Pikavierailu YK:n Euroopan päämajassa – Heta Kalaveinen, Henna Kuisma, Juulia Honkonen

Geneve 2015 297

Punaisen Ristin museossa vierailun jälkeen kävimme syömässä, kukin missä halusi ja kello 14:50 lähdimme yhdessä YK:n Geneven päämajaa kohti. Jotta pääsimme päämaja-alueelle sisään, täytyi meidän mennä turvatarkastuksen läpi, joka oli samanlainen kuin lentokenttien turvatarkastus. YK:n henkilökuntaan kuuluvat pääsevät alueelle sisään ilman turvatarkastuksia näyttämällä henkilökuntapassiaan, mutta menevät hekin metallin paljastimen läpi.

Turvatarkastuksesta läpi päästyämme kävelimme itse päärakennukseen, joka oli muutaman kymmenen metrin päässä sisäänkäyntirakennuksesta, jossa turvatarkastus oli. Kävimme aulaan odottelemaan esittelykierroksemme alkamista, joka siis alkoi 15:30. Rakennuksessa oli myös kirja- ja lahjakauppa, josta muutamat ostivat tuliaisia.

Geneve 2015 281

Kiinalaissyntyinen oppaamme toivotti meidät tervetulleiksi ja kertoi, miten kierros tulisi tapahtumaan. Valitettavasti jo heti alussa jouduimme pyytää häntä puhumaan hitaammin, sillä hän puhui erittäin nopeasti. Meillä kaikilla oli kuitenkin suhteellisen hyvät englanninkielen taidot ja ymmärsimme sen,  mitä ehdimme kuulla, mutta emme olisi kerenneet prosessoimaan edes puolia kierrokselta saadusta informaatiosta, jos sitä olisi tullut niin nopealla tahdilla. Sama toistui toisenkin kerran, mutta jo muutaman lauseen jälkeen hän unohti hitaamman tahdin.

Kierros itsessään oli hyvin pinnallinen; siirryimme kokoustilasta toiseen ja opas kertoi mm. missä järjestyksessä maiden edustajat istuvat salissa. Maidenväliset suhteet tulevat hyvin esiin istumajärjestyksissä; tavallisesti maat istuvat aakkosjärjestyksessä vasemmalta oikealle, mutta mm. Irakin ja Iranin välisten konfliktien takia maat eivät voi istua kokouksissa vierekkäin, vaikka aakkosellisesti näin istuisivatkin.

Geneve 2015 324

Näimme kolme kokoussalia, joista kahteen emme päässeet sisäpuolelle vaan saimme tarkastella niitä medialle tarkoitetuista tarkasteluhuoneista. Kierroksen aikana ei saanut ottaa videoita tai äänitteitä, kuvia kuitenkin sai ottaa vapaasti paitsi pääsalista.  Kyseisen kokoussalin katossa oli Espanjan lahjoittama taideteos, joka kuvasti maiden erilaisuutta. Muissakin kokoussaleissa ja käytävissä oli eri maiden ja organisaatioiden lahjoittamia taideteoksia ja maalauksia. Käytävistä oli upeat maisemat vuoristoille. Kaukana näkyi muun muassa Euroopan korkein vuori Mont Blanc.

Geneve 2015 311

Kaiken kaikkiaan esitys oli erittäin suppea ja hyvin pinnallinen verrattuna kaikkeen muuhun, mitä viikolla olimme saaneet kokea. Kierrosta olisi voinut verrata mihin tahansa palatsikierrokseen. Itse YK:sta järjestönä ei tullut uutta tietoa, mikä tämän reissun ideana oli, saada tietoa ulkomailla työskentelystä ja järjestöistä. Näimme kuitenkin YK-lähettiläitä saleissa ja käytävissä ja saatoimme todeta, että he tekevät töitä hienossa rakennuksessa taiteen keskellä. Simultaanitulkkauslaitteita oli kaikkialla, mutta lähinnä tarkkailijoita ja suuristuntoja varten. Joitain vinkkejä opas sanoi meille siitä, miten eri kulttuurienvälinen viestintä tulee ottaa huomioon noin kansainvälisessä työpaikassa.

Geneve 2015 329

Heta Kalaja,  Julia Honkanen ja Henna Kuisma  17.11.2015

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.