Puolivälin tunnelmia

Melkeen puolet tästä vaihdosta on jo takana… Kyllä aika kuluukin nopeesti. Melkein liiankin nopeasti, ja vaikka tavallaan haluaisin jo takaisin, silti minusta tuntuu, että näiden vaihtojen pitäisi kestää sen kolme-neljä kuukautta. Kaksi on liian vähän. Hiukan ristiriitaisissa tunnelmissa täällä olenkin, vaikka kivaa on ollut. Huomenna kuitenkin tulee neljä viikkoa täällä olosta täyteen ja koulussa on tullut oltua, mitä, seitsemän päivää. Eipä tässä olla kovin paljoa siis ihmisiin tutustuttu, mikä varmaan olisi vaihdon päällimmäinen tarkoitus (toki kulttuuriin tutustumisen rinnalla). Ensimmäisen viikonhan olin koulussa, sitten oli hiihtoreissu, viikon loma ja alkuviikon olin vielä kipeänä. Ympärilläni siis pyörii koko ajan eri porukkaa. Perjantaina taas oli Bratislavassa Erasmus+-tapaaminen.

Viime viikko meni lähes täysin sängyn pohjalla kun halusin tulla terveeksi, mitä nyt loppuviikosta käytiin vähän shoppailemassa. Harmittavaa kyllä jäin paitsi suunnitellusta Bratislavan reissusta lomalla ja kun vanhempani olivat täällä, nukuin lähes puolet ajasta. Maanataina olin jo aikeissa mennä kouluun, mutta aamulla lääkärissä käydessämme tuli käsky olla kotona vielä keskiviikkonakin. No eipä siinä sitten muuta kuin takaisin nukkumaan.

Lääkärissä käynti oli yhden sortin elämys kieliongelmineen. Jos oikein ymmärsin, suurin osa lääkäreistä on yksityisiä, mutta Suurimmalla osalla heistä on jotkin sopimukset, jolloin käynnit ovat maksuttomia, kuten minunkin käyntini. Kaikilla asukkailla täytyy olla omalääkäri, joten minä menin luonnollisesti Veronikan lääkärille. Ensimmäisellä kerralla lomaviikon tiistaina menimme odotustiloihin kuuden ja seitsemän välillä ja hostäitini kirjoitti nimensä ajanvarauslistaan. Systeemi siis toimii osassa paikoista niin, että menet lääkärille, laitat nimesi jonkin ajan kohdalle ja istut odottamaan/tulet takaisin omaa aikaasi varten. Me saimme tällöin ensimmäisen ajan, koska olimme niin aikaisin liikkeellä.

Tällä kertaa lääkäri oli varannut minulle ajan varttia vaille kahdeksaksi kontrolliin. Nyt minun ei tarvinnut hostäidin kanssa selvittää nimeäni tai mitään muutakaan Eurooppalaisesta sairaanhoitokortista (olen muuten ihmetellyt miksei niissä voi lukea tietoja englanniksi), mutta kielimuuri toi silti ongelmia. Lääkäri ei puhunut englantia, joten minä sitten arvailin, että nyt pitää varmaan hengittää syvään, kun keuhkojani kuunneltiin stetoskoopilla, tai nyt lääkäri otti taskulampun, pitää varmaan avata suu. Dasha tulkkasi minulle jotain, lähinnä kehotuksia kuten hengitä oikein syvään, yski jne. Täällä on tavallista, että vanhemmat tulevat lasten mukana lääkäriin ja myös tutkimuksiin. Ilmeisesti periaatteessa alaikäinen ei edes saisi mennä yksin lääkäriin, tai ainakaan erikoislääkärille.

Koulua varten tarvitsee lääkärintodistuksen poissaolosta, joten niinpä "passiini" kirjattiinkin "sairaslomani" pituus.
Koulua varten tarvitsee lääkärintodistuksen poissaolosta, joten niinpä ”koulupassiini” kirjattiinkin ”sairaslomani” pituus.

Lääkäri perusti tällä(kin) kertaa määräyksensä vain keuhkojeni kuunteluun, koska en voinut selittää mitään slovakiksi. Ehkä hostäitini kertoi joitain huomioitaan olostani, ehkä ei. Niinpä minua hiukan epäilytti rajoitusten ja lääkkeiden tarpeellisuus, joten en juonut yskänlääkettä (en muutenkaan usko niiden auttavan, eikä minulla kyllä juuri ollut edes yskää enää, plus eikö silloin kuulu yskiä kun limaa tarvitsee saada pois keuhkoputkista/mistä lie) ja koska tiistainakin tunsin olevani terve, menin jo keskiviikkona kouluun. Ja kas, terveenä pysyin.

Koulussa taas minulla alkaa olla tunne, että ymmärrän asioita. Olen opiskellut nyt ensimmäisen oman ranskan kirjani läpi ja siirryin kakkoskirjaan. Sanavarastoni on kasvanut ja kuullunymmärtäminen parantunut, kun kaikki tunnit ovat ranskaksi. Oikeastaan nyt pitää enää opetella verbien aikamuodot, niin asiat alkavat olla hyvällä mallilla.

Eipä tässä tällä kertaa sen ihmeempää, vähän ärsytti kun piti herätä viiden jäljestä junaan kun tätä kirjoitin perjantaina. Ja koulussa olevat kaksi espanjalaistyttöä olivat molemmat sairaina, joten olin kahdestaan opettajan kanssa. Kuulemma Slovakiassa on näitä Erasmus-vaihtoja hyvin vähän, joten minun kanssani siellä tapaamiskoulutusjutussa oli vain yksi yliopisto-opiskelija. No ainakin pääsin näkemään pääkaupunkia, päivästäni kerron lisää hiukan myöhemmin kun saan kuvat itselleni 🙂

Vanhemmat vierailulla

Hiihtoreissulta palasin hiukan yskäisenä ja kuumeisena takaisin, joten viikonloppu kuluikin sängyssä makoillen ja jos jonkinlaista lääkettä napsien. Parasetamoli tuli hyvin tutuksi, kuten myös yskänlääkepillerit ja inhottava yskänlääkesiirappi.

Tarjottavia. Dasha on jo pihistämässä Kofolaa...
Tarjottavia. Dasha on jo pihistämässä Kofolaa…
Tadaa! Kofola, kaiken huomion keskipiste.
Tadaa! Kofola, kaiken huomion keskipiste. Hiukan kolaa muistuttava juoma, jota on kuulemma kaikkialla, missä on tsekkejä.

Maanantaina sitten perheeni saapui käymään ja he tulivat meille. Niinpä sitten seitsemän ihmistä, eli minä, vanhempani, pikkuveljeni, Veronika ja Dasha, istui olohuoneessa syömässä ja juomassa parisen tuntia. Radoslav ei valitettavasti ollut maisemissa, mutta muuten perheet saivat tutustua molemmin puolin. Yhteisiä mielenkiinnon kohteita löytyikin sitten Linkin Parkista autoihin, kun alun hiljaisuus saatiin karistettua. Myös minun perheeni ihmetteli englannin kielen taitojani ja pikkuveljeni mielestäni vanhempani puhuivat rallienglantia. No, ymmärretyksi tultiin puolin ja toisin.

Tiistai olikin sitten ohjelmapitoisempi. Itse heräsin kuudelta, koska Dasha oli vaatinut, että menisimme lääkäriin. No sinnehän mentiin ja keuhkoputkentulehdus oli tulkintani mukaan diagnoosi. Hiukan vaikeaahan se oli, kun lääkäri ei puhunut englantia ja minä sitten arvailin, että nyt pitää hengittääsyvään ja nyt avata suu.

Pillereitä sain hurjan määrän, oli antibioottia, probioottia ja antihistamiinia niiden aiempien parasetamolin ja yskänlääkkeiden lisäksi. Olenkin nyt varmaan syönyt melkein enemmän lääkkeitä kuin koko elämäni aikana ennen tätä (ja yskänlääkettä en ole ikinä ennen syönyt enkä vieläkään usko sen auttavan). Lisäksi minun käskettiin pysyä sängyssä, joskin Dasha tuumasi, että kun nyt kerran perheeni on täällä niin olkoo tämän päivän.

Lähdimmekin sitten puoli kymmenen aikoihin perheeni kanssa kohti koulua. Heidän hotellistaan on meille matkaa vain ehkä sata metriä, joten meillä ei ollut ongelmia löytää toisiamme. Koululla saimme katsella ympärillemme rauhassa, koska oli lomaviikko ja otimme myös muutaman yhteiskuvan, koska kontaktiopettajani sitä vaati.

Nämä olivat vielä helpot...
Nämä olivat vielä helpot…
Tässä kun taiteilee niin on terveelläkin tekemistä.
Tässä kun taiteilee niin on terveelläkin tekemistä.

Koulun jälkeen menimme johoonkin torniin, joskaan kokemus ei ollut paras mahdollinen. Pilvien takia näkyvyys ei ollut kummoinen, sähköt katkesivat heti alkuunsa ja isi löi päänsä, koska soittokellon heiluva osa oli niin alhaalla. Portaita oli aika paljon ja oloni oli hiukan hutera. Aloin tuntea itseni väsyneeksi ja hiukan huonovointiseksi, joten lähdin kotiin tornin jälkeen, kun muut menivät opastetulle kierrokselle. Jälkikäteen kuulin, että kierros oli kestänyt todella kauan, joten oli vain hyvä, että lähdin.

Kyllä se vuori näkyy! Pilvistä viis.
Kyllä se vuori näkyy! Pilvistä viis.
Maisemat olivat kyllä kauniit näinkin.
Maisemat olivat kyllä kauniit näinkin.

Kun pääsin kotiin, tajusin etten osannut avata ovea. Sitä piti jotenkin työntää ja vääntää, eikä edes Veronika osannut puhelimessa sitä neuvoa. Siinä sitten jollekin naapurille selitin että mám problém ja heiluttelin avaimia. Lopulta talonmies päästi minut sisään ja menin onnellisena päiväunille.

Illalla (kun itse vielä nukuin) pikkuveljeni ja Veronika kävivät thaibox-treeneissä. Sen jälkeen lähdimme hotellille syömään. Söin ihanaa sellerikeittoa, joskin ruokahalua minulla ei hirveästi ollut. Vietimme kuitenkin kivat viimeiset tunnit kaikki yhdessä niitä näitä jutellen ja sainpa siirrettyä kaikkikuvani pikkuveljeni koneelle, kun omallani on ongelmia sun kanssa. Kaiken kaikkiaan oli kiva, kun perheeni kävi moikkaamassa, mutta ikävää, kun itse olin sairaana. Toisaalta sain kuulla, että monet vaihtoon tulijat sairastuvat toisella viikolla, kun on stressiä kaikesta ja vastustuskyky heikentynyt, joten olisi ehkä pitänyt malttaa olla laskettelematta. No, ei voi mitään.

Sori, oli pakko kokeilla tällaista selfietä. Väinö ei valitettavasti mahtunut mukaan.
Sori, oli pakko kokeilla tällaista selfietä. Väinö ei valitettavasti mahtunut mukaan.

Laskettelukurssilla vol 2

Keskiviikkoaamu valkeni ihanan aurinkoisena. Suuntasimme (vihdoin!) suoraan isoon mäkeen. Maisemat olivat kertakaikkisen upeat! Ympäröivät vuoret kylpivät valossa ja pilvien varjot leikkivät ympäri maisemaa. Harmittaa, kun en ottanut kuvia kuin vasta perjantaina, vaikka kaunista oli silloinkin.

LasLandscape2
Kyllä perjantainakin kaunista oli ja aurinko paistoi

Laskimme alkuun opettajan johdolla, mikä aiheutti hiukan vaikeuksia, sillä rinne oli aika jäinen. Yöllä oli satanut lunta, joten se oli paljon parempi kuin aiemmin, mutta tämän sataneen lumen alta paljastui koko ajan enemmän jäätä. Opettajan kohtalaisen hidas vauhti vain pahensi jään liukkautta. Saimme kuitenkin aika pian laskea pienissä ryhmissä ja otimmekin tästä kaiken irti.

Maisemat huipulta olivat kertakaikkisen upeat
Maisemat huipulta olivat kertakaikkisen upeat

Rinteen yläpäähän meni tuolihissi, täysin uusi tuttavuus minulle. Meinasin muutaman kerran jäädä istumaan hissin kyytiin rinteen yläpäässä, mutta pääsin aina pois. Toinen, nopeampi hissi vei myös lähes ylös asti. Se oli sellainen tavallinen, suksisauvan näköinen hissi, joka meni kovempaa kuin yksikään hissi, johon olen Suomessa törmännyt. Vaihdoimme siihen, koska tuolihissi oli kohtalaisen märkä siinä auringonpaisteessa.

Keskiviikko oli kerrassaan mahtava päivä, mutta illalla iskivät ensimmäiset flunssan oireet. Leirin ”lääkäri”  määräsi minulle kurkkupastilleja suoraan luonnosta ja komensi sänkyyn. Niinpä sitten imeskelin näitä pastilleja, joista jokainen kesti lähes kolme varttia, ja menin nukkumaan. Koko torstai menikin sitten huoneessa makoillen ja sain kuulla toinen toistaan oudompia hoitotapoja flunssaani. Teen sitruunalla vielä ymmärrän, kuten minulle tuodun raa’an valkosipulinkin, mutta sitten tämä ”lääkäri” totesi, että 90% taudeista kulkee vatsan läpi, joten en saa syödä mitään. Pärjään kuulemma kaksi viikkoa syömättä. Ok, mutta en kyllä usko syömättömyyden parantavan yhtään mitään ja kyllä minut näki jokaisella aterialla. Lisäksi mahdollisen kuumeen lääkäri totesi kädellä kokeillen ja totesi: ”Olisko ehkä 38,5°C, eihän se nyt paljoa ole.” No ei sitten.

Pakollinen selfie äideille
Pakollinen selfie äideille

Perjantaina, kun koin olevani jo aika hyvässä kunnossa, halusin rinteeseen ottamaan kuvia. Niinpä sitten laskettelin sen muutaman tunnin ja kuvasin kaikkea, vaikka se ei ehkä järkevää ollutkaan. Tosin, nautin siitä kyllä. Pääsin katumaankin kerran hypättyäni hyppyrintapaisesta hiukan liian korkealle, mutta se oli vain hauskaa.