Heleppo nakki?

Aamulla odotti sosiaalitilan pöydällä mestarin jättämä tiedonanto pölykontrollin pisteytyksestä. Kyllä heti näkyi puhtausdokumentissakin, että meikäläisen työtehoseura oli saapunut tälle työmaalle – työmaa saavutti tähänastisen piste-ennätyksensä: 99,4 % / 100 %.
  

  

Mukavaa lueskeltavaa ihmiselle, joka on pyykännyt parisataa lattiakaivoa ja huudattanut pölynimuria likimain höyrähtämisen rajoille saakka. Lämmönjakohuoneesta pyyhin pölyt omalla hihallani vielä perjantaiaamulla ennen tarkastajan tuloa, kun en ehtinyt siihen hätään mitään riepua mistään löytää. Ei tässä nyt mikään voittajaolo ole, mutta vähän semmoista vahingoniloa, että siinäpähän syynäätte…
  

Arki se on, mikä ratkaisee. Ja tänäänkin tultiin työntekijöiden kanssa siihen tulokseen, että siisteys ruokkii siisteyttä ja järjestystä. Kun on valmiiksi siistiä, kynnys jättää omasta työstä syntyneet sotkut siivoamatta on korkeampi. Ja työmaan pitäminen siistinä on helpompaa, kun se jo lähtökohtaisesti on siisti. Samat jutut pätevät myös koulussa. 

Aamulla mestarin kanssa ihmeteltiin, mitähän voisin tänään tehdä. Myönsin, että kiinnostaisi kyllä päästä jo tekemään jotain vähän haastavampaa. Strategisesti päädyimme sijoittamaan minut laatoitusporukan riesaksi. 

Mitään haastavaa en ainakaan vielä ole päässyt kyllä tekemään, vaan päivä on sujunut kuntourheilun merkeissä. Olen uudelleensijoittanut laattoja. Toisin sanoen nokkakärryillä kelkkonut kylppärien laattoja Merjalle ja Nikolle valmiiksi kylppäreihin ja eri kerroksiin. Olen miehittänyt laattavarannoilla loput kakkos- ja kolmoskerroksista ja koko neloskerroksen. Lisäksi kannoin laatoittajien listat kakkosessa ja kolmosessa joka kämppään. 

Tällä työmaalla ei oikein satu olemaan sellaisia työntekijöitä, joita innostaisi alkaa opettaa tekemään. Hoitavat mieluummin itse omat hommansa, ikävä kyllä minun nähdäkseni myös ne, joilla on oikeita opiskelijaharjoittelijoita. 

Työharjoittelijoiden ohjaamisesta innostunut ammattilainen on kyllä löytö. Opettajan silmin seurattuna työssäoppijaa työmaalla ohjaavien ohjauskyvyssä on valtavia eroja. 

Tärkeintä on mielestäni se, että harjoittelija pistetään tekemään oikeasti hommia eikä harjoittelu ole sitä, että opiskelija vain seisoskelee vieressä katselemassa, kun pitkän linjan ammattilainen tekee hommiaan. Masentava näky. Kumpikaan ei edes puhu mitään. Parhaissa tapauksissa harjoittelijaa taas ei erityisesti edes erota firman muista työntekijöistä harjoittelijaksi. 

Opettajana toimineella on kiistatta valtavasti kokemusperäistä tietoa ja taitoa ohjaamisesta. On helppo havaita, millaiset asiat todennäköisesti ovat harjoittelun sujumisen esteinä ja ihan totta puhuen sisäinen opettaja minussa olisi halunnut neuvoa muutaman kerran. Ja olen minä hieman asioista keskustellutkin. Tässä kohtaa opettajuus kiistatta haiskahtaa epäilyttävästi oikealta työltä! 

Mieltä lämmittää kuulla opiskelijalta, että harjoittelussa sujuu hyvin, on päästy tekemään, on saatu ohjausta, on kehuttukin. Ei ole oikeasti mikään helppo keikka 17-vuotiaalle lähteä ventovieraalle työmaalle entuudestaan tuntemattomaan työporukkaan tekemään 7.00 – 15.30 -päiviä raskasta työtä. Työn raskaus ja päivien pituus koettelee itseäkin. 

Nostan hattua niille nuorille, joilta nämä hommat luonnistuvat – ja niille harjoittelunohjaajille, jotka pitävät ohjattavistaan huolta. Ja kun aina kaikilla ei hommat menekään ihan putkeen – toivottavasti heillä on tukenaan taitava opettaja.

Askelia tänään 27 065

Kilometrit 19,33

Bondage business

Perjantai. Olinkin jo heti aamusta kurkkuani myöten täynnä tätä raksapestiä, joten perjantai tuntui ajatuksena varsin tervetulleelta.

Jos nyt johonkin tulokseen oon ehtinyt tässä tulla, niin ainakin siihen, että sovellun hyvin monipuolista osaamista vaativiin, vaihteleviin työtehtäviin, joissa työtä tehdään ihmisten kanssa eikä koskaan voi arvata, mitä päivän aikana tulee eteen. Ja viihdyn tuollaisessa työssä loistavasti. 

Opettajan työ on mulle nappijuttu. Olen tehnyt sitä kymmenkunta vuotta enkä ole kokenut leipääntyneeni siihen hommaan. Rakennussiivoojan työhön oon ehtinyt leipääntyä muutamassa päivässä.

Kai kannattaisi omaksua sellainen verkkaisempi ote niin kuin näillä, jotka näissä hommissa ovat pitempään ässehtineet, näyttää olevan. Ne pitävät välillä taukoja, vaikkei ole mikään kahvitaukokaan ja vaikka vähän hissuttelevat harjan ja kihvelin kanssa. Mutta se on minusta työläämpää kuin se, että painaa ravakasti hommia. Ärsyttää notkua tyhjän panttina. 

Ja sillä harjalla ja kihvelillä ei tee kuulkaa yhtään mitään. Oon opettanut Ermaattorin kunnolla tavoille ja tiedän, miten sillä pystyy vetämään vaikka kasan patteriputkistosta rapsittua tasoitetta niin, että se ei mene siitä tukkoon. Tekniikkalaji kuulkaas. Ja kun siivoaminen tehokkaalla imurilla on paljon tehokkaampaa kuin jollain harjalla ja kihvelillä tsuppailu, se on aivan varma, että huudatan imuria. 

Ja sitä on nyt sitten huudatettukin kaks ja puoli päivää yhtä soittoa, mitä nyt syömässä ja kahvilla välillä käynyt. Ja tänään komennettiin pihaa siivoamaan – eli katuharjalla jynssäämään vaihteeksi iltapäiväksi. 

Mutta muuten meikäläisen siivousbisnes on ollut äärimmäisen suoraviivaista. Käytännössä sitä viettää sitten päivän yksikseen kuulosuojaimet korvilla ja kone ulvoo. Tosi yksitoikkoista. Tuollaisetkin hommat kyllä multa onnistuu, en sillä sano. Mutta kyllä meikäläinen menisi tyystin hukkaan rakennussiivoojana. Valtaosa minusta jäisi toteutumatta ja hyödyttömäksi. 

Raksasiivoojan vihatuimmat TOP 10:

1. Nippusiteen pätkät

Miksi niitä pitää katkoa?? Nippusiteen pätkä ei mene imuriin – paitsi että meneepäs! Juuri sen verran menee, että jää putkeen poikittain ja jumittaa sitten sinne joukon muutakin sälää. Bondage bisnes p*rk*l*.

2. Popniitit ja popniitin pätkät, ruuvit ja mutterit

Kuka keksi popniitin? Jos tiedätte, kertokaa ihmeessä, minulla on hieman asiaa sille tyypille… Joka ainoa popniitin pätkä, ruuvi ja mutteri on poimittava erikseen. Imuri ei huoli. Kokeilkaapa poimia popniitin pätkä hanskat kädessä. Aivan.

3. Puunsäleet

Menevät hanakasti imuriin, asettuvat oitis poikkiteloin, jumittuvat tanakasti imurin kitaan – kun yrität poistaa, saat tikkuja sormiisi. Kirottua!

4. Urtsupallerot

Kevyt hattara, mutta tukehduttaa imurin. Karkaa, kun yrität poimia. Kauas pilvet karkaavat.

5. Pussinuuskat

Kuka helvetti kuvittelee, että siivoojana haluan poimia maasta hänen imeskelemiään nuuskapusseja?! Imurikaan ei näitä huoli. Pakko nämäkin on poimia, joka ainoa.

6. Kupariset juotospuikon jämät

Jos se on kädessäsi, kun juotat putkea, miksi viskaat sen lattialle? Ei se siitä itsekseen kävele roskiin eikä häviä. Minun se on poimittava ja minun selkä on yhtä kipeä kuin sinunkin, arvoisa putkimies.

7. Tasoiteklöntit

Letkeitä lönttejä, jotka irtoavat yllättäen lattiasta silloin, kun sitä vähiten odotat – ja tukkivat imurisi.

8. Pahvinpalat

Tukkii imurin, imeytyy sinne vikkelästi, lattialta poimittaessa pakenee edelläsi. 

9. Oranssin teipin retaleet

Poimittava käsin, mutta miten sen saa kädestä roskiin? Liimaantuu imuriin ennen kuin ehdit poimia. Liimaantuu sinuun. Liimaantuu maailmankaikkeuteen. 

10. Sähköjohtojen pätkät

Sähkäreillä on nippusiteiden lisäksi paljon muutakin, minkä ei tarvitsisi päätyä imuriin. Johdonpätkiä imuri ei huoli. Joudut kumartumaan, taas kerran. Ihmettelet, koulutetaanko sähkärit kylvämään nippusiteen ja johtojen pätkiä. Eivätkö he löydä työmaalta pois muuten kuin seuraamalla polulle ripottelemiaan johdonpätkiä?

Semmoista. Äsken, kun otin kotiuduttuani pyykkikoneeseen työntämäni raksavaatteet koneesta, huomasin pesseeni niiden mukana myös Mora-puukon. Onneksi se oli se tylsä betoninrapsuttelupuukko, muuten olisi voinut olla reikäiset kamppeet. Viikonloppu taitaa tulla tarpeeseen!

Ensi viikolla tulee Pena paikkaamaan Tiinan siivouspuolelle jättämää aukkoa. Saapa taas nähdä, mitä juttuja itselle on luvassa.

Askelia 17 597

Kilometrit 12,53

Pölytön rakennustyömaa?

Mitähän kertoisi päivästä, jona on taas imuroinut kahdeksan tuntia?

Mieleen ei tule hirveästi muuta kuin että ette muuten usko, miten kipeeksi ihmisen sormet tulevat tommosesta. Siis yläselkähän nyt toki huutaa hoosiannaa ja käsivarret ja ranteet – mutta että sormiin todella koskee, sitä ei välttämättä niin vain ennakoisi. 

Todella kiinnostavaa, taas se mankuu kun ei kunto meinaa riittää. Kuviakaan en ehtinyt tänään räpsiä, kun imuroin niin zenmäisessä tilassa (=oli jäätävä kiire).

No, huomenna tulee sitten se pelätty Pöly-Pirkko. Työmaan valmiutta kohdata tarkastus kohennettiin tänäänkin. Miehistön asenne on enimmäkseen hymähtelevä. Rauhallisesti ottavat, mutta kommentoivat asiaa kuitenkin yllyttämättä: että toisinaan sitä kuulemma tuntee olevansa työmaalla kiusana, kun yrittää tehdä töitä. Eikä tällainen maalaisjärki ole vierasta mestarienkaan keskuudessa – todettu on, että eipä se tämä talo vain nouse, jos ei mitään tehdä.

Mistä tässä pölytön rakennustyömaa -proggiksessa oikein on kyse? En tunne asiaa pohjamutia myöten, mutta kaiketi tämäkin liittyy Terve talo -rakentamisen periaatteisiin, joita tällä työmaalla noudatetaan. 

Käytännössä pölyn kontrollointi tarkoittaa talon osastoimista erilaisilla välimuoveilla, ilmanvaihtoasennusten tekemistä P1-puhtausluokituksen vaatimusten mukaisesti, huolellista siivoamista, harjaamisen välttämistä ja sekoitusten tekemistä erillisissä alipaineistetuissa sekoitushuoneissa. Muutakin saattoi olla, mutta nämä ainakin.

  
Kuvassa kolmoskerroksen ”miksi ruumi” eli sekoitushuone. 

  
Porrasaukko osastoituna muoviverhoilla.

Olen imuroinut eilen koko ykköskerroksen, tänään porraskäytävät, ilmastointikonehuoneen (joka on P1-tila), koko autohallin (jossa sijaitsee eriöity alipaineistettu ”Joulupukin paja”, jossa ilmastointiasentajat tekevät P1-olosuhteissa osia) ja kellarin tulokäytävät. 

  
Kolmoseen jäi imuroitavaa, mutta enempää en ehtinyt. Ja ykkösessä tasoitemies mellasti taas eilen imuroiduissa huoneissa. 

Mutta emme ota paineita. Viimeksi työmaa sai 98/100 pistettä. Ja todellakin tämä työmaa on ihan oikeasti arkisinkin erittäin siisti, rakennustyömaaksi epätodellisen siisti. Olen minä nähnyt asutuissakin kerrostaloissa likaisempia käytäviä ja portaikkoja. 

En tiedä, millainen merkitys noilla tarkastuksilla varsinaisesti on – mutta arjella on iso merkitys. Työnteko helpottuu ja siisti työmaa on turvallisempi. Vaikka pölykontrollille hymähdelläänkin, kyllä siisteyttä arvostavat aika lailla kaikki.

Askelia 14 514

Kilometrit 10,4

Jokapäiväinen leipämme

Oon imuroinut koko päivän. 

Tasoitemiehen perässä huone huoneelta. Siinä sitä piisaa imuroitavaa. Perjantaiaamuna tulee pölytarkastaja, ”Pöly-Pirkko”. Pitäis ehtiä tehdä siistiä jälkeä. Koko päivä meni ykköstä imuroidessa. Huomenna kolmoseen, muualla on onneksi parempi tilanne, kiitos Tiinan.

  
 

Ärsyttävä juntturahan tuollainen Pullman Ermator on. Yhtä uppiniskainen kuin eilinen vesi-imurikaimansa. Ymmärrän kuitenkin, miksi näitä raksoilla on. Ihan mitä tahansa imuria ei kyllä huudatettaisi kahdeksaa tuntia yhtä soittoa niin, että vempele ei ole moksiskaan. Ermaattori ei ole ollut moksiskaan. 

  

Itellä loppuu kunto ennen kuin tuolla koneella. Pitkiä on päivät, vaikka nopeasti menevätkin.

Aamulla tuli hoppu, kun tyttö olis halunnut katsoa Tuomas Veturia ja veti kunnon parkumaratonin, kun olis pitänyt olla jo kovastikin menossa. Leppyi kyllä, mutta meni melkoiseksi pikataipaleeksi – ja jäinen tiekin oli sulahtanut osin ja tietenkin satoi vielä vettäkin. 

Iltapäivästä taas olin niin väsynyt ja tuohon taivaltamiseen kyllästynyt, että annoin Passatille reilusti kenkää ihan vaan päästäkseni vihdoin jo kotiin. 

Jalkoja särkee, pakaralihakset on kroonisesti jumissa, selkää särkee, nenä on täynnä rakennuspölyä, käsiä särkee – no, ehkä helpompi miettiä, mitä paikkoja ei särje, koska niitä on vähemmän.

Kotona taas joutuu alkaa miettimään huomisen eväitä. On mulla leipääkin eväänä, mutta lisäksi olen taukotuvassa ainoa, joka syö kasviksia. Alkaa kuulkaa kanasalaatti eri kasviksilla pikkuhiljaa tökkimään. Ja varsinkin se, että noita eväitä saa olla työpäivän jälkeen väsäämässä. Mielikuvitus lopahtaa nopeasti. Väsyneenä varsinkin. En ihmettele, kun ukot syövät aika paljon eineksiä. 

En ole pahemmin Oppilikan ruokia aiemminkaan moittinut, päinvastoin. Mutta tän keikan jälkeen se on kuulkaa aivan sama, vaikka pistäisivät taas tarjolle sen kansainvälisyysviikon suolakurkkumakkarakeiton: kaikki kelpaa ja oon pohjattoman kiitollinen. Sitä pääsee käsittämättömän helpolla, kun siellä pääsee lämpimän, monipuolisen ruoan äärelle joka työpäivä ihan vaan kun tallustaa ruokalaan ja liisaa vitosen. 

Hieman hirvittää, miten saan pidettyä turpani kiinni, jos kuulen jonkun nillittävän siitä ruoasta sitten, kun palaan takaisin. Sitä paitsi multa jää tänä vuonna väliin myös Oppilikan jouluateria. Tällä hetkellä, kun keittelen väsyneenä riisipuuroa, jotta huomenna ei olisi taas vaihteeksi salaattia (ja koska kanafileetkin ovat pakastimessa umpijäässä) tai ylipäätään jotta olisi taas mukana edes jotain ruokaa – no. Ehkä pystytte kuvittelemaan fiilikset. Hyvä ettei itku pääse.

Älkää nillittäkö. Ne keittiötyypit tekevät just Oikeeta Työtä. Jos teitä harmittaa kuiva makaronilaatikko tai joku muu epäolennaisuus, muistakaa meikäläistä silloin. Meidän taukotuvan porukka vetelisi sen makaronilaatikon naamaansa ja olisi hyvillään. 

Askelia 11 661

Kilometrit 8,38

Vesihiisi sihisi hississä

Tiistai alkoi lupaavasti pienimuotoisella vedenpaisumuksella.

Olimme imuroimassa ykkösen iv-kanavien tarkistusputkia vesi-imurilla, koska niihin oli syystä tai toisesta päässyt kertymään vettä. Alku vesi-imurin kanssa ei ollut kovin sulava: painoimme väärästä napista ja kone syyti litratolkulla vettä lattialle ja päin seiniä!

Onneksi juuri silloin sattui parahiksi neuvokas mestari onnettomien työmiesten avuksi: hän työnsi ripeästi sormensa suuttimeen, josta vesi suihkusi ja tukki vuodon. Hetkisen päivittelyn jälkeen huomattiin, mistä kiikasti. Sen jälkeen imuroimme veden kätevästi vesi-imurin kitusiin ja hommasimme paikalle kuivurin.  
 

Tarkistusputkista löytyi melko määrä vettä, sillä imurin iso vesisäiliö tyhjennettiin kahdesti ennen kuin kerroksen kaikki tarkistusputket oli imuroitu.

  

Tällainen vesi-imuri on juonikas pirulainen ja hankalasti kuljetettavissa ja ohjailtavissa oikeaan paikkaan. Kyseisen laitemallin suunnittelija ei varmastikaan ole itse kokeillut tehdä töitä vempaimen kanssa. Epäilenkin suunnittelijan olevan sukua sille insinööritaidon ihmelapselle, joka on kehitellyt ostoskärryt. Vesi-imurihan käyttäytyy joka käänteessä kuin vastaan hankoileva ostoskärry. Joku pyörä jurraa aina vastaan. Ja jos (raksalla ’kun’) pitäisi ylittää sähköjohto, kone tekee tenän. Imuosan varrelle on paikka, mutta jos sen laittaa telineeseen, se hankkiutuu pyörän pinnojen väliin jumiin! Kaiken huipuksi laitteen oma virtajohto kiertyy jatkuvasti laitteen yhden pyörän ympärille, koska johto on sijoitettu niin – no, taitavasti. Sillä kai tämä jo taitoakin kysyy, että tulokseksi saadaan näinkin kovaa vastarintaa tekevä vehje?

  

Tänään koeponnistettiin menestyksekkäästi hissi. Se läpäisi tarkastuksen ja Alpo ja Denis pääsivät tekemään siihen suojauksia. Perjantaina päästään rahtaamaan tavaraa hissillä. 

  

Lisäksi tänään purettiin lisää valutukia, kannettiin sisälle puutavaraa, kuskattiin tasoitetta nokkakärryillä ja kannettiin sisältä puutavaraa ulos. 

Viime vartin kohdilla ehdittiin vielä pistää hösseliksikin, kakkoseen oli haettu vielä lisää puhaltimia, koska siellä ei vieläkään ole tarpeeksi kuivaa planolle. Nämä puhaltimet olivat sellaisia, joihin kiinnitetään pitkiä putkia, joita pitkin ilmaa puhalletaan nimenomaan kerroksen huoneistoihin, joista käytävällä pöhisevät puhaltimet eivät vaihda ilmaa. 

  

Huomenna raskas vastuu lankeaa hentoisille hartioilleni: siivooja-Tiina lähtee toiselle työmaalle kiireavuksi ja minä pääsen Tiinan sijaiseksi loppuviikoksi. Pääsen siis imuroimaan. Elän toivossa, että tämän imurin olisi suunnitellut joku muu kuin vesi-imurin suunnittelija…

  
Askelia 16 627

Kilometrit 11,93

Ei palella!

Kolmas viikkoni työmaalla pyörähti käyntiin. Mitään merkittävää ei ollut työn alla eikä päällä tänään, mutta silti askelia kertyi yli 20 000. 

Purimme valujen tuet ja rahtasin ne roskalavalle ja paremman puutavaran säilöön. Hyvin olivat valut onnistuneet. 

Lisäksi kasasimme pienille harkkolavoille tasoitesäkkejä yhteensä 2400 kg ja kasasin ne nokkakärryillä odottamaan huomista – sillä huomenna on merkittävä päivä: hissin tarkastaja tulee! 

Hissiin laitetaan siis yli 2000 kg painoa ja suoritetaan virallinen testiajo. Monesti hissitarkastajat tuovat omat painonsa mukanaan, mutta nyt oli ajateltu sen olevan turhaa, koska työmaalla on painoksi soveltuvaa tavaraa. 

  

Se vain, että miten nämä tasoitelavat muka mahtuvat hissiin? Minä en haluaisi uutta, komeaa hissiä olla kolhimassa nokkakärryillä enkä sotkemassa tasoitesäkeistä pössähtelevällä jauheella. Olenkin haalinut muovia jo valmiiksi, jospa ainakin lattia pystytään suojaamaan. Mutta silti minusta ne hissipainot olisivat olleet parempi idea. Aika lailla mennyt aikaakin noiden säkkien kanssa puljatessa.

Mutta minäpä pääsin kuitenkin jo tänään hissimiehen kanssa hissin kyytiin! Ja kyllä oli kuulkaa tasainen kyyti ja hieno hissi. Otin kuvan, mutta koska hississä on seinässä valopaneelit, puhelimen kamera häikäistyi tästä hienoudesta niin, että tuloksena on hämärä kuva.

  
Huomenna, jos tarkastaja hyväksyy hissin, roskien kuskaaminen hankaloituu. Kurottajan sijaan Roska-Roopet täytyy viedä hissillä kellariin ja työntää lumisen ja jäisen pihan kautta ylämäkeen roskalavan luo. Ja kolmosen roopet tulvivat taas laatoittajien kiusaksi yli äyräidensä.

Mikähän siinä lienee, että minulle siunaantuu joka paikassa erinomaisen mainioita työkavereita? 

Tänään taas meikäläisestä pidettiin huolta. Ohimennen moitin hanskojani, jotka lankkuja ja lautoja kantaessani menivät märäksi sisältä ja saman tien tietenkin kylmiksi. Niin en ehtinyt kuin pihalle asti seuraavan roskakuorman kanssa, kun kahviporukan Lasse pysäytti minut, että seis siihen paikkaan – ja kiikutti kolmea hanskaparia. Jotka ovat hänen firmansa omia hanskoja. Että täällä ei ruveta kyllä paleltumaan. Ei varmasti palellutakaan. Kyllähän tuommoinen sen verran jo ihan mieltäkin lämmittää. Käsiä myös.

  

Askelia tänään: 21 125

Kilometrit: 14,83

Kahviporukan eväitä I

Maanantaiksi väänsin kaffeporukalle (no, ihan koko porukalle) kanelikierrepullaa ja keskiviikolle kuivakakkua, perinteisen ja aina hyvän tiikerikakun. 

Kierrepullaa tietysti siksi, että (kuten osa teistä jo tietääkin) kaikki, minkä meikäläinen leipoo, on tyypillisesti helvetin ruman näköistä, vaikka koriaa yritän – tai vaikka en edes yrittäisi. Kierrepullissa rumuus ei pistä silmään niin leimallisesti. 

  
Turposivat uunissa taas aivan järkälemäisiksi nuo pullat! Onneksi kaffeporukka tuskin säikkyy moisesta. 

Reseptit:

  
Mutta lisäsin minä yhden munankin tuohon pullataikinaan ja kardemummaa myös. Enkä millään margariiniteollisuuden puolirikollisilla tekosilla hyvää pullaa tietenkään pilannut, vaan oikiaa voita herranen aika laitoin.

Tiikerikakun ohje on Valion nettisivuilta:

http://www.valio.fi/reseptit/tiikerikakku/

Lunta on pukannut ja pakkasella ollaan. Onneksi nostin valusuojana olleen pahvin vanerin päälle, vaikka käskettiin niiden antaa olla. Nyt ei tarvitse huomenna kaapia sitä asfaltista.

Urakkaperjantai

Kyllä särki aamulla keskimäärin melkein joka paikkaa. Vääntäydyin lattiakaivotyömaalleni ja kun kumarruin ensimmäistä kaivoa kohti ja kypärän paino kohdistui niskaan ja yläselkään, tuntui ihan siltä, että tämähän on selvästi ehta perjantai.

No. Taas hinkattiin betonia valuraudasta. Mestari oli haalinut minulle metalliharjasharjan ja epäili, että sen avulla päästäisiin vielä parempiin tuloksiin. Ja päästiin toki. Mutta ratkaisevaa apua sain kyllä yhdeltä hissiasentajalta, joka ihmetteli jatkuvaa kaivonkansien hinkkaamistani ja toi minulle pullollisen metallinpuhdistusainetta. Sillä ja metalliharjalla sain tapeltua kaivot sellaiseen jamaan, että kun työn valmistuttua pyysin mestaria suorittamaan katselmuksen, hänkin äimistyi ja totesi minun tehneen kaivonkansien suhteen ”oikean urosmehiläisen työn”! 

  

Iltapäivän osalle oli mestarilla meille neljän työntekijän valuprojekti. Viitoseen ja ykköseen valettiin tekniikkakuilujen kohdillekin holvit kiinni nyt kun tekniikat – eli lähinnä iv- ja viemäriputket – oli ehditty asentaa kuiluihin. Mutkikas homma ollut rakennusmiehillä tehdä valuja varten vaneripohjat, joissa on juuri oikeissa kohdissa reikiä. 

En silmittömästi ilahtunut, koska betonimiehen vaimona tiesin, mitä oli edessä. Valuhommat on raskaita. Ihan niin oikeisiin töihin ei mun haba oikeasti riitä. Tarkoitus oli, että tehdään reippaasti urakoimalla homma ja lähdetään kotiin. Epäilin, että päivästä ei tulisi yhtään tavallista lyhyempi, koska kahta pikkuruista kuutiometriä betonia ei kelkota käsipelillä ihan hetkessä paikoilleen – ja oikeassapa olin. Koska meille tuli pikkuinen vastoinkäyminen.

Hösseliksi siis pistettiin. Hajotin hissimiehiltä jääneen ison pahvilaatikon ja sillä suojattiin uutta, puhdasta asfalttia, ettei se sotkeudu betoniin, kun rännistä otetaan kottikärryihin tavaraa. Haalin lapioita ja valoja ja ämpäreitä ja vaneria ja vaikka mitä, Hane ja raksamiehet raudoittivat hiki päässä viime minuutteihin asti ja ehtivät saada kaikki valupaikat raudoitettua. 

Viitoseen nostettiin betonikärryä paikalle tilatulla ”hiiopilla”, vaikka tämä nimenomainen yksilö ei ollutkaan Hiob-merkkinen. Kärry nostettiin katolle, siellä kaksi raksamiestä joutuivat kantamaan betonin ämpäreillä jyrkkiä portaita iv-konehuoneen kautta valupaikalle. Katolla oli kavereilla siis varsin työläs perjantai-iltapäivä.

  

Me päästiin Hanen kanssa vähän helpommalla ykköskerroksessa, koska sinne pystyi kärräämään pääsisäänkäynnin kautta betonin kärryillä sisään ja kippaamaan suoraan valupaikkoihin. Ja minä pääsin äärettömän paljon helpommalla kuin Hane, joka sen betonin joutui kärräämään. Minä vain runnoin ja mätin kuraa lapiolla parempiin asemiin, koitin huolehtia, että se menee joka paikkaan kunnolla. Vaikka tein kevyintä hommaa, kyllä olin hiessä. Hankalat putkien taustat käytiin lopuksi läpi pienellä vibralla.

Ensimmäinen valu saatiin tehtyä ja toinen puoliväliin – sitten tuli mutka matkaan. Hanen kottikärrystä räjähti rengas alta. Oikein lojahtamalla lojahti. Oltiin huolella suojattu uutta asfalttia, niin nyt siellä oli betonia keskellä pyörätietä! 

  

Mestari hyökkäsi hankkimaan uutta kottikärryä hajonneen tilalle ja me hyökkäsimme sillä välin väliin jääneelle kahvitauolle, tosin ihan myötätunnosta mesun vastoinkäymisiä kohtaan kävin lapioimassa ennen kahville juoksemista läikkyneen betonin pois pyörätieltä ja huuhtelin asfaltin.

Kahviporukan ukot olivat olleet myötätuntoisia minua kohtaan: olivat jättäneet minua varten kahvia ja keittimen päälle, kun minua ei kuulunut kahviaikaan kahville. 

En ole ehtinyt kertoa, mutta kahviporukkahan tarjosi ystävällisesti mahdollisuutta liittyä porukkaan, kun huomasivat, että hassaan rahojani Ärrän kahviin. Meillä on nyt sellainen diili, että minä leivon porukalle maanantaiksi jotain kahvin kanssa syötävää. 

Tämä työmaa on sellainen, että täällä ei ole kuin yksi SRV:n työntekijä ja mestarit – kaikki muut ovat aliurakoijien työntekijöitä tai vuokralla. Kuitenkin porukka on kaikin puolin kaikille ystävällistä ja avuliasta. Työmaa on yhteinen ja paljon näkee sitä, että tehdään juttuja, joista on apua tai helpotusta toisille ja ylipäätään otetaan huomioon muutkin. 

Porukkaan oli helppo päästä mukaan alusta lähtien ilman mitään ihmeempiä. Minut ovat adoptoineet auliisti ja huolehtivat minusta kuin maskotista. Kyllä velmuilevatkin, mutta minkäänlaista dissailun häivääkään en ole joutunut kokemaan mistään syystä. Yhteen hiileen puhaltamisessa ja toisten arvostamisessa tämän työmaan porukka pesee aika monta muuta porukkaa. Myös oikean työpaikkani porukan.

Iso merkitys työmaan ilmapiirille on aivan varmasti myös mestareilla. Tällä työmaalla on mukavat mestarit. Kari on työmaan kiistaton nokkamies ja henkinen selkäranka. 

  

Hän on tarkka, asiallinen ja määrätietoinen, mutta hyvin inhimillinen – juttelee kaikille ja jututpa ovat välillä aivan hervottomia. Jopa paikalla piipahtavat työntekijät, kuten tämänpäiväinen hiobin kuljettaja, kommentoivat Karia mukavan oloiseksi mestariksi. Olen kuullut monen kehuneen tätä työmaata harvinaisen mukavaksi. Ja tänään, kun valettiin, Kari oli mukana, ohjaamassa ja varmistamassa työn sujumisen – ja myös itse lapion varressa välillä. 

  

Eikä meistä kukaan katsonut kelloa. Homma hoidettiin rivakasti ja sen jälkeen pestiin huolella työvälineet – ja vähän kävin vielä huuhtaisemassa sitä uutta asfalttiakin, ettei jää kottikärryn jälkiä sinne. 

  

Puolijuoksua konttorille, matkalla kehuimme kilpaa toisiamme, miten ahkeria olimme olleet ja miten kiire toisella oli ollutkin töiden kanssa koko päivän.

Kotimatkalla huomasin ihmetellä, miten valkoiseksi ja uuden näköiseksi maailma oli muuttunut päivän aikana. 

Hyvän päivän aikana.

Askelia 15 791

Kilometrit 11,25

Hurmoksellista puhdistuksen teologiaa

Torstaiaamu käynnistyi reippaalla lattiakaivokatselmuksella kellarikerroksessa. Heti kättelyssä valkeni, että tällä kertaa olisi tosi kyseessä: vain betonin seasta osittain pilkottavia tai supersiistejä kansia. Ja tehän tiedättekin jo, mitä se siisti kansi meinaa. Törkyistä kaivoa.

Peruskaivojen lisäksi tulisi puhdistella autohallin valurautakaivot.

Piristyin heti huolimatta siitä, että koko kroppa on jumissa eilisestä könyänisestä kaivojen parissa. Luvassa olisi hommia, joissa tehty työ todella näkyy. Ja teille on tietysti luvassa lisää havainnollisia ennen – jälkeen -otoksia lattiakaivoista! 
     

Tällaista. Tämä veijari täytyy saada kaiveltua esille betonin alta. Käytin puukkoa ja vasaraa. Kaivoa ja kantta ei saa hajottaa. Just mieluisaa tarkkaa näpertelyä. Kuvasta näkyy, mistä olen jo nakertanut reunan nätisti esille. 
  
Kansi on kuitenkin suojannut kaivon aika hyvin. 
     

Valmis kaivo, puumerkki kanteen!
     

Mutta tätä kaivoapa ei ole kansi suojannut. Voi murhetta! 

  
Tilanne vaati suorastaan hurmoksellista puhdistuksen teologiaa ja tarkkaa käsityötä, mutta lopputulos on erittäin siisti. Kukaan ei arvaa, miltä kaivo näytti ennen interventiotani.
     

Päivä oli tosi kiva myös siksi, että ruokiksen jälkeen tuli taas kurottaja ja urakoimme Hanen kanssa roskat kerroksista parvekkeiden kautta roskalavalle. Pääsi liikkumaan välillä. Kaivojen parissa kontatessa selkä jäykistyy ja niska kipeytyy, kun kypärä päässä ollaan kumarassa. Kypärä painaa työssä yllättävän paljon. 

Roskahommat ovat motivoivia myös siksi, että työntekijät ovat aina ilahtuneita, kun heiltä kuskataan täpötäydet Roska-Roopet ja Sulot pois ja palautetaan taas tyhjinä. Se auttaa varsinkin laatoittajia.

Lisäksi nostettiin sähkärille kiskoja ja kannakkeita viidenteen kerrokseen kattoterassin kautta. Tämä terassihan me toissapäivänä siivottiin, mutta kuva jäi ottamatta kännykän sammuttua.
     

  
Kurottajan lähdettyä kävin käsiksi valurautakaivoihin. Ensimmäinen potilas olikin melko kurjassa jamassa, kaivon reunus oli osin lattia-aineksen sisässä ja kansiritilä betonissa. 
     
Täysin puhtaaksihan tällaista ei puukolla ja vasaralla saa, mutta kyllä niilläkin saa siistin kaivon aikaan. Aika nätisti naputtelin kehyksen näkyville betonin alta. Suojasin kaivon lopuksi muovilla.
     

Onnistuin tänään olemaan vieläpä niinkin hyödyllinen, että kun huomasin paikalla ihmeissään pyörivän Kiitolinjan kuskin (joka oli minusta yksi entinen autopuolen opiskelijamme), otin kuljetuksessa olleet sähkökeskukset vastaan, kun ei kukaan mestareista ehtinyt paikalle eikä sähkäreitä ollut talossa. Hanen kanssa kuskasimme keskukset säilöön. 

Muutama valurautakaivo jäi vielä fiksailtavaksi. Niissä menee aikaa, kun betonia naputtelee irti kannesta.

Saa nähdä, tuleeko mutkia matkaan töissäkäynnin suhteen – päivähoidossa yksi lapsi olikin tänään sairastunut vesirokkoon. Jokseenkin takuuvarmastihan semmoinen on luvassa siis meillekin.

Askelia tänään: 14 650
Kilometrit: 10,53