Terveiset sairastuvalta

Olen harvoin sairastuva ihminen, mutta joskus se pettää meikäläiselläkin immuniteetti. Olen saikulla.

Nyt onkin syytä saikkuun, ollaan nimittäin triplasti sairaana: itsellä keskiviikkona jo tanakasti tuntunut flunssa ryöpsähti ja kehkeytyi peräti keskinkertaisen kokoiseksi lentsuksi, tytöllä on myös räkätauti – ja päivää vaille kaksi viikkoa siitä, kun tytön päivähoitokaverilla todettiin vesirokko, se ilmaantui myös meille. Vesirokko itää netin tietojen mukaan kaksi viikkoa. Melko lailla kellontarkka arvio. Ja samalla kellonlyömällä meidän likan kanssa sairastuttiin myös tytön toisilla hoitokavereilla. 

Ainakin tällä hetkellä olen toiveikas, että rokko menisi lievänä nopeasti ohi, rakkuloita on kerralla ollut vain kymmenkunta. Tällainen vesirokkohan olisikin oikea toivetulokas. Tulevien tartuntojen todennäköisyys pienenee, kärsimys on hyvin siedettävissä – ja säästytään rokotteen kuluilta. 

Koska oma flunssa on vain keskinkertaisuuksien luokkaa eikä mikään megalomaaninen kuumeterrori, olisin todennäköisesti omiin opetushommiini painellut tässäkin kunnossa. Minulla on vähän sellaista taipumusta, että tulee viitattua kintaalla perus räkätaudeille. Ei varmaan kannattaisi, levätä kuulemma kannattaisi. Eilen oli melko kurja olo töissä, mutta olin silti, koska ei ollut jäätävän karsea olo. Juu, kyllä tiedän, että tästä ei heru mitaleja saati pokaaleja. En oikeastaan tiedä, miksi toimin näin. Luultavasti siksi, että on niin kurjaa vain mötköttää kotona kipeenä. Aika kuluu nopeammin, kun puuhastelee jotain. Tarvitaan se neljääkymmentä astetta lähentelevä kuume, että minä maltan pötkötellä päivän. Sellainen kuume oli viimeksi vuonna 2012. 

Tänäänkin ollaan vähän jotain värkätty sairaana olemisesta huolimatta. Tässä kohtaa vilpittömät pahoitteluni lukijakunnalle (niille kahdelle) – tänään lipsahtaa lifestylekäsityökokkausblogien valtavirtaan, mutta lupaan palata lattiakaivojen kuviin, jahka tästä toivutaan taas töihin. Väsäsin  tytölle pöllötunikan ja sienipaidan. 

  
  

Sen verran sairaana oleminen verottaa, että en lähtenyt taistelemaan peitetikkikoneen kanssa. Tällaista terapiaompelua ei voi harrastaa muilla kuin luottokoneilla. Ompelukoneeni on metallirunkoinen, mekaaninen, -80-luvun puolivälistä. Tikin laatu ei ole heikentynyt tippaakaan vuosikymmenten saatossa. Ja miten käsittämättömän hiljainen kone tämä on! Joku Sveitsissä on todistettavasti tehnyt Oikeita töitä tuolloin.
  

2 thoughts on “Terveiset sairastuvalta”

  1. Lukijakuntaa on varmasti enemmän:). Näitä on kiva lukea sekä terveeenä että nyt äänetönnä viltin alla. Mua ei saa mikään tauti tekeen käsitöitä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *