Ensimmäinen viikko

Aloitin työelämäjaksoni Kodin Terrassa 11.11. Olin sopinut tapaamiset pitkälti sähköpostin kautta. Työelämä jakson aluksi olin sopinut tapaamisen klo 8 yhteyshenkilön kanssa. Odotin tapaamista kahvilassa, mutta ketään ei näkynyt. Yritin soittaa yhteyshenkilölle, mutta en saanut häntä kiinni. Lopulta joku tuli tapaamaan minua. Hän selitti, että yhteyshenkilölle oli tullut henkilökohtainen este. Asia oli itselleni ok ja ymmärsin tilanteen. Toivottavasti uudet harjoittelijat eivät kohtaa tällaista tilannetta. Tilanne tuntuu epämukavalta, kun ei tiedä, mihin pitää mennä eikä kukaan perustyöntekijä tiedä tilanteesta mitään ainakaan isossa työpaikassa.

Ensimmäisenä päivänä olin asiakaspalvelupisteellä, johon tullaan mitä erilaisimpien kysymysten kanssa. Hiljaisempina aikoina asiakkaat maksavat myös ostoksensa asiakaspalvelupisteelle. Asiakaspalvelupisteelle tulee kuitenkin ensisijaisesti tiliasiakkaat esimerkiksi yrityksistä tai omaa taloa rakentavat asiakkaat. Heidän maksamisessaan oli omat “kikkansa”. Joillakin oli siis oma tilinumero, joka piti erikseen kirjoittaa laskuun. Toisten maksut laitettiin taas laskutukseen. Maksutapoja oli siis monenlaisia, suurin osa maksoi ostoksensa kuitenkin kortilla.

Ensimmäisenä päivänä pääsin olemaan myös kassalla. Kaikkein yksinkertaisin tapaus kassalla oli ihmiset, jotka maksoivat ostoksensa kortilla. Ostoksen veti vain viivakoodin läpi ja homma oli selvä. Samalla piti kuitenkin muistaa aina kysyä, onko s-etukortti. Osa maksoi s-etukortilla, osa toiselle kortilla ja osa rahalla. Kassalla piti seurata, millä maksuvälineellä asiakas maksoi. Ongelmia kuitenkin tuli, jos vedin tuotteen viivakoodi lukijan läpi huolimattomasti. Silloin tuotteesta veloitettiin kaksinkertainen hinta. Joskus en muistanut pitikö maksaa välisummaa vai + merkkiä kassakoneessa. Joskus painoin välisumman kahteen kertaan, jolloin koko kuitti piti mitätöidä. Ongelmia tuli kassalla myös silloin, jos koodi ei toiminut. Silloin koko homma piti pysäyttää ja selvittää tuotteen koodi.

IMG_2142

Itse kassalla asiakkailla oli myös erilaisia tilanteita esimerkiksi kissan kasvattajat antoivat kassalla kortin, jolla he saavat 25 % alennusta kissan ruoasta. Tällaisessa tapauksessa piti tietää, mihin koodi kirjataan. Yleisesti asiakkaat olivat ystävällisiä, kun heitä tervehti. Jotkut jäivät keskustelemaan tai ainakin heittivät jotain hyväntuulista kommenttia. Kuitenkin heti, kun kassajono alkoi pitenemään ja jonossa meni hieman aikaa osa asiakkaista alkoi katsomaan kiireisesti kelloa ja jotkut jättivät jopa jonottamisen kesken ja lähtivät pois. Yksi tällainen tilanne tapahtui, kun olin lyönyt tuotteen kahteen kertaan. En saanut heti apua, koska toinen työntekijä oli kiinni toisessa asiakkaassa. Heti alkoi osa jonossa olijoista pyörimään kärsimättöminä jonossa ja jotkut lähtivät vihaisina pois jättäen tavaransa kassalle.

Ensimmäisenä päivänä opin, että ainakin rautakaupan kassatyöskentely on monipuolista. Eteen tulee hyvin erilaisia tilanteita ja tämä tuo päivään vaihtelua. Kassajärjestelmässä on kehittämistä ainakin keskimaalla. Monia asioita tehtiin mielestäni vanhanaikaisesti ja itse järjestelmä oli melko kankea. Suuressa kaupassa, jossa myyntituotteita on tuhansia, ongelmia tulee paljon, kun eri järjestelmät (saldojärjestelmä) ja myynti järjestelmä eivät keskustele keskenään. Kokonaisuutta ohjaava kunnollinen toiminnanohjausjärjestelmä puuttuu. Kassajärjestelmä voisi olla yksinkertaisempikin. Tätä mieltä oli myös työntekijät. Kaupan alalla työskentelee ihmisiä, joilla on hyvinkin erilaisia koulutuksia. Muutamilla oli merkonomitutkinto, mutta suurimmalla osalla oli erilaisia tutkintoja pohjalla. Tässä muutamia tutkintoja: puutarhuri, hortonomi, tietojenkäsittelyn insinööri, puualan perustutkinto, hevostenhoitaja, tradenomi, restonomi.

Toisen päivä jatkoin asiakaspalvelu pisteellä. Kodin Terrassa on kaksi myyntipäällikköä, jotka ovat tulosvastuullisia. Kodin Terran päällikkö vastuut on jaettu kahdelle myyntipäällikölle ja heidän esimiehelleen Terran johtajalle. Häntä en ole vielä ehtinyt tavata. Myyntipäällikkö kehittää työtä olemalla mukana, seuraamalla työn tekemistä, kysyy kehittämisehdotuksia työntekijöilta. Hän antaa välitöntä palautetta työntekemisestä, seuraa välillä työntekemistä lähteltä eli on lähellä työntekijöitä ja tekee itse myös myyntitöitä. Vain päällikkötasolla on tulosvastuu, muilla sitä ei ole.

Myyntipäälliköiden alaisina on erilaisia vastaavia esimerkiksi logistiikkavastaava, joka hoitaa logistiikkaa liittyviä tehtäviä. Hänen työtehtäviin en ehtinyt perehtyä. Keskustelin hänen kanssaan lyhyesti. Suurin osa työntekijöistä tekee vuorotöitä, mutta esimerkiksi logistiikkavastaava työskentelee vain maanantaista perjantaihin ja toimistotyöntekijät, joita oli muutama.

Eri työtehtäviä asiakaspalvelupisteessä: vähän laskutusta, kuittien skannausta eteenpäin, muun muassa tilattujen Lahjakorttien antamista, peräkärryn vuokraus, kahviopisteen hoito, kahvin keitto, paistopisteen hoito. Paistopisteellä piti ennakoida mitä tuotetta menee milloinkin, seurata kahvin kulutusta ja keittää lisää. Tuotteet piti ottaa pakkasesta sulamaan edellisenä päivänä. Töissä oli välillä kaksi ja välillä yksi. Toinen meni tarpeen vaatiessa lähellä olevalle kassalle. Työhön perehdytys tapahtui pikku hiljaa eri tilanteiden kautta.

Kolmantena päivänä oli ongelmana korttien toimimattomuus. Jos asiakas maksoi kortilla, niin varmennus piti kysyä aina soittamalla pankkiin. Tämä hidasti työntekemistä melkoisesti. Onneksi asia korjaantui muutaman tunnin sisällä. Kolmantena päivänä huomasin, että peruskassatyöskentely sujuu hyvin, mutta erilaisten uusien tapausten kanssa ei aina muista, miten pitää toimia. Opastus kassatyöhön on tapahtunut tapaus kerrallaan, eikä kaikkia tapauksia voi heti muistaa.

Neljäntenä päivänä vaihdoin työtehtäviä. Lähdin seuraamaan perusmyyjän tehtäviä. Hänen tehtäviin kuului sekä myynti että tuotteiden hyllytys. Tuotteet tuodaan lavoihin, joita myyjä purkaa silloin, kun hänellä on aikaa. Asiakkaat voivat pysäyttää hänet milloin vain heillä on asiaa ja tämä keskeyttää hyllytystyöt. Joskus asiakastilanne voi viedä tunninkin riippuen tilanteesta. Myyjän pitää olla valmis myymään, minkä tuotteen vain. Jos asiakas tulee lvi puolen myyjän luokse ja kysyy vaikka grilleistä, niin myyjän pitää myydä grilli asiakkaalle. Asiakasta ei siis lähetetä toisen myyjän luokse.

Suurin osa myyjistä on tuntityöläisen pestillä. Osalle luvataan minimissään 20 tuntia viikossa töitä, mutta käytännössä he tekevät enemmän töitä viikossa. Kuitenkin työnantajalla on mahdollisuus antaa töitä vain 4 tuntia päivässä. Tuntityöläiset ovat siten heikossa asemassa. Osalla työntekijöistä oli puolestaan 30 tuntia viikossa. Myyjät eivät voi vaikuttaa omaan palkkaukseen lisämyynnillä.

Mitä tällä viikolla opin? Jotkut Ihmiset ovat kassajonossa kärsimättömiä. Uusia tapoja maksaa, käyttää kassakonetta, miten maksupääte toimii, miten kassa suljetaan, kaupan alalla työskentelee erilaisilla koulutuksilla ihmisiä perustehtävissä. Suurin osa asiakkaista on ystävällisiä ja tervehdykseen saa iloisen vastatervehdyksen. Opin hyllytystä, uusia puolia asiakaspalvelusta, lisää opin ensi viikolla.

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *