Ainoana vaihtarina

Surullinen tilanne, kaksi muuta Erasmus-vaihtaria lähtivät jo kotiin. Oikeastaan, jo jonkun aikaa sitten koska nyt tämä laahaa perässä ja pahasti. Eli siis, ennen pääsiäistä lähtivät, 23. ja 24. päivä. Toinen heistä oli täysin samanlaisessa vaihdossa kuin minä eli YELlin (Young European Leaders -clubin) kautta Slovakiassa, toinen taas muuten vain kahden kuukauden tuetussa vaihdossa. Molemmat olivat samasta koulusta Espanjasta, Gymnázium bilingválnen (ja kai meidänkin koulun?) ystävyyskoulusta. Tosi kivoja tyttöjä, harmi kun kaiken erikoisohjelman ja loman takia en ehtinyt kunnolla heihin tutustumaan.

Viime viikon maanataina kävin taas kävelemässä, koska toinen vaihtoehto olisi ollut opiskella ranskaa enemmän tai vähemmän itsenäisesti (ja sitähän voin tehdä vaikka kaiket päivät, ei siihen koulua tarvita) ja lopuksi pääsimme vielä seinäkiipeilemään. Itse tornilla oli korkeutta 11 metriä, mutta en päässyt ylös asti, koska ehkä puolessa välissä  seinä kallistui niin paljon yli pystysuoran, että käsivoimani loppuivat. Täytyy vähän treenailla, mutta tosi kivaa oli.

Odottelutilassa oli myös mahdollista kiipeillä. Tämä alue on tosin tarkoitettu ennemmin pelien pelaamiseen kuin varsinaiseen kiipeilyyn.
Odottelutilassa oli myös mahdollista kiipeillä. Tämä alue on tosin tarkoitettu ennemmin pelien pelaamiseen kuin varsinaiseen kiipeilyyn.

Tiistaina hyvästelin toisen espanjalaisista. Voi että miten pidänkään siitä, kun he koskettavat ihmisiä! Ottihan se hiukan aikaa tottua siihen, mutta tämä on yksi asia, jonka haluaisin tuoda Suomeen. Kun halutaan kiinnittää ihmisen huomio, kosketetaan kevyesti käsivartta tai olkapäätä, lähtiessä toisen kättä… Halataan usein. Slovakialaisessa kulttuurissa ei näin paljon kosketa, mutta enemmän kuin suomalaisessa. Ja jos ihminen on sukulainen, välit ovat usein hyvin läheiset. Veronikan serkkujen luona käydessä ihmiset halaavat aina toisensa läpi ja lapset kertovat olevansa kuin sisaruksia.

Täällä ylipäätään perheeseen voi ajatella kuuluvaksi myös lähisuvun, ainakin isovanhemmat. Ei toki kaikkien kohdalla, mutta kuulemma on kohtalaisen yleistä, että kolme sukupolvea asuu yhdessä, Itse en ole tätä nähnyt, mutta näin meille vlamennuksessa kerrottiin. Lapset asuvat kotona pidempään kuin Suomessa; alaikäisen on käytännössä mahdotonta asua yksin ja olen ymmärtänyt, että usein kotoa muutetaan vasta, kun opiskelu loppuu eli on valmitunut esimerkiksi yliopistosta. Toki näin ei aina ole, mutta minun yksin asumistani on kummasteltu kaikkialla.

Keskiviikkona pidin yhdessä toisen espanjalaisen tytön kanssa kaksi oppituntia, jolloin kerroimme maistamme. Ensimmäinen tunti oli suunnattu espanjankielisen ja toinen ranskankielisen puolen opiskelijoille, koska Marta ei halunnut puhua englantia. Itse taas pidin molemmat tunnit englanniksi. Onnistuimme ihan hyvin ja saimme oppitunnit juuri riittämään, vaikka asiaa olisi piisannut enemmänkin. Etenkin suomalaisten tapa antaa muille oma tila huvitti oppilaita ja olenkin suunnitellut tekeväni vielä jonkinlaisen esittelyn, koska kaikki halukkaat eivät mahtuneet noihin kahteen oppituntiin.

Koulun jälkeen osallistuimme paikallisen YEL-klubin kokoukseen ja keskustelimme hyvän puhujan ominaisuuksista. Kun äänenkorkeuden vaihtelu ja elehdintä tulivat puheeksi, pääsimme hyvin vertailemaan eri kulttuureita. Marta teki puhuessaan paljon havainnollistavia eleitä käsillään, kun taas minun käteni pysyivät lähes paikallaan. Suomessa ollut vaihtari taas sanoi, että hänen oli vaikea erottaa kysymyksiä, kun emme Suomessa juuri kiinnitä huomiota intonaatioon. Tulimme siis siihen tulokseen, että vaikka eleet ja vaihteleva äänen taso ovat tärkeitä, niiden määräpitää suhteuttaa kulttuuriin.

YELlin jälkeen sinetöin kirjeet (siis, lainasin sytkäriä joltain yleismieheltä ja sitten säädin sellaisen askartelusinetöintivahan kanssa), jotka olisi pitänyt lähettää Suomeen jo aikapäiviä sitten. Sitten säädin vielä vähän lisää kun postitoimistossa huomasin laittaneeni yhden kirjeen väärään kuoreen. Sainpahan kuitenkin lopulta kaikki kirjeet ja kortit matkaan, onneksi.

Kouluviikko päättyikin sitten siihen ja alkoi pääsiäsloma 🙂

Tekijä: Terhi Nurminen

Olen lukion ykkösellä Schildtin lukion Viitaniemen toimipisteessä. Nyt olen kaksi kuukautta vaihdossa Slovakiassa, Žilinassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *