Take away, mitäs nyt? Kirjoittanut Kaisa, opettaja

Viikon verran olen nyt ollut kotona ja sulatellut näkemääni. Kahdeksan tunnin aikaero ja viikon matka on aika raskas yhtälö, mutta silti lähtisin tälle reissulle milloin vaan uudestaan. Aiempiin artikkeileihin olen jo kirjoittanut oppimiani asioita. Päällimmäisin mieleeni jäänyt asia on kokemus monikulttuurisuuden arvostamisesta. Kukaan ei luullut minuakaan turistiksi, en erottunut millään lailla porukasta. Tämän kokemuksen vahvisti myös paluumatkalla vieressäni istunut nigerialaistaustainen mies, joka oli juuri saanut Kanadan kansalaisuuden.

Mutta nyt on jo menossa suunnittelu kanadalaisten vastavierailun järjestämiseksi toukokuussa. Jyväskylään saapuu 4 opettajaa ja 4 opiskelijaa viikon ajaksi. He vierailevat sekä ammatillisella että lukiopuolella.

Koulupäivä Central High´ssa Kirjoittanut Kaisa, opettaja (kuvia myöhemmin)

Torstain vietimme aivan ydinkeskustassa olevassa Central High´ssa. Tämä koulu oli erittäin mielenkiintoinen. Se on tarkoitettu niille, jotka eivät ole saaneet high schoolista päättötodistusta, niille jotka haluavat korottaa arvosanojaan yliopistohakua varten sekä niille, jotka eivät tiedä, mitä tekisivät. Eli koulu vastaa vähän meidän Valmaa ja aikuislukiota. Opiskelijoita siellä oli noin 3000, mutta vain 60 opettajaa. Keskeistä on tukea jokaisen opiskelijan oppimista. Rehtori korosti vahvasti, että ei ole epäonnistumisia vaan erilaisia reittejä. Opetus pyörii koko ajan ja nuori voi olla siellä vaikka vaan yhden kurssin tai useamman vuoden. Aloituspäivän pitää olla ennen 20 v. syntymäpäivää. Opiskelijat eivät maksa tästä mitään.

Näimme esimerkiksi matematiikan arvosanaa korottavan ryhmän, jossa oli 80 opiskelijaa ja 2 opettajaa. Ajatus oli tarjota myös kokemus tulevista yliopisto-opinnoista. Tämä toimi kaikien mielestä hyvin. Toisaalla näimme businessryhmän, joka suoritti jo Central High´ssa yliopiston kurssia samalla kun vahvisti valmiuksiaan hakeutua alalle. Monessa luokassa oli myös maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden ryhmiä vahvistamassa mm. englanninkielen osaamistaan.

Erittäin mielenkiintoista oli nähdä tämän koulun ammatilliset polut. Esim. rakentamiseen liittyvä ryhmä oli saanut rehtorin Suomen vierailun tuliaisena oppia meidän ammatillisesta koulutuksesta. Sen sijaan, että he olisivat rakentaneet pienoismalleja (kuten maassa oli tapana), he tekivät koulurakennuksen kellariin oman oppimistilansa aivan alusta alkaen. Nämä nuoret miehet olivat valtavan ylpeitä kädenjäljestään ja kertoivat, kuinka tämä projekti oli pelastanut heidät ”kunnolliseen elämään”. Koulun sosiaalityöntekijä oli ollut aivan avainasemassa tämän projektin toteuttamisessa.

Pari muuta huomiota tästä koulusta:

  • Koulussa oli joka päivä klo 9-14 eläkkeellä olevia opettajia antamassa tukiopetusta, korvausta vastaan luonnollisesti.
  • Koulun kirjasto/työskentelytilassa oli paljon opiskelijoita tekemässä tehtäviä. Joillakin heistä oli pöydällä esim. kyltti Biology sen merkiksi, että ko. opiskelija oli valmis auttamaan muita opiskelijoita biologian tehtävissä
  • Koulussa oli Career Center. Sinne oli koottu opot, terveydenhoitaja, kuraattori, opintosihteeri yms., jotka auttavat opiskelijaa esim. yliopistostipendin hakemisessa
  • Työrauha tunneilla oli hyvä, kukaan ei räplännyt kännykkää.

Koulupäivä Jasper Place High Schoolissa Kirjoittanut Kaisa, opettaja (kuvia myöhemmin)

Keskiviikon vietimme isossa lähes 2500 opiskelijan ja noin 150 opettajan koulussa. Lisäksi koulussa työskentelee muita eri alojen ammattilaisia, mm. Julie, joka auttaa opettajia löytämään yhteistyökumppaneita koulun ulkopuolelta. Koulu ei tiloiltaan tuntunut valtavan suurelta, paljon käytäviä, ainakin kaksi isoa likuntasalia.

Päivä oli teemapäivä kaikille: ALO eli alternative learning opportunities. Opiskelijoiden piti valita neljä erilaista oppituntia, joita opettajat heille tarjosivat. Pajoja oli matematiikan tukiopetuksesta kahvin tekemiseen baristan tavoin, kaikkea mahdollista. Me osallistuimme aluksi Pow wow ja round  dance tapahtumaan. Se olikin uskomaton juttu! Salissa oli koulun omia opiskelijoita, alakoululaisia, vanhempia, juuri maahan tulleita pakolaisia vastaanottokeskuksesta jne. Ideana oli kunnioittaa alkuperäisväestöä (first nations) tanssin ja musiikin voimin. Kuulimme hienoja rumpu- ja lauluesityksiä sekä oppilaiden että vieraiden voimin. Myös puvut olivat tosi hienoja. Useita kertoja me kaikki kokoonnuimme piiritanssiin rumpujen säestyksellä. Kunnioittava suhtautuminen eri kulttuureihin oli suorastaan mykistävää.

Vierailimme myös opettajaopiskelijoiden pitämässä yliopistopajassa. Se vastasi meidän opotunteja. Sieltä yksi idea käyttöön: Snow ball fight. Siinä jokaiselle jaetaan tyhjä paperi. Kirjoita siihen yksi kysymys, johon haluat tällä tunnilla saada vastauksen. Rutista paperi palloksi ja open merkistä heitä se jollekin. Kirjoita saamaasi paperiin uusi kysymys, rutista jne. Lopuksi ota pari ja käykää kysymykset läpi. Kirjoittakaa kiinnostavimmat kysymykset taululle ja siitä lähtee vastausten läpikäyminen. Toimii!

Kävimme myös Global cafeessa, Access centerissä (vähän kuten opokeskus),  käsityöluokassa, puutyöpajassa, keskustelemassa maahanmuuttajataustaisten opettajan kanssa yms.

Tässä koulussa opiskeltiin 5 kuukauden jaksoissa 80 min/kurssi joka päivä  klo 9-15.20, hyppytunteja saattoi olla. High School aikana tehdään 100 credittiä (opintopistettä?), joista 76 on määrätty tiettyihin perusaineisiin. Loput saa valita, esim. ammatilliseen suuntautumiseen. Niinpä koulussa oli esimerkisi kampaamolinja.

Kouluarvosanoilla haetaan suoraan yliopistoihin. Arvosana määräytyy 70% kouluarvosanoista, loput provinssin  (=Alberta) tason mukaan tietyillä kokeilla.

 

Seminaari Jasperissa Kirjoittanut Kaisa, opettaja (kuvia myöhemmin)

Sunnuntaista tiistaihin olimme isolla porukalla Jasperissa, Kalliovuorten kupeessa. Maria on tästä reissusta  jo kirjoittanut oman juttunsa.

Emme oikein tienneet, mitä meillä on edessä. Meiltä oli pyydetty pieni esitys Suomesta ja meidän koulujärjestelmästä.  Mutta kenelle, sitäkään me emme etukäteen tienneet.

Jasperissa oli ehkä parikymmentä opettajaa kuudesta Edmontonin high schoolista sekä nelisenkymmentä opiskelijaa. Lisäksi olimme me suomalaiset. Seminaarin aikana meille selvisi, että he olivat pitäneet jo yhden vastaavan seminaarin marraskuussa ja tämä oli sille jatkoa. Jokaisen koulun oli pitänyt miettiä, miten koulusta tulisi parempi paikka kaikille. Equity (oikeudenmukaisuus) oli sana, joka toistui koko ajan. Opiskelijat miettivät oman koulunsa ryhmissä haastetta, johon he hakivat ratkaisua mm. tekemällä pienen selvityksen ko. asiasta. Action – research toistui myös jatkuvasti. He tulevat Suomeen hakemaan asiaan uusia näkökulmia. Tällainen haaste oli jollakin koululla esim. se, miten saadaan koulussa kaikkien osaaminen tai kehittyminen näkyviin, eikä vain menestyneiden urheilijoiden. Urheilu on kanadalaisissa kouluissa isossa roolissa ja koulun käytävillä näimmekin paljon palkintoja yms.

Meille eikä meidän opiskelijoilla ollut kovin paljoa annettavaa tähän seminaariin. Osallistuimme toki aktiivisesti keskusteluun, mutta työskentely oli varsin koulukohtaista.

Mutta saimme kuitenkin ideoita ihan arkiseen opetustyöhön:

  • Järjestä ryhmä lempivärin mukaan
  • Mikä olisit mieluiten?Meri, taivas, vuori? Etsi samaa mieltä olevat, tee ryhmä, miksi valitsit esim. meren?
  • Etsi pari, jota et tunne. Mikä asia teillä on samanlaista, mikä erilaista?
  • Tee ryhmä, noin 10 henkeä, ryhmälle villalankakerä. Ensimmäinen pitää kunnolla villalangan päästä kiinni. Hän sanoo asian, jossa on hyvä ja toisen, jossa ei ole niin hyvä. Se, joka puolestaan on hyvä tässä toisen ”huonossa” asiassa, huutaa ja saa sitten villalankakerän itselleen.  Hän siis jatkaa sanomalla vahvuutensa ja heikkoutensa ja heittää kerän taas jollekin. Langan alku jää ensimmäiselle ja lopuksi tästä tulee hieno villalankaseitti.

Vapaa-ajan tärkein kokemus Kirjoittanut Kaisa, opettaja (kuvia tulee myöhemmin, kun saan ne ladattua tänne)

Lauantai-iltana olimme sopineet Lauran kanssa, että menemme katsomaan NHL-ottelua Edmonton Oilers – Vancouver Canucks. Jo meidän lähtövalmennuksessa oli kerrottu, että kanadalaisilla on kaksi vuodenaikaa: kesä ja jääkiekko. Maassa maan tavalla, siksi myös peliin. Olin ostanut  Suomesta netin kautta (Ticketmaster) halvimmat liput aivan piippuhyllylle (Upper bowl) ja ne maksoivat noin 90€ kappale, Jo päivällä kaupungilla näkyi paljon molempien joukkueiden fanipaitoja. Upouusi jäähalli  Rogers Place on aivan ydinkeskustassa ja jo hallin ulkopuolella näkyi tutut kasvot ikkunassa – Jari Kurri. Halliin mahtuu noin 18000 ihmistä ja se oli ko. iltana täysi.

Menimme hallille jo pari tuntia ennen ottelun alkua syömään ja ihmettelemään tunnelmaa. Väkeä oli jo tosi paljon. Kaikkea mahdollista on myytävänä, niin ruuan kuin fanituotteidenkin suhteen. Peli alkoi klo 20 ja kotijoukkue voitti. Hieno fiilis, upea valotekniikka ja -show.

Mieleenpainuvinta illassa oli kuitenkin ennen ottelua järjestetty tilaisuus. Kanada juhlistaa tänä vuonna 150 v. juhlavuottaan ja katsomoon oli ehkä senkin takia jaettu pieniä Kanada-lippuja. Jäälle oli rullattu punaiset matot ja sitten alkoi seremonia: Kuuluttaja kertoi, että olemme saaneet aivan tuoreita Kanadan kansalaisia joukkoomme. Sitten jäälle tuli 5 perhettä ehkä Syyriasta, Pakistanista tms. valtavien aplodien saattelemana ja mediakuutiolla näytettiin myös lähikuvia perheistä. Kansallislaulu alkoi ja koko yleisö lauloi mukana. Nämä perheet tunsivat varmasti olonsa tervetulleeksi maahan ja kaupunkiin. Kanadan pitkä perinne muualta tulleiden vastaanottamisessa näkyi tässäkin.

……one month more…? Don’t wanna go! Kirjoittanut Maria, opiskelija

Ei ole nyt viimesenä iltana yhtään fiilistä kirjoittaa… Noh, selitetään nyt jotain VIIMEISESTÄ puolestatoista viikosta (edelleen puhelimella)…

Työpäivät sujuivat tutulla rutiinilla viime viikolla. Sen lisäksi torstaina valmistauduttiin pyhän Patrikin päivään, ja tehtiin sille maahiselle (vai mikä nyt suomalainen termi onkaan) ansoja kakkos- ja kolmosluokkalaisten kanssa. Pareja ei riittänyt joten itsekin muovimukeista, narusta ja teipistä väsäsin loukkua kahden epun kanssa. Ja siivosin sitten luokkaa liimasta ja maalista ja ties mistä…

Iltapäivällä sitten ihan yllättäen molemmat luokat ohjattiin samaan huoneeseen ja istumaan. Opettajat alkoi selittää, miten kahdella eri luokalla on viimeisen kahden viikon aikana ollut jotain yhteistä. Ja sehän olin sitten minä. Puhuivat miten paljon on ollut avuksi ja miten saisi heidän puolestaan jäädä, tulla vaikka opettajien luokse asumaan… Mutta suomalainenhan ei tässäkään tilanteessa tunteita näytä, hymyilee vain kohteliaasti. Sitten opettajat kysyivät haluaisiko joku oppilaista sanoa jotain. 90% käsistä nousi ja pienet alkoivat selittää miten ikävä tulee, miten ei saa lähteä ja pitää tulla vierailemaan ja miten rakas heille olen. Suomalainen ei tunteita näytä. ……ei, en valehtele!! …juu… Käteen ojennettiin lahjakassi, piti avata pienten katsellessa. Kiitoskortti, Kanada-muki, pehmohirvi (jonka pari pientä nimesi Mr. Sparklesiksi) ja Kanadan lippu, johon ekaluokkalaiset ja heidän opettajat olivat kirjoittaneet nimensä ja terveiset. Yksi pikkutyttö alkoi itkeä kun tuli sanomaan, miten ikävä tulee… Loppu aika meni pieniä kantaessa ja ympäriinsä kävellessä.

Perjantaina siis pyhän Patrikin päivä eikä enää töitä. Käytiin shoppailemassa (Hetalia paitoja!!!) ja illalla taas leffaan. Kaunotar ja hirviö :3 Lauantaina oli perheen vanhimpien tyttöjen cheerleading-kisoja. Aamulla keskimmäisen tytön esitys… Rehellisesti sanottuna nousi lajin arvostus entisestä, joutui todellakin treenaamaan kuin mitä tahansa muutakin urheilulajia, vähintään yhtä paljon! Esitysten välillä käytiin syömässä ja shoppailemassa. Illalla Ginan esitys… Kaikki sujui hyvin, esitys oli hieno… Mutta sitten yhden pojan nenä alkoi vuotaa verta. Valmentajat eivät tällaista tilannetta olleet tulleet ajatelleeksi, eivätkä olleet kertoneet miten tulisi toimia. Gina piti nostaa ilmaan, seurauksella että hän tippui olkapää edellä reilusta parista metristä maahan. Hetken päästä uusi tippuminen, kun joku ei saanut jalasta otetta. Varma vähintään neljäs sija vaihtui viimeiseen ja kotimatka kävi sairaalan kautta. Ei onneksi mitään pahempaa. Päästiin kotiin ja pakkaamaan seuraavaa aamua varten.

Aamulla lähdettiin bussilla Jasperiin (google on kaveri, mut basically pikkunen turistikaupunki vuorien keskellä :D) kaikki tähän projektiin osallistujat. Kun sais kuvia ladattua… Lyhyesti siellä siis kanadalaiset pyrki miettimään miten muuttaa/parantaa heidän koulujaan. Suomalaisille ei oikein ohjelma toiminut ja ärsytti vain istua sisällä, kuin ihan vieressä oli vuoret ja patikointimaastot… Muuten oli ihan loistava paikka, tuli jo sanottuu et sinne mennää takasin joskus. Sillon kun ei istuttu puhumassa kouluista istuttiin enimmäkseen ulkona porealtaassa 😀 Löytyi sieltä ”saunakin”. Lainausmerkit koska lämpötila +50 ja vettä ei saanut heittää… Jos ei oltu altaalla katsottiin leffaa tai standuppia Marjon kanssa huoneessa. Käytiin kans kaupunki- tai no, enemmin kylä kiertämässä ja turistikrääsäkaupat katsomassa. Ja rahaa tuhlaamassa. Ei oo fiilistä selittää enempää…

Jasperista takaisin Edmontoniin tultiin tiistaina ja keskiviikko ja tämä päivä oltiin Ginan kanssa koulussa. Ei ollut muita tunteja kuin englantia ja valokuvausta. Kelpais itsellekkin… 😀

Eilen käytiin meksikolaisessa ravintolassa syömässä…Oli varmaan parasta ruokaa koko reissun aikana! Tänään koulun jälkeen Ginan kanssa downtowniin. Käytiin syömässä samassa paikassa, kuin Madisonin kanssa ekana päivänä. Pitääkö huolestuu jos ottaa saman annoksen, josta silloin nälkäisenä jaksoi juuri ja juuri 30% ja nyt täyteen mahaan meni helposti kaikki?

Kaupungilta kotiin ja änkemään matkalaukkua kiinni… Kohta sen jälkeen sohvalle tätä kirjoittelemaan ja yhtäkkiä ilmoitetaan että olisi pari lahjaa… Mr. Sparklesin kaksonen ja Kanada-kahvikuppi sekä lautanen… Iski todellisuus, että aamulla todella on lähtö edessä… Mutta sitä ei mietitä nyt vaan pelataan Just danceä!! Pieni postaus vielä tulossa jahka Suomeen päästään, ei sillä että olisi yhtään kiire takaisin, sori vaa sinne rapakon taakse! 😛 😀

Finny aka Mar Mar aka Maria (lempinimiä tullu kahden viime viikon aikana pari!)

Perille päästiin Kirjoittanut Kaisa, opettaja

Nyt Kaisakin, opettaja, on päässyt perille Edmontoniin. Lupasin kirjoittaa matkasta muutaman sanan. Lähdimme turkulaisen Laura Vahteran kanssa perjantaiaamuna klo 7 Helsingistä kohti Amsterdamia. Matkatavarat ja lähtöselvitys tehtiin määränpäähän asti. Ensimmäistä kertaa törmäsin siihen, että käsimatkatavaratkin punnittiin ja merkittiin tarkastetuksi . Liekö syy oli täpötäysi lentokone vai lentoyhtiö?

Amsterdamiin saavuttiin ajoissa. Schipholin kenttä on tosi iso, tällä kertaa lähtöportille oli ehkä 20 minuutin kävelymatka ja välissä yksi turvatarkastus. Kone Calgaryyn lähti rullaamaan kohti kiitorataa ajoillaan, mutta jo minuutin jälkeen kapteeni ilmoitti, että joku paperi oli jäänyt allekirjoittamatta. Samantien takaisin ja sitten odotettiinkin koneessa reilu tunti. Lopulta saatiin lähtölupa ja itse lento menikin tosi hyvin. Nälkä ei näillä lennoilla todellakaan yllätä, saimme lounaan ja lämpimän pitsapalasen ja molemmilla kerroilla tosi isot jälkiruuat.

Calgaryyn tulimme lähes puolitoistatuntia myöhässä ja se tarkoitti myös jatkolennolta myöhästymistä. Jo koneessa saimme uuden lähtöajan ja ehdimme viestittää sen meitä vastaantulevalle opettajalle. Mutta se, mikä meidät yllätti Calgaryssä, oli kaikennäköiset viralliset toimet ennen kuin pääsimme Edmontonin koneeseen. Ensiksi jonotimme pitkään tullin tarkastukseen, jossa todellakin kysyttiin maahantulon syytä. Sen jälkeen matkatavarat, sitten jonottamaan kaikkien muiden jatkolentonsa menettäneiden matkustajien kanssa uudelleen lähtöselvitykseen. Vähän jonossa ohittelua, koska meidän seuraava lento oli jo melkein lähdössä. Sitten taas turvatarkastukseen ja sen jälkeen pienellä sähköbussin tapaisella oikealle portille ja loppumatka menikin jo juosten. Mutta ehdimme!!  Kaikkeen tähän meni melkein kaksi tuntia.

Nyt ollaan lauantaiaamussa ja ainakaan minua ei nukuttanut pitkään aikaeron takia. Tänään valmistelemme huomisen Suomi-esityksen ja illalla NHL-otteluun Edmonton Oilers-Vancouver Canucks. Ostimme halvimmat liput, joten voi olla, ettei kiekko edes näy sinne.

2 weeks behi- WHAT?! Kirjoittanut Maria, opiskelija

Viime viikon postaus ei sitten päätynytkään julkaistuksi, vaan hävisi johonkin… Kirjoitetaan nyt sitten vähän siitä, mitä muistaa 😀 Tietokone ei jostain syystä suostu toimimaan, joten taistellaan puhelimen kanssa… Typoista yms saa syyttää tekniikkaa, mie oo viaton. 😀 Vaihdon puoliväli on nyt siis reilusti ylitetty.

Viime maanantaina alkoi työt, päiväkodin sijaan tulikin päädyttyä ekaluokkalaisten sekaan. Piti olla siellä eka päivä, mutta sinne sitten jäätiin koko kahdeksi viikoksi. Päivä kului lasten lukemista kuunnellessa ja yhteen- ja vähennyslaskuja opettaessa. Ja halattavana oltavana. Ja kampaajanukkena. Kerta se on ensimmäinenkin opettajana… Kun tulis ihan alaluokkien opettajat vastaan eka kysymys olis että MITEN ne jaksaa joka päivä. Tiistai meni samalla kuviolla ja metelillä ja iltapäivällä oli jo kunnon päänsärky.

Keskiviikko aamuna pää edelleen kipeänä ja ääni poissa taas. Juuri ehti parantua ennen Kanadaan tuloa ja nyt sitten sai joko Madisonilta tai joltain lapsista flunssan… Meni päivä piirrellessä ja huonepalvelun (=Madisonin äidin, itse kutsui itseään huonepalveluksi) sänkyyn tuomia herkkuja syöden. Torstaina töihin taas ja sama ruutiini kuin maanantaina ja tiistaina.

Perjantaina sama jatkui töissä ja sen lisäksi muutaman minuutin kidutus sessio. Eli piti lukea ääneen lapsille. Englanniksi. Noin kymmenensivuinen kirja, joka aukeamalla kolmisen lausetta. Pitihän se lukea ensin itsekseen viiteen kertaan. Ja pääsivät pienet yhden sanan ääntämistä neuvomaan silti. En mie mittää mahakippuu englanniks ossaa, hyvä ku suomeekaa puhu.

Lauantaina käytiin Madisonin kanssa leffassa, katsottiin Get Out. …juu. XD Elokuvasta ei nyt sen enempää,olihan se… Hieno.:D Mutta ruokamäärä leffan aikana oli viisinkertainen siihen verrattuna, mihin on Suomessa tottunut. Poppareita vieläkin jälellä ja karkkipussi avaamatta… Leffan jälkeen sitten pikainen pakkaaminen aka tavaroiden väkisin matkalaukkuun tunkeminen. Tuntui ihan älyttömältä, että ensimmäiset kaksi viikkoa olivat takana. Ei olisi tehnyt mieli lähteä isäntäperheestä toiseen.

Sunnuntai aamuna kuitenkin oli lähdettävä. Piti herätä kaksi tuntia aikaisemmin tarkistamaan, että puhelimen kello on varmasti kääntynyt automaattisesti. Kanadassa siis siirryttiin kesäaikaan jo sunnuntai yönä. Joutuu sen riesan käymään läpi uudestaan heti Suomeen palattua…

Madisonin ja hänen äitinsä kyydissä matkattiin toiseen perheeseen, joka tietenkin osoittautui ihan yhtä hyväksi kuin ensimmäinenkin. Perhe on kotoisin Meksikosta, eli espanjaa puhuvat keskenään 24/7. Yllättävän paljon ymmärtää, vaikka ei tietenkään läheskään kaikkea… Perheeseen kuuluvat vanhemmat ja kolme tyttöä. Kaksi vanhempaa velipuolta asuvat omillaan toisessa kaupungissa. Samoin kuin Madisonin perheellä, näilläkin on undulaatteja. Kaksi koiraa (jotka eivät minuun koskaan tottuneet) vaihtuivat kahteen kissaan. Jotka eivät yritä hyökätä hrti munut nähdessään. Jes, jää se homma pienille koulussa.

Aamupalalla perheen isä pääsi selittämään suvustaan ja härkätaisteluista. Tarinat olivat paljon parempia kuin joku papumuhennos, mutta eihän sitä äänen sanota. Hyvää oli, mehua vain äkkiä perään. Ruuan jälkeen perhe lähti kirkkoon ja minä mukaan (ruokaakin ennen muuten rukoilivat). Isä soitti kirkossa kitaraa ja yksi tytöistä pianoa. Ei ole ennen tullut baptistiseen jumalanpalvelukseen osallistuttua, oli aika erilainen kuin luterilainen. Paljon lyhyempi, joku pieni rukous, tervehdittiin kädestä/halaten (lähes) kaikkia paikalla olleita, laulua ja musiikkia ja kolehti. Niin ja lähes koko aika seisottiin.

Lopussa lapset otettiin yhteen huoneeseen ja nuoret toiseen, aikuiset jäivät kirkkosaliin. Perheen vanhimpien tyttöjen ja noin kymmenen muun nuoren kanssa mentiin jotain raamatusta opiskelemaan, aiheena oli ”olet todella tärkeä”. Vähän niin kuin riparilla oppitunnit. Sitten takaisin yläkertaan ”kirkkokahveille”. Pitsalle siis. Ja koko kirkossa olohan hoitui espanjaksi, oli espanjankielinen seurakunta. Ei siis kovin yksityiskohtaista käsitystä siitä, mistä oli puhe.

Eilen oli taas työpäivä, sama kuvio kuin muina päivinä. Paitsi että ”pääsi” auttamaan ja opettamaan viisi, kuusi-vuotiaita käyttämään läppäreitä. Juu, teknologiaa on nykyään kaikkialla, mutta miksi…. Ja kanssa yksin ulos vahtimaan n. 15.sta lasta, jotka luonnollisesti tykkäävät juosta eri suuntiin. Jes. Kouluun jälkeen katottiin The Voicea perheen isän kanssa ja sitten katsomaan Ginan (perheen tytöistä se,joka siis varsinaisesti on tässä vaihtoprojektissa mukana) kaverin jäkispeliä. 16-vuotiaiden tyttöjen peli oli tietenkin eri tasoa kuin edellinen, jota mentiin katsomaan, mutta todellakin miljoona kertaa miuta parempia olivat.

Tänään työpäivä tutulla rutiinilla ja sitten Ginan koululle katsomaan hänen tanssi- ja cheerleading-harkkoja ja hänen poikakaverinsa käsipallopeliä. Ginalla on lauantaina (?) cheerleading kisat joita mennään katsomaan. 😀 Ilta meni taas The Voicea katsoessa ja kuunnellessa perheen isän selitystä Meksikon nähtävyyksistä. 🙂 Nyt mä haluun Meksikoonkin… Isä ilmoitti jo, että hänen äitinsä luokse olisin tervetullut. ^^”

Suomen päässä alkaa ihmiset heräillä, täällä rapakon takana ollaan kesäajasta huolimatta kahdeksan tuntia jäljessä ja älyttömän väsyneitä, eli nukkumaan. ===>

Niin ja se kaikkein ärsyttävin asia töissä. Tohon ”miss Mariaan” ei totu. Ei millään. Madison ja tämän äiti (etenkin äiti) tekivät siitä täysin vitsin. Aamulla oli ”good morning miss Maria” ja koululta hakiessa ”hey miss Maria”. ….EI. Ei näin.

NOT miss Maria

Matkalla olevien muiden nuorten kokemuksia

Kaikki kuusi Kanada-vaihdossa olevaa nuorta pitävät blogia matkan ajan. Voit käydä lukemassa tämän Marian blogin lisäksi muita tästä.
Jami: https://jamiedmontonissa.wordpress.com/
Olli: http://edmontoniin.blogspot.fi/
Henrik: http://hendaben.com/blog
Jiina: http://jiinasalomaa.blogspot.fi/

Marjo: http://elamaavaihto-oppilaana.blogspot.ca/?m=1

Don’t wanna see American food…. Kirjoittanut Maria, opiskelija

Nyt taas “pieni” postaus muutamasta viime päivästä… Paljon ruokaa ja peruuntuneita suunnitelmia. 😀

Keskiviikkona siis tutustuttiin Jasper Placeen ja W.P Wagneriin. Jasper Placessä päästiin oppilaiden stailattaviksi ja kampaajan tuoliin. Olis voinut helposti nukahtaa siinä kun hiuksia pestiin, väsytti ja kunnon päähieronta… Muuten aika samanlainen kierros kuin edellisetkin. Samoin Wagner mutta siellä päästiinkin sitten katsomaan koulun Talent showta. Harmi ettei kokonaan, meno oli aivan eri tasoa kuin mitä muistaa peruskoulussa olleen. Lähempänä mitä telkkarista näkee amerikkalaisten ”oikeita” talent-ohjelmia.

Wagnerista suunnattiin takaisin ”omalle” koululle (taksilla, lisää intialaista aksenttia tulkittavaksi…) avoimien ovien iltaan. Siellä menikin sitten loppu ilta, kiertelin Madisonin mukana hänen esitellessä koulua oppilaille, joiden pitää näinä päivinä päättää, mihin kouluun hakevat. Samalla tuli katsottua muutaman koulun kerhon esityksiä. Madison kertoi koulussa olevat yli kuusikymmentä kerhoa?! What? Kyllä mä numerot luulisin englanniksi joten kuten osaavani, mutta vähän epävarmaksi vetää.

Torstaina alkoi pitkä viikonloppu ja mentiin Madisonin, Ollin ja Danielin (Ollin isäntäperheen poika) kanssa käymään West Edmonton Mallissa. Kyseessä siis isoin kauppakeskus Pohjois-Amerikassa ja kymmenenneksi isoin koko maailmassa! Olihan tuo iso… Alkujaan tarkoitus oli mennä vesipuistoon uimaan, mutta se sitten peruuntui, mentiin keskuksen sisällä olleeseen huvipuistoon sitten. Niin ja ostettiin Bean Boozled nimisiä karkkeja. Tiedoksi vaan, kuolleen kalan makuiset karkit eivät ole hyviä. Saa tulla maistamaan miun palattua Suomeen, jos siis uskaltaa. Muuten ei ostoksia tullut tehtyä, löydettiin kyllä 1700 dollaria maksava (karsea) paita… Hyllyyn jäi.

Perjantaina käytiin saman porukan kanssa seinäkiipeilemässä. Huomasi kyllä, ettei sitä ole vähään aikaan tullut tehtyä. Mutta kolme kertaa kattoon mentiin ja ylösalaisin (vaakatasossa siis) olevaa seinää puoleen väliin. Yayy~ …paikat kipeenä vielä nyt sunnuntainakin… Ajateltiin välissä jo jättää pojat keskenään kisailemaan ja tytöt lähteä tekemään jotain muuta, vaikka ruukkuja maalaamaan. xD ”Kotona” kokattiin sitten Madisonin kanssa. Pekonia paistaessa sitä ei edes nähnyt pannulla kaiken rasvan seasta… En halua nähdä jenkkien pekonia. Ja piti tulla Kanadaan asti syömään ukrainalaista ruokaa (en nyt muista nimeä, mutta pekonia, makkaroita ja perunalla täytettyä pastaa). Täällä on kuulemma iso ukrainalaisyhteisö toisen maailmansodan jäljiltä, siksi ukrainalaista ruokaakin syödään paljon. Isäntäperhe ei ollut uskoa, että Suomessa ei pahemmin ukrainalaista ruokaa syödä! Loppu ilta meni sitten leffaa katsoessa, tuli nähtyä The Heat.

Lauantaina piti mennä keilaamaan, mutta sekin sitten peruuntui viime tipassa. Mentiin sitten Madisonin ja tämän äidin kanssa syömään Boston Pizzaan. Oli ihan älyttömät annokset. Pastasta ei mennyt alas kuin ehkä viidesosa… Kuulemma pienempiä annoksia kuin USA:n puolella… Enpä halua edes kuvitella sitä ruokamäärää, sama juttu kuin pekonin kanssa. Kysyttiin halutaanko jälkiruokaa, vastaus oli (tuskainen) ”EI!”… Syönnin jälkeen käytiin viereisessä lemmikkikaupassa katsomassa ja silittelemässä eläimiä. Nyt mä sit haluun pupun… Oli siellä kanssa hiiriä, undulaatteja, marsuja, kissoja, koiria, papukaija (johon isäntäperheen äiti ihastui täysin) ja frettejäkin mutta se albiinopupu!!

Tänään tuli aamupalalla ensikertaa elämässä testattua niin kanadalaista ”ruokaa” kuin vaahterasiirappia! Ei mitään herkkua omasta mielestä, ällön makeaa, mutta kyllä tuo vohvelin päällä meni. Nyt illalla käytiin Marjon, hänen isäntäperheen vanhempien ja Ollin kanssa tosiaan katsomassa Edmonton Oil Kingsin peliä. En nyt tiedä, oliko farmiliigan peli vai mikä, vähän epäselvää tietoa tuli suunnasta ja toisesta. Mutta hieno peli oli vaikka Broncos voittikin. Ja jouduttiin TV-kameroihin… – -” Miusta tuli nyt sitten TV:stä tuttu. Ja pelin aikana yleisölle oli kaikkia kisoja yms. Muutaman piti ravistella päätä kahdessakymmenessä sekunnissa mahdollisimman paljon, nopeimmat kolmesta parista taisi saada pelipaidat, toisessa piti kääntää laattoja joiden alta tuli risti tai nolla, porukkaa tippui merkin mukaan pois ja voittajaksi selvinnyt sai auton. Eikä siis minkään halppis auton. En tiedä suomalaisista jäkispeleistä kun ei ole tullut käytyä, mutta enpä usko ihan tuohon menevän. Itse osallistuin kisaan, jossa piti pelin loputtua saada heitettyä pehmokiekko mahdollisimman lähelle kaukalon keskustaa. Olisi ollut helppo 250 dollaria, jos kiekko ei olisi lipsahtanut kädestä. Pari riviä alempana istuneen miehen takaraivosta ei saanut dollareita, ei vaikka heitto kuinka kova olikin…

Että sellainen ensimmäinen (vähän yli) viikko Kanadassa. 😀 Huomenna aamulla alkaa työt päiväkodissa, saa nähdä kummasta saa paremmin selvää, taksikuskin intialaisesta aksentista vai pikkulapsen nopeasta hölötyksestä… Kummassakin tapauksessa menee kyllä tajuamattomuus ihan omaan piikkiin.

Maria The Rähmäkäpälä – -”