Avainsana-arkisto: oppiminen

Videotyöskentelyä oppimassa

eloa_tunnus_pieni

Videoiden käyttö opetuksessa lisääntyy nopeasti. Opiskelijoilla on yhä useammin taskuissaan laitteet, joilla opetukseen tarkoitettuja videoita voi kuluttaa ja myöskin tuottaa. Käytännössä opetuksellisesti toimivien videoiden löytäminen ja tuottaminen on ammatilliselle opettajalle vielä melko haastavaa.  Samoin videon käyttömahdollisuudet oppimista eri tavoin tukevana välineenä ovat vielä osin löytämättä.

Tähän mielenkiintoiseen haasteeseen Jyväskylän ammattiopisto tarttui lukuvuonna 2014-2015 osallistumalla Opetushallituksen rahoittamaan ELOA –hankkeeseen, jonka tavoitteena on etsiä videon monia mahdollisuuksia opetuksessa ja oppimisessa. Mukana ovat olleet sosiaali- ja terveysala, hiusala, kauneudenhoitoala sekä sähköala. Pilottityö on ollut mielenkiintoista ja vauhdikasta! Tutustu Jyväskylän ammattiopiston pilottien tuloksiin täältä.

Jyväskylän ammattiopistossa Tuotantopalvelut on ollut mukana ELOA –hankkeessa asiantuntijana, tarjoten opettajille ja opiskelijoille arvokasta kokemustaan videon tekemiseen. Tiina Hiekkaranta on ollut opettajien tukena pitämässä videotyöpajoja hiusalalla, sosiaali- ja terveysalalla sekä sähköalalla. Työpajoissa on etsitty videon käyttömahdollisuuksia opetuksen ja syvällisen oppimisen tukena. Työ jatkuu hankkeen merkeissä myös syksyllä 2015, jonka jälkeen tulokset kootaan tiiviiksi, kaikille tarjottavaksi ”oppipaketiksi” intraan. Hankkeen tuloksena syntynyttä mallia muokataan myös koulutuskalenterissa henkilöstölle tarjottavaksi Video oppimisen tukena -koulutuskokonaisuudeksi.

Työpajatyöskentelystä tuotettiin keväällä 2015 video, jossa videon merkitystä sekä käyttömahdollisuuksia tulevaisuuden oppimisessa kuvataan opiskelijoiden ja opettajien kertomana:

”Video vois jäsentää oppimista…” (opiskelija)

”Koulussa videoista olis paljon apua, koska kaikki tykkää kattoo niitä ja niillä voidaan havainnollistaa tosi hyvin..” (opiskelija)

”Tätä vois käyttää luentojen korvaajana. Parhaimmillaan hyvä keino nähdä virheitään ja oppia sitä kautta paremmin.” (opettaja)

Klikkaa tästä videoon: ELOA-hanke_videotypaja

 

 

 

 

Video kynänä – video oppimisen välineenä

Jyväskylän ammattiopisto on mukana ELOA – elävää oppimissisältöä ammattiin -hankkeessa, jossa tutkitaan videon mahdollisuuksia oppimisen välineenä.

Tässä esitellään perusmalli, kuinka videota voidaan hyödyntää ammatillisissa oppimisen prosesseissa. Malli on kuvattu OPH:n Hyvät käytännöt sivustolle nimellä Video kynänä – video oppimisen välineenä.

video oppimisen välineenä

 

 

 

 

 

 

Video, digitarinat ja oppiminen

Oppiminen ja opetus muuttuu. Opetussuunnitelmissa peräänkuulutetaan aktiivista, toiminnallista oppimista, mikä sopii ammatilliseen oppimiseen mainiosti. Nuorten maailma on jo nyt monimediainen, mm. video toimii monissa vapaa-ajan oppimistilanteissa opettajana.

Mobiilit ohjaajat -hankkeessa on hahmoteltu  videon merkitystä oppimisen ja ohjauksen välineenä. Digitarinat houkuttavat ja motivoivat opiskelijoita aktiiviseen tekemiseen ja tuottamiseen, sekä tuovat mielenkiintoisia mahdollisuuksia mm. alan oppimateriaalin tuottamiseen, opiskelijoiden ohjaamiseen ja työelämäyhteistyöhön.

Kurkkaa kuinka opiskelijat tuottavat oppimiseen tarkoitettua videota käytännössä:

Fb-ohjaamisen ja opetuksen tukena

Vuosi takaperin  kiinnostuin FB:n käytöstä Työssäoppimisen ohjaamisen tukena ja apuna.

Otin  FB:n ohjauksen apuvälineeksi, koska halusin kokeilla uusia tapoja ohjaamisen välineenä työssäoppimisessa.

Kokemus on innostava. Fb:n avulla tavoitan opiskelijani varmemmin ja nopeammin kuin puhelimella tai Wilman avulla. Oppimiseen liittyvien asioiden tiedottaminen on yksinkertaisempaa  – yhdellä postauksella tiedotan  asioista esim.  Top jakson tavoitteista,  työpaikoista,  oppimispäiväkirjoista,  ja ammattiosaamisen näytön arvointikeskusteluun valmistautumisesta yms.   Henkilökohtaisia viestejä en laita etusivulle, vaan ne käymme yksityisesti esim. jaksamiseen, sairaspoissaoloihin jne. liittyen.

Työssäoppimisen FB-ryhmä on 15 hengen ryhmä. Ryhmä on suljettu, joten keskustelut ja kuvien jakamiset suoritetaan suljetussa ympäristössä. Ryhmä toimii nettietiketin mukaisesti, eikä tähän mennessä ole tarvinnut puuttua ilmaisutapaan tai kirjoittamisen muotoon –  pelisäännöt ponnahtavat  ensimmäisenä esille, kun opiskelija tulee ryhmään  ja minulla on mahdollisuus poistaa keskusteluja jos olisi tarpeen.

Työssäohjaamisen lisäksi käytän Fb:tä Nelikkoryhmän ohjauksessa ja opintojen kannustuskanavana!

Nelikko-ryhmä muodostuu Hotraca-alan neljännen vuoden opiskelijoista, joiden opinnot ovat syystä tai toisesta venyneet neljännelle vuodelle.

Toimin  opinpolkujen suunnittelijana ja ammatillisten aineiden opettajana.  Ryhmässä opintoja loppuun suorittaa kokki- ja tarjoilijaopiskelijoita. Ryhmään kuului lukuvuoden alussa 20 nuorta joista 17 on saanut opinnot maaliin.

Fb:n avulla tiedotan  tenteistä, oppimistehtävien tekemisestä, paja-ohjaamisen aikatauluista jne.

Alussa aikaa kului mallin luomiseen, keskustelutavan ohjaamiseen jne. mutta  nyt 1/2 vuoden  jälkeen on  voi todeta, että asiat  hoituvat  ryhmän sisällä ja itselleni on tieto, että olet jo hoitanut asian.

Lisäksi vaistoan, että opiskelijoiden  vertaiskannustuksella ja samassa ”veneessä” olemisella on merkitystä opintojen suorittamisessa. Ryhmän ylläpitäjänä havainnoin sivulla käyntien aktiivisuutta ja samalla saan sanattoman viestin, että nuori on kiinnostunut, missä kaverit menevät ja mitä puuhaavat opinnoissaan.

Paukkuja ja peukkuja tarvitaan –  Some on yksi monista keinosta edistää valmistumista ja työntää ilmiö Syrjäytyminen kauemmaksi.  

Tilaa blogi!

Opettajan työn paras palkinto on motivoitunut ja innostunut opiskelija. Siinä on usein myös opettajan työn (isoin) haaste.

Miten saada opiskelija innostumaan, motivoitumaan ja oppimaan uusia asioita? Ja mieluiten sosiaalisesti, yhdessä, vuorovaikutuksessa toisten kanssa, nykypäivän työelämävaatimusten mukaan.

Kuntayhtymän uusi blogipalvelu on työväline, jonka avulla on sinulle on mahdollisuus tuoda näkyväksi kaikkea hyvää ja hienoa, jota yksikössäsi tehdään opetuksen ja oppimisen saralla.

Blogi on julkinen verkkosivu, jonne kirjoittaminen on teknisesti todella helppoa. Blogiteksti voi sisältää tekstin lisäksi kuvia tai vaikkapa videon. katso vaikka Petäjäveden artesaanien hienoa opetusblogia http://artesaanit.blogspot.fi/

Ideoita opetusblogiin

  • opettajat kertovat: hyviä opetusideoita, mielenkiintoisia opetuskokeiluja
  • oppilaat kertovat: yhdessä tekemistä, kokeilua, tuotoksia, hyvää oppimista
  • blogataan yksikön erilaisista tapahtumista
  • blogataan opetukseen liittyvistä kiinnostavista asioista omalla alalla (esim. mitä tapahtuu muissa ammattiopistoissa, vierailut, oman alan tapahtumista kertominen)
  • oppilaiden oppimispäiväkirjat (koko opintojen ajan, yhden kurssin ajan – voivat olla suljettuja)
  • blogi oppilaan oman ammatillisen kasvun välineenä (PLE = Personal Learning Environment). Näin oikea työväline voi antaa opiskelijalle siivet (ja töitä!): http://www.mikkoputtonen.com/
  • oppilaiden matkapäiväkirjat vaihto-oppilasajalta

Blogia voi kirjoittaa yksin, mutta yhdessä kollegoiden ja opiskelijoiden kanssa siitä saa elävän ja kiinnostavan. Kurkkaa vaikka Salon seudun ammattiopiston kulttuurialan blogiin http://keikkailu.blogspot.fi/

Pieni bloggausuunnitelma on hyvä tehdä, jotta blogiin tulisi uusia kirjoituksia säännöllisin välein. Tähän kollegat ovat oiva apu, kun jokainen bloggaa vuorollaan. Sitten vain jakamaan blogilinkkiä toisille yksiköille, kumppaneille tms. kanssatoimijoille, jotka pääsevät lukemaan miten hienosti teillä opetusta toteutetaan ja opiskelijat oppivat. 🙂

Joko innostuit? Tilaa blogi täältä http://blogit.jao.fi/

Tukea alkuun pääsemiseen tarjolla esim. henkilöstökoulutusten muodossa. Seuraa eope -blogia ja intran henkilöstökoulutukset -tiedotusta. Ilmoittautuminen syksyn kursseille alkaa 15.8.