Vehkeitä ja vehkeilijöitä

  

Taas oli aamukahville mentäessä työmaalla virkavaltakin paikalla. Käsitykseni on, että jotkut olivat sompailleet Opelinsa asfaltoidun tien sijaan työmaan jo hyvin muotoillulle nurmialueelle jo edellisen yön aikana ja palanneet aamulla autolle aikeenaan saada se pois mudasta. 

Mutta työmaan työtehoseurakaverini Hane oli kätevänä miehenä soittanut poliisit paikalle. Poliisit olivat saapuneet – ja karauttaneet työmaan ohi! Hane oli soittanut uudelleen hätäkeskukseen. Poliisit olivat ajaneet takaisin – ja taas työmaan ohi! Ja taas oli soitettu. Ilmeisesti Hane ja iv-asentajat olivat jututtaneet miehiä muina miehinä, jotta he eivät ehtisi häipyä ennen kuin virkavalta viimein sai saavuttua oikeaan osoitteeseen. 

Auton peräkontista oli löytynyt varastettuja vehkeitä, rakennustyökaluja. Hyvä, jos jossain työmaalla oikeiden töiden tekijät saavat työvälineitään takaisin. Tältä työmaalta varastettuja ei ollut autossa.

Omalta osaltani päivä on mennyt taas päin tehosteseiniä. Pari koppia ehdittiin tehdä valkoisten laatoitusten saumauksiakin. Se on huomattavasti joutuisampaa kuin tehosteseinien saumaus. 

Eilen en hoksannut esitellä teille työkaluja. Korjataan nyt tilanne ja esitellään nämä Nikon vehkeet. 

Saumauslaastiämpäri, lastat ja laastikauhakin siellä jossain on:

  

Pesuriämpäri ja pesulastat:

  

Eikö vastannut odotuksianne? No, kieltämättä vähän poikkeuksellisen siistejähän nuo lastat ja sienet ovat. Ne ovatkin ihan uusia. Vaaleanharmaata saumaa ei haluttu värjätä värjääntyneillä vehkeillä.

Päivän viimeistä seinää pesua vaille valmiina:

  

Selkää ja ranteita särkee. Sormissa on hiertymiä ja rakkoja. Kotona löysin sauma-aineklöntin tissivaostanikin jumalauta. Älkää kysykö, miten sitä on sinnekin joutunut. Minä en tiedä. Muuta kuin sen, että tähän asiaan ei liity minkään sortin vehkeilyä.

Askelia kertyi 12 796

ja kilometrejä 9,17

Hikihommia

Jaahas. Mitähän voisi kertoa päivästä, jona on koko päivä saumailtu tehosteseiniä? 

Ainakin sen, että ymmärrän minä, miksi Merja sanoi, ettei ole vielä törmännyt laatoittajaan, joka olisi erityisesti tykännyt saumauspäivistä. 

Laatoittaminenhan on pakosti erilaista rakentajalle, joka tekee sitä esimerkiksi pientalotyömaalla tai saneerauskohteessa osana kaikkia rakennustöitä kuin laatoittajalle, joka pelkästään laatoittaa sarjatyönä jossain kohteessa ja siirtyy laatoitusten valmistuttua toiselle työmaalle laatoittamaan. 

Tällä työmaalla laatoittajat työstävät 101 asunnon kylpyhuoneet, neljän kerroksen saunat ja pesuhuoneet, jakelukeittiöt ja henkilökunnan wc:t sekä henkilökunnan sosiaalitilojen wc:t ja märkätilat. 

Vaiheittain vesieristetään, laatoitetaan ja saumataan. Joka vaiheessa on omat mukavat ja epämukavat nyanssinsa niin kuin kaikessa, mutta saumauspäivä on hikinen päivä! 

En tiedä, millaista on työskennellä perinteisen mallisessa kerrostalossa, jossa on tyypilliset kerrostalon rappukäytävät – hoivakoti on pohjaratkaisultaan hieman U:n mallinen ja koko kerros on yhtenäistä, tavallaan avointa tilaa erillisten rappukäytävien sijaan. Molemmissa siivissä on keskiosat yleisempiä tiloja ja asunnot on sijoitettu ulkoseinustoille. Keskiosia sitten kierretään ja koitetaan saada jostain kohtaa virtaa niin, että roikka ulottuisi kohteeseen.

Käytännössä raahataan kämpästä toiseen lamppua, roikkaa, pukkia (ei, ei sitä eläintä vaan työskentelykoroketta) ja vaihtoehtoisesti joko saumauslaastipaljua ja saumauslastoja ja laastikauhaa tai pesukierroksella painavaa telarullilla ja ritilällä varustettua saumaussienipesuria ja niitä sienilastoja. 

Varsinkin tehosteseiniä saumattaessa joutuu ramppaamaan asuntojen välillä, koska keltaisia, punaisia ja vihreitä kämppiä on vuorotellen. Yhden väristä laastia tehdään toki kerralla sopivaan määrään kerroksen kyseisen värisiä seiniä, ei laastin väriä vaihdeta ennen kuin kaikki samanväriset seinät on tehty. Niinpä sitten ensin pallotellaan pitkin käytäviä roikkaa ja paljua raahaten levittämässä saumausainetta. 

  

Sitten rampataan samat kämpät samassa järjestyksessä uudestaan pesemässä ennen kuin sauma-aine jämähtää laattojen pintaan. 

  

Jos tehtäisiin valkoisten laatoitusten saumoja, voitaisiin edetä huone huoneelta, mikä on vähän helpompaa tavallaan, koska roinien ronttaaminen on hikistä puuhaa. Loiskuvan pesurin raahaaminen on suht työlästä. Välillä se täytyy kiikuttaa ulos asti roska-alueelle ja puhdistaa pohjalle kertyvä sakka. Vettä täytyy hakea vesipisteeltä. Laatoittaessa tehdään päivän aikana vain pari satsia sanikkaa ja tyypillisesti pysytellään parissa kämpässä kampailemassa ja leikkelemässä ja laatoittelemassa eikä ravata edestakaisin samoja jälkiä rompetta rontaten.  

Saumaaminen on hikihommaa myös sikäli, että varsinaisissa työvaiheissa hierretään kaksin käsin laatoitusta, joko mönjää lastalla saumoihin tai sienilastalla seinältä pois. Se kysyy yläselältä yllättävän paljon, kun tekee koko päivän sitä. Onneksi on tullut kiskottua ylätaljaa salilla. Se oikeesti jeesaa. Ei paljon tarvitse pystypunnerruksia tehdä tänään! 

Tehosteseinät tällä työmaalla tulevat klinkkeristä eli kuivapuristelaatasta, joka on kovaa eikä ime nestettä itseensä. Tehosteisiin valittu sauma-aine on varsin epäkiitollinen valinta kyseisille laatoille. Herkästi tahtoo tulla saumaukseen reikiä. Saumatessa niitä ei näy, mutta pesussa ja sen jälkeen niitä ilmestyy kuin sieniä sateella. Niitä sitten paikkaillaan. 

Reikiä tulee vähemmän, kun saumauslaastista tehdään jäykkää jöötiä, mutta se taas on työläs saumattava. Se kiertyy lastan alla makkaroiksi ja sitä saa hiertää ja hiertää. 

Kuvia työvälineistä ja eri asioista ei tullut tänään pahemmin otettua, kädet olivat jatkuvasti mönjässä ja sen verran oli kiirettäkin koko ajan, että ei tullut kameraa kaiveltua esille. 

Mutta semmoisia nämä hommat ovat: välillä on hikisempiä päiviä. Hyvin me saatiin tänään tehosteita saumattua Merjan kanssa: kakkosen kaikki vihreät ja keltaiset seinät saatiin tehtyä. Punaisia ei olisi ehditty – eikä punaisiin seiniin ole jostain syystä saatu sauma-ainettakaan. 

Huomenna Merja jatkaa valkoisten saumojen parissa ja minä siirryn kolmoseen Nikon appariksi saumaamaan sinne tehosteseiniä. 

