Arkistot kuukauden mukaan: syyskuu 2014

Lakiesitys hyväksytty

Eduskunta hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyt lakiehdotukset 12.9.2014.

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ammatillisesta koulutuksesta annetun lain ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta oli eduskunnan toisessa käsittelyssä 11.9.2014.

Perussuomalaisten ryhmä esitti, että eduskunta hyväksyisi vastalauseen, jossa
esitetään liikunnan ja terveystiedon lisäämistä ammatillisissa oppilaitoksissa. Äänestyksen jälkeen lakiehdotusten toinen käsittely kuitenkin päättyi lakiehdutuksen hyväksymiseen.

Nyt odotamme jo malttamattomina lakia vastaavia  tutkinnon perusteita, että saamme viimeisteltyä opetussuunnitelmat.

 

 

 

 

Lakiesitys ensimmäisessä käsittelyssä

Eduskunta käsitteli  ammatillisesta koulutuksesta ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annettua muutosesitystä ensimmäisen kerran 4.9.2014.  Esitys käynnisti vilkkaan keskustelun. Erityisesti keskusteluun nousivat opinto-ohjauksen riittävyys, liikunnan merkitys ja määrä sekä työssäoppiminen ja työpaikalla tapahtuvan oppimisen toteuttaminen yhdessä työpaikkojen kanssa.

Eduskunta hyväksyi lakiehdotuksen sisällön mietinnön mukaisena.

Pöytäkirja käsittelystä on luettavissa eduskunnan sivulla.

http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/akx3000.sh?kanta=utaptk&uusimmat=k&lajittelu=PAIVAMAARA+desc&maxmaara=20&VAPAAHAKU2=vpvuosi%3E2010&lomake=akirjat/akx3100&haku=PTKSUP