Pätkää pukkaa

Kolmen päivän kouluviikko on ihan tarpeeksi… Siis pääsiäisen jälkeinen viikko oli superlyhyt. Olen silti aina ihan poikki. Syynä tosin on erityisesti se, että pitää pärjätä vierailla kielillä kaiket päivät. Mutta kyllä on Veronikakin poikki, vaikka koulu loppuu jo puoli kahdelta (ja alkaa joskus jopa seitsemältä, yää…) Noo, kyllä tästä selvitään.

Perjantaina koulupäivä oli tosi lyhyt, koska opettajat halusivat juhlia opettajapäivää, joten tunnit kestivät 45 minuutin sijaan vain puoli tuntia ja viimeistä tuntia ei pidetty lainkaan. Pääsimmesiis lähtemään jo ennen puolta päivää. Vietimme hyvän tovin Veronikan äidin työpaikalla ja söimme rauhassa. Sitten kävimme heittämässä kamat kotiin ja lähdimme shoppailemaan. Minulle tässä lähinnä ostettiin kaikkea ja rahaa paloi, joskin vähemmän kuin Suomessa olisi kulunut. Yhden asukokonaisuuden saimme melkein valmiiksi, vielä täytyy tosin käydä hiukan kaupoilla. Mutta ihanaa, koska olen kärsinyt vaatepulasta.

Erityisen onnellinen olen punaisesta mekosta, joka sopikin todella hyvin lauantaina olleeseen Veronikan serkun Rudon konfirmaatiojuhlaan. Olen tuollaista mekkoa kaivannut jo pitkään ja oikeastaan jo Prahassa ihastuin siihen. Nyt sitten kun näin sen uudestaan, en voinut enää vastustaa kiusausta. Ahh, ihanaa.

Ja sain myös muistikortin puhelimeeni! Tätä ennen se ei ole ollut ajankohtainen, kun muistikortin paikalla on nyt slovakialainen simkortti. Puhelimessani on siis dual sim -ominaisuus, erittäin kätevä vaihdossa. Ja sisäinen muisti riittäisi minulle vallan hyvin, jos saisin kätevästi siirrettyä kuvat konelle, muuta piuhan kautta ei vain onnistu. Pitää kait käyttää tätä jossain kun Suomeen päästään.

Perjantai oli erityisen ihana päivä, sekä minä että Veronika tykkäsimme, vaikka kaupoilla kului hurjasti aikaa. Mutta minä sain paljon kivoja vaatteita ja Veronika mahdollisuuden toimia henkilökohtaisena stailaajana. Vielä on pari vaatekappaletta etsinnässä, mutta ei kauaa…

Taitoluistelua ja puolukkavettä

Dobré ráno! On muuten ihan vähän väsynyt olo näin vähän viiden jäljestä. Herätys oli ehkä tunti sitten, koskä käymme tänään Wienissä. Istun nyt (paikallaan olevassa) junassa. Jaa lähtihän se liikkeelle. Päiväni ovat aika täynnä, joten en ole hirveästi ehtinyt kirjoittelemaan, mutta yritän nyt aamulla ehtiä kirjoittamaan tästä viikosta. Tässä kutenkin viime viikon viimeisestä päivästä:

Sunnuntaina (14.2.) nukuin aamulla hyvin pitkään. Muut olivat nousseet ehkä seitsemältä, kun itse heräilin vasta yhdetoista maissa. Muut tarkoittaa tässä tapauksessa hostäitiäni ja -siskoani, koska asunto on aika pieni ja isä teki tilaa muuttamalla vanhempiensa luokse(!) näiksi kahdeksi kuukaudeksi. Tytär siis nukkuu vanhempiensa makuuhuoneessa ja minä hänen huoneessaan.

Kun olin syönyt aamupalan, lähdimme kauppaan. Olin katsonut, että ilmasto on Slovakiassa aika lailla samanlainen kuin Suomessa, joten oli pieni shokki, kun heti ensimmäisenä päivänä lämmintä on varjossa sellaiset kymmenen astetta ja auringossa aika paljon enemmän. Olin ottanut mukaan aika paljon lämpimiä vaatteita, mutta ne pääsevät kyllä paluukennolle Suomeen kun perheeni tulee käymään hiihtolomalla.

Sään lisäksi myös vanhat, joskin kauniit, rakennukset ja kaupan lähellä olevat roskat poikkesivat paljon siitä, mihin olen Suomessa tottunut. Kauppa itsessään oli kuitenkin kuin mikä tahansa kauppa modernissa eurooppalaisessa kaupungissa, jos nyt niin voi sanoa.

Minun täytyi ostaa sampoota ja saippuaa, koska olin jättänyt ne painon takia Suomeen. Pääsin myös valitsemaan itselleni juotavaa ja leipiä. Ostimme leivät aikalailla paistopisteen kaltaisesta paikasta. Pihtejä ei täällä ole näkynyt, vaan ihmiset käyttävät kertakäyttöhanskoja. Myöskin vesivalikoima tuntui aika laajalta, sitä kun löytyi kuplallisena ja kuplattomana sekä eri mauissa puolukasta voikukkaan. Tuon puolukan kanssa oli hiukan ongelmia, kun valitessa halusi tietenkin tietää, miltä eri vedet maistuvat. Monista pystyi päättelemään kuvasta, mutta kun tässä oli vain isoja punaisia marjoja, en osannut yhtään sanoa, mitä makua se vesi olisi. Olisin itse veikannut jotain karpaloa. Sanakirjan avulla saimme sitten hostsiskoni kanssa selville, että kyseessä oli puolukka. Ikinä en ole Suomessa nähnyt puolukkavettä, joten päätin nyt maistaa sitä. En tosin vielä vielä viikon päästäkään ole avannut sirä, mutta ehakä huomenna

Illalla oli jo ensimmäisen harrastuksen aika. Lähdimme nimittäin taitoluistelemaan. Itse en ole luistellut sitten vuosi sitten olleiden koulun lustelujen, joten alkuun hiukan epäilytti, mutta oikeastaan minulla sujui tosi hyvin. Olen aina halunnut kokeilla taitoluistelua ja kyllä se oli kivaa.

Naiset jäällä. Itse olen tuossa keskellä.
Naiset jäällä. Itse olen tuossa keskellä.

Havaintojeni mukaan jäällä oli yhtä aikaa kolme ryhmää: luistelemaan opettelevat lapset, luistelemisen hallitsevat lapset ja eritasoiset nuoret sekä aikuiset. Alkuun pysyin ihan hyvin oman ryhmäni (jälkimmäisen) mukana, mutta kun tuli kaikenlaisten ympärikääntymisten vuoro, en enää meinannut pysyä pystyssä lainakaan. Minut ohjeistettiinkin tekemään ”sitruunoita” (taidetaan kutsua Suomessa makkaroiksi tai piparkakuiksi). En ole koskaan ennen ymmärtänyt, miten niissä saa vauhdin pysymään, mutta nyt tajusin, että jaloilla pitää ”työntää”.

Pääsin myös kokeilemaan jonkunlaisia kääntymisiä. Tuntui hiukan nololta, kun ehkä kolmevuotias lapsi teki siinä vieressä ilman mitään ongelmaa ihan samat jutut joiden kanssa minä tappelin ja horjuin. Tosin hän oli jonkun ohjaajan tyttö, se selittää aika paljon. Yksi ohjaajista on entinen maailmanmestari, mutta hän ei puhunut englantia, joten minulle jäi vaihtoehdoksi vain matkia häntä. Jossain vaiheessa kuitenkin yksi englantia puhuva nainen alkoi ohjeistaa minua.

Harjoitukset kuitenkin kestivät vain tunnin ja ne olivat nopeasti ohi. Menimme kotiin valmistautumaan seuraavaan päivää ja minä myös ensimmäiseen koulupäivääni.