Askelia tänään 13 655

Kilometrit 9,5

Taas vähän valmiimpaa

Flunssa jatkuu, mutta aivan sama!
Vesirokko onneksi luovutti. Oli ihan huippua päästä taas töihin viiden päivän kotiputken jälkeen. En sano, että työ kotiolot voittaisi, mutta minä oon ihminen, joka tykkää, että päivien kulussa on rytmiä ja rutiinia ja kyllä minä tykkään töissä käydä. Omissa töissänikin kyllä. Mutta tänään löysin itseni useaan kertaan myöntämästä itselleni, että tykkään tällaisesta työnteosta, jota raksatyöpäivät tuovat tullessaan.

Meikäläisessä on kiistatta aina ollut yhtä lailla käsillä tehtävän työn tekijä kuin ajatus- ja vuorovaikutustyön tekijäkin. Olen tiennyt tämän aina ja paljon tehnytkin vapaa-ajallani konkreettisia asioita työn vastapainoksi. Silti se, että on saanut puhtaasti keskittyä todellisten asioiden tekemiseen joutumatta kovin valtavasti suunnittelemaan, reflektoimaan tai arvioimaan, on ollut vapauttava kokemus. Sisäinen duunarini on ollut levollisella, iloisella mielellä.

Raksa kasvattaa ihmisestä tietynlaisen reipastelijan. Olen puhunut tästä opiskelijoilleni iät ja ajat, rakennusmiesasenteesta. Että hommiin tartutaan rivakasti nillittämättä ja ne hoidetaan – ja maailma on taas siltä kohtaa valmiimpi paikka. Jostain syystä koulu ei kaikilta osin onnistu kasvattamaan ihmisestä keskimäärin reipasta. Täytyy pohtia, mistä se kiikastaa…

Mutta aamu alkaa kiistatta raksa-asenteella paremmin kuin opeasenteella. Siinä vaiheessa, kun ope vasta raottelee hauraita silmäripsiään, raksaduunarihan on jo työmaa-alueella, kiristää kypäränsä ja päräyttää koneet käyntiin. 

Töissä opettaja ehtii vilkaista kelloa tuhanteen ja yhteen kertaan, koska sitähän me siellä vahtaamme yhtenään – kun raksaduunari ehtii töiltään vilkaista kelloa, niin saatana kahviaika jo, miten se näin äkkiä tuli?! 

Jostain syystä raksalla voi tehdä tuplasti pitemmän päivän, joka kuluu yhtä nopean tuntuisesti kuin puolet lyhyempi päivä opettajana? Mitään logiikkaa tästä on turha yrittää etsiä! 

Kun duunari ottaa takkinsa ja lähtee töistä, mieli on edelleen virkeä. Opettajan mieli on usein epäjärjestyksessä ja sumuinen, mielessä pyörii hajanaisia, katkonaisia ajatuksenpätkiä asioista, jotka täytyy yrittää muistaa. 

Vaikka päivät ovat pitempiä kuin opettajana ja työ on oikeasti monessa kohtaa raskasta, pakko myöntää, että tykkään tästä hommasta.

Tänä aamuna, kun marssin sisälle, kakkosessa näytti tältä:

  

Lattiat oli tyhjennetty, korot oli katsottu ja merkitty, jonkin sortin primeria oli vedetty lattiaan. Plaano oli tulossa. Juu – olen tehnyt vakavan virheen ja johtanut teitä toistuvasti harhaan: se on plaano, ei plano. 

Tällaisella autolla sitä tuotiin, autosta sitä pumpattiin.

  
  

Letkulla parvekkeen kautta kakkoseen:

  

Oron mies levittämässä plaanoa:

  

Ja mitäkö olen itse päivän tehnyt? 

Sotkenut housuni:

  

Kammannut:

  

Vedellyt oikeista naruista:

  

Toisin sanoen olen ollut Merjalla apparina laatoitushommissa. Yhteistyö Masterpiuman kanssa sujuu ja laatat pysyivät seinillä, vaikka minä kampailin laastiakin. Näin sitä tehtiin taas maailmaa valmiimmaksi tästä kohtaa.

  

Huomenna aletaan saumaushommiin.

Askelia tänään 11 117

Kilometrejä 8,0

Kahviporukan eväitä III

Toscapullia eri tavalla eli fudge-mantelivaniljapullat
  

Kahviporukkaa ei jätetä! Eväittä nimittäin, muutamaan viikkoon nyt ainakaan. Huomenna palaan työmaalle taas, enkä aio mennä tyhjin käsin.

Osa teistä tietääkin jo, että tykkään tehdä itse fudgea. Väsäilin eilen fudgen. 

  

Tänään pullataikinaa ajaessani päätin heittää kierrepullien täytteeksi pakastimesta sulattamani aiemmin ylimääräiseksi jääneen valmisvaniljakastikkeen lisäksi osan eilen tehdystä fudgesta sekä mantelilastuja. Vaniljakastike ei olisi yksinään nyt edes riittänyt, koska tein taikinan litraan nestettä. Että varmasti riittää! Täytteestä tuli siis yhdistelmä, joka on aineksiltaan aika sama kuin toscapullien täyte. Tuli nyt sitten tehtyä näin ja pulliin tuli mukavia fudge-sattumia tällä tavalla. 

  

Pullien taikina on ihan perus pullataikinaa. Hiivojen osalta olen ehdottomasti sitä mieltä, että tuore hiiva nostattaa paremmin kuin kuivahiiva – mutta eikös se vähän niin tuppaa menemään elämässä yleensäkin? 

Käytin siis tuorehiivaa – ja sen kyllä huomaa. Hieman pyrki taas olemaan nostetta. Nostatusvaiheessa taikina kiipesi yleiskoneesta ulos ja oli jo suurin piirtein ulko-ovella menossa ennen kuin ehdin kampittamaan. Ja vaikka yritin tehdä säällisen kokoisia pullia, osa äjähti taas melkoisiksi jötiköiksi. 

  

No, vastaanotto tuskin on tästä pahastunutta… 

Äitien ja opettajien flunssat

Olen ollut keskiviikosta lähtien lentsun kynsissä ja kyllähän se tämäkin työstä käy. Terveenäkin käy ihan työstä olla kotona vesirokkorakkuloitaan uikuttavan kolmivuotiaan kanssa, mutta tietenkin tämä meikäläisen kerta vuoteen -flunssa näki parhaaksi iskeä tähän samaan saumaan. Stoalaisesti tyydyn toteamaan, että aivan sama. Mitä muutakaan tässä muka voi (paitsi ruikuttaa blogissa tietysti)?

Mutta kun perheessä on työntekijä naisvaltaisella alalla, jolla työntekijöiden ja heidän jälkikasvujensa sairasteluihin on totuttu suhtautumaan jo lähtökohtaisesti stoalaisella tyyneydellä – ja toisaalta 100%:n miesvaltaisella alalla, jossa tehdään tehdastyötä, niin kyllä se kuulkaa kaikista yhteiskunnallisista vastuunjakopuheista huolimatta on aina melkoisen työlään henkisen painimatsin paikka, kun perheessä lapsi sairastuu. 

Nythän sairastuin itsekin, niin peli oli sitä myöten viime viikon osalta selvä – koska sitä päiväähän emme tule näkemään, että isä jäisi kotiin hoitamaan sairastunutta lasta samaan aikaan, kun äiti sairastaa (=makoilee joutilaana) kotona. Niin sairashan en ole ollut kuin puoli päivää äitiysloman aikaan, kun sairastuin yhtäkkiä kovaan rintatulehdukseen ja kuume nousi parissa tunnissa yli neljäänkymppiin. Silloinkin täytyi käyttää puoli pekkaspäivää, koska lapsihan ei ollut sairaana, vaan ainoastaan – äiti. Houraileva, puoliksi tajuissaan peiton alla suurin piirtein kuolemaa tekevä äiti. Kahdeksan kuukauden ikäisen äiti. 

Sairastin rintatulehduksen tuon jälkeen vielä yhdeksän kertaa. Siihen tottuu. Ja pakko kai se oli tottua, kun hyvin pitkälti yksikseen sai pärjäillä.

Mutta nyt ollaan oltu likan, flunssien ja rokkorakkuloiden kanssa täällä neljän seinän sisällä torstai ja perjantai, viikonloppuna ollaan edelleen sairastettu yksissä tuumin, sillä äitiähän sitä öisin huudetaan – ja on toden totta huudettukin – hätiin, kun rakkulat kutiavat ja kirvelevät. 

  

Maanantaina, jos – todennäköisesti kun – vesirakkuloita vielä on, edessä on reissu terveyskeskukseen. Lähdemme sinne levittämään vesirokon ilosanomaa ja hakemaan sieltä lapun, jossa sanotaan, että kylläpä vain, tällä lapsellahan on kuin onkin vesirokko. Ja kyllä minun vakaa aikomukseni on, että tiistaina minä pääsen jo töihin näkemään, kun plano valetaan kakkoskerrokseen. 

Miksikö en sitten jo maanantaina mene? Siksi, että nähtävästi on ylipääsemättömän vaikeaa jollekin tehtaalle, että aamuvuoroon puoli kuuteen menevä työntekijä ei olisikaan maanantaina sirkkelin ääressä. Jostain syystä minun esimies selviytyy näistä maanantaiaamun erikoisista ja jostain syystä jonkun muun esimies ei selviydy? Luojan kiitos, että edes joku selviytyy, ettei sairaan lapsen hoitamisesta muodostu suorastaan aivan tekemätön paikka.

Ja onhan tässä sekin puoli, että kenen tekemisillä sitten on minkäkin verran arvoa. Kun minä olen ”vain” työelämäjaksolla, enkä tee edes niitä melkein oikeita töitä, joita yleensä teen, sillä ei ole niin merkitystä, jos minä en töihini pääsekään. Paitsi tietysti minulle, jonka näkökulmasta se aika, jonka ehdin rakennustyömaalla olla, on kovin lyhyt ja rajallinen jo lähtökohtaisesti. Mutta muualla käy pian niin, että päivän tuotostavoitteet jäävät toteutumatta, jos aamuvuoro jää ilmaantumatta sirkkelin ääreen. 

Melkein oikeissa töissä meillä ei ole joka päivälle konkreettisia, näkyviä tuotoksia tehtäväksi, joten jos opettaja ei tulekaan töihin, lopputulos ei yhtä helposti näytä kärsineen. Mutta joku kärsii, aina. 

Sairastuneen työkaverit kärsivät homman nahoissaan hoitamalla sairastuneen töitä ja omiaan pahimmassa tapauksessa yhtä aikaa, jolloin opetuksen laatu kärsii pahasti. Laaduton opetus on aina selkeä viesti opiskelijoille: ei näillä jutuilla oo niin väliä. 

  
Sairastunut itse kärsii palattuaan töihin, koska sairaana ollessa töitä on kasautunut odottamaan – eivät sijaiset esimerkiksi mitään tuotoksia arvioi. Niitä voi yleisaineissa kertyä viikon aikanakin yllättävän paljon. 

Tyypillisesti sairastunut miettii itse opetettavat jutut ja ohjeistaa sijaiselle asiat ja materiaalit sairasvuoteensa reunalla kähisten. Tyypillisesti sijainen opettaa tärkeät asiat puolivillaisesti ja etenee yhtä puolivillaisesti asioihin, joihin ei pitänyt vielä edetä – jolloin opettajan koko loppukurssin hommat on iloisesti kusaistu sekaisin. 

  

Näistä syistä minä sairastan niin harvoin.

Yllättävä käänne

  

Mitä helvettiä minä nyt teen?!

Yks päivä ruokiksella klikkasin Facebookista jonkun linkitykseen Keskisuomalaisen sivuille ja sieltä pomppasi Stoori-mainos, jossa haettiin Keskisuomalaiselle bloggaajia. Täytin nopsasti hakemuksen, jokseenkin huvikseni. Ajattelin, että kun tässä nyt joutuu bloggaamaan ja ajatuksissani oli jo ennen raksapestin alkua, että voisin jatkaa omiin töihin palattuanikin työstä bloggaamista eri näkökulmista, niin sama kai se sitten on, vaikka olisi joku lukijakin.

Niin ne meni sitte valitsemaan mut?

Kyllä vähän lyö tyhjää nyt. 

No. Aitous tulee säilymään. Ihan vaan siksi, kun en minä oikein osaa muutakaan. 

Terveiset sairastuvalta

Olen harvoin sairastuva ihminen, mutta joskus se pettää meikäläiselläkin immuniteetti. Olen saikulla.

Nyt onkin syytä saikkuun, ollaan nimittäin triplasti sairaana: itsellä keskiviikkona jo tanakasti tuntunut flunssa ryöpsähti ja kehkeytyi peräti keskinkertaisen kokoiseksi lentsuksi, tytöllä on myös räkätauti – ja päivää vaille kaksi viikkoa siitä, kun tytön päivähoitokaverilla todettiin vesirokko, se ilmaantui myös meille. Vesirokko itää netin tietojen mukaan kaksi viikkoa. Melko lailla kellontarkka arvio. Ja samalla kellonlyömällä meidän likan kanssa sairastuttiin myös tytön toisilla hoitokavereilla. 

Ainakin tällä hetkellä olen toiveikas, että rokko menisi lievänä nopeasti ohi, rakkuloita on kerralla ollut vain kymmenkunta. Tällainen vesirokkohan olisikin oikea toivetulokas. Tulevien tartuntojen todennäköisyys pienenee, kärsimys on hyvin siedettävissä – ja säästytään rokotteen kuluilta. 

Koska oma flunssa on vain keskinkertaisuuksien luokkaa eikä mikään megalomaaninen kuumeterrori, olisin todennäköisesti omiin opetushommiini painellut tässäkin kunnossa. Minulla on vähän sellaista taipumusta, että tulee viitattua kintaalla perus räkätaudeille. Ei varmaan kannattaisi, levätä kuulemma kannattaisi. Eilen oli melko kurja olo töissä, mutta olin silti, koska ei ollut jäätävän karsea olo. Juu, kyllä tiedän, että tästä ei heru mitaleja saati pokaaleja. En oikeastaan tiedä, miksi toimin näin. Luultavasti siksi, että on niin kurjaa vain mötköttää kotona kipeenä. Aika kuluu nopeammin, kun puuhastelee jotain. Tarvitaan se neljääkymmentä astetta lähentelevä kuume, että minä maltan pötkötellä päivän. Sellainen kuume oli viimeksi vuonna 2012. 

Tänäänkin ollaan vähän jotain värkätty sairaana olemisesta huolimatta. Tässä kohtaa vilpittömät pahoitteluni lukijakunnalle (niille kahdelle) – tänään lipsahtaa lifestylekäsityökokkausblogien valtavirtaan, mutta lupaan palata lattiakaivojen kuviin, jahka tästä toivutaan taas töihin. Väsäsin  tytölle pöllötunikan ja sienipaidan. 

  
  

Sen verran sairaana oleminen verottaa, että en lähtenyt taistelemaan peitetikkikoneen kanssa. Tällaista terapiaompelua ei voi harrastaa muilla kuin luottokoneilla. Ompelukoneeni on metallirunkoinen, mekaaninen, -80-luvun puolivälistä. Tikin laatu ei ole heikentynyt tippaakaan vuosikymmenten saatossa. Ja miten käsittämättömän hiljainen kone tämä on! Joku Sveitsissä on todistettavasti tehnyt Oikeita töitä tuolloin.
  

Varkaita!

  

Aamu alkoi työmaalla yllättävissä ja ikävissä merkeissä. Oli käynyt ylimääräisiä kulkijoita väärään aikaan ja yhtä ja toista oli tarttunut mukaan. Jokseenkin valikoivia ja hintatietoisia olivat olleet. 

Moni on tänään sanonut, että tällaisille isommille työmaille tyypillisesti iskee varkaita jossakin kohtaa. Paras keino säilyttää työvälineensä vaikuttaa kuulemma olevan yksinkertaisesti se, että käyttää halpoja ja vähemmän houkuttelevia työkaluja ja sotkee ne kaamean näköisiksi. Eikä jätä niitäkään näkyvälle paikalle. Esimerkiksi tällä kertaa kelpasi kallis vispilä sekoitushuoneesta – vieressä seissyt halpa vispilä taas jäi viemättä. 

  

Oma aamuni alkoi vedenhaulla päivän ensimmäistä laastisatsia varten, päiväni on kulunut taas Merjan kanssa laatoitellessa. 

Laattojen leikkely sujuu rutiinilla ja olen minä muutaman rivin sinne tänne latonut seinillekin, mutta eihän sinne paljoa ehdi laittaa, kun Merja on niin sikanopea tekemään. 

  

Yksi hormi oli melko vekkuli laatoitettava – se oli sentin verran vino. 

  

Mutta niin sinne Merja vain taiteili laatat sinnekin! 

  

Huomenna pitäisi olla Alpon ja Denisin apuna muovittamassa kaapelikiskoja ja muuta katon sisälle jäävää. Kakkoskerroksen plano pumpataan tiistaina ja valmistelut sen tuloa varten ovat alkaneet kiihtyä. 

Iv-puolen tuttuja opiskelijoita on tullut työmaalle hommiin ja he ihmettelivät, teenkö minä kahta työtä! 

Askelia 10 971

Kilometrit 7,91

Manikyristin painajainen

Tänään oli ehdottomasti tämän keikan mielenkiintoisin päivä tähän asti. Olin nimittäin laatoittaja-Merjan apparina ja pääsin auttelemaan kylppärien laatoittamisessa. 

Laattaleikkurin kanssa päästiin nopeasti yhteisymmärrykseen ja hyvin se leikkely onnistui. Ja tälläsin minä muutaman laatan paikoilleenkin. Eikä ainakaan pois lähtiessäni vielä ollut talo sortunut. 

  

Tällaisista asetelmista lähdetään tekemään tyypillisesti, vesieristetty koppi odottaa, kynnys laitettu planoa varten jo paikoilleen.

  

Portugalilainen Cinca on työntänyt maailmalle liudan rumanvärisiä laattoja. Pukkila on nykyään ilmeisesti osa samaa konsernia, joten nyt näitä on sitten meilläkin kiusana. 

  

Ja tältä näyttää oranssitehosteisessa kylppärissä, kun on jo laatat seinillä. Värivaihtoehtoja tuleville asukkaille on kolme: tämä oksettava oranssi, kaamea keltainen ja myrkyllinen minttu. Ainoa minusta käypäisän värinen tehoste on yleisempien tilojen harmaa tehostelaatoitus. 

  
  

Kylppäreitä piisaa, saumausten pesua olisi ainakin luvassa. Ensin täytyy kuitenkin tämän viikon aikana hoitaa kakkoskerrokseen laatat seinille, koska plano on vihdoin ilmeisesti tulossa ensi viikolla. Tosi mukavaa, kun on luvassa jotain vähän haasteellisempia juttuja, joissa oppii uutta.

Kädet on 15 päivän aikana pinttyneet niin, että pesemällä ei lähde kaikki lika. Tässä teille kynsihoidoissa käyville muruille aihetta painajaiseen tulevalle yölle:

  

Askelia 13 128

Kilometrit 9,53

Heleppo nakki?

Aamulla odotti sosiaalitilan pöydällä mestarin jättämä tiedonanto pölykontrollin pisteytyksestä. Kyllä heti näkyi puhtausdokumentissakin, että meikäläisen työtehoseura oli saapunut tälle työmaalle – työmaa saavutti tähänastisen piste-ennätyksensä: 99,4 % / 100 %.
  

