Viikonloppu

Perjantain koulupäivä oli vähän lyhyempi mutta täynnä painavaa asiaa. Musiikkitiedon tunneilla käytiin läpi klassista musiikkia sekä jazz musiikkia. Lisäksi osallistuimme solfatunneille ja kuoroon. Iltapäivästä koulukaverimme päätti lähteä ”matkaoppaaksi” ja suuntasimme Münchenin keskustaan S-bahnilla. Kävimme musiikkiliikkeessä hankkimassa tarpeellista varustusta kuten plugipiuhat jotka olivat unohtuneet Suomeen. Myös joulutorilla kiersimme ja katsoimme nähtävyyksiä. Lauantai meni samoissa merkeissä tutustuen keskustaan. Sunnuntaina Ünterfahrt nimisellä jazzklubilla oli jamit. Paikka on yksi Saksan tärkeimmistä jazzklubeista ja melkein joka sunnuntai siellä järjestetään kovatasoiset jamit. Koulustamme soitantaan osallistui meidän lisäksi kontrabasisti Johannes ja myöhemmin myös laulaja Klara. Tunnelma oli hieno, kaikki lavalle astuvat soittajat esiteltiin ja kuuntelevaa yleisöä oli paljon. Soitto sujui kaikilla hyvin ja oli hieno kokemus soittaa täysiveristen ammattilaisten kanssa. Tämä jamisessio olikin meille yksi matkan kohokohdista.

 

Münchenin keskustaa
Münchenin keskustaa

Keskustan itäpuolella
Keskustan itäpuolella
Klubin edustalla
Klubin edustalla
Jamit käynnissä
Jamit käynnissä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *