Torstai oli toivoa täynnä

Tänään Kirsi oli seuraamassa harjoittelutuntia ja asiakaspalvelua. Harjoittelutunneilla opiskelijat saivat treenata sitä mihin kokivat tarvitsevansa harjoitusta. Tunnilla oli mukana eri tasolta olevia opiskelijoita. Opettaja oli koko neljä tuntia luokassa ohjaamassa opiskelijoita ja antamassa palautetta. Opettajalla on luokassa radiopuhelin, jolla hän kutsuu ns. ” apulaisen” paikalle tuomaan puuttuvia aineita tai muuta vastaavaa. Tuollainen apuri olisi aika kiva.

Iltapäivän olin asiakaspalvelussa. Opettajalla oli asiakaspalvelussa sekä tason kaksi että kolme opiskelijoita ja yksi neljännen tason opiskelija. Neljännen tason opiskelija oli ”apuopena”. Asiakaspalvelussa on hyvä meininki, kaikki tietää mitä tekee ja homma toimii. Opiskelijat kohtaavat asiakkaat tosi ystävällisesti ja kohteliaasti. Todella hyvä meininki.

 

Ja mikäs se täältä löytyikään

 

Pirkolla oli tänään vuorossa toisen opiskelijaryhmän tapaaminen ja ryhmä oli valmistanut tuntia varten kolme kysymystä/opiskelija Suomen varhaiskasvatuksen ja peruskoulun tiimoilta. Tunti vierähti nopeasti, opiskelijat olivat innokkaita ja ystävällisiä.

Iltapäivällä oli vuorossa vierailu päiväkotiin, jossa oli kolme eri-ikäisten lasten ryhmää. Alle kaksi vuotiaat olivat päiväunilla, kaksivuotiaat tekivät kupeilla leimasintyöskentelyä ja kolmesta neljään vuotiaiden ryhmä oli jo esikouluryhmä. Siellä leikittiin ja tehtiin vihanneksilla painantaa. Lapset menevät kouluun jo viisi vuotiaina.

 

Tänään onnistui junalippujenkin osto.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *