Loppukatsaus Saksasta

Hallo alles nochmal!

Täällä sitä taas ollaan ja edessä on minun viimeinen ja luultavasti kaikkein sekavin postaus. Pointtina on arvioida kv-vaihtoa kaiken kaikkiaan, tavoitteita, Saksan kulttuuria, mitä opimme paikallisesta elämänmenosta sekä kertoa vähän mikä oli mielenkiintoisinta. Tarkoitus on myös vertailla työmenetelmiä Saksassa ja Suomessa, siinä määrin mitä olemme niitä tähän mennessä oppineet. Kerromme työtehtävistä, mitä Saksassa saimme tehdä, ehkä mitä itsestämme opimme ja vielä yritämme antaa ehdotuksia ja vinkkejä muille kv-vaihtoon lähteville.

DSC_2112

Jos ei jo aikaisemmista postauksista sitä ole voinut päätellä, mainittakoon että kv-vaihto oli rikastuttava ja hieno kokemus, jota en vaihtaisi mihinkään (siitäkään huolimatta, että tämä jakso on vyörynyt päälle järkyttävänä sekamelskana, kun Saksassa ei etukäteen kursseja voinut suorittaa). Opin hurjasti asioita liittyen Saksaan, hoitotyöhön, itseeni ja kielitaitoon.

DSC_2103

Tavoitteenani oli oppia kommunikoimaan saksan kielellä asiakkaiden ja vähän omaistenkin kanssa. Tämä toteutuikin, sillä vanhuksista englantia puhui yhteensä noin kuusi niistä noin neljästä-viidestäkymmenestä, joiden kanssa olin työssäni tekemisissä. Ikäihmiset puhuvat sen verran kovemmalla äänellä ja hitaampaan tahtiin saksaa, että opin heitä ymmärtämään, kun he jotain tarvitsivat ja ihan keskustelemaankin heidän kanssaan saksaksi. Toinen tavoitteeni oli päästä toteuttamaan itsenäisesti hoitotyötä vieraassa maassa, ja sekin onnistui hienosti. Jo toisena päivänä, kun vaihdoin osastoa osastolle 3, kun puolivälissä piti vaihtaa, pääsin yksintekemään aamutoimet 3-4 asukkaalle. Minua kohdeltiin kuin yhtä työntekijää ja sain tehdä samoja asioita kuin muutkin hoitajat. Lääkehoitoon en päässyt osallistumaan, kun siellä sairaanhoitaja tekee sen, mutta se ei kuulunutkaan kv-vaihdon tavoitteisiin. Saksankielentaitoni parani huimasti, sillä lähtötilanteessa osasin vain muutamia fraaseja, mutta loppuviikkoina pystyin jo keskustelemaan vanhusten ja työntekijöiden kanssa ja esimerkiksi kertomaan itsestäni ja Suomesta, sekä kysellä heiltä itseltään vointia ja muuta. Englanninkielen kanssa ei mitään uusia tuulia ollut, toki sekin vähän kehittyi kun joillekin ihmisille pääsi englantia puhumaan, mutta sen suhteen ei mitään ongelmia ollut.

image
Vielä kerran, lempparisiltamme jota kutsiumme nimellä Blue Bridge. Tätä pitkin pääsimme merenrannalle.

Opin molempien osastojen päivärytmin, kun tein sekä aamu- että iltavuoroja. Opin myös uusia työmenetelmiä ja -tapoja. Aamupesut esimerkiksi tehdään asukkaalle henkilökohtaisilla pesulapuilla ja pyyhkeillä, jotka sitten pestään talon omassa pesulassa. Yhteistyö paikallisten hoitajien kanssa sujui hyvin, kun nekin, jotka eivät englantia ollenkaan puhuneet, hoksasivat ohjata minua saksaksi. Kun itse oma-aloitteisesti osallistuin hoitotyöhön, muut hoitajat ottivat minut hyvin vastaan. Välillä tuli sekaannuksia, jos en ymmärtänyt ohjeita, jotka olin saksaksi saanut. Esimerkiksi kerran osaston pomo pyysi minua hakemaan erän herran alakerrasta, mutten tarkalleen ymmärtänyt mistä, käsitin ensin että aulasta. Kiersin alakertaa (jossa on paljon käytäviä, muutama aula, kampaamo, kahvila, seminaarihuone, ruokala jne.) hyvin pitkään ennen kuin vihdoin tajusin kurkistaa kampaamoon ja löysin kyseisen herran. Isompia ongelmia ei koskaan syntynyt, enkä alkanut vastuullisempia tehtäviä tekemään ilman että olin ymmärtänyt ohjeet hyvin. Sain kuitenkin hyvää palautetta ns. ohjaajaltani, joka on opiskelija ja työskentelee osastolla sekä puhuu hyvin puhuu englantia. Hänen mukaansa työotteeni olivat varmoja ja toteutin saamiani ohjeita hyvin.

Niinä aikoina kun merelläkään ei ollut kylmä..
Niinä aikoina kun merelläkään ei ollut kylmä..

Vaihdossa mielenkiintoisinta oli Saksan hoitomenetelmiin ja kulttuuriin tutustuminen. Tuli esiin paljon uusia asioita, joita ei itse tajua edes ajatella. Esimerkiksi osa aikuisista, jotka ovat käyneet koulua 80-luvulla, eivät ole ollenkaan opiskelleet englantia koulussa, sillä he ovat asuneet Berliinin muurin toisella puolella, ja koulussa on opetettu venäjää.
Saksalaiset muuten liikkuvat vähemmän kuin suomalaiset. Melko raju yleistys, myönnetään, mutta sellaisen yleiskuvan olen saanut. Itse olen ollut koululiikunnassa korkeintaan keskitasoa, parhaani olen kyllä yrittänyt, mutten ole erityisen liikunnallinen. Saksalaisten liikuntatunneilla en tiennyt itkeäkö vai nauraa, sillä he tekivät naurettavan kevyitä harjoituksia ja valittivat kuinka rankkaa se on. Me Bean kanssa katsoimme toisiamme silmiin: loppuiko se harjoitus jo? Luulin ettei alotettukaan vielä. Sain ensimmäistä kertaa kokea pärjääväni liikunnassa muille. 😀
Myös elintavat vaikuttivat ainakin olevan saksalaisilla kehnommat kuin suomalaisilla. Koulussa esimerkiksi ei ole lounasta, vaan jokaisella on eväät. Oli meillä katselemista, kun suurin osa oppilaista söivät eväkseen suklaata, keksejä tai muuta naposteltavaa ja joivat limsoja ja mehuja. Lähihoitajaopiskelijoita hekin, varmaan vähän erilaista ravitsemusohjeistusta saaneet kulussa kuin me.

Kyllä ne Saksan herkut silti meillekin maistuvat...
Kyllä ne Saksan herkut silti meillekin maistuvat…
Suklaalla päällystettyä ananasta ja omenaa. Nam :p Näitä myytiin kaikilla joulumarkkinoilla.
Suklaalla päällystettyä ananasta ja omenaa. Nam :p Näitä myytiin kaikilla joulumarkkinoilla.

20141123_151126

Itse sokerihiiri vauhdissa.. Kehtaa vielä puhua saksalaisten syömistottumuksista :D
Itse sokerihiiri vauhdissa.. Kehtaa vielä puhua saksalaisten syömistottumuksista 😀

Plussaa kuitenkin vanhainkodille siitä, että lähes joka aamu asukkaille pilkottiin hedelmäsalaatti tuoreista hedelmistä, jotta he saisivat vitamiineja riittävästi. Alipainoisille tai muuten huonosti syöville asukkaille tarjottiin eräänlaista proteiini-vitamiinijuomaa iltapäivällä tukemaan monipuolisempaa ravitsemusta.

Turvallisuustekijöistä kiinnitin huomiota lähinnä huonoon ergonomiaan hoitajilla. Hyvin harva sääti sängyn oikeaan asentoon hoidettaessa asukkaita sängyssä. Toiset kylläkin ohjeistivat minua itseäni niin tekemään, jos vahingossa jätin sängyn liian alas hoitaessani asukasta, pisteet näille hoitajille. Sängyn reunat nostettiin ylös asukkailla, joilla niin tarvitsi tehdä turvallisuuden vuoksi, mutta kaikilla muilla ne olivat alhaalla öisin, mikä on mielestäni hyvä, sillä se kunnioittaa asukkaiden itsemääräämisoikeutta paremmin kuin Suomen vanhainkodeissa kunnioitetaan keskimäärin. Rollaattorit olivat oikein säädettyjä vanhuksille minun silmieni mukaan ja keskimäärin turvallisuustekijät olivat huomioitu hyvin vanhainkodilla. Esimerkiksi palo- ja turvallisuusohjeet olivat selkeät ja varauloskäyntejä löytyi.

Nämä huipputytöt ja Hampurin järvi. Kyllä teimme mukavia reissuja. (ps. hyvää itsenäisyyspäivää Suomi, sen vietimme Hampurissa!)
Nämä huipputytöt ja Hampurin järvi. Kyllä teimme mukavia reissuja. (ps. hyvää itsenäisyyspäivää Suomi, sen vietimme Hampurissa!)
image
Uninen turisti, minnekä lie taas oltiinkaan matkalla. Paikoilleen ei paljon jääty.
image
Kerran käytiin Oldenburgissa kenkäostoksilla, on kyllä tullut tarpeeseen 😀

Vielä, mitä itsestäni opin vaihdon aikana.. Että tykkään saksankielestä enemmän kuin luulinkaan, uskallan puhua vieraille, ja saatan sittenkin tykätä uusien kenkien ostamisesta! Eivaan.. Sain valtavasti itsevarmuutta, kun koin että pärjään vallan kohtuullisesti saksan kielellä aivan yksin osastolla, jolla ei juurikaan kukaan puhu englantia. Kun sitten vaihdoin osastoa ja pystyin englanniksikin kommunikoimaan tämän englantia puhuvan tytön kanssa, hän antoi minun toimia itsenäisesti vertaisenaan työntekijänä jo toisesta työpäivästä lähtien. Se myös vaati minulta oma-aloitteisuutta, jota en Suomessa ole työssäoppimassa niin paljon tuonut esille, sillä saksalaiset eivät olisi osanneet antaa tehtäviä vierasmaalaiselle, jollen itse olisi ensin näyttänyt mitä osaan tehdä. Opin, että pärjään heikohkolla kielitaidollani oikein hyvin käytännön tilanteissa. Onneksi ei koulunumerot kerro kaikkea. Huomasin nauttivani vanhusten kanssa työskentelystä entistäkin enemmän. Nyt vain odotan mielenkiinnolla seuraavaa harjoittelua Suomessa, onkohan se todella helpompaa sitten kun ymmärtää kaiken, mitä työntekijät ja asukkaat/potilaat puhuvat. Niin sitä ainakin vieraassa maassa kuvittelee:)

Kiitos vielä koululle tästä upeasta tilaisuudesta! Kokemus oli ikimuistoinen. Muille kv-vaihtoon haluaville sanon, että matkaan kannattaa lähteä avoimin mielin odottamatta mitään. Olemalla itse avoin ja oma-aloitteinen niin töissä kuin vapaa-ajalla, saa varmasti eniten kokemuksesta irti. 🙂
Tässä oli Roosan jorinat ja kuvat pomppivat sekalaisessa järjestyksessä milloin mistäkin.
Kiitos niille, jotka ovat blogiamme käyneet joskus kurkistelemassa.

 

Kaikki tyttöset yhessä oldenburgin joulumarkkinoihin tutustumassa.
Kaikki tyttöset yhessä oldenburgin joulumarkkinoihin tutustumassa.
Suklaalla päällystettyä ananasta ja omenaa. Nam :p Näitä myytiin kaikilla joulumarkkinoilla.
Suklaalla päällystettyä ananasta ja omenaa. Nam :p Näitä myytiin kaikilla joulumarkkinoilla.

 

Tämänkin pikkukaupungin nimen jos muistaisimme, ni olis meillä norsun muisti. Bean kanssa siis vieralimme Keski.Saksassa ja junaa vaihdoimmme neljä-viisi kertaa suuntaansa. Ehti tutustua vähän paikkoihin vaihtojen aikana.
Tämänkin pikkukaupungin nimen jos muistaisimme, ni olis meillä norsun muisti. Bean kanssa siis vieralimme Keski-Saksassa ja junaa vaihdoimmme neljä-viisi kertaa suuntaansa. Ehti tutustua vähän paikkoihin vaihtojen aikana.
image
Korbachista, Keski-Saksasta lähtiessä saatiin koko junavaunu käyttöömme, ja vielä juttuseuraa oikein miellyttävästä konduktööristä, joka esitteli meille maisemia.
Roosa löysi lampaita!!! Oikein, oikein pitkän aamulenkin jälkeen löytyi merenrannalta kavereita. Vissiin niille joku aita oli kyhätty vähän matkan päähän, mutta monia kilometrejä niillä oli siellä tilaa kuljeskella.
Roosa löysi lampaita!!! Oikein, oikein pitkän aamulenkin jälkeen löytyi merenrannalta kavereita. Vissiin niille joku aita oli kyhätty vähän matkan päähän, mutta monia kilometrejä niillä oli siellä tilaa kuljeskella.
Täällä me lenkkeiltiin, kalpeat suomitytöt..
Täällä me lenkkeiltiin, kalpeat suomitytöt..

DSC_2275

 

Hampurin joulumarkkinoita

 

DSC_2294

DSC_2360

DSC_2369

DSC_2390
Pakko oli leipoa pipareita edes kerran ja ison vaivan näinkin. Mausteet etsimme yksi kerrallaan marketista google-kääntäjän avulla, neilikkaa löytyi vain kokonaisena eli se murskattiin kauhalla, ja saamamme termospullo toimi kätevänä kaulimena. Melkein piparin makuisia niistä tulikin 🙂 Helka, Mimmi ja Bea makutuomareina.

image

DSC_2389

DSC_2222
Tytöt ihmettelee Hampurin juna-asemaa

Suomi vs. Saksa

Meillä on päissämme herännyt ajatus tehdä postaus siitä, mikä Saksassa on erilaista kuin Suomessa. Täällä päivittäin törmää erilaisiin ja uusiin asioihin, jotka on Suomessa aivan toisin. Vaikka molemmat ovat länsimaita ja eurooppalaisia maita, on kuitenkin paljon eroavaisuuksia. Meitä välillä naurattaa ja hämmästyttää, vaikka toisaalta uusi ja erilainen on aina kiehtovaa ja kiinnostavaa.

Ensimmäisenä täytyy ottaa ruoka käsittelyyn. Roosa ja Bea kirjoittivatkin niistä säilykeperunoista ja todella pitkistä säilykehyllyistä. Siis oikeesti, ollaan järkyttyneitä kauppojen valikoimista. Säilykehyllystä löytyy vaikka mitä, justiin noita kuorittuja perunoita, säilykelihapullia, säilykebratwurstia, yleensäkin kaikenlaista säilykemakkaraa, siis sellasessa liemessä kaikkea mahdollista. Jogurtit on kanssa jotkut aivan outoja. Täältä saa jogurtteja kaikenlaisilla suklaapalloilla ja karkeilla höystettynä. Ja joo, saa Suomestakin epäterveellisiä jogurtteja, mutta täällä nää jotkut menee vähän liiallisuuksiin. Säilykkeiden ja herkkujogurttien lisäksi täällä on hyllyjen mitalta valmiskastike- ym. pusseja, kait nää tekee paljon niistä ruokaa. Tavallisia vehnäjauhojakaan ei yhdestä kaupasta löydetty, oli vaan kaiken maailman muffinijauhoja ja kakkujauhoja ym. jauhosekotuksia, sellasia mitä Suomessakin tosin on.
Ruokakaupoissa huomattiin myös, että kaikkeen on lisätty tosi paljon rasvaa ja sokeria. Onhan toki Suomessakin, mutta tuntuu että hyllyt on oikeesti täynnä epäterveellistä kamaa.

Ei siinä, kyllä mekin osattiin herkutella :P
Ei siinä, kyllä mekin osattiin herkutella 😛

Ruokailussa ollaan huomattu se, että salaattia ei aina lämpimällä aterialla ole. Jos sitä on, on se erillisessä jälkiruokakupissa, eli ei mitään puoli lautasellista. Ruokaa on meillä aina hirveen iso lautasellinen kun töissä syödään lounas.

Hheh, tähän tyyliin :D
Hheh, tähän tyyliin 😀

Keittoaineksiakaa ei meinattu löytää mistään. Sitten huomattiin että nehän on kaupoissa pakattu tähän tyyliin :D
Keittoaineksiakaan ei meinattu löytää mistään. Sitten huomattiin että nehän on kaupoissa pakattu tämmösiin 😀

Maistettiin myös perinteistä pohjoisen Saksan ruokaa Grünkohlia, eli lehtikaalista tehtyä mössöä. Ne syö sitä täällä talvella, koska se kypsyy syksyllä. Maku on kuulemma paras pikkupakkasten jälkeen, ei ole kuulemma niin kitkerää. Oli kyllä todella pahaa, ei oikein tykätty. Täällä kaikki kehuu sitä ja rakastaa sitä, se on niin lecker (=herkullinen, lausutaan muuten ’leka’). Itse asiassa maistettiin sitä just toisenkin kerran, eikä se ollut ihan niin pahaa, liekö pakkanen vaikuttanut 😉

Ei se loppujen lopuks ihan niin kamalaa ollutkaan.
Ei se loppujen lopuks ihan niin kamalaa ollutkaan.

Täällä teenjuonti on rituaali, niin kuin jo aikaisemmin kerrottiin. Täällä Pohjois-Saksassa juodaan erityistä mustaa teetä (Thiele Tee). Siihen laitetaan erikoista saksalaista sokeria (kandis), joka ei kai edes ole sokeria. Sitten laitetaan myös kermaa (sahne), joka nousee pintaan tehden ihania renkaita. Voidaan ottaa kuvaa ja näyttää. Teetä juodaan näteistä pienistä teekupeista. (Tosin kotona ei tehdä näin. :D) Täällä on erityisen tarkkaa, että tee juodaan teekupista ja teelusikan kanssa, kahvikuppi ja -lusikka on erikseen. Teetä juodaan sitten yleensä kolme kuppia, ja kun ei halua enää juoda, laitetaan lusikka tyhjään kuppiin merkiksi. Näin kukaan ei enää kaada sinulle lisää teetä. 😀 Se tee on muuten ihanaa, täytyy tuoda sitä ja kandista oikein urakalla kotiin, tulee muuten ikävä. (En juo teetä Suomessa, se on pahaa litkua, mutta täällä oon oppinut juomaan tuota mustaa teetä. 😛 – Helka)

Yksi monista tee hetkistä :)
Yksi monista teehetkistä 🙂

Ruokaan liittyen plussaa on se, että se on paaaljon halvempaa kun Suomessa. On ihanaa käydä ruokakaupassa, kun kaikki on niin halpaa. Ja sitä paitsi ei ainoastaan ruoka ole halvempaa kaupassa, vaan myös kahviloissa ja ravintoloissa kaikki on halvempaa.
Lisäksi kaikki kulutustavara, kuten hygieniatuotteet, on täällä niin halpoja. Kerran ostettiin siteitä, naamarasva, pumpulipuikkoja ja hammasvälilankaimia. Ne maksoi yhteensä sen verran, kun Suomessa joku vastaava sidepaketti, siis n.3,5€. Ja shampoot ja kaikki on niin halpaa, ollaan niin innoissamme ja mielissämme. :DD Vaatteet on aikalailla samaa hintaluokkaa kun Suomessa.

Tämmönen kuppi kaakota maksaa jonkun pari euroa.. Suomessa sais maksaa ainakin 5e!!
Tämmönen kuppi kaakota maksaa jonkun pari euroa.. Suomessa sais maksaa ainakin 5e!!

Liikennekulttuuri on täällä Esensissä varsin kummallista. Pyörillä ei saa ajaa kaupungin keskustan kaduilla klo 10-18 päivällä. Mitä ihmettä! Autot saa kuitenkin ajaa. Ei ymmärretä, mikä logiikka siinä on. Autothan siellä enemmän häiritsee. Ja kaupat menee kiinni klo 18, eli sen jälkeen saat kyllä ajaa pyörällä niin paljon kun sielu sietää. Mutta jos pitää mennä pyörällä kauppaan ennen kun kauppa menee kiinni, niin mitä siellä enää pyöräilee klo 18 jälkeen?! ;)) Ei vaan, on siellä pyörätelineitä kuitenkin joka nurkalla. Ehkä ne on kesäkauden (turistikauden) sääntöjä, koska silloin kadut on täynnä kävelijöitä.
Lisäksi suojatien yli ei saisi pyörällä ajaa, vaan pitäisi taluttaa. Muutaman kerran ollaan saatu kiukkuisia huutoja peräämme. 😀 Sillon vois vaan sanoa, että entschuldigung, Ich komme aus Finnland, Ich spricht nicht deutsch. ;D Lisäksi täällä on kävelyteitä, joissa ei saisi ajaa pyörällä. Kun mennään esim. kuntosalille, voidaan mennä joko pyörällä kävelytietä pitkin, tai sitten ajaa niitä keskustan katuja pitkin (joilla ei saa tietenkään aina ajaa). Tosin kyllä täällä ihmiset kulkee pyörällä kävelyteilläkin, ei ole muita vaihtoehtoja. On meille jotakin huudeltu kun ollaan kävelytiellä ajettu. Ei me vaan tajuttu mitä. 😀
Pyöräillessä vielä iltaisin ollaan saatu todella kiukkuisia huutoja. Täällä kun kaikki käyttää pyörässä lamppuja, se on kai pakollista. Meillä on lamput, mutta ne ei toimi. Ollaan saatu senkin takia kiukkuisia huutoja kävelijöiltä ja muilta pyöräilijöiltä. Yksikin herra huusi kiukkuisena perään, että pistäkää valot päälle! 😀 Sorry, en voi sille mitään että tää lamppu ei toimi, eikä ole edes mun pyörä, tää on vaan mulla lainassa. 😀

Siinä meidän uljaat ratsut, joilla aiheutettiin pahennusta pariinkin otteeseen :DD
Siinä meidän uljaat ratsut, joilla aiheutettiin pahennusta pariinkin otteeseen :DD
Tässä meidän "kotikatu". Tota tietä tuli kerran jos toisenkin pyöräiltyä.
Tässä meidän ”kotikatu”. Tota tietä tuli kerran jos toisenkin pyöräiltyä.
Pyöräilyreissuilla nähtiin kyllä upeita maisemia :)
Pyöräilyreissuilla nähtiin kyllä upeita maisemia 🙂

Ympäristön kanssa ongelmia ei ole ollut ainoastaan pyöräillessä. Ovet aukeavat täällä lähes poikkeuksetta sisään päin, eli kahvasta työnnetään, toisin kuin Suomessa yleensä vedetään kahvasta. Tämä on aiheuttanut hauskoja hetkiä ja ollaan naurettukin. Mentiin kuntosalille toista kertaa, oltiin edellisellä kerralla testattu Sali ja ostettiin jäsenkortit. Mimmi reippaasti kiskasi sisään mentäessä ovenkahvasta, ja kahva lähtikin irti. Ovea kun olisi pitänyt työntää. :’DD Naurettiin aivan kippurassa, ja kuntosalin työntekijät kattoivat vähän kummastuneina meitä. Saatiin onneksi se kahva takasin paikoilleen. Oli siinä vähän selittelemistäkin, että mites se nyt kahva irti lähti. Lähtiessä naurettiin, että mitä tältä reissulta jäi käteen. No, Mimmillä ainakin ovenkahva. :’’’D Siitä lähtien ollaan muistettu lähes aina, että ovet aukeaa SISÄÄN päin.
Myös mm. ovien lukot aukeavat ja menevät lukkoon eri suuntaan, siis pitää kääntää aina vastakkaiseen suuntaan kun Suomessa 😀
Täällä on muuten televisiossa kaikki amerikkalaiset tai yleensä ulkomaalaiset ohjelma dubattu saksaksi. Siis ihan kaikki. On todella outoa, että näin on. Ei Suomessa varmaan mitään dubata. Ootte varmaan myös kuullut, että Sunrise Avenuen laulaja Samu on the Voice of Germanyn yksi valmentaja. Täällä Saksassa niillä on paljon faneja (siis sillä bändillä) ja kaikki tytöt kuulemma tykkää Samusta. Eihän niitä Suomessa kukaan fanita, ja kun kerrotaan se näille saksalaisille ne on ihan ihmeissään. 😀

Täällä tapakulttuuri on todella erilainen kuin Suomessa. Täällä kohteliaisuus- ja käyttäytymissäännöt määrittävät todella paljon arkielämää. Tuntemattomia on parempi teititellä (sie, ei du=sinä). Lisäksi kielessä on formaalisia (muodollisia) ja epämuodollisia tapoja, joita myös noudatetaan. Joillekin sanoille on formaalinen muoto, jota käytetään tuntemattoman kanssa ja epämuodollista taas ystävien kesken. Töissä vaikeuksia tuottaa se, että täällä herroitellaan ja rouvitellaan. On vaikea oppia muistamaan ja ääntämään Frau sitä ja Herr tätä. Etunimellä ei saa asukkaita puhutella, ainoastaan työkavereita voi sinutella. Asukkaita myös teititellään kaikessa puheessa, esim. Haben sie gut geschlafen?=Oletteko nukkuneet hyvin? Sind sie färtig?=Oletteko valmis? ’

Tottakai Suomessakin on jonkin sortin formaalinen ja ei-formaalinen puhekulttuuri, mutta Suomessa ei ole kovin paha juttu sinutella. Täällä se taas on moka ja sitä pidetään todella epäkohteliaana.
Kohteliaisuuskäyttäytyminen näkyy myös ’kiitos’ ja ’ole hyvä’ sanojen käyttämisessä. Täällä sanotaan dankeschön ja bitteschön, bitte, danke, joka väliin. Bitteä käytetään samaan tapaan kun englannissa ’please’, mutta bitte tarkoittaa myös ’ole hyvä’. Danke on kiitos, paljon käytetään myös dankeschön (sanatarkasti kiitos kaunis). Sitten voi sanoa vielä ’vielen danke’ , jotakin kuin suuret kiitokset. Välillä tällaisista jäyhistä suomalaisista tuntuu jopa rasittavalta tämä vuolas kohteliaisuus, tuntuu että nää kiittelee jokaisesta sokeripalastakin. 😀 Onhan se toki mukavaa ja hieno tapa, ja kyllä Suomessakin kohteliaisuus kuuluu tapoihin. Mutta välillä tuntuu, että koko ajan pitää olla sanomassa dankea ja bitteä. 😀 Aina ei ehkä tajuakaan sanoa kun pitäisi, koska ei suomalaisessa tapakulttuurissa koeta ehkä niin tarpeelliseksi jatkuvaa kiittelyä.

Yksi kulttuuriero täällä on myös se, että henkilökohtainen ’reviiri’ on täällä paljon pienempi kun Suomessa. Kaikki tietää varmasti, että suomalaiset haluaa olla vähän etäämpänä kun juttelee muille. Nää tulee sillein puolen metrin päähän, jolloin tekisi mieli astua askel taaksepäin. 😀 Eihän siinä näe kuin puhujan naaman, ja jotta saisi kokonaiskuvan tilanteesta pitäisi nähdä toinen vähän etäämpää. En tiedä osaanko selittää sitä tähän, mutta oikeesti tulee sellanen pienesti ahdistava olo ja vastustamaton halu astua taaksepäin, jotta näkisi sen toisen vähän kauempaa eikä tarvitsisi tuijottaa sen sieraimiin. :’D Okei, tuo oli jo vähän liiottelua. Mutta kyllä te suomalaisina ymmärrätte, jos suomessa joku tuntematon tulisi kovin lähelle, varmasti haluatte ottaa askeleen taaksepäin. Sen lisäksi, että henkilökohtainen reviiri on pienempi, tuntuu että nää saksalaiset myös koskettelee enemmän, esim. olkapäälle, selkään, käsivarteen ym. puhuessaan. Välillä oikeesti suomalaisena tuntuu kauhealta kun ne tulee iholle kiinni. 😀 Vaikka olisikin mukava ihminen siinä lähellä, silti sitä omaa tilaa kaipaa. Ihanaa on kuitenkin oikeastaan se, että saksalaiset ovat todella ystävällisiä ihmisiä! Täällä meidät on kaikki ottanut lämmöllä vastaan! (Hehe, lukuun ottamatta niitä kiukkuisia huutelijoita pyöräteiden varsilla :D).

Ja tosta kohteliaisuudesta ja ystävällisyydestä vielä se, että kyllä hämmästytti alkuun kun pyöräiltiin tai liikuttiin ulkona tai missä millonkin ja jos sattui tulemaan vastaantulijoita niin he tervehtivät meitä.. mitä ihmettä, ventovieraita ihmisiä. Täällä on siis tapana ihan vaan kohteliaisuudesta tervehtiä kaikkia tai toivottaa esim. hyvää päivää. Ollaan vasta jälkeenpäin opittu tervehtimään takaisin, kun ei se todellakaan automaattisesti tule suomalaisesta suusta.

DSC_2205
Junat on täällä rautatieyhtiön Deutsche Bahn:n alaisuudessa. Junat menee täällä jopa pikkukaupunkeihin ja junaverkosto on paljon kattavampi kun VR:n verkosto. Junilla on todella helppo kulkea. Opasteet on yksinkertaiset. Lippuja voi ostaa junissa automaateista. Täällä saa ostettua lipun, jolla pääsee koko päivän klo 3 yöhön asti. Kahden hengen lippu on täällä Ostfrieslandissa (joka on vähän niinkun maakunta) 26€, ja sillä siis saa matkustaa koko päivän. Sillä lipulla pääsee vaikka meno-paluu siis Hampuriin tai Bremeniin asti. Jos ostaa taas vaikka 4 hengen lipun, tulee siihen vaan muutama euro lisää. 4 hengen lippu on 32€, joten ei todellakaan ole pahan hintaista, siinä kun oikeesti on meno-paluu ja vaikka vielä monet välipysähdykset muilla paikkakunnilla. Sanotaankin näistä lipuista, että ”ei maksa mittään”. 😀 En muista mitä maksaa esim. Jyväskylä-Tampere, mutta täältä pääsee siis 2hlö Bremeniin 26€ meno-paluu, ja matka on sentään 2,5h pitkä. Pääsiskö ehkä edes yksi henkilö tolla hinnalla Tampereelle Jyväskylästä? Ollaan tosi tyytyväisiä täällä, VR on niin surkea verrattuna tähän. Sitä paitsi täällä ei ole junat koskaan myöhässä, VR taas on saanut pilkkanimekseen VenaaRauhassa. Täällä ei tarvitse turhia odotella.


Vaikka täällä Saksassa on erilaista, ja osa asioista on paremmin kuin Suomessa, kyllä me silti Suomestakin tykätään. Täällä tuntuu siltä, että haluaisi jäädä tänne asumaan, eikä lähteä kotiin. Kuitenkin tuntuu kivalta ajatus siitä, että mennään jouluksi kotiin. Täälläkin on koti, oikeesti tuntuu siltä. Tulee olemaan vaikea lähteä, vaikka on myös ihana päästä kotiin Suomeen. Maassa maan tavalla ja erilaisuus on rikkaus. Erilaisuus tuo elämään aivan uudenlaisia ulottuvuuksia, ja koetaankin, että erilaisuuden kohtaaminen myös kasvattaa ihmisenä ja avartaa mieltä. Parasta tällä Saksan matkalla on oikeesti se, että täällä on niin erilaista. Tuntuu melkein lomalta vaikka ’töissä’ käydäänkin. Ja silti vaikka tuntuu lomalta olla täällä, tuntuu tää paikka samaan aikaan toiselta kodilta. Vaikea selittää, ei sitä ymmärrä jos ei koe itse. Kaikki vaan lähtekää pois pitemmäksikin aikaa, käykää maailmalla. Älkää pelätkö uutta ja outoa, yrittäkää rohkeasti vääntää kieltäkin, jota ette osaa. Siten oppii, ei ainoastaan kieltä vaan myös muuta tärkeää.
Noniin, tulipas syvällinen lopetus tälle, mutta niin se asia vaan on, että kannattaa nähdä ja kokea! Tuntuu hyvältä ja tekee hyvää olla välillä erilaisissa ympäristöissä!
Tschüss alles! 

Jää kyllä ikävä näitä mielettömän upeita rakennuksia!
Jää kyllä ikävä näitä mielettömän upeita rakennuksia!

Työjuttuja

Hallo!

Mekin ollaan päästy vihdoin alottamaan hoitotyöt PFL:ssä (Peter-Friedrich-Ludwig Stift). Tehtiin viime viikolla vielä puoli viikkoa Inan kanssa, eli siis maanantai ja tiistai. Keskiviikko oltiinkin taas sit koulussa ja torstaina päästiin aloittamaan hoitohommia. Kerrotaan teille vielä ensin lisää siitä viriketoiminnasta ja tästä paikasta yleisesti ennen kun kerrotaan itse hoitotyöstä.

PB141447
Tehtiin siis kolme viikkoa erilaista viriketoimintaa asukkaille. Yleensä aamupäivisin haettiin heitä lehdenlukuhetkeen, sekä oltiin siellä yhdessä heidän kanssaan. Asukkaat on sen verran hyväkuntoisia ja virkeitä, että heitä jaksaa kiinnostaa tämänpäivän uutiset ja tapahtumat maailmalla ja lähiseuduilla. Tarjoiltiin asukkaille yleensä juotavaa ja pientä syömistä kuten hedelmiä samalla kun he kuuntelivat ja keskustelivat uutisista. Opittiin heti alussa jo tärkeitä lauseita mm. näitä hetkiä varten. Ina opetti meille suoraan lauseita, joita voitiin käyttää kuten ”Was möchten sie trinken?” (Mitä haluaisitte juoda?, huom. teitittely).

Tässä kuva lehdenlukusalista. Tänne kokonnuttiin aina aamusella
Tässä kuva lehdenlukusalista. Tänne kokoonnuttiin aina aamusella

PB141366

Tässä jumppasali yläkerrasta. Tässä on tuolijumppa aluillaan.
Yläkerran jumppasalissa oli tuolijumppa aluillaan.

Muuta viriketoimintaa oli mm. jumppatuokiot, lauluhetket, pelailu kuten lautapelit ja keilaus. Talossa on myös tapana kokkailla silloin tällöin yhdessä asukkaiden kanssa, yleensä iltaruokaa tai välipalaa ym. kuten aikaisemmassa postauksessa kerrottiin. Tehtiin eräänä toisena iltana vohveleita kahdessa eri ryhmässä, ja oli muuten hyviä! Asukkailla on joskus myös hieman isompia tapahtumia. Tällaisia on ollut mm. muotinäytös heille sopivista vaatteista. Malleina toimivat työpaikan työntekijät. Tapahtuman päätteeksi asukkaat saivat katsella ja ostaa halutessaan vaatteita. Heillä on ollut myös mm. elokuvailta, sekä näin joulun alkajaisiksi omat joulumarkkinat, joiden järjestelyissä saimme olla mukana. Asukkaat nauttivat niistä todella paljon ja selvähän se. Kaikki tämmöinen viriketoiminta rikkoo juuri sitä laitosmaisuutta, jota tuolla ei kyllä muutenkaan ole havaittavissa.

Rakennus on ollut alun perin Krankenhaus eli sairaala, jolloin se oli myös hieman pienempi. Rakennusta on myöhemmin hieman laajennettu ja siihen on rakennettu toinenkin ”siipi”. Vuodesta 1971 talo on toiminut nykyisen toimintansa mukaisesti vanhainkotina. Talossa on oma keittiö sekä pesula.

PB141382

PFL on todella kodinomainen ympäristö, eikä olla missään nähty aikaisemmin näin kodikasta paikkaa. Kodikkuutta luo mm. se, että lähes kaikki asukkaat asuvat omissa huoneissa ja heillä on siellä omat kalusteet. Ainoastaan sänky (ja yöpöytä) taitaa olla talon puolesta. Muuten he saavat sisustaa huoneensa kuten haluavat. Talossa on myös oma tila mm. parturikampaajaa varten (joka käy 2 viikon välein). On pesualtaat, leikkuutuolit ja kaikki. Asukkailla on myös yksi iso kylpyhuone, jossa on jonkin sortin poreamme! Lisäksi on jumppasali, iso oleskelutila talon alakerrassa (toimii myös juhlatilana) ja todella kaunis puutarha talon takapihalla. Talossa on lemmikkinä kissa, Minka. Kaikki mummot kilpailee kissan huomiosta ja he haluaisivat sen seuraksensa. Arvellaan että kissa on oikeasti yhden asukkaan oma, ainakin hän hoitaa ja ruokkii kissaa päivittäin ja kissa nukkuu hänen huoneessaan.

 

Kylpyhuone ja poreamme :)
Kylpyhuone ja poreamme 🙂

 

Minka ottaa rennosti erään mummon huoneessa
Minka ottaa rennosti erään mummon huoneessa

Puutarha takapihalla
Puutarha takapihalla

Kodikkuutta luo myös kaikki koristeet ja koristelut, joita vaihdellaan joka vuodenajan mukaan sekä kaikki pysyvät somisteet kuten kasvit sekä ihanat vanhat huonekalut, joita on sijoiteltu taloon eripuolille. On oleskelutiloja sohvaryhmineen ja kahvipöytineen, vanhoja kauniita vitriinejä ja hyllyjä, seinillä tauluja, pöydillä kauniita liinoja ja kukkia. Talon somistuksessa näkyy myös merihenkisyys (eihän talolta ole kuin n. 4km matka Atlantin rannalle!) Koristelu ja estetiikka on täällä ihan eri luokkaa kun Suomessa. Täällä siis oikeasti nähdään vaivaa sen eteen, että paikka näyttää kauniilta (tästä esimerkkinä se, että käytettiin puoli päivää pelkästään talon joulukoristeluun ja me siis oikeasti vain ripustettiin ja laiteltiin kauniita joulukoristeita ja esineitä sinne tänne). Tässä kaikessa olisi suomalaisilla kyllä niin paljon opittavaa.

PB141391

PB141392

Alakerran oleskelutila. Täällä pidettiin mm. muotinäytös, joulumarkkinat ja esim. syntymäpäiviä voi juhlia täällä oman perheen kanssa kaikessa rauhassa.
Alakerran oleskelutila. Täällä pidettiin mm. muotinäytös, joulumarkkinat ja esim. syntymäpäiviä voi juhlia täällä oman perheen kanssa kaikessa rauhassa.

Joulukoristelua :)
Joulukoristelua 🙂

IMG_20141204_111837

IMG_20141204_113728

IMG_20141204_112806

IMG_20141204_113728

Talo on jaettu kuuteen asuinryhmään eli ”wohnguppe”:n värin mukaan: sininen, punainen, keltainen, vihreä, violetti ja harmaa (osastot siis ovat oikeasti sen värisiä). Yhteensä asukkaita on n. 60 hlö. Asukkaat on ylipäätään täällä paljon parempikuntoisia kun Suomessa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin (ainakin mitä me ollaan nähty), mm. dementikot on vähemmistöä. Lähes kaikki myös pystyvät liikkumaan itsenäisesti tai avustettuna esim. rollaattorin avulla. Muutamia henkilöitä on kokopäiväisesti vuoteessa, mutta heitä on oikeasti todella vähän.

PB141378

Ensimmäinen päivä meni lähinnä seuratessa ohjaajan/parin toimintaa ja kyllä siinä hieman pääsi jo auttamaankin. Meillä ei ole varsinaista ohjaajaa hoitotyössä vaan mennään sen henkilön kanssa, joka sattuu olemaan kyseisessä ryhmässä.

Aamuvuoro alkaa 6.30 ja kuten Suomessakin, hoitajat kokoontuvat aamuraportille. Tosin yöhoitajat ovat kirjoittaneet raportin paperille, josta se luetaan ääneen muille hoitajille. Hoitajia on aamuvuorossa 8 (+tällä hetkellä me eli 10). Ilmeisemmin talossa hoitajat vaihtelevat eri asuinryhmissä eli heillä ei ole ”omaa ryhmää”. Yleensä yhdessä ryhmässä on yksi hoitaja, mutta ilmeisemmin muutamalla osastolla on aamuvuorossa kaksi hoitajaa. Iltavuoron vahvuutta ei vielä tiedetä tarkalleen, sillä ollaan tehty nyt vaan aamuvuoroa. Ensi viikko tehdäänkin sit pelkästään iltavuoroa ja viimeinen viikko taas aamua.
Raportin jälkeen mennään ryhmiin ja aletaan auttamaan asukkaita aamutoimissa. Helka on ollut nyt pelkästään vihreessä ryhmässä ja mä puolestani violetissa.
Aamupalaa alkaa klo 8, johon asukkaat tulevat sitä mukaan he ovat valmiita. Sen jälkeen on yleensä jotain viriketoimintaa (lehdenlukutuokio tms.) Klo 10 on teehetki, jonka jälkeen autetaan vielä loputkin asukkaat jalkeille. Tässä välissä on myös yleensä hoitajien tauko (30min!!!). 11.30 alkaen tarjoillaan lounas. Lounas on porrastettu niin, että syötettävät asukkaat saavat lounaan ensin ja n. 12 aikaan ruokailevat muut. Sen jälkeen asukkaat menevät yleensä päivälevolle ja siitä alkaa hoitajien raporttien kirjaaminen.
Raportit ja kirjaamiset kirjoitetaan täällä siis KAIKKI käsin paperille, eipä näy tietokoneita missään (?) 😮 Hoitajilla on asukaskansiovaunut, joissa on asukkaiden kirjaamismapit. Mitä niistä nyt on ymmärtänyt, niin paperiin laitetaan ruksi joka ikisen asian kohdalle, jota asukkaalle on tehty. On esim. taulukko aamuvuorossa tehtäville toimenpiteille, joihin hoitaja merkkaa oman puumerkkinsä kun hoitotoimenpide on tehty. Aamuvuoro loppuu hoitajilla yleensä klo 13.

Hoitotoimenpiteet ja käytänteet eroavat täällä aika paljonkin suomalaisista työtavoista. Esim. aamuvuorossa tehtävät pesut tehdään osittain sängyssä (vaihtelee ryhmittäin). Aamupesuihin tarvitaan kaksi vatia, valkoinen ja punainen, joista valkoiseen lasketaan lämmintä vettä sekä laitetaan tavallista saippuaa tai vartalovoidetta, ei mitään pesuvoidetta, kuten Suomessa. Mukaan otetaan myös käsipyyhe, froteinen pesulappu (harvoin käytetään mitään kertakäyttöistä) sekä puhtaat alusvaatteet. Pesut tehdään samassa järjestyksessä kuin Suomessakin, mutta vaihtaessa ylävartalosta alavartaloon, pesuvesi kipataan valkoisesta punaiseen vatiin. Samaa vatia ei saa siis käyttää esim. naamanpesuun ja alapesuun. Vateja ei muuten laiteta dekoon, vaan ne vaan huuhdellaan vedellä, jos sitäkään. Hoitajilla ei ole yhteistä käytäntöä tähän. Kun asukas on pesty, hänet kuivataan, MUTTA ei huuhdella ihoa?! Iholle siis jää useimmiten tavallista pesuainetta, jotain dovea yms. jota ei ole tarkoitettu jätettäväksi iholle.
Täällä ei myöskään taideta tuntea fleksi- tai muitakaan vaippoja, vaan lähes kaikilla on käytössä ne vaippaläpyskät pikkuhousuineen. Ihmeen hyvin ne taitaa kuitenkin pitää, sillä eipä ole tarvinnut pissasia pöksyjä vaihtaa vielä kertaakaan.

Myöskään käsidesiä ei näy seinillä missään, ainoastaan huuhteluhuoneessa saattaa olla pumppupullo. Hoitajilla (vain osalla) on taskussaan pieni käsidesipullo tai sitten pullo on hoitotarvikekärryssä. Käsidesiä käytetään täällä järkyttävän vähän!! Ollaan mm. nähty että hoitotoimenpiteestä tultaessa hanskat vaan heitetään roskiin ja sitten mennään jakamaan aamupalaa.
Käsineitä on saatavilla (onneksi!), mutta kaikki hoitajat ei niitä käytä. Tai sitten jos käyttää, aseptiikka ei toteudu sinnepäinkään. Samoilla hanskoilla tehdään kaikki, alapesuista tekareiden pesuun… nimenomaan TÄSSÄ järjestyksessä! Ihan hirveetä!!! Tai sitten niiden kanssa juostaan viereiseen huoneeseen ja takasin. Me ei kuitenkaan ihan noin hurjia olla. Oikeesti hämmästyttää välillä tää näiden hygienian taso. Sen lisäksi että käsineiden käyttö menee päin prinkkalaa, myös vaippoja pidetään missä sattuu. Pissanen vaippa saatetaan laittaa lattialle tai pyykkikärryn päälle hetkeksi, josta se vasta siirretään roskikseen. Saman pyykkikärryn päälle laitetaan pino puhtaita pyyhkeitä ennen seuraavia pesuja 😮

Nähtiin myös poikkeava tapa verensokerin mittauksessa (näytti silti toimivan), verensokeri nimittäin mitattiin korvanlehdestä. Myös insuliini pistettiin Suomen tavoista poiketen käsivarteen. Mietittiin että onkohan se kovin hyvä paikka, kun ei vanhoilla ihmisillä useinkaan ole tarpeeksi rasvakudosta siinä kohdassa. Aikamoisella vauhdilla annos myös pistettiin (pitkävaikutteinen), kerkesi korkeintaan kolmeen laskea. Toki ei näin aina tapahdu.

Ei tiedetä onko näillä hoitajilla olemassa lisäkoulutusta niinkun Suomessa. Ei haluta missään nimessä väheksyä tai haukkua näitä hoitajia. Ehkä heillä ei ole tarpeeksi tietotaitoa tai sitten he eivät vaan huomioi hygieniaa ja muita asioita yhtä tarkasti. Hyviä hoitajia kuitenkin ovat, todella ihania, lämpimiä ja ystävällisiä.

Täällä on muuten myös todella kätevä hälytysjärjestelmä, voi olla että on jossain käytössä Suomessakin, itse ei vaan olla moista nähty. Jokaisella hoitajalla on siis taskussaan eräänlainen hälytin, joka soi kaikilla yhtä aikaa kun joku asukas soittaa kelloa ja tarvitsee apua. Hälyttimestä näkee kuka asukas soittaa, jolloin hoitajat tietävät mistä ryhmästä soitto tulee ja yleensä kyseisen ryhmän hoitaja menee sitten auttamaan. Kaikkien hoitajien täytyy kuitenkin kuitata hälytys pois päältä. Käytävillä ja jokaisessa asukashuoneessa on myös puhelin, josta voi soittaa hälyttimiin ikään kuin radiopuhelimen tapaan. Soitto ja puhe kuuluu kaikilla hoitajilla hälyttimestä automaattisesti ilman että puheluun tarvitsee erikseen vastata ja tämä onkin hyvä ja nopea tapa hälyttää apua kiperän paikan tullen tai ilmoittaa jostain muusta asiasta, joka on hyvä saada kaikkien hoitajien tietoon.

Violetti ryhmä. Käytävän päässä molemmin puolin on ryhmien ruokailutilat.
Violetti ryhmä. Käytävän päässä on ryhmien ruokailutilat.

 

Täällä on myös näköjään tapa vähätellä omia kielitaitoja. Hoitajat pääsääntöisesti vastaavat ”ei” kun heiltä kysyy, puhuvatko he englantia 😀 Kuitenkin kun aloitetaan työt, he yhtäkkiä osaavatkin puhua. Vissiin täkäläistä vaatimattomuutta 😉 Sanotaankin heille aina, että sillä ei ole mitään väliä, kuinka puhuu kunhan tulee ymmärretyksi.
Itsekin yritetään puhua Saksaa mahdollisimman paljon ja meidän saksankielen taito on tällä hetkellä sillä tasolla, että puhutaan hyvin yksinkertaista saksaa yksittäisillä sanoilla ja lisäksi käsillä. 😉 Ollaan kuitenkin huomattu, että Saksaa on suht. helppo ymmärtää. Johtunee varmaan siitä, että saksassa on paljon samoja sanoja kun ruotsissa. Vaikka ei ymmärretä läheskään kaikkia sanoja lauseessa, mutta ymmärretään edes jokunen sana, tajuaa sitten melko varmasti myös lauseen pointin ja usein tilanneyhteydestä selviää loput.

Eroja Suomalaiseen hoitokulttuuriin on myös siinä, että hoitajat pukeutuvat työpaikalla omiin vaatteisiinsa tai halutessaan ostavat omat hoitovaatteet. Täällä työvaatteet saa työpaikan puolesta vain sairaalassa. Myöskin se on aiheuttanut ihmetystä, että työpaikalla saa polttaa työaikana ja mitä vielä.. sisällä taukotilassa! Onneksi on erillinen taukotila myös henkilöille, jotka eivät tupakoi.

Kaikkea outoa ja ihmeellistä täällä ollaan nähty ja koettu ja toivotaan vielä lisää uusia kokemuksia!  Seuraavassa postauksessa kerrotaankin vähän yleisiä fiiliksiä itse maasta. Lukekaahan sieltä lisää 😉

Kohtaamisia

Ihan hassua miten paljon ehtii tapahtua parissa viikossa, ja vielä hassumpaa miten vähän jää aikaa kirjottaa kaikesta ylös. Jotenki sitä kuvitteli et Saksassa ois enemmän luppoaikaa kun ei oo niitä samoja arjen kuvioita, koulu, paljon läksyjä, töitä ym. Se oli virhe luulla niin 😀

Mulla on yks fysiikan kurssi mikä pitäis täällä itsenäisesti suorittaa ja ei muka oo sitäkää ikinä aikaa opiskella eikä kirjottaa blogia. Puhumattakaan niistä englanninkielisistä klassikkoromaaneista mitä otin mukaan, en oo avannutkaan kumpaakaan, enkä myöskään oo kutonut villasukkia, mitä yleensä joulun alla ehtii edes joskus tehä. Siellä ne oottaa mun mielikuvitus-luppoaikaa kaapissa 😉 Mut mukavaa meillä on ollut! Taidetaan olla Bean kans liian uteliaita näkemään uutta ku tuntuu et ollaan menossa koko ajan. Merta ollaan nähty lukemattomien kilometrien pituudelta, eikä siellä kyllästy kävelemään. Aika monta kahvilaakin ollaan koluttu, mut tää missä nytkin ollaan postausta väsäämässä, Newscafe nimeltään, on jo muodostunut meidän lemppariks, eikä pelkästään täällä olevan tietokoneen vuoksi, koska tähän mennessä se on saatu toimimaan tasan kahdesti. Täällä on mukava henkilökunta ja kiva tunnelma, ja wifi sentään toimii aina loistavasti 🙂
Kaupunkia ollaan jalkavoimin kierretty ympäri, vaikka saatiin pyörätkin viime viikolla. Tosin kun kävimme Esensissä vierailulla Helkan ja Mimmin luona, oltiin kateudesta vihreinä, kun olivat saaneet uudet hienot naisten pyörät koreineen kaikkineen. Omamme kun ovat vanhoja ja liian pieniä 😀 liekö siinä osasyy miksi ovat suurimmaksi osaksi jääneet käyttämättöminä seisomaan 😉 Eivaan, hienoa kun on mahdollisuus pyöräilläkin. Ja meillä on sentään merenranta 200 metrin päässä, ehkä ne Esensin tytöt ansaitsee paremmat pyörät, ei me oikeesti valiteta 😀

Ollaan me täällä työskenneltykin, uskokaa tai älkää. Työpaikasta sisältä on vaan niin heikosti kuvia meillä, että siitä tulee sitten erityisesti meidän ahkerille opettajille suunnattu asiallinen postaus 😉 vitsi vitsi, ei me osata asiallisia olla, mutta työpaikasta ja työskentelystä täällä on tulossa informaatiota toiseen postaukseen. Nyt on tämä väärää tietoo, koska työpaikkapostaus tulikin ensin 😀 kumminkin.  Tässä on kuvia meidän matkan varrelta, jospa niistä jotain iloa olisi vaikka taas kännykällä väsätään.

Arvatkaa mikä ilo uutinen oli meille, kun kuultiin että saadaan viedä pyykkejä pesuun vanhainkodilla olevaan pesulaan!  Tuohon päivään asti olimme pesseet pyykkimme ammeessa ja kuivanneet niitä kylpyhuoneen patterilla..:D  Mitä mahtavin tunne oli kun saatiin puhtaalta tuoksuvat pyykit takaisin vielä vägän lämpilinä kuivauksen jälkeen. Opimme ainakin arvostamaan pyykinpesukoneita!
Arvatkaa mikä ilouutinen oli meille, kun kuultiin että saadaan viedä pyykkejä pesuun vanhainkodilla olevaan pesulaan!
Tuohon päivään asti olimme pesseet pyykkimme ammeessa ja kuivanneet niitä kylpyhuoneen patterilla..:D
Mitä mahtavin tunne oli kun saatiin puhtaalta tuoksuvat pyykit takaisin vielä vähän lämpiminä kuivauksen jälkeen. Opimme ainakin arvostamaan pyykinpesukoneita!
En muista ollaanko jo mainittu, että käydään koulua joka perjantai ja Mimmi, sekä Helka keskiviikkoisin. No tämä kuva on minun ja Roosan koulun aulasta.
En muista ollaanko jo mainittu, että käydään koulua joka perjantai ja Mimmi sekä Helka keskiviikkoisin. No tämä kuva on minun ja Roosan koulun aulasta.
Heiße chocolate time! Yams
Heiße chocolate time! Yams
Nordsee passage on koristeltu upeasti! Pähkinänsärkijäkin päässyt mukaan.
Nordsee passage on koristeltu upeasti! Pähkinänsärkijäkin päässyt mukaan.
Näillä miniviinipulloilla on aican erityinen tarina. Minä ja Roosa asutaan siis vieraille tarkoitetussa rakennuksessa, mutta meidän yläkerrassa työskentelee kaksi toimistotyötä tekevää naista arkisin.  Juttu meni niin, että oltiin keittiössä alakerrassa. Saatiin tietää sinä päivänä YO-kokeiden tulokset terveystiedosta. Voi sitä kiljumisen määrää kun molemmille oli L pamahtanut!  Noo rauhotuttiin siinä riemuissamme hieman ja yläkerrasta tuli nainen alas ja kysyi kauhistuneena: "Ist alles okay? Was ist los hier?"  Selitettiin asia hänelle ja hän palasi alakertaan kädessään kaksi viinipulloa. Hän totesi: "Girls now, let's celebrate"  Haha nyt kun muistelee tuota asiaa niin oli aika hauska tilanne kaiken kaikkiaan.:D
Näillä miniviinipulloilla on aivan erityinen tarina. Minä ja Roosa asutaan siis vieraille tarkoitetussa rakennuksessa, mutta meidän yläkerrassa työskentelee kaksi toimistotyötä tekevää naista arkisin. Juttu meni niin, että oltiin keittiössä alakerrassa. Saatiin tietää sinä päivänä YO-kokeiden tulokset terveystiedosta. Voi sitä kiljumisen määrää kun molemmille oli L pamahtanut!
Noo rauhotuttiin siinä riemuissamme hieman ja yläkerrasta tuli nainen alas ja kysyi kauhistuneena: ”Ist alles okay? Was ist los hier?”
Selitettiin asia hänelle ja hän palasi alakertaan kädessään kaksi viinipulloa. Hän totesi: ”Girls now, let’s celebrate”
Haha nyt kun muistelee tuota asiaa niin oli aika hauska tilanne kaiken kaikkiaan.:D

Sillä ei ollut mitään väliä, että viini oli halpaa ja pahaa, eikä Roosa juo alkoholia, sillä kaikki tuli tuosta hyvälle tuulelle :p

Laiva!
Wilhelmshavenissa on sotalaivasto samaan tyyliin kuin Tikkakoskella on ilmavoimat Suomessa. Jos käsitimme oikein, kuvassa on jokin sotalaivan tapainen. Kuva muuten otettu siltä hienolta sillalta.
Käytiin joulumarkkinoiden avajaisissa ja haluttiin maistaa jotakin saksalaista.  Ostettiin Berliner minimunkkeja :D namnamnam..
Käytiin joulumarkkinoiden avajaisissa ja haluttiin maistaa jotakin saksalaista.
Ostettiin Berliner minimunkkeja 😀 namnamnam..
Tervetuloa joulumarkettien avajaisiin toivottaa upeasti koristeltu kuusi.
Tervetuloa joulumarkettien avajaisiin, toivottaa upeasti koristeltu kuusi.
Puutkin on saaneet kauniin asusteen joulua varten.
Puutkin ovat saaneet kauniin asusteen joulua varten joulumarketin lähistöllä
Olihan se nyt pakko joulukalenterit ostaa! Ei me vielä liian isoja olla siihen ihanaan tunteeseen kun aamulla heräät ja mietit että mikäs kuva siinä suklaassa tänään voisi olla.:) Saimme muuten kaikki mulaan lukien Mimmi ja Helka tuollaiset söpöt kortit koulusta! Kiitos Sari ja muu koulun väki. Aivan suloiset kalenterit, mukavaa tietää että meitä ajatellaan siellä.:)
Olihan se nyt pakko joulukalenterit ostaa! Ei me vielä liian isoja olla siihen ihanaan tunteeseen kun aamulla heräät ja mietit että mikäs kuva siinä suklaassa tänään voisi olla.:) Saimme muuten kaikki mukaan lukien Mimmi ja Helka tuollaiset söpöt kortit koulusta! Kiitos Sari ja muu koulun väki. Aivan suloiset kalenterit, mukavaa tietää että meitä ajatellaan siellä.:)
Lähdimme lauantai aamuna oikein pirteinä kahville! Hieman unista porukkaa näkyvissä..
Lähdimme lauantai aamuna oikein pirteinä kahville! Hieman unista porukkaa näkyvissä..

”Taidamme olla väärinpäin
Tai sit koko maailman väärin näin
Ja päätimme näin
Nyt hihamme käärimme näin”

juju – hullu (vai me hullut?)

Matkalla Merenrannalle Wilhemshavenin kuuluisan sillan kautta, joka on todella kaunis niin päivällä kuim yölläkin.
Matkalla Merenrannalle Wilhemshavenin kuuluisan sillan kautta, joka on todella kaunis niin päivällä kuin yölläkin.
Olipa kerran tyttö nimeltä Bea ja tuulinen satama. Oli aivan hyyyytävän kylmä tuuli!
Olipa kerran tyttö nimeltä Bea ja tuulinen satama. Oli aivan hyyyytävän kylmä tuuli! Ja silti hieno satama..
Wilhemshavenin keskustan todella pitkä pääkatu.
Wilhemshavenin keskustan todella pitkä pääkatu.
Oli pakko ottaa kuva kun tuuli aivan älyttömän kovaa ja oli hyytävän kylmä. Ihan suomi fiilis tuli!
Kyllä suomityttöjäkin tää merituuli vaan palelee!
Nyt on saksalaiset menny liian pitkälle! :D Kuorittuja perunoita säilykepurkeissa. Mitä. Tämä. On.?!?!
Nyt on saksalaiset menny liian pitkälle! 😀 Kuorittuja perunoita säilykepurkeissa. Mitä. Tämä. On.?!?!

Kyllä meitä välillä meinaa naurattaa saksalaiset elintavat. Näkisitte miten pitkiä on säilykepurkkihyllyt!

Ei me ihan lorvailla täällä kuitenkaan. Roosa yritti epätoivoisesti tehdä muistiinpanoja fysiikan tunneilta ja minä väänsin ruotsin kirjasta tehtäviä kääntäjän avulla kun ei ole sanastoa abikirjassa. This makes us mad!
Ei me ihan lorvailla täällä kuitenkaan. Roosa yritti epätoivoisesti tehdä muistiinpanoja fysiikan tunneilta ja minä väänsin ruotsin kirjasta tehtäviä kääntäjän avulla kun ei ole sanastoa abikirjassa. This makes us mad!

Ja kuvan tietokone on muuten ainoo toivomme saada näitä postauksia väsättyä edes silloin tällöin. Turha toivo yrittää esim. kääntää kuvia puhelimella!

Kaupunkikierrokselle lähdössä!
Tytöt lähdössä kaupunkikierrokselle Wilhemshavenissa. Innokkaana niin kuin aina!

Ylhäällä oleva kuva otettu viime viikon sunnuntaina, kun saatiin tytöt Esensistä käymään. Olipa mukavaa taas nähdä! 🙂

Roosa nauttimassa kauniista merenrannasta!
Roosa nauttimassa kauniista merenrannasta!
"Just a little girl in a big world"  Ollaan kyllä monesti jo todettu miten ihana elementti vesi on. On uskomatonta kuinka valtavan suuri aava meri oikeasti on. Tuolla jos missä huomaa oikeasti olevansa vain pieni ihminen tässä suuressa maailmassa!
”Just a little girl in a big world”
Ollaan kyllä monesti jo todettu miten ihana elementti vesi on. On uskomatonta kuinka valtavan suuri aava meri oikeasti on. Tuolla jos missä huomaa oikeasti olevansa vain pieni ihminen tässä suuressa maailmassa!
Sataman kauneutta aueingonlaskun aikaan!
Sataman kauneutta aueingonlaskun aikaan!
Tähän ihastuttavaan rouvaan törmäsimme sattumalta kun olimme menossa merenrannalle kävelylle. Hän pyysi apua rollaattorin kannossa kun oli menossa portaita pitkin ylös. Tottakai avuliaina ihmisinä autoimme ja siitä pitkä tarina alkaakin.  Rouva alkoi kysellä mistä olemme kotoiain ja mitä teemme Wilhemshavenissa. Juttua syntyi vaikka ja mistä.:) Lopulta päädyimme meren rannalla olevaan kahvilaan juomaan kuumaa kaakaota ja vaihtamaan elämäntarinoitamme.(tai tätä vähäistä kokemusta mitä elämältä on kerennyt jo tulla verrattuna 89-vuotiaaseen kaveriimme)  Kaakaon juonnin jälkeen saatoimme rouvan kotiinsa ja hän hyvästeli meidät kera halein ja pusuin. Oli kyllä upeaa huomata miten ihmisiin tutustuu jos ob avoin mieli. Ei ystävän saaminen ikää katso.
Tähän ihastuttavaan rouvaan törmäsimme sattumalta kun olimme menossa merenrannalle kävelylle. Hän pyysi apua rollaattorin kannossa kun oli menossa portaita pitkin ylös. Tottakai avuliaina ihmisinä autoimme ja siitä pitkä tarina alkaakin.
Rouva alkoi kysellä mistä olemme kotoisin ja mitä teemme Wilhemshavenissa. Juttua syntyi vaikka ja mistä.:) Lopulta päädyimme merenrannalla olevaan kahvilaan juomaan kuumaa kaakaota ja vaihtamaan elämäntarinoitamme.(tai meidän nuoren elämän vähäisiä kokemuksia verrattuna tämän 89-vuotiaan kaverimme tarinoihin)
Kaakaon juonnin jälkeen saatoimme rouvan kotiinsa ja hän hyvästeli meidät kera halein ja pusuin. Oli kyllä upeaa huomata miten ihmisiin tutustuu jos on avoin mieli. Ei ystävän saaminen ikää katso.

Vietimme kyllä mukavan iltapäivän tämän iäkkään rouvan kanssa, ja se antoi niin paljon meille, kuten  kuulemma myös hänelle. Jäi hyvä mieli tuosta illasta 🙂

Sumuinen aamu Wilhemshavenissa. Oli vähän aavemainen tunnelma kun käveltiin kaupunkiin aamupalalle.
Sumuinen aamu Wilhemshavenissa. Oli vähän aavemainen tunnelma kun käveltiin kaupunkiin aamupalalle.
Wilhemshavenin linja-auto asema, sekä sen takana oleva ostoskeskus Nord sea passage.
Wilhemshavenin linja-auto asema, sekä sen takana oleva ostoskeskus Nord see passage.

Ollaan näiden muutaman viikon aikana ehditty kohdata aivan valtavasti ihmisiä laidasta laitaan. Johtuu varmasti osittain siitä, ettei kumpikaan meistä ole mitään perussuomalaisia juroja, vaan puhutaan paljon, välillä kovaa ja niin mielellään tutustutaan ihmisiin. Emmekä epäröi kysyä tuntemattomilta apua, jos emme paikkaa löydä jonnekin, siten olemmekin suurimman osan nykyisistä tutuistamme löytäneet. Osa taas on päätynyt matkaamme esimerkiksi ihan vaan kysymällä meidän ”hassun kuuloisen” kielen perusteella, mistä olemme kotoisin. Kuitenkin voimme myöntää, että monia ihmisiä täällä tulee kyllä jo tämän tuntemisen perusteella ikävä!

Tässä pientä tarttumapintaa meidän elämästä täällä, jospa ne jotakuta ilahduttaa, ja lisää kuvia ja tarinoita seuraa taas kunhan täällä ehditään. 🙂

Roosa ja Bea

Asiaa työstä tähän väliin

Asia-aloitus oikein nimikyltillä ;)
Asia-aloitus oikein nimikyltillä 😉

Jotakin oikeata asiaa vaihteeksi. Asetin itselleni tavoitteeksi asioita joita haluaisin täällä työskennellessäni oppia ja toteuttaa. Potilaiden kanssa kommunikointi, sekä ymmärretyksi tuleminen molemmin puolin. Jonkinlainen kommunikointi omaisten kanssa. Laadukas hoitotyö ennen kaikkea.Työskentelen osastolla 3. Siellä on dementia potilaita, sekä diabetes potilaita ja sydämen vajaatoiminta yms. Suurin osa potilaista kykenee liikkumaan itsenäisesti, mutta kaksi on vuoteeseen hoidettavia, loput 19 liikkuvat itse. Meitä on aamuvuoroissa yleensä 4 ja iltavuoroissa 3 hoitajaa. Yhtä hoitajaa kohden on n. 7 potilasta riippuen onko ilta vai aamuvuoro. Hoitotyö on lähes samanlaista kuin suomessa, mutta aseptiikka on kyllä todella puutteellista. Hoitaja saattaa hoitaa haavan samoilla käsineillä millä on vaihtanut vaipan. Myös alapesut tehdään joskus ilman käsineitä. Itse kyllä vaadin käsineet ja saankin ne ottaa hoitotoimenpiteissä. Olen päässyt osallistumaan itse hoitotyöhön jo paljonkin. Saan laittaa itsenäisesti potilaita illalla nukkumaan, sekä aamulla valmiiksi aamupalalle, suihkutuksetkin onnistuvat sekä vessassa käytöt.

Potilaiden kanssa kommunikointi oli alussa todella haasteellista koska saksankielen taito oli hieman hukassa. Pikkuhiljaa olen oppinut paljon uutta ja kommunikointi sujuu niin käsimerkkien ja saksankielen avulla kuten joskus englanniksikin. Olemme potilaiden kanssa opetelleet niin saksaa, suomea kuin englantiakin. Onneksi osastollani on ymmärtäväisiä ja luokseen ottavia potilaita. Omaisten kanssa olen kommunikoinut jollakin tasolla, mikäli he ovat englantia puhuneet tai mikäli olen itse tällä vähäisellä saksan taidolla saanut ilmaistua. Olen jo saanut itselleni uuden kamun, 100-vuotias herrasmies joka haluaa lähettää minulle kiitoskirjeen heti kun lähden suomeen. Priimahoitoa kuulema.:D niin suloista.

Itse lääkehoitoa opiskelijat eivät täällä oikein pääse toteuttamaan. Olen kyllä antanut lääkkeet potilaille ja katsonut että he ottavat ne mutta esimerkiksi insuliinia en ole päässyt pistämään, enkä jakamaan lääkkeitä. Minulle on kyllä näytetty miten asia käytännössä toimii ja kuka sen yleensä tekee. Osastollani on pari ihmistä ketkä hoitavat aina lääkeasiat. Luultavasti he ovat osaston sairaanhoitajia. Lääkkeet tulevat osastoille apteekkien valmiiksi pakatuissa pusseissa, joista ne jaetaan dosetteihin. Vain tarvittavat lääkkeet tulevat purkeissa. Haavanhoitoa ja katetripussin vaihtoa sekä mm. PEF-letkun vaihtoa olen päässyt toteuttamaan.

Kaikenkaikkiaan minut on otettu todella hyvin vastaan, perehdytys oli puutteellinen, mutta ajan kanssa ja kysymällä moni asia selkeni minulle. Työympäristö on tosi huumorintajuinen ja minun mielestä se on todella tärkeää hoitotyössä! Yhtenä päivänä hoitaja laittoi päähänsä sidettä ja väritti sitä värikynillä. Sitten hän meni potilaiden luokse ja sanoi että on kaatunut, siinä kyllä naurua riitti kun kukaan ei ollut uskoakseen! Osastoilla käy tosi usein vierailemassa ihmisiä joilla on koiria, mielestäni se on ihana asia joka saa vanhukselle hyvän mielen pitkäksikin aikaa. Vanhainkodilla sisustus on aivan eri luokkaa kun Suomessa. Paikasta on pyritty tekemään ihmisille kodinomainen ja sitä se todella on. Huoneissaan potilailla on esimerkiksi omat huonekalut ja koristeet. Monilla on oma tv, kirjahylly, kiikkutuoli tai muuta sellaista omassa huoneessaan. Sängyt ja yöpöydät ovat yleensä vanhainkodin omat. Tämä viikko oli minun viimeiseni osastolla 3. Vaihdamme osastoja Roosan kanssa joka on aika hyvä idea, sillä mitä enemmän asioita näkee eri näkökulmasta, sitä enemmän täällä oppii.:)Roosa kertoo oman osaston toiminnastaan lisää.

Tässä sisäänkäynti puutarhaan ja siitä osastoille
Tässä sisäänkäynti puutarhaan ja siitä osastoille

Roosa ottaa ohjat nyt tähän postaukseen, kuten tämä blogisivu meille ystävällisesti ilmoittaa kun toinen alkaa muokata toisen kirjoittamaa postausta. Se ei muuten aina oo ihan helppoo, kun toinen on lisännyt kuvia ja toinen tekstiä, aina jompikumpi häviää kun toinen alkaa muokata. Voi meitä tekniikan ihmelapsia!! Koittakaa ymmärtää meitä näiden pitkien postausvälien kanssa, sillä suurimman osan teemme postauksista kännykällä, ja se ei todellakaan oo helpoin tapa. Kolmeen viikkoon päästään nyt toista tai kolmatta kertaa tietokoneelle, että saadaan edes jotain täältäkin julkaistua. Kärsivällisyyttä tarvitaan täälläkin 😀
Mutta sitten tosissaan siihen asiaan. Monessa kohdassa voin yhtyä täysin Beaan, vaikka eri osastoilla työskentelemmekin. Minä siis aloitin dementiaosastolla täällä. Kolme viikkoo on nyt kulunut, ja ensi viikon alusta aloitan sillä osastolla 3, millä Bea on tähän asti ollut. Mielenkiintoista nähdä toisenkinlainen osasto, vaikka pakko myöntää että haikein mielin jo nyt jätän dementiaosaston vanhukset ja työntekijät. Äkkiä sitä ihaniin ihmisiin kiintyykin. Ja niitä ihania ihmisiä siellä riittää. Anteeks, luvattiin etä tässä tekstissä olis asiaakin, mutta mun on pakko kertoa ensin vähän siitä osastoin tunnelmasta! Siellä on niin erilainen meininki kuin se mitä olen Suomen vanhainkodeissa nähnyt. Kun osastolle astuu sisään, tunnelma onj heti valoisa.  Osasto on suunniteltu niin, että dementoituneet vanhukset pääsevät kulkemaan osastoa ympäri, eli käytävä kiertää erästä nelöiön muotoista sisäpihaa ympäri. Osaston keskellä on keittiö, missä vanhuksille laitetaan ruoat, ja ruokailutila, joka on hyvin viihtyisä. Sisäpihan tarkoituksena on, että hyvin dementoituneet pääsevät siellä turvallisesti ulkoilemaan, voimatta karata. Hyväkuntoisimmat pääsevät kyllä poiskin osastolta ja saavat liikkua vapaasti kaupungilla. Seinällä on korkealla katkaisin, jolla osaston ulko-oven saa auki. Silti välillä saa olla tarkkana, ettei fyysisesti hyväkuntoiset, mutta pahasti dementoituneet pääse lähtemään.

Ruokailutilassa on kaikilla osaston asukkailla nimetyt paikat, ja vähemmän dementoituneilla vanhuksilla on osaston perällä aivan oma ruokailutila, jossa he saavat syödä rauhassa. Varmaa on, ettei pääruokailutilassa syöminen ole aina rauhallista. Eräällä penkillä istuu hyväntuulinen herra, joka kättelee jokaista ohikulkijhaa. Kättely ei tosin jää siihen, vaan hänen kanssaan pitää jäädä heiluttamaan kättä vähintään viisi kertaa edestakaisin. En ole tätä hilpeää herraa nähnyt koskaan pahalla päällä! Hänen kanssaan saatan istua pitkiäkin aikoja, hän nimittäin katselee paikallaan aina juorulehtiä, ja niistä hänellä on kovasti kertrottavaa. Tosin se tapahtuu kielellä, josta ei kukaan hoitajista ymmärrä mitään, mutta minullehan se sopii.

Eräs rouva puhua höpöttää taukoamatta, yleensä muistaa minun olevan Suomesta ja kertoo tarinaa oman etunimensä alkuperästä lähes joka kerta. ”Schön namen, na?” Tai siltä se kuulostaa 😉 Sitten on näitä, jotka eivät enää tästä maailmasta paljon tiedä. Heitä autetaan mm. syömisessä. Eräs herra kiertää yleensä osastoa jatkuvasti ympäri, ja istuessaan hokee omalla kielellään ”maa maa maa. naain naain naainnnainnain.” Usein hoitajat hyväntuulisesti vastaavat samaan tyyliin, kun tätä on pidemmän aikaan jatkunut, mihi herra hymähtää. Eräs rouva hyräilee taukoamatta ja hänelle viriketoimintatyöntekijä tai lehtiä lukeva herra sanoo ”Shh Shh”, kun sitä on riittävän kauan kuunneltu. Yhdellä rouvalla on aina jokin pieni esine hukassa, jota hän koko päivän etsii housujensa taskuista ja kurkistelee pöytien alle sekä etsii ulkoa sisäpihalta ja kuvailee esinettä minulle, mutta iltaan mennessä hän onnekseen unohtaa asian. Osastolla myös soi hyvin usein musiikki, nykyään joululauluja! No huhhuh, siinä taas mun nopee kuvaus taas nähään… Okei, NYT siihen asiaan.

Tavoitteet mulla oli samanlaisia kuin Beallakin, eli se, että pystyn työskentelemään toisessa kulttuurissa ja toisella kielellä ja että pystyn kommunikoimaan työntekijöiden, asiakkaiden ja vähän omaistenkin kanssa. Uskallan sanoa, että se on onnistunut yllättävänkin hienosti. Saksaa oppii kohtuullisen nopeasti ymmärtämään, erityisesti kun vanhukset ymmärtävät toistaa asiansa hitaammin ja selkeämmin toiseen kertaan, kun vain kysyy. Työntekijöistä suorastaan säälittävän harvat puhuvat sanaakaan englantia, kai nekin on sitä koulussa joskus opiskellut. Osa ymmärtää käyttää saksan kieltä ohjatessaan mua hoitotoimenpiteissä, toiset sanoo että ymmärrän hienosti saksaa, toiset taas puuttuvat keskusteluun, kun olen puhumassa jonkun vanhuksen kanssa, tyyliin ”Hei frau joku, tämä tyttö tulee Suomesta ja se ei osaa puhua saksaa, ei se ymmärrä mitä sanot sille”. Joskus se vähän ärsyttää ja vastaan saksaksi että kyllä mä vähän ymmärrän ja mun pitää oppia. Mites sitä muuten oppii, jos ei kerran puhumalla ihmettelen minä. Mummot ja papat onneksi tuntuvat vähät välittävän ymmärränkö kaikkea heidän puheestaan, eikä kukaan ole vielä pahastunut jos en ole jotain ymmärtänyt. Yläkerran osastolla, jossa tein kaikki aamuvuorot, oli muutama vanhus, jotka osasivat puhua englantia ja tuntuivat sitä mielellään puhuvan vähän.

Tässä työpaikkaa ulkoapäin. Kolmas kerros on Bean tähänastinen osasto.
Tässä työpaikkaa ulkoapäin. Kolmas kerros on Bean tähänastinen osasto.

Dementiaosasto on periaatteessa yksi iso kokonaisuus Pauline Alsdorff Hausissa, joka koostuu kolmesta kerroksesta. Alimmassa, jossa on kaikkein hyväkuntoisimpia, olen tehnyt kaikki iltavuoroni, eli ensimmäisen viikon ja viime viikon lukuun ottamatta perjantaita. Toisessa kerroksessa on vähän huonokuntoisempia, ja siellä tein kaikki aamuvuoroni, eli sen välissä olevan viikon ja viime perjantain aamuvuoron. Kyllä sieltäkin silti oikein hyväkuntoisia ja orientoituneitakin vanhuksia löytyy. Kolmannessa kerroksessa on pahimmiten dementoituneita asukkaita, mutta siellä olen käynyt vain vierailemassa, esimerkiksi kun olemme käyttäneet siellä olevaa terapiahuonetta. Isona plussana tälle osastolle verrattuna Suomessa näkemääni toimintaan annan tämän viriketoiminnan määrän ja osaston tunnelman. Vanhuksille järjestetään koko ajan jotakin tekemistä, on terapiahuoneita, lauluhetkiä, maalausryhmiä, ja muuta sellaista. Ei siihen paljoa vaadita, kunhan kootaan asukkaita yhteen ja aletaan tehdä jotain yhdessä. Yläkerran osastolla usein otamme pallon ja alamme heitellä sitä piirissä toisillemme. Niin paljon iloa voi tulla yhdestä pallosta.

Hoitotoimenpiteistä sanon samaa kuin Beakin, eli aseptiikka on kyllä monta tasoa jäljessä Suomen hoitotyöhön verrattuna. Useimmat eivät desinfioi käsiään alkuunkaan niin usein kuin me Suomessa, ja hoitajat saattavat käyttää samoja hanskoja eri potilailla. Jotkut jopa tekevät sitä, että desinfioivat hanskat, eivätkä vaihda niitä. Itse vain mahdollisuuksien mukaan aina vaihdan hanskat, kun potilas tai toimenpide vaihtuu. Me muuten käytetään töissä omia vaatteitamme, kun työpaikka ei niitä tarjoa, ja kai silläkin pyritään luomaan vahhuksille kodinomaista tuntua. Meidän osastolla on 32 asukasta ja hoitajia on yleensä aamuvuorossa noin neljä ja iltavuorossa kaksi varsinaista hoitajaa, ja sitten se lääkkeenjakajatyyppi, jollaisesta beakin puhui. Sairaanhoitaja tai joku muu sellainejn, joka vastaa osaston ikään kuin johtamisesta työvuoronsa aikana, kirjaa ja on tietokoneella, muttei osallistu varsinaiseen hoitotyöhön. Usein se on meillä raavas mies, jota hoitajat pyytävät auttamaan joissakin siirroissa.

Ergonomiasta en oikeastaan uskalla sanoa mitään, liekö saksalaiset hoitajat sellaista termiä kuullutkaan. Siinä sitten ihmettelevät käytävällä kun selkää jomottaa äskeisen mummon kääntämisen jälkeen. Asukkaiden määrä varmaan kuulostaa paljolta hoitajiin verrattuna, mutta sitä se ei ole siksi, että suurin osa alakerran asukkaita selviävät kaikista arjen toimenpiteistä itse.  Esimerkiksi iltavuorossa varsinaisia hoidettavia ja petiin laitettavia on hoitajaa kohden noin 6-7 ja näistäkin pari tekee suurimman osan itse, heitä vain vähän avustetaan esimerkiksi vessassa käynnissä tai yöpuvuin laitossa. Sama määrä suurin piirtein on aamuvuorossa asukkaita yhtä hoitajaa kohden.

Tiivistettynä teille, jotka ei mun hirveetä sepostusta jaksanut lukee (sori siitä), että saksalaiset tietää miten vanhuksista välitetään, ja millainen ilmapiiri niille sopii, mutta käytännön asioista, kuten aseptiikasta ja ergonomiasta mulla olis niille pari sanaa sanottavana, jos ne mun kieltä ymmärtäis tai jos mun saksan ulossaanti olis vähänkään parempaa.

image

Ylemmässä kuvassa hoitolaitoksen pihapiiriä, alemmassa taas meidän polkupyörät ja ”kämpän” ovi. Kämpältä meillä siis noin 100 metriä matkaa työpaikalle.

 

image

Sori jäätävän pitkä postaus, voidaan ees yrittää jatkossa tehä vähän tiheemmin näitä, mutta mitään ei voida luvata, kun netti ei oo aina ihan helposti käytettävissämme. Hienosti ollaan kuitenkin pärjätty ja hengissä täällä ollahan.

Palaamme taas, Terveisiä sinne pohojoseen!! Ja hyviä talvikelejä toivotellaan teille, ei täälläkää enää lämmin oo.

Liebe, Bea und Roosa

Moin, viikon kuulumiset!

Scheiße!! Paska!
Anteeksi, entschuldigung, sorry vaan tämä epäasiallinen aloitus, mutta justiin kirjotettiin yli tunnin tätä postausta, ja sitten MINÄ poistin sen!!! Idiootti! :S 😀

Siis, kirjoitettiin viikon kuulumisia. Nyt tehdäänkin sitten pikakelaus, vaikka äsken kirjoitettiin oikeen juurta jaksain. Viime viikonloppuna käytiin lauantaina Oldenburgissa, joka on asukasluvultaan Jyväskylän kokoinen kaupunki. Keskusta oli oikein kaunis! Kierreltiin pari tuntia, tehtiin vähän ostoksia. Illan päätteeksi käytiin pasta baarissa, oli muuten ihanaa ruokaa! Jokaiselle tehtiin oma annos siinä ja hintaa oli vain n.6-7€ juomineen.

Sunnuntaina käytiin sunnuntailounaalla työpaikkaohjaajamme Inan luona, ja nähtiin samalla hänen perhettään. Juotiin teetä oikeen perinteiseen tapaan (kerrotaan lisää myöhemmin, en jaksa taas kirjoittaa samaa:D). Maistettiin myös aitoja oikeita saksalaisia berliinin munkkeja, jotka oli 100 kertaa parempia kun suomessa. Suomalaiset berliininmunkit on ihan feikkejä 😀 Sunnuntailounas ei jäänyt lounaaksi, vaan oltiin oikeestaan iltakymmeneen asti siellä. Meidän ohjaaja on kyllä niin ihana ihminen!! Hyvä, että saatiin lounaskutsu, koska ei tiedetty, että KAIKKI kaupat oli kiinni. JA meidän jääkaappi oli tyhjä. 😀

Viikolla ollaan oltu töissä. Ollaan tehty taas viriketoimintaa, jonka lisäksi ollaan päästy tekemään jouluvalmistelujakin. Kokkailtiin vanhusten kanssa, ollaan ulkoiletuttu, laulettu ym. Kerrotaan tästäkin myöhemmin lisää. Yhtenä iltana tosiaan kokkailtiin yhdessä vanhusten kanssa pyttipannun tapaista perinneruokaa. Vanhukset saivat kuoria ja paloitella perunoita, ja he olivat siitä todella onnellisia! Itsellekin tuli hyvä mieli, kun näki kuinka he nauttivat! Olivat mummot muuten nopeampia kuorimaan ja paloittelemaan kun me. 😀

Keskiviikkona Roosa ja Bea kävivät meillä, ja meillä oli tosi ihana ilta!! <3 🙂

Perjantaina käytiin merellä, ja oli kyllä ihanaa!! Torstaina yritettiin mennä merelle, mutta poljettiin pyörällä 5km väärään suuntaan. 😀 Saatiin liikuntaa, hyviä kuvia auringonlaskusta ja löydettiin suklaata kaupasta. Ei ollut kuitenkaan turha reissu. 😀

Tää viikonloppu ollaan reissattu, eilen oltiin Aurichissa parin luokkakaverin kanssa ja tänään ollaan Roosan ja Bean luona kylässä! Ihanaa! Käveltiin mm. meren rannassa ja ihastuttiin tähän paikkaan! 🙂 Pakko tulla toisenkin kerran!

Tschüss alles! Anteeksi jos on kirjoitusvirheitä, ei jakseta niitä enää tarkistaa! 😀

Kuvat tulee perästä 😉

Zeteler markt

Vähän herkkukojua :)
Vähän herkkukojua 🙂
Houkutteleva sisääntulo kummitusjunaan
Houkutteleva sisääntulo kummitusjunaan

Moin!

Mulla oli viime viikolla vapaapäivä, koska armas tutorini halusi viedä minut erityiseen ja isoon tapahtumaan joka järjestetään vain kerran vuodessa. Eli siis, olin 13.11 (keskiviikkona) tapahtumassa nimeltä Zeteler markt. Se on jokavuotinen tapahtuma johon tulee ihmisiä huvittelemaan jopa maan ulkopuolelta mm. Hollannista. 🙂 tapahtuma oli Zetele kylässä. Kaikki koulut jopa suljettiin sinä päivänä koska opettajat ja koululaiset aikovat olla tapahtumassa huolimatta koulupäivästä. Me mentiin sinne aamulla kello 11 jälkeen, paikka oli jo tupaten täynnä ihmisiä. Tapahtuma oli vähän huvipuiston kaltainen. Paljon naurua, ihmisiä, kojuja, ravintoloita, huvilaitteita, uusia tuttavuuksia..Kummitusjunakin tuli testattua. Ei ollut yhtä karmivia kuin suomessa on 😀 Ainut mitä säikähdettiin oli lopussa hirveän kovalla  äänellä kuuluva moottorisahan ääni.

Kello on 12 ja ihmisiä ihan tungokseen asti.
Kello on 12 ja ihmisiä ihan tungokseen asti.

Terkkuja Suomeen!

Liebe, Bea

Vihdoinkin!

Bea ja Roosa on näköjään kerinnytkin tänne jo postailla kuulumisiaan ja vihdoin mekin onnistutttiin!!! Tosin me ollaan sentää tietokoneen ääressä (Nettikahvila oli lähes nurkan takana, mutta ei vaan huomattu sitä :DD)

Matka Saksaan oli PITKÄ, siis oikeesti! Sunnuntaiyönä lähdettiin matkaan klo 2.00.  Parin tunnin unilla siitä sit lentokentälle ja ekalle lennolle Frankfutiin. Helka tekikin sillä lennolla jo tuttavuutta erään nuoren saksalaismiehen kanssa, joka kertoi meille hyviä vinkkejä matkustamiseen Saksassa. Esim. junista, busseista yms.. Frankfurtista matka jatkui muutaman tunnin odottelun jälkeen Bremeniin, jossa kerettiin just ja just tosiaan ostaa junaliput ja juosta junaan (ilman ystävällistä saksalaisrouvaa ja nuorta naista, ei oltais varmaan keritty). Roosa ja Bea  hyppäsivät eri junaan, joka vei heidät Wilhelmshaveniin.  He asuvat n. 40km päässä meistä ja junayhteydet on täällä niin hyvät, että tuskin tulee olemaan ongelma päästä heidän luokseen. Junasta sit soiteltiin yhteyshenkilöllemme Marialle, joka lupasi tulla vastaan Esensin juna-asemalle. Oltiin vihdoin Esensissä n. klo 17.

20141110_114903

20141110_101709

 

Täällä on kyllä niin kaunista! Ruohokin on vielä vihreää ja puissa on lehtiä. Talot ja miehet ovat komeita 😉 haha. Ollaan rakastuttu saksalaiseen arkkitehtuuriin, ja täytyy kai kopioida sitten joskus tätä tyyliä omaan taloon 😉 Maisemat on upeita, ja täällä on tosi paljon tuulimyllyjä. Näitä energiaa tuottavia ja niitä vanhoja, joilla jauhettiin jauhoja.

20141110_160620

20141112_142000

Maria vei meidät ensimmäisenä katsomaan tulevaa työpaikkaamme, PFL-Stift:ä. Paikka vaikutti heti todella viihtyisältä ja kodikkaalta, vaikka kerittiin käydä vain ovella pyörähtämässä.

20141112_161740

Päästiin vihdoin omaan ”kotiin”, joka sijaitsee ehkä parin sadan metrin päässä työpaikasta. Kelpaa!!! 😉 Asutaan siis vuokratalossa, jossa on kolme huoneistoa. Meillä on niistä yksi ja muut on tällä hetkellä tyhjillään. Meillä on kaks makkaria, tupakeittiö ja kylppäri. Ensimmäisenä iltana oli vähän kylmä, joten päätettiin majottua yhteiseen huoneeseen, jossa tosin nukutaan edelleen 😀

20141112_142852

Marian luokka oli tehnyt meille tervetuliaislahjan, joka sisälsi kaikkea tarpeellista ensimmäisiä päiviä ajatellen; oli leipää, leivänpäällisiä, suklaata, teetä ja kandista, nam!

20141110_181909

Nyt on eka työviikko takana ja siihen on mahtunu monenmoista tekemistä. Tiistaina oli eka työpäivä ja tavattiin meidän työpaikkaohjaaja, Ina. Ina puhuu hyvin englantia, mutta puhuu meille myös lähes koko ajan Saksaa, jotta oppisimme kieltä. Tätä vauhtia puhutaan kohta täydellistä saksaa.. Tai no ehkä ei ihan kuitenkaan 😉 Ina järjestää viriketoimintaa vanhuksille ja meidän homma nyt parin ekan viikon aikana on auttaa häntä. Emme siis vielä tee varsinaista hoitotyötä, vaan siihen päästään tuossa parin viikon päästä.

Keskiviikkona oltiin koulussa Wittmundissa ja tavattiin paikallisia opiskelijoita. Opiskelijat halusivat tietää kauheasti Suomesta, joten mehän kerrottiin. Saatiin iltapäivällä vihdoin hommattua pre-paid numerot, jotta voidaan pitää yhteyttä täällä Saksassa toisiimme. Loppu viikko ollaankin oltu sit taas töissä. Työpaikka on ihana ja tositosi viihtyisä, ei olla ennen nähty näin hienoa vanhainkotia!

Ollaan iltaisin kierrelty täällä kaupungilla, mutta tää on varsinaisesti ensimmäinen ilta, kun kerittiin kaupoille. Kaupat menee nimittäin jo 6 kiinni. Muina iltoina ollaan lähinnä koitettu hahmottaa kaupunkia ja sen pikkukatuja ja nää alkaa jo pikkuhiljaa hahmottumaan. Torstaina Ina vei meidät Aurichiin shoppailemaan ja tavattiin myös hänen perhettään.

p.s. Tänään ollaan oltu myös karhujahdissa. Kaupungissa on n. 50 karhua, joista kaikista aijomme ottaa kuvan. Tässä karhu apteekin edessä.

20141114_142947

Tänään on täytynyt alkaa miettimään vähän viikonlopun suunnitelmia. Ajatuksena olisi nähdä Beaa ja Roosaa, mutta kun ei tyttöjä olla saatu kiinni 😉 Laitellaan taas myöhemmin kuulumisia ja kerrotaan kuinka viikonloppu meni.

Tschüss! :))

Das Deutschland

Hallo alles!

Ei tässä varmaan auta kuin alkaa väsäämään postausta kännykällä kun ainakaan vielä ei ole tietokonetta saatika nettiä sattunut eteen.

Matka siis alkoi ennakkotietojen mukaisesti sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kello 2:00 Jyväskylän matkakeskukselta Helsinki-Vantaan lentoasemalle bussilla. Tunnin sain itse nukuttua ennen sitä. Lentokentälle päästiin siis sujuvasti ja matkallakin ehdittiin kukin varmaan ainakin hetkeksi nukahtaa. Siellä ehdittiin juoda aamukahvit ennen lennon lähtöä. Tuli muuten tarpeeseen!

Ai kuinnii väsyttää?
Ai kuinnii väsyttää?

Frankfurtissa oli vaihto kun Bremen oli määränpäänä ja siellä saimmekin muutaman tunnin odotella. Iso oli kenttä, mutta hienosti sielläkin pärjättiin. Bremeniin saavuimme noin kello 13.30 ja saimme turvallisesti matkalaukut takaisin.
Matkan tuli jatkua junalla Bremenistä. Torstaina saimme siis tietää lopulliset määränpämme eli minun ja Bean kaupunki on Wilhelmshaven ja Helkan sekä Mimmin paikka on Esens. Matkaa näiden välillä on noin 43 kilometriä.

Turistit löysivät juna-aseman Helkan hermoilusta huolimatta ;)
Turistit löysivät juna-aseman Helkan hermoilusta huolimatta 😉

Junaliput saatiin ostettua mukavan saksalaisnaisen avustuksella ja Helkalla ja Mimmillä tuli junaan kiire kun taas minä ja bea odottelimme omaamme tunnin. Enempää en vielä Helkan ja Mimmin matkasta tiedä, he kirjoitelkoon itse kokemuksiaan. 🙂
Bean kanssa päästiin perille Wilhelmshaveniin ja opettaja Mark oli vastassa. Hän ohjasi meidät työpaikallemme, Pauline Ahlsdorff Haus -nimiseen vanhainkotiin, jonka pihapiirissä meillä on oma asunto. Paikka on ihan lähellä Wilhelmshavenin keskustaa ja juna-asemaa. Tapasimme siinä illalla vielä paikan johtajan ja toisen, ilmeisesti jonkun osaston johtajan ja he toivottivat meidät lämpimästi tervetulleiksi. Huoneessamme oli kaikki laitettu kivasti meitä varten.

Täällä me nukutaan. Peditkin oli valmiiks pedattu :)
Täällä me nukutaan. Peditkin oli valmiiks pedattu 🙂

Kuvanlaatu on melko surkea, kun kännykästä pitää laittaa ja nekin vielä pienentää, mutta jospa jotain sieltä näkyisi.

Ensimmäisen parin päivän aikana ollaan ehditty jo kiertämään tätä kaunista satamakaupunkia vähän. Eilen, keskiviikkona ehdin käydä rauhassa meren rannalla kun bea oli hauskassa tapahtumassa, josta kertoo itse lisää 😉 Tässä muutama kuva mereltä ja satamasta.

Täällä kelpaa lenkkeillä.
Täällä kelpaa lenkkeillä.

image

Ilmeisesti Wilhelmshavenin kuuluisa silta. Ainakin esitteissä oli tästä kuvia.
Ilmeisesti Wilhelmshavenin kuuluisa silta. Ainakin esitteissä oli tästä kuvia.

Paikkana tää vanhainkoti on viihtyisä, melko vanha mutta uudistettu rakennus, jossa on hieno puutarha. Siitä voidaan laittaa kuva myöhemmin.
Työskentely on alkanut hienosti ja minut on otettu lämpimästi vastaan dementiaosastolla. Se on ulkomaalaiselle siitä armollinen paikka, että vanhuksen vieressä voi istua, kuunnella ja ymmmärtää tajuamatta sanaakaan kieltä, sillä paikallisetkaan työntekijät eivät useinkaan heidän puhettaan ymmärrä.(SiTÄpaitsi oon pari sanaa välillä tajunnutkin!) Minun onnekseni osastolle tuli eilen uusi työntekijä, joka on vielä harjoittelija kanssa, ja osaa ainoana työntekijänä suurin piirtein englantia. Muutamia lauseita puhuvat muutkin hoitajat. :)Toisaalta saksan kieli alkaa pikkuhiljaa harjaantua, kun sitä täytyy käyttää vanhusten sekä joidenkin hoitajien kanssa. Työpaikasta, tavoista ja muusta sellaisesta kuitenkin lisää tietoa tulee sitten myöhemmin, ja toivottavasti myös kuvia, kunhan ollaan itse päästy paremmin perille asioista täällä. 🙂

Tällaista tähän alkuun, pahoittelen huonoja kuvia ja asettelua, mutta uskallan syyttää tästä kännykkää tällä erää. 😀 Jospa jatkossa pääsisin tietokoneelle postausta tekemään.
Jatkoa seuraa seuraa viimeistään ensi viikolla jonkun meidän neljän toimesta. Huomenna on minun ja Bean koulupäivä, joten pitää jo kohta kiirehtiä nukkumaan.

Terkkuja Suomeen, tschüß!
Liebe, Roosa

Esittäytyminen – Who we are

Moin! Moi!

Olemme neljä lähihoitajaopiskelijaa Jyväskylästä.  Olemme viimeisen vuoden eli koulutusohjelmavaiheen opiskelijoita. Suuntaudumme sairaanhoidon ja huolenpidon koulutusohjelmaan.  Kolme tyhmintä meistä suorittaa kaksoistutkintoa  (vitsi vitsi ihan fiksuja me ollaan).  Se FIKSUIN eli Mimmi sai lakin päähänsä jo vuonna 2012  😉

Lähdemme 10.11. aamun pikkutunneilla kohti Saksaa ja suurta seikkailua! No eivaa. Mennään opiskelemaan ja työssäoppimaan sinne. Minne? No kukaan ei ole vielä tarkentanut että minne olemme menossa. Tiedämme vain, että lentokoneen päämääränä on Bremen Pohjois-Saksassa. Toivon mukaan matka jatkuu  kohti Jeveriä ja jakaudumme kahteen osaan, eli siis Helka ja Mimmi johonkin toisaalle ja Bea sekä Roosa jonnekin toistaiseksi tuntemattomaan paikkaan. Tämä ei meitä huoleta, vaan lähdemme rohkein mielin matkaan.  Työpaikat ja asunnot ovat jo valmiina Saksassa, mutta odottelemme niistä vielä lisää tietoa. Pikkulinnut lauloi, että työpaikkana olisi jonkin sortin vanhainkoti.  Odotetaan matkaa erittäin innoissamme! Tavarat on vielä pakkaamatta, mutta onhan tässä aikaa. 🙂

Hello!

We are four practical nurse students from Jyväskylä, Finland. We are studying in Jyväskylä college and we are final year students. So we’ll graduate in spring 2015. (  https://www.jao.fi/en )
In our studies we are learning nursing and care. This blog is about our on-the-job-learning period in Northern Germany. We’ll be leaving Finland 10th November and stay there in Germany for six weeks. Our working places will be Eldery homes.

http://www.stepmap.de/landkarte/karte-jever-170552

Tervetuloa meidän matkaamme!
Welcome to our journey!

Mimmi, Beatrice, Roosa, Helka