Yhteenvetoa vaihtoreissusta

Oli todella mahtavaa päästä käymään Suomen ulkopuolella seuraamassa musiikin opetusta. Reissu antoi perspektiiviä opetukseen ja sen tyyleihin, soittamiseen, treenaamiseen ja ehkä opimme jotain myös itsestämme.
Suomalaiseen musiikkiopetukseen verratessa, RDKS:n opettajat vaativat oppilailtaan ehkä hieman enemmän. Oppilailla oli enemmän asioita, joita heidän pitää tehdä eikä ole vain oman kiinnostuksen varassa. Esimerkiksi sävellystä ja solfausta heillä on vuodesta toiseen koko ajan. Meillä pop/jazz linjalla sävellystä ja sovitusta on yksi kurssi ja solfalaulantaa oli kahdella teoriatunnilla. Meidän mielestämme oli ihan hyvä juttu, että opettajat osaavat vaatia ja sitä kautta laittaa oppilaat tekemään töitä kehittyäkseen. Moni oppilas oli todella kovatasoihin heidän ikäänsä nähden.
Oppilaat kertoivat, että aina ei riitä aikaa treenaamiseen niin paljon kuin haluaisi, sillä he ovat kuitenkin lukiotasolla (high school) ja heillä on lukuaineita kuten matikkaa, englantia ynnä muuta. Kaiken kaikkiaan heillä vaikuttaisi olevan jonkin verran enemmän tekemistä kuin omassa koulussamme.
Latvian hieman rajallisempien jatko-opintomahdollisuuksien myötä todella moni opiskelija suunnittelee lähtevänsä ulkomaille jatko-opintojen perässä. Riiassa on myös oma musiikkiakatemia sekä pedagogiikan akatemia, mutta silti suuri osa lähtee muualle opiskelemaan ja kulttuuri koulussa ja opettajilla tuntui myös olevan sen suuntainen, että opiskelijoita kannustetaan lähtemään maailmalle.
Tämä oli sinällään innostavaa kuulla, koska meillä Suomessa taas on ehkä vähän enemmän opiskelumahdollisuuksia ja lisäksi opintotuki- ja muut edut houkuttelevat myös pysymään Suomessa. Omassa koulussamme meille ei ole ainakaan kovin isolla äänellä esitelty ulkomaisia musiikkikouluja joihin voisi hakea jatko-opintoihin, vaan niistä tiedon kerääminen on myös oman kiinnostuksen varassa.
Ainut juttu, mitä emme päässeet tekemään, oli soittaminen koulun oppilaiden kanssa. Kun meillä on ollut vaihto-opiskelijoita, heidän kanssaan on yleensä tehty joku yhteinen esitys/keikka tai projekti. Toisaalta, meidän tuloomme ei ollut suunniteltu mitään samankaltaista ja opiskelijoillakin oli kaikkein hektisimmät kouluviikot menossa ennen joulua. Emme kuitenkaan antaneet sen haitata, saimme kuitenkin runsaasti hyvää opetusta omiin instrumentteihimme sekä oppia muilla tunneilla.
Joten loppujen lopuksi reissu oli varsin mukava ja opettavainen sekä – vielä kerran – antoisa.
-Niklas, Senni, Marius

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *