Pääsiäisen loppuhuipennus

Maanantaina suuntasimme Bytčaan, Veronikan serkkujen luo. Slovakiassa on tapana ”piiskata” nuoria naisia ja tyttöjä pääsiäismaanataina sekä pirskottaa vettä heidän päälleen. Näin he saavat onnea ja kauneutta ja terveyttä koko vuodeksi ja muutenkin elämä luistaa. Ihan varmaan. Ja siis vain miespuoliset henkilöt harrastavat tätä perinteen mukaan. Naisten tehtävänä on antaa palkka kaikille, pääsiäismunia tai rahaa tai jotain vastaavaa sekä värikäs nauha ”piiskaan”, pajusta tehtyyn taipuisaan oksaan.

Munalikööri on perinteinen pääsiäisjuoma, joskin minusta se maistuu yskänlääkkeeltä...
Munalikööri on perinteinen pääsiäisjuoma, joskin minusta se maistuu yskänlääkkeeltä…

Ensimmäiseksi uhriksi aamulla joutui Veronikan serkku, kun hänen luokkalaisiaan tuli käymään. Tanya-parka oli ollut pesemässä hampaitaan ja hänet komennettiin takaisin pesuhuoneeseen ja ammeeseen seisomaan. Pojat kaatoivat limsapullolla vettä hänen päälle jakoko tyttö suorastaan valui vettä. Kun pojat olivat aikansa kastelleet häntä, tuli minun ja Veronikan vuoro. Tanya vain katseli, seisoi ammeessa hammastahna valuen ja koko leuka valkoisena, hiukan alakuloinen ilme kasvoillaan. Ja hampaanpesu jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Osa pojista pirskotti päällemme vain vähän vettä, osa todellakin kaatoi sitä puolen litran limsapullolla. Jotkut myös käyttivät hajuvettä (miettikääpä sitä hajua päivän jälkeen kun kaikki ovat suihkuttaneet päällesi eri tuoksua). Olen kuullut, että joskus tytöt jopa heitetään jokeen ja olenkin onnellinen, että näin kylmällä en sellaiseen joutunut.

Veronika ei tästä perinteestä pidä yleensä jättääkin osallistumatta. Nyt hän sitten alistui, mutta ei täysin. Osa pojista saikin myös vesilastin päälleen ja minäkin toteutin tämä kerran. Kello oli kahdentoista kieppeillä ja olin jo ajatellut, että koko juttu olisi ohi. Minulla oli kuivat vaatteet ja istuimme pelaamassa korttia. Sitten meidät tytöt käskettiin alas ulko-ovelle (kyseessä siis kerrostalo ja asunto oli kolmannessa kerroksessa). Otimme sitten mukaamme kaksi vesipulloa täynnä kylmää vettä, minulla ja Veronikalla molemmilla oma. Tanya käveli edellä, jotta pullot pysyivät piilossa.

Pojat olivat aika järkyttyneitä yllätyksestämme. He sitten piiskasit vähän kovampaa kuin muut… Näin jälkikäteen ajatellen, me pääsimme heti vaihtamaan vaattet mutta he eivät, joten olisimme voineet ainakin käyttää lämmintä vettä (heidän vetensä oli lämmintä). Mutta no, ihan hauskaa tuo kumminkin oli.

En tiedä mistä tämä ilme, muttakastuin aika kovasti. Naamassa oikeen näkyvät nuo veispisarat.
En tiedä mistä tämä ilme, mutta kastuin aika kovasti. Naamassa oikeen näkyvät nuo veispisarat ja neuleessa on vai pari kuivaa läiskää.

Illalla vielä vielä Veronika meni pienen serkkunsa kanssa elokuviin. Kung Fu Panda 3:n jälkeen yritimme opettaa tätä viisveetä häviämään asiallisesti (pelasimme lautapeliä ja hän sai pieniä kohtauksia kun noppaonni ei suosinut) ja kun hän lopulta lähti kotiin, olimme kaikki lähes valmiita kaatumaan sänkyyn. Hauska päivä oli 🙂

Ja tähän pitää vielä mainita, tiistaina tapasimme Veronikan kaverin ”teeteriassa”, oli ihana paikka 🙂 Tällaisia Suomeen kiitooos.

Ihana sisustus ja tuollaiset tyynyt minä haluan penkkien sijaan!
Ihana sisustus ja tuollaiset tyynyt minä haluan penkkien sijaan!
Tarjoilutkin ovat vähän eri kuin kuppi vettä ja teepussi
Tarjoilutkin ovat vähän eri kuin kuppi vettä ja teepussi

Kiva loma oli, tuli tarpeeseen.

Pääsiäinen, päivä 4

Sunnuntai valkeni jokseenkin lämpimähkönä, joten saatoin pukeutua hameeseen. Kirkkoa varten siis piti pukeutua elegantisti ja Prahasta ostettu paita sopi tähän erinomaisesti. Koska perhe on ateisitinen, menin mummon kanssa kirkkoon. Itsekin olen ateisti, mutta kyllä nämä vieraat kulttuurit kiinnostavat.

Mummo oli mukava, mutta yhteistä kieltä meillä ei ollut. Niinpä minä sitten vain matkin häntä, ja kohtuullisen hyvin mielestäni onnistuinkin. Vihkivesi oli kuitenkin minulle niin outo asia, että sen ohi ehdin kävellä tajuamatta. Muuten kaikki ristinmerkit ja kumartamiset onnistuin jotakuinkin tekemään. Täällä käytiin polvistumassa alttarin edessä kun tultiin sisään ja myös lähtiessä. Ristinmerkkejä tehtiin usein ja messun aikana seistiin paljon. Muutaman kerran myös polvistuttiin lattialle. Harmi, kun en ymmärtänyt oikeastaan sanaakaan, niin en tiedä miksi.

Ensimmäinen silmiin pistävä asia olivat pappia avustavat pojat. Katolisissa maissahan on tätä pappisharjoittelua, mutta en sitä muistanut. Myös messun aloittaminen rämisevällä kellolla oli mielenkiintoinen tapa. Ehtoollisen jakaminen oli toinen mielenkiintoinen seikka. Ikinä ennen en ole ollut missää ehtoollisjumalanpalveluksessa, mutta tuskinpa Suomessa on pienessä kirkossa neljää pappia takahuoneessa tätä varten osottamassa. Oli kyllä söpöä, kun pienet pojat pitelivät kultaista lautasta ihmisten suiden alla papin tarjotessa leipää.

Kirkon jälkeen menin vielä mummon luokse, ja Veronika ja vaari odottivat jo meitä. Söimme hyvän, ison aterian (slovakkien halu tunkea vieraansa täyteen ruokaa on uskomaton) ja sitten Rado olikin jo tullut hakemaan meitä. Mielenkiintoinen kokemus tämä katolinen messu, joskin ehkä vielä hienompaa olisi osallistua ortodoksien pääsiäismessuun.

Ainoana vaihtarina

Surullinen tilanne, kaksi muuta Erasmus-vaihtaria lähtivät jo kotiin. Oikeastaan, jo jonkun aikaa sitten koska nyt tämä laahaa perässä ja pahasti. Eli siis, ennen pääsiäistä lähtivät, 23. ja 24. päivä. Toinen heistä oli täysin samanlaisessa vaihdossa kuin minä eli YELlin (Young European Leaders -clubin) kautta Slovakiassa, toinen taas muuten vain kahden kuukauden tuetussa vaihdossa. Molemmat olivat samasta koulusta Espanjasta, Gymnázium bilingválnen (ja kai meidänkin koulun?) ystävyyskoulusta. Tosi kivoja tyttöjä, harmi kun kaiken erikoisohjelman ja loman takia en ehtinyt kunnolla heihin tutustumaan.

Viime viikon maanataina kävin taas kävelemässä, koska toinen vaihtoehto olisi ollut opiskella ranskaa enemmän tai vähemmän itsenäisesti (ja sitähän voin tehdä vaikka kaiket päivät, ei siihen koulua tarvita) ja lopuksi pääsimme vielä seinäkiipeilemään. Itse tornilla oli korkeutta 11 metriä, mutta en päässyt ylös asti, koska ehkä puolessa välissä  seinä kallistui niin paljon yli pystysuoran, että käsivoimani loppuivat. Täytyy vähän treenailla, mutta tosi kivaa oli.

Odottelutilassa oli myös mahdollista kiipeillä. Tämä alue on tosin tarkoitettu ennemmin pelien pelaamiseen kuin varsinaiseen kiipeilyyn.
Odottelutilassa oli myös mahdollista kiipeillä. Tämä alue on tosin tarkoitettu ennemmin pelien pelaamiseen kuin varsinaiseen kiipeilyyn.

Tiistaina hyvästelin toisen espanjalaisista. Voi että miten pidänkään siitä, kun he koskettavat ihmisiä! Ottihan se hiukan aikaa tottua siihen, mutta tämä on yksi asia, jonka haluaisin tuoda Suomeen. Kun halutaan kiinnittää ihmisen huomio, kosketetaan kevyesti käsivartta tai olkapäätä, lähtiessä toisen kättä… Halataan usein. Slovakialaisessa kulttuurissa ei näin paljon kosketa, mutta enemmän kuin suomalaisessa. Ja jos ihminen on sukulainen, välit ovat usein hyvin läheiset. Veronikan serkkujen luona käydessä ihmiset halaavat aina toisensa läpi ja lapset kertovat olevansa kuin sisaruksia.

Täällä ylipäätään perheeseen voi ajatella kuuluvaksi myös lähisuvun, ainakin isovanhemmat. Ei toki kaikkien kohdalla, mutta kuulemma on kohtalaisen yleistä, että kolme sukupolvea asuu yhdessä, Itse en ole tätä nähnyt, mutta näin meille vlamennuksessa kerrottiin. Lapset asuvat kotona pidempään kuin Suomessa; alaikäisen on käytännössä mahdotonta asua yksin ja olen ymmärtänyt, että usein kotoa muutetaan vasta, kun opiskelu loppuu eli on valmitunut esimerkiksi yliopistosta. Toki näin ei aina ole, mutta minun yksin asumistani on kummasteltu kaikkialla.

Keskiviikkona pidin yhdessä toisen espanjalaisen tytön kanssa kaksi oppituntia, jolloin kerroimme maistamme. Ensimmäinen tunti oli suunnattu espanjankielisen ja toinen ranskankielisen puolen opiskelijoille, koska Marta ei halunnut puhua englantia. Itse taas pidin molemmat tunnit englanniksi. Onnistuimme ihan hyvin ja saimme oppitunnit juuri riittämään, vaikka asiaa olisi piisannut enemmänkin. Etenkin suomalaisten tapa antaa muille oma tila huvitti oppilaita ja olenkin suunnitellut tekeväni vielä jonkinlaisen esittelyn, koska kaikki halukkaat eivät mahtuneet noihin kahteen oppituntiin.

Koulun jälkeen osallistuimme paikallisen YEL-klubin kokoukseen ja keskustelimme hyvän puhujan ominaisuuksista. Kun äänenkorkeuden vaihtelu ja elehdintä tulivat puheeksi, pääsimme hyvin vertailemaan eri kulttuureita. Marta teki puhuessaan paljon havainnollistavia eleitä käsillään, kun taas minun käteni pysyivät lähes paikallaan. Suomessa ollut vaihtari taas sanoi, että hänen oli vaikea erottaa kysymyksiä, kun emme Suomessa juuri kiinnitä huomiota intonaatioon. Tulimme siis siihen tulokseen, että vaikka eleet ja vaihteleva äänen taso ovat tärkeitä, niiden määräpitää suhteuttaa kulttuuriin.

YELlin jälkeen sinetöin kirjeet (siis, lainasin sytkäriä joltain yleismieheltä ja sitten säädin sellaisen askartelusinetöintivahan kanssa), jotka olisi pitänyt lähettää Suomeen jo aikapäiviä sitten. Sitten säädin vielä vähän lisää kun postitoimistossa huomasin laittaneeni yhden kirjeen väärään kuoreen. Sainpahan kuitenkin lopulta kaikki kirjeet ja kortit matkaan, onneksi.

Kouluviikko päättyikin sitten siihen ja alkoi pääsiäsloma 🙂

Kummallinen kouluviikko

Voisi sitä kai tännekin avautua joskus… Vähän on tämä unohtunut kun kaikkea muuta on ollut niin paljon eli tässä on nyt toosi vanhaa juttua, 14.-18. päivä ovat päivämäärät. Oli kyllä kummallinen viikko se.

Maanantaina oli hurjan lämmintä, mittari näytti auringossa melkein kahtakymmentä astetta. No siinä sitten aamulla etsin kiireessä jotain muuta puettavaa kuin neulepaitani (koulu on muutenkin tosihyvin lämmitetty), mutta olin mennyt antamaan vanhempieni mukaan sen enempää ajattelematta tavalliset paidat. Niinpä sitten varustukseni olikin t-paita ja hame.

Tässä hieno kuva kaapin reunasta. Taustalla näkyy peilissä maanantain varustus.
Tässä hieno kuva kaapin reunasta. Taustalla näkyy peilissä maanantain varustus.

Tiistaiaamu taas valkeni kylmänä ja pukeuduin ekstralämpimästi, koska maturitojen eli paikallisten loppukokeiden takia koulupäivämme oli kävelylenkki. Tulimme koululle aika aikaisin, puoli kahdeksalta. Minulle oli kerrottu, että lähdemme koululta vartin yli kahdeksan, joten jäin odottelemaan rauhassa. Muita luokkalaisiani alkoi hiljalleen kerääntyä koululle ja lopulta siirryimme aurinkoon odottelemaan. Kello kävi ja aloin jo ihmetellä, mitä odotamme. Tunnelma oli hyvin outo, koska käytävillä kuljeskeli harvakseltaan poikia puvut päällä ja tyttöjä korkokengissä ja juhlavaatteissa (minulle selvisi, että maturitoja varten pukeudutaan, jos ei nyt parhaimpiinsa niin hienoihin vaatteisiin ainakin). Lisäksi ehkä puolella luokkalaisistani oli nenäliinat, ja he pyyhkivät silmiään ja halailivat toisiaan. Kysyin yhdeltä pojalta, mitä on tapahtunut, mutta hän ei tiennyt.

Lopulta opettajat tulivat. Toinen heistä näytti itkeneen ja muutenkin pysyti aistimaan, että jotain oli vialla. Sitten sainkin kuulla, että viikonloppuna yksi koulun oppilaista oli joutunut auto-onnettomuuteen ja hän oli nyt kuollut sairaalassa. Lähdimme kävelylenkille hyvin hiljaisissa tunnelmissa. Kävelimme noin kaksi ja puoli tuntia ja koulupäivämme päättyi jo ennen yhtätoista.

Käveltiin jotain ihanan kuraista polkua pitkin...
Käveltiin jotain ihanan kuraista polkua pitkin…
Jossain Žilinan laitamilla
Jossain Žilinan laitamilla

Keskiviikkona koulun oven viereen oli ilmestynyt pöytä, jossa oli tuikkuja lyhtyjä, maljakko täynnä valkoisia kukkia. Pöydän takana oli sermi, johon oli kiinnitetty kuolleen pojan nimi, syntymä- ja kuolinaika sekä hänen kuvansa. Lisäksi oli yksi paperi, joka oli ilmaisesti hautajaiskutsu, mutta en halunnut selvittää asiaa sen tarkemmin. Suurin osa oppilaista oli pukeutunut mustaan, erityisesti pojan luokkalaiset. Yhdellä välitunnilla joukko tyttöjä seisoi puolikaaressa muistopöydän edessä. Koko koulun ilmapiiri muuttui hetkessä.

Torstaina pyötään oli ilmestynyt yhä enemmän lyhtyjä ja tuikkuja. Koulupäivä kului rauhallisesti, mitä nyt lähdin liikkatunnille tunnin liian aikaisin ja söhelsin sitten hetken ihan kunnolla. Illalla taas hikoilin ihan kunnolla thai boxingissa.

Perjantaina koulu kerrassaan täyttyi mustaan pukeutuneista oppilaista ja opettajista. Myös koulun ulkopuolelle ilmaantui kynttilöitä ja monilla oli selvästi vaikeaa olla itkemättä tunneilla. Yhdenkin aiemmin villin luokan englannin tunti oli varmaan yksi hiljaisimmista tunneista jolla olen ollut. Koulu loppui tuntia tavallista aiemmin, jotta halukkaat ehtivät hautajaisiin. Koulu oli jopa hommannut bussin tätä varten. Yksi opettaja arveli, että ehkä 80 koulun 450 oppilaasta olisi menossa hautajaisiin. En toki ole ikinä ollu hautajaisissa Suomessa, mutta minusta tuo kuulostaa aika isolta määrältä. Täällä on toki luultavasti hieman erilainen kulttuuri, niinkuin näkyy jo siitä, hautajaiset pidetään muutaman päivän sisällä kuolemasta.

Kokonaisuudessaan, tämä vaikutti kouluun valtavasti. Aika on nyt todella kiireistä kun on maturitoja, pitää valita ensi vuoden ”seminaarit” eli valinnaisaineet, kohta on pääsiäinen ja ollaan vielä järjestämässä Zamun-konferenssia. Tämän kaiken keskellä on varmaan muutenkin vaikeaa revetä kaikkialle, mutta sitten tulee vielä yhdet hautajaiset ja suru siihen mukaan. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että vaikka tuo muistopöytä olikin hyvin kaunis ja todella ihana ajatus, ei sen tarvitsisi olla ainakaan noin keskeisellä paikalla. Nyt tuon pojan kuolemaan ei päässyt mitenkään pakoon ja silti olisi pitänyt keskittyä koulutöihin. Tämä vaikutti hurjasti myös moniin niistä, jotka eivät poikaa tunteneet. Itse ainakin koin hiukan häiritsevänä, että tieto tuosta kuolemasta työntyi koko ajan tietoisuuteen. Vaikea asia kyllä, koska toisaalta tuo pöytä varmasti helpotti monia, kun oli paikka, jossa erityisesti sai muistella ystäväänsä ja jättää kynttilän. Mutta siihen myös keskittyivät kaikkki ne surun ja ikävän tunteet, mitkä eivät tavallisesti kosketa niitä, joilla ei ole mitään yhteyksiä kuolleeseen.

Nähtäväksi jää, omko pöytä paikallaan vielä maanantaina. Itse en vain haluaisi sitä ahdistusta, minkä se aiheuttaa lähes kaikille.

Kouluelämää part 2

SateenvarjotJa lisää tekstiä pukkaa! Tämä postaus käsittelee nyt elämää koulussa ja uusi kokemuksiani. Kyseessä ei ole niinkään yksittäinen kuvaus päivästä vaan ennemmin yhdistelmä kuluneen viikon kokemuksistani. Ja pieni varoitus, teksti on aika pitkä ja hyvin paljon sellaista mitä-nyt-tulee-mieleen -settiä.

Ensimmäinen aamu oli ihan hirveä, koska en mennyt nukkumaan kovin aikaisin ja herätys oli kuudelta. Herätyksen aikaisuus johtui lähinnä siitä, että hostsiskoni tarvitsee aikaa heräämisen enkä ollut varma kauanko itselläni kestää laittaa kaikki valmiiksi. Aamulla söimme aamupalan kotona. Tällä viikolla kaikki aamupalat ovat tainneet olla makeita, esimerkiksi eilen söin kaksi donitsia. Aamulla perheen äiti myös tekee evät kouluun, yleensä jonkunlaisen leivän ja, taas, jotain makeaa, esimerkiksi suklaapatukka.

Minun koulussani kaikilla on avainlätkät, joilla oppilaat kirjaavat itsensä sisään aamulla ja ulos iltapäivällä. Ensimmäisenä koulussa mennään kaapille ja vaihdetaan kengät, koska ulkokengissä kulkeutuisi niin paljon likaa sisälle.

Sateenvarjoja kuivumassa kaappien päällä
Sateenvarjoja kuivumassa kaappien päällä

Tunnit kestävät vain 45 minuuttia ja opettaja on usein (käytännössä aina) hiukan myöhässä. Kaikissa luokissa ei myöskään ole seinäkelloja, vaan tunnin päättymisestä ilmoittaa aika kovaääninen kellon pirinä. Tästä johtuen oppilaat eivät pakkaile reppujaan ennen tunnin loppua, vaan työskentely jatku aivan loppuun asti. Ja jos joku asia on kesken, se tehdään loppuun. Toki opettaja lopettaa mahdollisimman nopeasti, mutta minuutin verran saattaa mennä kellon soimisen jälkeen.

Välitunnit kestävät kymmenen minuuttia lukuun ottamatta ”pitkää taukoa”, joka kestää 20 minuuttia. Tämä pitkä välitunti on toisen tunnin jälkeen eli noin kymmenen aikoihin. Erillistä ruokataukoa ei ole, vaan oppilaat syövät kun siltä tuntuu, yleensä useammalla välitunnilla. Koulussa on myös pieni kioski, josta voi ostaa esimerkiksi hedelmiä, leipiä, karkkia ja jogurttia.

Myös oppitunnit ovat hyvin erilaisia kuin Suomessa. Monilla tunneilla istutaan hevosenkengän muodossa. Luokissa on tykit, mutta esimerkiksi yhdelläkään ranskan tunnilla niitä ei ole käytetty. Tämä tosin riippuu paljon opettajasta. Tehtävien tarkastus hoituu sillä, kun kukin oppilas vuorotellen lukee yhden lauseen/ muun pienen pätkän. Ihmettelin sitten, miten on oikeiskirjoituksen tarkistuksen laita. Kuulemma, kun oppilas lukee, opettaja kuulee virheet ja samoin oppilas kuulee opettajan tarvittaessa korjaamasta ääntämyksestä, miten mikäkin kirjoitetaan. Joskus opettaja myös kirjoittaa taululle, mutta ainakin minulla on vaikeuksia saada selvää. Toisaalta kaunokirjoitus, jolla oppilaatkin kirjoittavat, on erilaista kuin Suomessa, joten en saa oppilaidenkaan käsialasta selvää.

Myös opiskelutavat ovat erilaisia. Tunnin alkuun opettaja usein selittää jotain kuten Suomessakin, mutta siinä missä Suomessa alettaisiin tehdä tehtäviä itsekseen, täällä (ainakin kielissä) jatketaan puhumalla. Kaikki harjoitukset, joita olen nähnyt, ovat sisältäneet puhumista tai olleet peräti kokonaan sitä. Oppilaat sanoivat minulle, että se on huono asia, koska kielioppi jää vähemmälle, mutta minusta se, että uskaltaa puhua, on tärkeämpää kuin kielioppi. Englannin tunnit taas ovat tähän mennessä olleet sitä, että oppilaat ovat lukeneet kirjoittamiaan kuvauksia paikoista ja olemme katsoneet videoita niistä. Matikan tunnilla taas oppilaat laskevat vuorotellen taululle. Opetus on siis yhteisöllisempää kuin Suomessa.

Tyypilliset evääni: Leipää, jotain makeaa ja juotavaa. Tässäkin tapauksessa kyse on hyvin hailakasta mehusta, ei vedestä-
Tyypilliset evääni: Leipää, jotain makeaa ja juotavaa. Tässäkin tapauksessa kyse on hyvin hailakasta mehusta, ei vedestä.

Mitähän muuta mainitsemisen arvoista vielä… Liikunnassa on lähes aina ohjelmassa kuntosalia. Espanjankielisessä kemiassa ei saa käyttää jaksollista järjestelmää, vaan tarvittavat osat siitä on opeteltava ulkoa, koska niin tehdään myös Espanjassa ja opetus pyritään saamaan mahdollisimman samanlaiseksi. Kaikki opettajat eivät tosiaankaan puhu englantia ja myös osalla englannin opettajista on vahva slovakkiaksentti. Sitten taas osa opettajista ei puhu slovakkia, koska kouluun on haluttu ranskan ja espanjan natiivipuhujia. Siinä sitten ollaankin kun yksi espanjaksi opettava ei puhu slovakkia ja hyvin huonosti englantia, mutta kailesta selvitään.

Täällä ei myöskään ole jaksoja, vaan lukujärjestys pysyy samana koko vuoden. Valinnaisuutta tulee vasta neljäntenä vuonna. Tosin minä sain valita käytännössä kaiken opiskelemani itse. Siis lähinnä ranskaa, hiukan englantia ja matematiikkaa.  Kokeilen myös saksaa, mutta en ole varma, haluanko pitää sitä lukujärjestyksessäni.

Tulipa pitkä teksti, mutta vaikka Slovakia vaikuttaa hyvin Suomen kaltaiselta, on eroja kyllä aika paljon. Seuraavaksi täytyy kyllä kirjoittaa ihan tavallisista päivistä, tässä on ihan tarpeeksi yleistä sepustusta…

Wieniä kohti matka käy

Hallo und herzlich wilkommen nach Wien! Reissua siis myös reissussa olon aikana! Pitkä teksti (kuten yleensä) ja paljon kuvia!

Viime lauantaiaamuna (20.2.) heräsin yllättäen aiemmin kuin minään muuna aamuna, neljän jälkeen ja hyvin väsyneenä. Kävelimme Veronikan ja Dashan kanssaa rautatieasemalle, missä tapasimme Veronikan ystävän, Alexin, joka toimi pikku retkemme oppaana. 5:19 lähti juna kohti Bratislavaa, pääkaupunkia, jossa vaihdoimme Wieniin vievään junaan. Noin kymmeneltä olimme Wienissä ja suuntasimme kohti prinssi Eugenen talvipalatsia.

Talvipalatsi viereiseltä kukkulalta nähtynä
Talvipalatsi viereiseltä kukkulalta nähtynä
Kukkulalla oleva linnake
Kukkulalla oleva linnake

Ensimmäiseksi pääsin ihastelemaan linnan kaunista pihaa ja lukematonta määrää marmoriveistoksia. Ne olivat kerrassaan upeita ja muistuttivat antiikin ajan taideteoksia. Mainittakoon, että antiikin Kreikka on minusta valtavan kiehtova aihe ja heidän taiteensa on upeaa. Linnan pihalta löysin myös lehden.

