Avainsana-arkisto: työpaikkaohjaaja

Opiskelija mukana työpaikkaohjaajakoulutuksessa

Elintarvikealan opettaja Seija Pesosen työn suola on jatkuva kehittäminen. Kun työssäoppimispaikalla toteutettiin yrityskohtainen työpaikkaohjaajakoulutus, johon osallistuivat kaikki opiskelijaa ohjaavat esimiehet ja työntekijät, päätti Seija ottaa työssäoppimisjaksolla yrityksissä olevia opiskelijoita osallistujiksi samaan koulutukseen.  Opiskelijoiden mukaan tuleminen vaati alkuun pientä rohkaisevaa ”painostusta”, koska tulevaa työmäärää ei ennalta tarkasti tiennyt.

Työpaikkaohjaajille laadittiin henkilökohtainen suunnitelma, jossa huomioitiin erityisesti työpaikan tarpeet. Koulutussisällöt etenivät opiskelijan työssäoppimisjakson mukaisesti; työssäoppimisjakson suunnittelu, ohjaus ja ammattiosaamisen näytön suunnittelu, opiskelijan arviointi. Opiskelija teki työssäoppimisjakson aikana samoja koulutukseen sisältyviä verkko-/pohdintatehtäviä kuin ohjaajat. Lisäksi opiskelijalle järjestettiin opettajan kanssa yksilöllistä ohjausaikaa top-käyntien sekä kontakti- ja palautepäivien aikana; verkkotehtävien ohjausta ja palautekeskustelu.

Oppimistehtävien tekeminen yhdessä ohjaajan kanssa toi potkua koko top-jaksoon; opiskelijat paneutuivat työssäoppimiseen uudella asenteella ja he osallistuivat jakson suunnitteluun aktiivisesti. He kokivat itsensä tasavertaisiksi koulutustilanteessa, mikä vahvisti itsetuntoa ja motivoi itsenäisten oppimistehtävien tekemiseen. Opiskelu oli luontevaa top-ohjaajien kanssa samalla ajalla. Ohjaajat kuuntelivat ja arvostivat opiskelijoiden mielipiteitä.

Opiskelijan asiat ovat keskeisiä työpaikkaohjaajakoulutuksen ohjaus-osiossa. Yhteisessä koulutuksessa saatiin suoraan ajatuksia nuorelta itseltään; esim. miten joku asia toimisi paremmin opiskelijan mielestä. Vastaavasti opiskelija sai ohjaajilta ammattilaisen mallia ja työkokemuksen tuomaa näkökulmaa. Ammattiosaamisen näytöissä nousee useimmiten kiperimmäksi kohdaksi opiskelijan itsearviointi; koulutuksen keskeinen anti olikin opiskelijoiden itsearviointitaitojen kehittyminen, johon panostettiin oppimistehtävin. Kouluttajan näkökulmasta oli huikeaa seurata opiskelijan ja ohjaajan vuorovaikutuksen ja motivaation lisääntymistä koulutuksen edetessä.

Työpaikkaohjaajakoulutuksen toteuttaminen työpaikalla siten, että opiskelija on koulutuksessa yhtenä koulutettavana top-ohjaajien ryhmässä, sai hyvää palautetta. Erilainen ja uusi malli kiinnosti sekä koulutuksessa olevia työpaikkaohjaajia että opiskelijoita.  Opiskelijoiden mielestä koulutus oli hieno mahdollisuus saada opintosuoritus, josta on jatkossa hyötyä.  He näkivät jo itsensä uusina ohjaajina työpaikallaan ammattiin valmistuttuaan.

OPH_logo

 

Työpaikat mukaan ops keskusteluun

Oppilaitoksen opetussuunnitelmatyö on vauhdissa.

Keskustelukumppanista työssä kuin työssä on aina apua. Keskustelukumppaniksi löytyy usein kollega, oman tai rinnakkaisalan. Joillain aloilla opsia tehdään tiimeissä, millä varmistetaan jokaisen sitoutuminen sitten toimintavaiheessa. Koko tutkinnon pähkäileminen edistää myös yksilöllisten opinpolkujen todellista toteutumista. Kun tietää, mistä tutkinto koostuu, sitä on helpompi muokata opiskelijan yksilöllisiin tarpeisiin soveltuvaksi.

Toinen tärkeä keskustelukumppani löytyy työpaikalta. Työpaikkaohjaajat ja opettajat yhdessä kuvaavat työpaikan työtehtävien, prosessien etenemisen. Tutkinnon osan tavoite on kirkas opettajalle ja työpaikkaohjaaja tuntee oman työpaikkansa työtehtävät. Kuvaus on varmasti myös opiskelijalle helposti ymmärrettävässä muodossa, ei kapulakieltä.

Nuorten innostus alalle, oppiminen ja osaamisen kehittyminen ei ole yksin opettajien vastuulla. Haastetaan työpaikat työhön kanssamme.