Pääsiäisen loppuhuipennus

Maanantaina suuntasimme Bytčaan, Veronikan serkkujen luo. Slovakiassa on tapana ”piiskata” nuoria naisia ja tyttöjä pääsiäismaanataina sekä pirskottaa vettä heidän päälleen. Näin he saavat onnea ja kauneutta ja terveyttä koko vuodeksi ja muutenkin elämä luistaa. Ihan varmaan. Ja siis vain miespuoliset henkilöt harrastavat tätä perinteen mukaan. Naisten tehtävänä on antaa palkka kaikille, pääsiäismunia tai rahaa tai jotain vastaavaa sekä värikäs nauha ”piiskaan”, pajusta tehtyyn taipuisaan oksaan.

Munalikööri on perinteinen pääsiäisjuoma, joskin minusta se maistuu yskänlääkkeeltä...
Munalikööri on perinteinen pääsiäisjuoma, joskin minusta se maistuu yskänlääkkeeltä…

Ensimmäiseksi uhriksi aamulla joutui Veronikan serkku, kun hänen luokkalaisiaan tuli käymään. Tanya-parka oli ollut pesemässä hampaitaan ja hänet komennettiin takaisin pesuhuoneeseen ja ammeeseen seisomaan. Pojat kaatoivat limsapullolla vettä hänen päälle jakoko tyttö suorastaan valui vettä. Kun pojat olivat aikansa kastelleet häntä, tuli minun ja Veronikan vuoro. Tanya vain katseli, seisoi ammeessa hammastahna valuen ja koko leuka valkoisena, hiukan alakuloinen ilme kasvoillaan. Ja hampaanpesu jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Osa pojista pirskotti päällemme vain vähän vettä, osa todellakin kaatoi sitä puolen litran limsapullolla. Jotkut myös käyttivät hajuvettä (miettikääpä sitä hajua päivän jälkeen kun kaikki ovat suihkuttaneet päällesi eri tuoksua). Olen kuullut, että joskus tytöt jopa heitetään jokeen ja olenkin onnellinen, että näin kylmällä en sellaiseen joutunut.

Veronika ei tästä perinteestä pidä yleensä jättääkin osallistumatta. Nyt hän sitten alistui, mutta ei täysin. Osa pojista saikin myös vesilastin päälleen ja minäkin toteutin tämä kerran. Kello oli kahdentoista kieppeillä ja olin jo ajatellut, että koko juttu olisi ohi. Minulla oli kuivat vaatteet ja istuimme pelaamassa korttia. Sitten meidät tytöt käskettiin alas ulko-ovelle (kyseessä siis kerrostalo ja asunto oli kolmannessa kerroksessa). Otimme sitten mukaamme kaksi vesipulloa täynnä kylmää vettä, minulla ja Veronikalla molemmilla oma. Tanya käveli edellä, jotta pullot pysyivät piilossa.

Pojat olivat aika järkyttyneitä yllätyksestämme. He sitten piiskasit vähän kovampaa kuin muut… Näin jälkikäteen ajatellen, me pääsimme heti vaihtamaan vaattet mutta he eivät, joten olisimme voineet ainakin käyttää lämmintä vettä (heidän vetensä oli lämmintä). Mutta no, ihan hauskaa tuo kumminkin oli.

En tiedä mistä tämä ilme, muttakastuin aika kovasti. Naamassa oikeen näkyvät nuo veispisarat.
En tiedä mistä tämä ilme, mutta kastuin aika kovasti. Naamassa oikeen näkyvät nuo veispisarat ja neuleessa on vai pari kuivaa läiskää.

Illalla vielä vielä Veronika meni pienen serkkunsa kanssa elokuviin. Kung Fu Panda 3:n jälkeen yritimme opettaa tätä viisveetä häviämään asiallisesti (pelasimme lautapeliä ja hän sai pieniä kohtauksia kun noppaonni ei suosinut) ja kun hän lopulta lähti kotiin, olimme kaikki lähes valmiita kaatumaan sänkyyn. Hauska päivä oli 🙂

Ja tähän pitää vielä mainita, tiistaina tapasimme Veronikan kaverin ”teeteriassa”, oli ihana paikka 🙂 Tällaisia Suomeen kiitooos.

Ihana sisustus ja tuollaiset tyynyt minä haluan penkkien sijaan!
Ihana sisustus ja tuollaiset tyynyt minä haluan penkkien sijaan!
Tarjoilutkin ovat vähän eri kuin kuppi vettä ja teepussi
Tarjoilutkin ovat vähän eri kuin kuppi vettä ja teepussi

Kiva loma oli, tuli tarpeeseen.

Ainoana vaihtarina

Surullinen tilanne, kaksi muuta Erasmus-vaihtaria lähtivät jo kotiin. Oikeastaan, jo jonkun aikaa sitten koska nyt tämä laahaa perässä ja pahasti. Eli siis, ennen pääsiäistä lähtivät, 23. ja 24. päivä. Toinen heistä oli täysin samanlaisessa vaihdossa kuin minä eli YELlin (Young European Leaders -clubin) kautta Slovakiassa, toinen taas muuten vain kahden kuukauden tuetussa vaihdossa. Molemmat olivat samasta koulusta Espanjasta, Gymnázium bilingválnen (ja kai meidänkin koulun?) ystävyyskoulusta. Tosi kivoja tyttöjä, harmi kun kaiken erikoisohjelman ja loman takia en ehtinyt kunnolla heihin tutustumaan.

Viime viikon maanataina kävin taas kävelemässä, koska toinen vaihtoehto olisi ollut opiskella ranskaa enemmän tai vähemmän itsenäisesti (ja sitähän voin tehdä vaikka kaiket päivät, ei siihen koulua tarvita) ja lopuksi pääsimme vielä seinäkiipeilemään. Itse tornilla oli korkeutta 11 metriä, mutta en päässyt ylös asti, koska ehkä puolessa välissä  seinä kallistui niin paljon yli pystysuoran, että käsivoimani loppuivat. Täytyy vähän treenailla, mutta tosi kivaa oli.

Odottelutilassa oli myös mahdollista kiipeillä. Tämä alue on tosin tarkoitettu ennemmin pelien pelaamiseen kuin varsinaiseen kiipeilyyn.
Odottelutilassa oli myös mahdollista kiipeillä. Tämä alue on tosin tarkoitettu ennemmin pelien pelaamiseen kuin varsinaiseen kiipeilyyn.

Tiistaina hyvästelin toisen espanjalaisista. Voi että miten pidänkään siitä, kun he koskettavat ihmisiä! Ottihan se hiukan aikaa tottua siihen, mutta tämä on yksi asia, jonka haluaisin tuoda Suomeen. Kun halutaan kiinnittää ihmisen huomio, kosketetaan kevyesti käsivartta tai olkapäätä, lähtiessä toisen kättä… Halataan usein. Slovakialaisessa kulttuurissa ei näin paljon kosketa, mutta enemmän kuin suomalaisessa. Ja jos ihminen on sukulainen, välit ovat usein hyvin läheiset. Veronikan serkkujen luona käydessä ihmiset halaavat aina toisensa läpi ja lapset kertovat olevansa kuin sisaruksia.

Täällä ylipäätään perheeseen voi ajatella kuuluvaksi myös lähisuvun, ainakin isovanhemmat. Ei toki kaikkien kohdalla, mutta kuulemma on kohtalaisen yleistä, että kolme sukupolvea asuu yhdessä, Itse en ole tätä nähnyt, mutta näin meille vlamennuksessa kerrottiin. Lapset asuvat kotona pidempään kuin Suomessa; alaikäisen on käytännössä mahdotonta asua yksin ja olen ymmärtänyt, että usein kotoa muutetaan vasta, kun opiskelu loppuu eli on valmitunut esimerkiksi yliopistosta. Toki näin ei aina ole, mutta minun yksin asumistani on kummasteltu kaikkialla.

Keskiviikkona pidin yhdessä toisen espanjalaisen tytön kanssa kaksi oppituntia, jolloin kerroimme maistamme. Ensimmäinen tunti oli suunnattu espanjankielisen ja toinen ranskankielisen puolen opiskelijoille, koska Marta ei halunnut puhua englantia. Itse taas pidin molemmat tunnit englanniksi. Onnistuimme ihan hyvin ja saimme oppitunnit juuri riittämään, vaikka asiaa olisi piisannut enemmänkin. Etenkin suomalaisten tapa antaa muille oma tila huvitti oppilaita ja olenkin suunnitellut tekeväni vielä jonkinlaisen esittelyn, koska kaikki halukkaat eivät mahtuneet noihin kahteen oppituntiin.

Koulun jälkeen osallistuimme paikallisen YEL-klubin kokoukseen ja keskustelimme hyvän puhujan ominaisuuksista. Kun äänenkorkeuden vaihtelu ja elehdintä tulivat puheeksi, pääsimme hyvin vertailemaan eri kulttuureita. Marta teki puhuessaan paljon havainnollistavia eleitä käsillään, kun taas minun käteni pysyivät lähes paikallaan. Suomessa ollut vaihtari taas sanoi, että hänen oli vaikea erottaa kysymyksiä, kun emme Suomessa juuri kiinnitä huomiota intonaatioon. Tulimme siis siihen tulokseen, että vaikka eleet ja vaihteleva äänen taso ovat tärkeitä, niiden määräpitää suhteuttaa kulttuuriin.

YELlin jälkeen sinetöin kirjeet (siis, lainasin sytkäriä joltain yleismieheltä ja sitten säädin sellaisen askartelusinetöintivahan kanssa), jotka olisi pitänyt lähettää Suomeen jo aikapäiviä sitten. Sitten säädin vielä vähän lisää kun postitoimistossa huomasin laittaneeni yhden kirjeen väärään kuoreen. Sainpahan kuitenkin lopulta kaikki kirjeet ja kortit matkaan, onneksi.

Kouluviikko päättyikin sitten siihen ja alkoi pääsiäsloma 🙂

Ensikosketus Slovakiaan

Čau! Olen nyt onnellisesti Slovakiassa ja koitan löytää aikaa kirjoitella tänne kuulumisiani. Tässä teille pieni katsaus tulopäivääni.

Tikkakosken kentällä odottelemassa lähtöä
Tikkakosken kentällä odottelemassa lähtöä

Lähdin matkaan Tikkakosken lentoasemalta kahden jälkeen, lauantaina. Aamu oli kulunut pakatessa ja epätoivoisesti kiloja karsiessa matkalaukusta (jep, vähän viimetingassa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan), joten olin tyytyväinen, kun koneeseen nousu sujui ongelmitta. Lensin Helsinki-Vantaalle ja sieltä Wieniin Itävältaan, koska Slovakiaan ei mene suoria lentoja. Luulin lentäväni kaikki välit Finnairilla (jokaisessa lipussakin luki Finnair ja minulle oli sanottu että lennän sillä), mutta Wieniin menevä lento olikin joku NIKIn operoima airberlinin lento. Lähtöporttikin vaihtui, sopivasti juuri kun olin kävellyt koko kentän läpi alkuperäiselle kentälle. Olin ajatellut syödä koneessa, mutta heillä ei ollut mitään syötävää myynnissä, joten olin hyvin nälkäinen saapuessani perille.

Heti kun sain laukkuni ja pääsin ulos terminaalista, näin kolme ihmisen, toisin sanoen hostperheeni, huitovan hurjasti ja kaksi heistä, äiti ja tytär, tulivat kiireesti minua vastaan.  He halusivat saman tien ottaa laukkuni vedettäväkseen ja lähdimme kohti heidän autoaan. Heti autolla sain kassillisen ruokaa, lähinnä leipiä, ja söinkin jonkun verran. Olin kyllä hiukan hämmentynyt siitä innosta, jolla he ottivat minut vastaan ja huolehtivat, että kaikki sujuu.

Ajoimme Slovakiaan ja matkalla Žilinaan menimme ravintolaan syömään. Pääsin heti kiinni Slovakialaiseen ruokakulttuuriin, joka on, sanoisinko, hyvin raskas. Söin guľášia ja knedľaa eli jonkinlaista lihaa kastikkeessa sekä hiukan leipäviipaleen tapaisia, pehmeitä ja kosteita, no, leipäviipaleita. Pyysin knedľoja kaksi kappaletta, mutta hostvanhempani totesivat että kolme on parempi. Tässä vaiheessa aloin jo aavistaa, perheeni haluaa oikeasti tehdä ihan kaikkensa minun eteeni ja tarjota minulle parhaan mahdollisen kokemuksen, jotenkin tilanteesta vain tiesi sen.

Gulášia ja knedľaa, kuva: Dezidor, Creative Commons -lisenssi
Gulášia ja knedľaa, kuva: Dezidor, Creative Commons -lisenssi

Slovakiassa moni aikuinen ei puhu englantia, mikä yllätti minut. Ruoan tilaamisen kanssa olikin hiukan ongelmia, kun myyjä ei puhunut englantia ja hostperheeni yritti yhdessä selittää, mitä mikäkin ruoka on. Perheen äidin englanti on kohtalaista, mutta isä taitaa siitä vain aivan alkeet. Nuoret sen sijaan oppivat koulussa nykyään hyvin englantia.

Automatkalla Žilinaan juttelin hostsisareni kanssa koulusta, linnoista ja oikeastaan vähän kaikesta. Kun saavuimme kotiin, oli jo yö ja menin oikeastaan saman tien nukkumaan. Ensimmäinen päiväni oli hiukan hämmentävä, mutta hostperheeni on aivan ihana.