Linnakkeen kaiteella lehden kanssa
Linnakkeen kaiteella lehden kanssa
Talvipalatsi lehden näkökulmasta
Talvipalatsi lehden näkökulmasta

Linnan jälkeen suuntasimme shoppailemaan matkamuistoja, tai siis Veronika ja Dasha valitsivat mieleisensä Wien-magneetin jääkaapin oveen. Sieltä suuntasimme Pyhän Tapanin kirkolle. Kirkon liepeillä oli paljon hienoihin vanhahtaviin asuihin pukeutuneita miehiä, jotka yrittivät myydä lippuja ties mihin konsertteihin. Kirkko itsessää oli kaunis, mutta siellä oli niin kauhea väentungos, että kokemus ei ollut erityisen nautinnollinen. Emme viipyneetkään kirkossa kauaa.

Matkamuisto
Matkamuisto
Stephansdom
Stephansdom

Kävelimme jonkun verran ympäriinsä Wienissä ja minä juttelin Alexin kanssa politiikasta ja taloudesta, esimerkiksi hyvinvointivaltion tarjoamista eduista ja valtioiden jatkuvasta velkaantumisesta. Ei nyt ehkä ihan tavallisimpia puheenaiheita, mutta hyvin kiinnostavia meille molemmille kyllä. Välillä meno oli niin hurjaa (lue: tuuli kovasti), että lehdestäni irtosi palanen pois.

Lopulta päädyimme (kuten oli tarkoituskin) erääseen italialaiseen ravintolaan. Ruoka oli ihanaa, joskin kasviksia en ateriastani löytänyt (en kyllä tiedä, ovatko ne tyypillisiä italialaisessa ruokavaliossa). Annokset olivat sopivan kokoisia; kaikki jaksoivat syödä ne, mutta niistä tuli täyteen. Ja ah ihanuutta kun pöydässä on parmesaania, jotta voit laittaa ruokaan makusi mukaan.

Pastaa ja pekonia - olen taivaassa. Annoksen päällä oli vielä pekonia koristeena, mutta en malttanut olla maistamatta.
Pastaa ja pekonia – olen taivaassa. Annoksen päällä oli vielä pekonia koristeena, mutta en malttanut olla maistamatta.

Viimeiseksi menimme vielä taidehistorialliseen museoon. Mainittakoon tässä välissä, että yleensä en välitä taidemuseoista juurikaan ja pyrin välttämään ne. Annoin kuitenkin Alexin valita kohteet, koska hän tunsi Wienin parhaiten. Se ei todellakaan ollut huono valinta, koska museo oli mitä mielenkiintoisin. Kukaan meistä ei osaa tatkalleen sanoa, kauanko siellä olimme, mutta kaksi tuntia ei liene kovinkaan paljon valehdeltu. Oikeastaan meille tuli lopussa kiire ja ehdimme katsoa kunnolla vain ehkä puolet näyttelystä. Harmi sinänsä koska loppupäässä oli kaikkea egyptiläistä, jopa oikea muumio. Ja hieroglyfejä! Oli mahtava nähdä niitä livenä. Museon alkupäässä taas oli sekalaisempaa taidetta ja jopa tiedettä (sekstantti, kompassi, kelloja…) hyvin kaukaisesta historiasta aina 1700-luvulle saakka. Minä ja Veronika ihastuimme pieniin sormuksiin, joissa oli hyvin yksityiskohtaiset valkoiset ’kohokuviot’ ihmisten päistä upotettuna värilliseen pohjaan. Harmi kyllä niitä ei myyty museon kaupassa ”halpoina kopioina”, vaan ainoastaan pari sataa maksavina versioina.

Museon jälkeen kiirehdimme juna-asemalle, josta matka jatkui kotiin. Junassa ollessamme yksi luokkalaisistani kommentoi reissuamme:
”Oon mä juonut viinii Wienissä…”
Johon oli kyllä pakko vastata: ”Monta pitkää kylmää Lyypekissä”, vaikka alkoholiin emmem reissulla koskeneetkaan (ihan hyvä).

Olimme takaisin kotona ehkä yhdeltätoista ja suuntasimme suoraan nukkumaan. Onneksi seuraavana aamuna sai nukkua pitkään.

Kouluelämää

Teitä ehkä kiinnostaa myös, millaisia päiväni yleensä ovat. Koska jokaisesta päivästä ei ole niin paljoa erilaista kerrottavaa, tässä on teille kuvaus tyypillisestä päivästäni.

Koulu alkaa tavallisesti (siis muilla kuin minulla) kahdeksalta tai yhdeksältä, joskin minulla on kahtena päivänä ”nollas” oppitunti, joka alkaa jo seitsemältä, koska valinnaiset=monet kiinnostavimmat aineet löytyvät sieltä (joskin lukujärjestykseni tulee vielä muuttumaan kun kokeilen, mitä haluan opiskella). Herään siis yleensä kuuden ja puoli seitsemän välillä. Jos koulu alkaa jo seitsemältä, en syö aamupalaa koulussa vaan ensimmäisellä välitunnilla.

Lukujärjestykseni. Käsin kirjoitettu, joten en meinaa itsekäään saada selvää ja jaktuvat muutokset ja päällekirjoittamisen eivät auta. Punaisella merkitty englanti, keltaisella ranska.
Lukujärjestykseni. Käsin kirjoitettu, joten en meinaa itsekäään saada selvää ja jaktuvat muutokset ja päällekirjoittamisen eivät auta. Punaisella merkitty englanti, keltaisella ranska.

Tyypillisin aine omassa lukujärjestyksessäni on ranska. Opiskelen sitä ensimmäisen vuoden opiskelijoiden kanssa, joilla on tavoitteena saada opiskelutasoinen kieli kevääseen mennessä. Kun ensimmäisen kerran olin tunneilla, opettajat eivät tienneet, etten puhu ranskaa hirveän hyvin, mutta nyt he eivät enää onneksi laita minua tekemää samoja tehtäviä kuin muut. Lähinnä opiskelen itse eteenpäin tunneilla, mutta ymmärrän koko ajan enemmän ja toivon, että lopussa voin olla täysin mukana opetuksessa.

Ensimmäiset välitunnit olivat hiukan yksinäisiä, mutta nyt ympärillä on tavallisesti lähes kymmenen ihmistä kyselemässä ties mitä ja vain juttelemassa. Täällä oppilaat ovat todella kiinnostuneita minusta 🙂

Iltapäivällä, koulun loputtua kävelen Veronikan kanssa hänen äitinsä työpaikalle syömään. Viikolla he eivät kokkaa itse, vaan tilaavat ruoan jonkun ystävänsä ravintolasta. Alkuun ihmettelin tätä, mutta heillä on jatkuva alennus eikä ruoan hinta täällä kyllä minun päätäni huimaa. Toki tulot ovat täällä paljon pienemmät. Takaisin syömiseen, joka ajoittuu yleensä kahden ja puoli kolmen välillä. Ateriaan kuuluu keitto sekä itse valittu pääruoka, mutta annokset ovat niin suuria, että minulla on kyllä vaikeuksia pelkässä pääruoassakin.

Kun olemme syöneet, lähdemme joko kotiin tai kauppaan. Maanataina minulle hommattiin slovakialainen sim-kortti (ja kiitos puhelimeni dual-sim -ominaisuuden, voin käyttää sitä rinnakkain suomalaisen kanssa!), jotta voin soitella, ja mikä tärkeintä, käyttää nettiä myös wifin ulottumattomissa. Ostimme myös sisäkengät koulua varten ja totesin tuolla reissulla, että minun on vielä kierrettävä nämä kaupat. Kenkiä sai halvimmillaan (mitä huomasin) kuudella eurolla, omani maksoivat reilun kympin.

Kotiin päästyämme illat sisältävät läksyjä (Veronikalle… Olen vähän laiska kun pitäisi päntätä ranskan sanastoa, jonka on itse kääntänyt), juttelua ja milloin mitäkin pientä puuhastelua. Tiistaisin ja torstaisin käymme Veronikan kanssa thaiboxingissa, mutta muuten minulla ei ole viikolla harrastuksia.

Itse käännettyjä ranskan sanoja
Itse käännettyjä ranskan sanoja

Ruokaa emme yleensä syö, ehkä jotain pientä palasta illalla. Tämä onkin minulle pienoinen ongelma, kun ruokailujen välit venähtävät, mutta minulla on toisaalta aina jotain pientä syötävää huoneessani. Hiukan alkuun huvitti, kun kuulin, että joskus ennen koetta Veronika valvoo myöhään, jopa yhteentoista. Toisaalta herätys kuudelta aamulla aika nopeasti selvitti minulle, että nukkumaan olisi hyvä mennä joskus yhdeksältä. Siihen en kyllä taivu mutta yritän nukahtaa joskus kymmenen aikoihin. Dobrú noc!