Näyttötutkintotilaisuus, pala kakkua vai kamala mörkö?

Olo on rento ja olevinaan ei jännitä yhtään. Koittaa nukkumaanmenon aika näyttötutkintotilaisuutta edeltävänä iltana ja kappas kummaa kun Nukku- Mattia ei näy ei kuulu.

Hei haloo, meil oli sovittu treffit ja piti saada nukkua hyvät ja rentouttavat unet, että aamulla jaksaa painaa täysillä.

Sen sijaan päässä alkaa pyöriä mitä kummallisempia mielikuvia ja kauhuskenaarioita huomisesta. Ihan kuin joku liikkuisi sängyn alla? Kuiskuttaa sieltä, että ei siitä mitään tule, mokaat kuitenkin kaiken ja unohdat hetkessä tilaisuuden alkaessa lähes kaiken mitä olet oppinut. Yö menee sängyssä pyöriessä, välillä hieman torkahdellessa ja kelloa katsellessa. Anna mun nukkua! mä tarvitsen unta, että jaksan…

Aamulla tokkurainen herätys kellon soidessa ja vauhdilla suihkuun ja valmistautumaan. Aamupala pikana ja lapsetkin pitää herättää, pukea ja viedä hoitoon. Kello tikittää armottomasti eteenpäin ja vastaan hankaavat lapset ärsyttää, mulla on kiire! Tänään on SE päivä. Näyttötutkintotilaisuus joka alkaa vajaan tunnin päästä. Sitä ennen täytyy saada lapset vietyä ja käytyä kaupasta uutta kahvimaitoa.

Kello näyttää varttia vaille tutkintotilaisuuden alkua kun saan kaivettua avaimet taskusta,  työpaikan oven aukaistua ja valot päälle.  Miksi mua tärisyttää?  Nopeasti kahvia tippumaan ja kupit valmiiksi kaapista. Ovi käy, nyt ne tulee!

Kaksi mulle entuudestaan uppo- outoa ihmistä on tullut sisälle, tuttua kasvoa ei vielä näy.  Tervehditään ja esittäydytään ja samalla kolmaskin arvioitsija saapuu paikalle. Otatteko kahvia kysyn?

Kahvikuppi tärisevissä käsissä istuudun arvioitavaksi, kuin tuote näyteikkunassa. Sillä erotuksella, ettei nyt arvioida ulkonäköä vaan sitä mitä minä OSAAN! Hermostuttaa, mutta pikkuhiljaa alkaa helpottamaan kun esittäydytään hieman tarkemmin.

Kysymyksiä satelee ja itselle tulee välillä olo, että mitä ihmettä tuo nyt tuollakin tarkoittaa? Nyt ei aukene, ei sitten millään. Onneksi mua autetaan ja pienillä lisävinkeillä tajuan mitä kysymyksellä haettiin. No hei, kyllähän mä nyt ton osaan!  Oho, nyt on jo tunti kulunut, täähän sujuukin ihan sutjakkaasti. Sitten se tulee… Kuinka arvioisit itseäsi?  No mitä tähän nyt sitten sanoisi, tähänkö tää nyt kaatuu kun en osaa arvioida itseäni. Arvioin itseni alakanttiin. Miksi ihmeessä, kun osaanhan mä tämän kokonaisuuden ihan hienosti. Ollappa enemmän itsevarmuutta ja rohkeutta sanoa, että minä osaan, olen hyvä tässä, sen sijaan, että aliarvioi itseään.

Arvioitsijat jäävät keskustelemaan ja minä poistun sivummalle tekemään töitä. Jonkun ajan päästä mut kutsutaan kuulemaan tuomioni. Arvioitsijat kertovat omat mielipiteensä ja tuntuu ihan kivalle saada palautetta. Sain myös paljon rakentavaa palautetta niistä asioista, joissa oli puutteita. Kiitos siitä! Ei ihminen voi kehittyä jos ei saa palautetta ja ohjeita kuinka voi tehdä asioita toisellakin tavalla! Oppimassahan täällä kuitenkin ollaan. Osa arvosanaan vaikuttavista tehtävistä on kesken ja saan kokonaisarvosanan kun kaikki on kasassa. (Tämän tiesin etukäteen ja osasinkin siihen varautua).

Tilaisuus päättyy ja arvioitsijat toivottavat hyvää jatkoa ja tsemppiä opiskeluihin. Olo on helpottunut ja tilaisuudesta jää päällimmäisenä mieleen, että Piece of cake! Ehkä mä sitten seuraavalla kerralla jo osaan ottaa oikeasti rennommin. Onhan se sitten jo kolmas näyttötutkintotilaisuus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *