Äitien ja opettajien flunssat

Olen ollut keskiviikosta lähtien lentsun kynsissä ja kyllähän se tämäkin työstä käy. Terveenäkin käy ihan työstä olla kotona vesirokkorakkuloitaan uikuttavan kolmivuotiaan kanssa, mutta tietenkin tämä meikäläisen kerta vuoteen -flunssa näki parhaaksi iskeä tähän samaan saumaan. Stoalaisesti tyydyn toteamaan, että aivan sama. Mitä muutakaan tässä muka voi (paitsi ruikuttaa blogissa tietysti)?

Mutta kun perheessä on työntekijä naisvaltaisella alalla, jolla työntekijöiden ja heidän jälkikasvujensa sairasteluihin on totuttu suhtautumaan jo lähtökohtaisesti stoalaisella tyyneydellä – ja toisaalta 100%:n miesvaltaisella alalla, jossa tehdään tehdastyötä, niin kyllä se kuulkaa kaikista yhteiskunnallisista vastuunjakopuheista huolimatta on aina melkoisen työlään henkisen painimatsin paikka, kun perheessä lapsi sairastuu. 

Nythän sairastuin itsekin, niin peli oli sitä myöten viime viikon osalta selvä – koska sitä päiväähän emme tule näkemään, että isä jäisi kotiin hoitamaan sairastunutta lasta samaan aikaan, kun äiti sairastaa (=makoilee joutilaana) kotona. Niin sairashan en ole ollut kuin puoli päivää äitiysloman aikaan, kun sairastuin yhtäkkiä kovaan rintatulehdukseen ja kuume nousi parissa tunnissa yli neljäänkymppiin. Silloinkin täytyi käyttää puoli pekkaspäivää, koska lapsihan ei ollut sairaana, vaan ainoastaan – äiti. Houraileva, puoliksi tajuissaan peiton alla suurin piirtein kuolemaa tekevä äiti. Kahdeksan kuukauden ikäisen äiti. 

Sairastin rintatulehduksen tuon jälkeen vielä yhdeksän kertaa. Siihen tottuu. Ja pakko kai se oli tottua, kun hyvin pitkälti yksikseen sai pärjäillä.

Mutta nyt ollaan oltu likan, flunssien ja rokkorakkuloiden kanssa täällä neljän seinän sisällä torstai ja perjantai, viikonloppuna ollaan edelleen sairastettu yksissä tuumin, sillä äitiähän sitä öisin huudetaan – ja on toden totta huudettukin – hätiin, kun rakkulat kutiavat ja kirvelevät. 

  

Maanantaina, jos – todennäköisesti kun – vesirakkuloita vielä on, edessä on reissu terveyskeskukseen. Lähdemme sinne levittämään vesirokon ilosanomaa ja hakemaan sieltä lapun, jossa sanotaan, että kylläpä vain, tällä lapsellahan on kuin onkin vesirokko. Ja kyllä minun vakaa aikomukseni on, että tiistaina minä pääsen jo töihin näkemään, kun plano valetaan kakkoskerrokseen. 

Miksikö en sitten jo maanantaina mene? Siksi, että nähtävästi on ylipääsemättömän vaikeaa jollekin tehtaalle, että aamuvuoroon puoli kuuteen menevä työntekijä ei olisikaan maanantaina sirkkelin ääressä. Jostain syystä minun esimies selviytyy näistä maanantaiaamun erikoisista ja jostain syystä jonkun muun esimies ei selviydy? Luojan kiitos, että edes joku selviytyy, ettei sairaan lapsen hoitamisesta muodostu suorastaan aivan tekemätön paikka.

Ja onhan tässä sekin puoli, että kenen tekemisillä sitten on minkäkin verran arvoa. Kun minä olen ”vain” työelämäjaksolla, enkä tee edes niitä melkein oikeita töitä, joita yleensä teen, sillä ei ole niin merkitystä, jos minä en töihini pääsekään. Paitsi tietysti minulle, jonka näkökulmasta se aika, jonka ehdin rakennustyömaalla olla, on kovin lyhyt ja rajallinen jo lähtökohtaisesti. Mutta muualla käy pian niin, että päivän tuotostavoitteet jäävät toteutumatta, jos aamuvuoro jää ilmaantumatta sirkkelin ääreen. 

Melkein oikeissa töissä meillä ei ole joka päivälle konkreettisia, näkyviä tuotoksia tehtäväksi, joten jos opettaja ei tulekaan töihin, lopputulos ei yhtä helposti näytä kärsineen. Mutta joku kärsii, aina. 

Sairastuneen työkaverit kärsivät homman nahoissaan hoitamalla sairastuneen töitä ja omiaan pahimmassa tapauksessa yhtä aikaa, jolloin opetuksen laatu kärsii pahasti. Laaduton opetus on aina selkeä viesti opiskelijoille: ei näillä jutuilla oo niin väliä. 

  
Sairastunut itse kärsii palattuaan töihin, koska sairaana ollessa töitä on kasautunut odottamaan – eivät sijaiset esimerkiksi mitään tuotoksia arvioi. Niitä voi yleisaineissa kertyä viikon aikanakin yllättävän paljon. 

Tyypillisesti sairastunut miettii itse opetettavat jutut ja ohjeistaa sijaiselle asiat ja materiaalit sairasvuoteensa reunalla kähisten. Tyypillisesti sijainen opettaa tärkeät asiat puolivillaisesti ja etenee yhtä puolivillaisesti asioihin, joihin ei pitänyt vielä edetä – jolloin opettajan koko loppukurssin hommat on iloisesti kusaistu sekaisin. 

  

Näistä syistä minä sairastan niin harvoin.

One thought on “Äitien ja opettajien flunssat”

  1. Ikävää että sairastat. Sait siitäkin kaikesta huolimatta mielenkiintoista luettavaa .

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *