Yksilöllisiä opintopolkuja

Jyväskylän ammattiopistossa on jälleen toteutettu Valinnaisjakso, jossa suoritettiin toiminnallisesti eli tekemällä oppien Ammattitaitoa täydentävien tutkinnon osien valinnaisia opintoja (Atto-valinnaiset). Opintoja oli mahdollista suorittaa kaiken kaikkiaan viisi opintoviikkoa, joista 4 ov oli Atto-valinnaisia ja 1 ov Vapaasti valittavia tutkinnon osia. Pienessä joukossa ryhmähenki muodostui vahvaksi, sosiaaliset taidot kehittyivät, opittiin vastuun kantamisen merkitystä sekä koettiin itsensä voittamisen ja onnistumisen tunteita. Valinnaisjakson aikana käytiin metsäretkellä, jolla liikuttiin erilaisissa maastoissa, opittiin tunnistamaan sieniä, maisteltiin karpaloita ja tunnelmoitiin tulen äärellä. Elokuvista, videoista, kolumneista ja taiteesta harjaannuttiin esittämään mielipiteitä ja kritiikkiä. Työnhakutaidot karttuivat työhaastatteluharjoituksilla, omien vahvuuksien etsimisellä ja ammattiin valmistumisen jälkeisen palveluverkostoon tutustumisella.  Liikelounaan järjestämiseen ja vieraana olemiseen tarjoilijaopiskelijat järjestivät meille toiminnallisen päivän. Saimme harjoitelle lounasasioita kattausharjoituksesta lähtien ja opimme mm., missä vaiheessa liikelounaalla voi ottaa tietokoneen tai tabletin esille, jos sitä tarvitaan. Päivä huipentui pöytiin tarjoillun kolmen aterian liikelounaan nauttimiseen. Lounasta nauttiessa harjaannuimme small talk-keskustelutaidoissa. Juhlistimme Valinnaisjakson onnistumisia erityismaininnoin ja diplomein. Jokainen varmisti ja vauhditti valmistumistaan osallistuessaan jaksolle ja yksi opiskelija valmistui välittömästi jakson jälkeen. Myös tätä arvokasta asiaa juhlistimme liikelounaan yhteydessä.

Opiskelijoiden palaute Valinnaisjaksosta oli positiivista. Atto-valinnaiset saatiin suoritettua intensiivisesti, toiminnallisesti ja monipuolisesti. Käytössä oli ns. kotiluokka koko jakson ajan, josta jalkauduttiin lähes päivittäin erilaisiin oppimisympäristöihin. Myös ryhmän pieni koko ja mukava ryhmähenki saivat kiitosta.

Valinnaisjaksoa on kehitetty ja toteutettu yhteistyössä hanketoiminnan ja Yhteisten aineiden yksikön kanssa. Jakso toteutetaan myös keväällä 2015 työjärjestysjaksossa viisi, mikäli tarvetta ilmenee.

 IMG_0121IMG_0141Kattaus

OPH_logo

Yksi kommentti artikkeliin ”Yksilöllisiä opintopolkuja

  1. Hieno polku. Tästä olisi lukenut vaikka kuinka kokemuksia. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *