Avainsana-arkisto: blogi

Kesä kaikilla

Nyt se on ihan virallista. Opetukseton aika on alkanut! Ja mukavaa aikaa onkin.

Lukuvuosi liiketalouden aikuisten vastuukouluttajana on takanapäin. Vuosi oli työntäyteinen ja kiireinen, sillä kaikilla oli paljon opittavaa, sekä minulla että opiskelijoilla. Lukuvuoden aikana suoritettiin yhteensä yli 30 tutkinnonosaa, joten töitä on todella paiskittu ja tuloksia on syntynyt. Lukuvuoden aikana valmistui ja valmistuu vielä tässä kuussa kahdeksan uutta merkonomia. Aivan upeeta, te kaikki voitte onnitella itseänne todella hyvin menneestä lukuvuodesta!

Lukuvuoden aikana kehitettiin uusia toimintatapoja: Kokoonnuimme sekä isossa että pienemmissä porukoissa erilaisiin ohjaustilaisuuksiin. Näihin ohjaussessioihin oli ensimmäistä kertaa tänä vuonna mahdollista osallistua myös verkon kautta. Opiskelijat ja opettajat tapasivat toisensa verkossa ConnectPro -kokoushuoneessa. Nämä tapaamiset sujuivat oikein hyvin ja saivat opiskelijoilta myönteistä palautetta. Kehitettävää toki vielä on, varsinkin omissa taidoissani, mutta syksyllä jatkamme tätä taas uusin innoin. Toinen uutuus on tämä yhteinen blogimme. Tämäkin on lähtenyt mukavasti käyntiin ja myös tätä jatkamme ensi lukuvuonna. Koko vuoden olemme myös aktiivisesti kehittäneet ja tehostaneet Optiman käyttöä. Opiskelijat ovat myös ottaneet Optiman ”omakseen” ja etsivät sieltä hyvin tottuneesti opintoihinsa liittyviä tietoja, dokumentteja, valmistavan koulutuksen materiaaleja jne.

Syksyllä kohti tutkintoa jatkaa 25 opiskelijaa, enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Joukkoomme liittyy myös uusia opiskelijoita, joita nämä loistavat tulokset varmasti myös motivoivat. Kesän ajan siis ladataan akkuja ja valmistaudutaan uusiin haasteisiin.

Kaikille tasapuolisesti oikein mukavaa ja aurinkoista kesää!

Ikkunat auki ja menoksi

Olen toiminut tämän syksyn liiketalouden aikuisopiskelijoiden vastuukouluttajana. Työ on ollut juuri niin haastavaa kuin odotinkin. Haasteita luovat uudistuneet tutkinnonperusteet, aikaisempaa suuremmat opiskelijamäärät ja tietenkin käytettävissä oleva aika. Otin kuitenkin haasteen uteliaana ja innokkaana vastaan ja pikkuhiljaa ovat asiat alkaneet selvitä. Paljon on kuitenkin vielä opittavaa sekä vastuukouluttajalla että tutkinnon suorittajilla.

Olen syksyn aikana saanut tutustua todella mukaviin ja innostuneisiin tutkinnon suorittajiin, olen käynyt tutustumassa heidän työssä oppimispaikkoihinsa ja monien kanssa olemme jo alkaneet suunnitella tutkintotilaisuuksia. Ensimmäiset tutkintotilaisuudet on jo pidettykin ja mukavasti on mennyt.

Olen vastuukouluttajuuden ja opettajan työn lisäksi mukana kahdessa hankkeessa, eTutor ja Mobiilit ohjaajat. eTutorina olen päässyt mukaan koulutuksiin, joissa olen tutustunut tieto- ja viestintätekniikan suomiin uusiin mahdollisuuksiin opetuksessa ja ohjauksessa. Ja Mobiilina ohjaajana laitan näitä oppeja käytäntöön. Tänä lukuvuonna kokeilemme aikuisopiskelijoiden yksilö- ja pienryhmäohjausta verkon välityksellä Adobe ConnectPro -ohjelmaa käyttäen. Näihin hankkeisiin liittyy osittain myös tämä täten avattu yhteinen blogimme. Toivottavasti blogimme saa hyvän vastaanoton ja aikuisopiskelijamme innostuvat bloggaamisesta yhtä paljon kuin minäkin.

Blogin lisäksi olemme siis avanneet ikkunat maailmaan ja olemme valmiit vastaanottamaan uusia tuulia!