Take away, mitäs nyt? Kirjoittanut Kaisa, opettaja

Viikon verran olen nyt ollut kotona ja sulatellut näkemääni. Kahdeksan tunnin aikaero ja viikon matka on aika raskas yhtälö, mutta silti lähtisin tälle reissulle milloin vaan uudestaan. Aiempiin artikkeileihin olen jo kirjoittanut oppimiani asioita. Päällimmäisin mieleeni jäänyt asia on kokemus monikulttuurisuuden arvostamisesta. Kukaan ei luullut minuakaan turistiksi, en erottunut millään lailla porukasta. Tämän kokemuksen vahvisti myös paluumatkalla vieressäni istunut nigerialaistaustainen mies, joka oli juuri saanut Kanadan kansalaisuuden.

Mutta nyt on jo menossa suunnittelu kanadalaisten vastavierailun järjestämiseksi toukokuussa. Jyväskylään saapuu 4 opettajaa ja 4 opiskelijaa viikon ajaksi. He vierailevat sekä ammatillisella että lukiopuolella.

Tähän loppuun vielä muutamia kuvia Edmontonista. Sää oli hyvin samanlainen kuin Suomessa, kaikki muu oli vaan tosi paljon isompaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *