Vapaa-ajan tärkein kokemus Kirjoittanut Kaisa, opettaja

 

Lauantai-iltana olimme sopineet Lauran kanssa, että menemme katsomaan NHL-ottelua Edmonton Oilers – Vancouver Canucks. Jo meidän lähtövalmennuksessa oli kerrottu, että kanadalaisilla on kaksi vuodenaikaa: kesä ja jääkiekko. Maassa maan tavalla, siksi myös peliin. Olin ostanut  Suomesta netin kautta (Ticketmaster) halvimmat liput aivan piippuhyllylle (Upper bowl) ja ne maksoivat noin 90€ kappale, Jo päivällä kaupungilla näkyi paljon molempien joukkueiden fanipaitoja. Upouusi jäähalli  Rogers Place on aivan ydinkeskustassa ja jo hallin ulkopuolella näkyi tutut kasvot ikkunassa – Jari Kurri. Halliin mahtuu noin 18000 ihmistä ja se oli ko. iltana täysi.

 

Menimme hallille jo pari tuntia ennen ottelun alkua syömään ja ihmettelemään tunnelmaa. Väkeä oli jo tosi paljon. Kaikkea mahdollista on myytävänä, niin ruuan kuin fanituotteidenkin suhteen. Peli alkoi klo 20 ja kotijoukkue voitti. Hieno fiilis, upea valotekniikka ja -show.

Mieleenpainuvinta illassa oli kuitenkin ennen ottelua järjestetty tilaisuus. Kanada juhlistaa tänä vuonna 150 v. juhlavuottaan ja katsomoon oli ehkä senkin takia jaettu pieniä Kanada-lippuja. Jäälle oli rullattu punaiset matot ja sitten alkoi seremonia: Kuuluttaja kertoi, että olemme saaneet aivan tuoreita Kanadan kansalaisia joukkoomme. Sitten jäälle tuli 5 perhettä ehkä Syyriasta, Pakistanista tms. valtavien aplodien saattelemana ja mediakuutiolla näytettiin myös lähikuvia perheistä. Kansallislaulu alkoi ja koko yleisö lauloi mukana. Nämä perheet tunsivat varmasti olonsa tervetulleeksi maahan ja kaupunkiin. Kanadan pitkä perinne muualta tulleiden vastaanottamisessa näkyi tässäkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *