Noteflight-nuotinnusohjelma yhteisten sovitusten työkaluna

Olemme käyttäneet Noteflight ohjelmaa Lastensinfoniaorkesteri Trombin sovitusten tekemiseen kuluvan lukuvuoden ajan. Lastensinfoniaorkesteri käsitteenä ei ole yleinen säveltäjien sävellyskohde. Orkesterin ohjaajien on pitänyt räätälöidä kaikille soittajille sopivaa soitettavaa. Vasta-alkajat osaavat soittaa ehkä yhden äänen soittimesta riippuen, tai eivät vielä yhtään omalla soittimellaan. Ja jottei liian helpot stemmat olisi tylsiä niille jotka osaavat jo enemmän, olemme tehneet sovituksia yhdessä eri soitinryhmien opettajien kesken. Musakoulun opettajat ovat saaneet tehdä partituuriin oikeantasoista soitettavaa omille oppilailleen. Noteflightin käyttö on mahdollistanut sen että asianosaiset opettajat ovat päässeet tekemään muutoksia ja kirjoittamaan stemmat yhteisiin partituureihin. Joku meistä ohjaajista on tehnyt partituuripohjat ja osan stemmoista joihin muut pääsevät lisäämään omille oppilailleen sopivaa soitettavaa.

kuva(1)

Opettajat pääsevät myös itse tulostamaan oppilailleen oikeat stemmat ja voivat näin ollen harjoituttaa niitä soittotunnilla tai tehdä merkintöjä ennen yhteisharjoitusta. Omat opettajat tietävät parhaiten omien oppilaidensa soittotason ja tietävät mikä auttaa parhaiten kehitystä senhetkisessä harjoittelussa.

Syksyllä 2014 aloitettu sadutus sävellysprojekti toteutettiin myös Noteflight ohjelmaa apuna käyttäen. Lapset piirsivät kuvia ryhmissä johonkin tiettyyn aihealueeseen liittyen ja ohjaajat kirjureina muunsivat kuvat runoiksi joista laulaen tekivät melodioita. Ohjaajat siirsivät melodiat Noteflightiin täydentäen melodioita soinnuin jotta muut opettajat pääsivät osallistumaan sovituksen tekoon stemmakirjoituksen muodossa.

Noteflightin käyttö on parantanut musakoulu käytäntöjä parempaan suuntaan mahdollistaen kaikkien soitinryhmien yhteistyötä. Tällä tavoin voimme ottaa jokaisen oppilaan vastaan yksilönä. Soittoharrastuksen alussa eri-ikäiset oppilaat edistyvät yleensä eri tahtiin ja nykyinen musakoulumalli talossamme ottaa sen huomioon.

Kirjoittanut Anne Malinen