihan tungokseen asti.
Kello on 12 ja ihmisiä ihan tungokseen asti.

Terkkuja Suomeen!

Liebe, Bea

Vihdoinkin!

Bea ja Roosa on näköjään kerinnytkin tänne jo postailla kuulumisiaan ja vihdoin mekin onnistutttiin!!! Tosin me ollaan sentää tietokoneen ääressä (Nettikahvila oli lähes nurkan takana, mutta ei vaan huomattu sitä :DD)

Matka Saksaan oli PITKÄ, siis oikeesti! Sunnuntaiyönä lähdettiin matkaan klo 2.00.  Parin tunnin unilla siitä sit lentokentälle ja ekalle lennolle Frankfutiin. Helka tekikin sillä lennolla jo tuttavuutta erään nuoren saksalaismiehen kanssa, joka kertoi meille hyviä vinkkejä matkustamiseen Saksassa. Esim. junista, busseista yms.. Frankfurtista matka jatkui muutaman tunnin odottelun jälkeen Bremeniin, jossa kerettiin just ja just tosiaan ostaa junaliput ja juosta junaan (ilman ystävällistä saksalaisrouvaa ja nuorta naista, ei oltais varmaan keritty). Roosa ja Bea  hyppäsivät eri junaan, joka vei heidät Wilhelmshaveniin.  He asuvat n. 40km päässä meistä ja junayhteydet on täällä niin hyvät, että tuskin tulee olemaan ongelma päästä heidän luokseen. Junasta sit soiteltiin yhteyshenkilöllemme Marialle, joka lupasi tulla vastaan Esensin juna-asemalle. Oltiin vihdoin Esensissä n. klo 17.

20141110_114903

20141110_101709

 

Täällä on kyllä niin kaunista! Ruohokin on vielä vihreää ja puissa on lehtiä. Talot ja miehet ovat komeita 😉 haha. Ollaan rakastuttu saksalaiseen arkkitehtuuriin, ja täytyy kai kopioida sitten joskus tätä tyyliä omaan taloon 😉 Maisemat on upeita, ja täällä on tosi paljon tuulimyllyjä. Näitä energiaa tuottavia ja niitä vanhoja, joilla jauhettiin jauhoja.

20141110_160620

20141112_142000

Maria vei meidät ensimmäisenä katsomaan tulevaa työpaikkaamme, PFL-Stift:ä. Paikka vaikutti heti todella viihtyisältä ja kodikkaalta, vaikka kerittiin käydä vain ovella pyörähtämässä.

20141112_161740

Päästiin vihdoin omaan ”kotiin”, joka sijaitsee ehkä parin sadan metrin päässä työpaikasta. Kelpaa!!! 😉 Asutaan siis vuokratalossa, jossa on kolme huoneistoa. Meillä on niistä yksi ja muut on tällä hetkellä tyhjillään. Meillä on kaks makkaria, tupakeittiö ja kylppäri. Ensimmäisenä iltana oli vähän kylmä, joten päätettiin majottua yhteiseen huoneeseen, jossa tosin nukutaan edelleen 😀

20141112_142852

Marian luokka oli tehnyt meille tervetuliaislahjan, joka sisälsi kaikkea tarpeellista ensimmäisiä päiviä ajatellen; oli leipää, leivänpäällisiä, suklaata, teetä ja kandista, nam!

20141110_181909

Nyt on eka työviikko takana ja siihen on mahtunu monenmoista tekemistä. Tiistaina oli eka työpäivä ja tavattiin meidän työpaikkaohjaaja, Ina. Ina puhuu hyvin englantia, mutta puhuu meille myös lähes koko ajan Saksaa, jotta oppisimme kieltä. Tätä vauhtia puhutaan kohta täydellistä saksaa.. Tai no ehkä ei ihan kuitenkaan 😉 Ina järjestää viriketoimintaa vanhuksille ja meidän homma nyt parin ekan viikon aikana on auttaa häntä. Emme siis vielä tee varsinaista hoitotyötä, vaan siihen päästään tuossa parin viikon päästä.

Keskiviikkona oltiin koulussa Wittmundissa ja tavattiin paikallisia opiskelijoita. Opiskelijat halusivat tietää kauheasti Suomesta, joten mehän kerrottiin. Saatiin iltapäivällä vihdoin hommattua pre-paid numerot, jotta voidaan pitää yhteyttä täällä Saksassa toisiimme. Loppu viikko ollaankin oltu sit taas töissä. Työpaikka on ihana ja tositosi viihtyisä, ei olla ennen nähty näin hienoa vanhainkotia!

Ollaan iltaisin kierrelty täällä kaupungilla, mutta tää on varsinaisesti ensimmäinen ilta, kun kerittiin kaupoille. Kaupat menee nimittäin jo 6 kiinni. Muina iltoina ollaan lähinnä koitettu hahmottaa kaupunkia ja sen pikkukatuja ja nää alkaa jo pikkuhiljaa hahmottumaan. Torstaina Ina vei meidät Aurichiin shoppailemaan ja tavattiin myös hänen perhettään.

p.s. Tänään ollaan oltu myös karhujahdissa. Kaupungissa on n. 50 karhua, joista kaikista aijomme ottaa kuvan. Tässä karhu apteekin edessä.

20141114_142947

Tänään on täytynyt alkaa miettimään vähän viikonlopun suunnitelmia. Ajatuksena olisi nähdä Beaa ja Roosaa, mutta kun ei tyttöjä olla saatu kiinni 😉 Laitellaan taas myöhemmin kuulumisia ja kerrotaan kuinka viikonloppu meni.

Tschüss! :))

Das Deutschland

Hallo alles!

Ei tässä varmaan auta kuin alkaa väsäämään postausta kännykällä kun ainakaan vielä ei ole tietokonetta saatika nettiä sattunut eteen.

Matka siis alkoi ennakkotietojen mukaisesti sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kello 2:00 Jyväskylän matkakeskukselta Helsinki-Vantaan lentoasemalle bussilla. Tunnin sain itse nukuttua ennen sitä. Lentokentälle päästiin siis sujuvasti ja matkallakin ehdittiin kukin varmaan ainakin hetkeksi nukahtaa. Siellä ehdittiin juoda aamukahvit ennen lennon lähtöä. Tuli muuten tarpeeseen!

Ai kuinnii väsyttää?
Ai kuinnii väsyttää?

Frankfurtissa oli vaihto kun Bremen oli määränpäänä ja siellä saimmekin muutaman tunnin odotella. Iso oli kenttä, mutta hienosti sielläkin pärjättiin. Bremeniin saavuimme noin kello 13.30 ja saimme turvallisesti matkalaukut takaisin.
Matkan tuli jatkua junalla Bremenistä. Torstaina saimme siis tietää lopulliset määränpämme eli minun ja Bean kaupunki on Wilhelmshaven ja Helkan sekä Mimmin paikka on Esens. Matkaa näiden välillä on noin 43 kilometriä.

Turistit löysivät juna-aseman Helkan hermoilusta huolimatta ;)
Turistit löysivät juna-aseman Helkan hermoilusta huolimatta 😉

Junaliput saatiin ostettua mukavan saksalaisnaisen avustuksella ja Helkalla ja Mimmillä tuli junaan kiire kun taas minä ja bea odottelimme omaamme tunnin. Enempää en vielä Helkan ja Mimmin matkasta tiedä, he kirjoitelkoon itse kokemuksiaan. 🙂
Bean kanssa päästiin perille Wilhelmshaveniin ja opettaja Mark oli vastassa. Hän ohjasi meidät työpaikallemme, Pauline Ahlsdorff Haus -nimiseen vanhainkotiin, jonka pihapiirissä meillä on oma asunto. Paikka on ihan lähellä Wilhelmshavenin keskustaa ja juna-asemaa. Tapasimme siinä illalla vielä paikan johtajan ja toisen, ilmeisesti jonkun osaston johtajan ja he toivottivat meidät lämpimästi tervetulleiksi. Huoneessamme oli kaikki laitettu kivasti meitä varten.

Täällä me nukutaan. Peditkin oli valmiiks pedattu :)
Täällä me nukutaan. Peditkin oli valmiiks pedattu 🙂

Kuvanlaatu on melko surkea, kun kännykästä pitää laittaa ja nekin vielä pienentää, mutta jospa jotain sieltä näkyisi.

Ensimmäisen parin päivän aikana ollaan ehditty jo kiertämään tätä kaunista satamakaupunkia vähän. Eilen, keskiviikkona ehdin käydä rauhassa meren rannalla kun bea oli hauskassa tapahtumassa, josta kertoo itse lisää 😉 Tässä muutama kuva mereltä ja satamasta.

Täällä kelpaa lenkkeillä.
Täällä kelpaa lenkkeillä.

image

Ilmeisesti Wilhelmshavenin kuuluisa silta. Ainakin esitteissä oli tästä kuvia.
Ilmeisesti Wilhelmshavenin kuuluisa silta. Ainakin esitteissä oli tästä kuvia.

Paikkana tää vanhainkoti on viihtyisä, melko vanha mutta uudistettu rakennus, jossa on hieno puutarha. Siitä voidaan laittaa kuva myöhemmin.
Työskentely on alkanut hienosti ja minut on otettu lämpimästi vastaan dementiaosastolla. Se on ulkomaalaiselle siitä armollinen paikka, että vanhuksen vieressä voi istua, kuunnella ja ymmmärtää tajuamatta sanaakaan kieltä, sillä paikallisetkaan työntekijät eivät useinkaan heidän puhettaan ymmärrä.(SiTÄpaitsi oon pari sanaa välillä tajunnutkin!) Minun onnekseni osastolle tuli eilen uusi työntekijä, joka on vielä harjoittelija kanssa, ja osaa ainoana työntekijänä suurin piirtein englantia. Muutamia lauseita puhuvat muutkin hoitajat. :)Toisaalta saksan kieli alkaa pikkuhiljaa harjaantua, kun sitä täytyy käyttää vanhusten sekä joidenkin hoitajien kanssa. Työpaikasta, tavoista ja muusta sellaisesta kuitenkin lisää tietoa tulee sitten myöhemmin, ja toivottavasti myös kuvia, kunhan ollaan itse päästy paremmin perille asioista täällä. 🙂

Tällaista tähän alkuun, pahoittelen huonoja kuvia ja asettelua, mutta uskallan syyttää tästä kännykkää tällä erää. 😀 Jospa jatkossa pääsisin tietokoneelle postausta tekemään.
Jatkoa seuraa seuraa viimeistään ensi viikolla jonkun meidän neljän toimesta. Huomenna on minun ja Bean koulupäivä, joten pitää jo kohta kiirehtiä nukkumaan.

Terkkuja Suomeen, tschüß!
Liebe, Roosa