  

Mukavaa lueskeltavaa ihmiselle, joka on pyykännyt parisataa lattiakaivoa ja huudattanut pölynimuria likimain höyrähtämisen rajoille saakka. Lämmönjakohuoneesta pyyhin pölyt omalla hihallani vielä perjantaiaamulla ennen tarkastajan tuloa, kun en ehtinyt siihen hätään mitään riepua mistään löytää. Ei tässä nyt mikään voittajaolo ole, mutta vähän semmoista vahingoniloa, että siinäpähän syynäätte…
  

Arki se on, mikä ratkaisee. Ja tänäänkin tultiin työntekijöiden kanssa siihen tulokseen, että siisteys ruokkii siisteyttä ja järjestystä. Kun on valmiiksi siistiä, kynnys jättää omasta työstä syntyneet sotkut siivoamatta on korkeampi. Ja työmaan pitäminen siistinä on helpompaa, kun se jo lähtökohtaisesti on siisti. Samat jutut pätevät myös koulussa. 

Aamulla mestarin kanssa ihmeteltiin, mitähän voisin tänään tehdä. Myönsin, että kiinnostaisi kyllä päästä jo tekemään jotain vähän haastavampaa. Strategisesti päädyimme sijoittamaan minut laatoitusporukan riesaksi. 

Mitään haastavaa en ainakaan vielä ole päässyt kyllä tekemään, vaan päivä on sujunut kuntourheilun merkeissä. Olen uudelleensijoittanut laattoja. Toisin sanoen nokkakärryillä kelkkonut kylppärien laattoja Merjalle ja Nikolle valmiiksi kylppäreihin ja eri kerroksiin. Olen miehittänyt laattavarannoilla loput kakkos- ja kolmoskerroksista ja koko neloskerroksen. Lisäksi kannoin laatoittajien listat kakkosessa ja kolmosessa joka kämppään. 

Tällä työmaalla ei oikein satu olemaan sellaisia työntekijöitä, joita innostaisi alkaa opettaa tekemään. Hoitavat mieluummin itse omat hommansa, ikävä kyllä minun nähdäkseni myös ne, joilla on oikeita opiskelijaharjoittelijoita. 

Työharjoittelijoiden ohjaamisesta innostunut ammattilainen on kyllä löytö. Opettajan silmin seurattuna työssäoppijaa työmaalla ohjaavien ohjauskyvyssä on valtavia eroja. 

Tärkeintä on mielestäni se, että harjoittelija pistetään tekemään oikeasti hommia eikä harjoittelu ole sitä, että opiskelija vain seisoskelee vieressä katselemassa, kun pitkän linjan ammattilainen tekee hommiaan. Masentava näky. Kumpikaan ei edes puhu mitään. Parhaissa tapauksissa harjoittelijaa taas ei erityisesti edes erota firman muista työntekijöistä harjoittelijaksi. 

Opettajana toimineella on kiistatta valtavasti kokemusperäistä tietoa ja taitoa ohjaamisesta. On helppo havaita, millaiset asiat todennäköisesti ovat harjoittelun sujumisen esteinä ja ihan totta puhuen sisäinen opettaja minussa olisi halunnut neuvoa muutaman kerran. Ja olen minä hieman asioista keskustellutkin. Tässä kohtaa opettajuus kiistatta haiskahtaa epäilyttävästi oikealta työltä! 

Mieltä lämmittää kuulla opiskelijalta, että harjoittelussa sujuu hyvin, on päästy tekemään, on saatu ohjausta, on kehuttukin. Ei ole oikeasti mikään helppo keikka 17-vuotiaalle lähteä ventovieraalle työmaalle entuudestaan tuntemattomaan työporukkaan tekemään 7.00 – 15.30 -päiviä raskasta työtä. Työn raskaus ja päivien pituus koettelee itseäkin. 

Nostan hattua niille nuorille, joilta nämä hommat luonnistuvat – ja niille harjoittelunohjaajille, jotka pitävät ohjattavistaan huolta. Ja kun aina kaikilla ei hommat menekään ihan putkeen – toivottavasti heillä on tukenaan taitava opettaja.

Askelia tänään 27 065

Kilometrit 19,33