Uusia tuulia

Kesä meni menojaan ja kouluakin on ehditty käymään jo reilu kuukausi(!), joten ajattelin, että nyt tai ei koskaan minun on palattava tähän blogiin. Etenkin tiistaina pidetty ensimmäinen YEL (Young European Leaders, väittelyklubi tai miksi sitä nyt kukakin keksii kutsua) sai minut pohtimaan jatkoa. Kesän aikana tuumin, että voisin hyvin jatkaa tätä blogia, joskin keskittyisin oman elämäni sijaan enemmän koulun kansainvälisiin projekteihin ja etenkin YELliin. Katsotaan nyt kuitenkin mitä tästä tulee, koska haluaisin kirjoittaa omista kokemuksistani ja yhden opiskelijan näkökulmasta, enkä (valitettavasti) ehdi kaikkeen mukaan.

Näillä näkymin kuitenkin aion jatkaa kirjoittamista. Ainakin tästä syksyltä asiaa riittää, kun meillä on 4 YEL-vaihtaria, joista yksi on, aivan oikein, Veronika 🙂 Jos et ole koko blogiani lukenut, niin olin viime keväänä Slovakiassa vaihdossa 2 kuukautta ja asuin juuri Veronikan perheessä. Nyt kun päättöviikkokiireiltä ehdin enemmän kirjoittaa, haluan ehdottomasti valaista hiukan, mitä kaikkea Veronikan pään menoksi olen keksinyt ja miltä tuntuu näin toisin päin, kun itse olenkin kotimaassani ja Veronika vaihtarina.

Ikävä kyllä fysiikan koe häämöttää vain reilun 12 tunnin päässä ja laskulappu näyttää vielä surkean tyhjältä. Tässä siis kaikki tällä erää ja onnea kaikille muillekin kokeiden kanssa painiville!

Takaisin kotona (vihdoin)

Kuukausi on nyt ollut taukoa. Tulin Suomeen 14.4. eli kyllä tämä aika kuluu nopeasti. En ole vieläkään päässyt ihan takaisin täkäläiseen rytmiin, kaipaan puoli kahdelta loppuvia koulupäiviä… En ole ehtinyt, jaksanut enkä muistanut päättää tätä matkaa, koska minulla on nyt hurjasti kouluhommia ja pitäisi vielä samalla huolehtia ruokaa pöytään ja siivota, muusta pienestä nyt puhumattakaan.

Paluumatkani meni vallan hyvin. Isäntäperheeni vei minut Wieniin lentokentälle ja oma perheeni haki Tikkakoskelta. Mitä nyt olisivat tulleet vuorokauden myöhässä jos en olisi pistänyt äidille viestiä jostain käytännön jutusta.

Seuraava aamu olikin sitten järkytys kun puissa ei ole lehtiä ja lämpötila oli lähellä nollaa (eli sellainen kepeä 20 asteen lasku Slovakiaan nähden). Mutta oli ihana nähdä taas kaikkia! Nyt kun vielä saisi kaikki tuliaiset jaettua XD

Mikä on sitten tämän blogin kohtalo? En tiedä. Pidän kirjoittamisesta, mutta matkani on loppu ja ainakin nyt minulla on paljon kouluhommia. Mutta YEL (eli projekti jonka kautta olin vaihdossa) jatkuu ja syksyllä saamme tänne vaihtareita! Toivottavasti myös Veronikan 🙂

Eli, reissu oli mahtava ja saatan kirjoittaa siitä vielä jotain. Nyt kuitenkin tämä blogi jää tauolle, kun koitan saada sen 8 kurssia valmiiksi ennen kesää.

Pätkää pukkaa

Kolmen päivän kouluviikko on ihan tarpeeksi… Siis pääsiäisen jälkeinen viikko oli superlyhyt. Olen silti aina ihan poikki. Syynä tosin on erityisesti se, että pitää pärjätä vierailla kielillä kaiket päivät. Mutta kyllä on Veronikakin poikki, vaikka koulu loppuu jo puoli kahdelta (ja alkaa joskus jopa seitsemältä, yää…) Noo, kyllä tästä selvitään.

Perjantaina koulupäivä oli tosi lyhyt, koska opettajat halusivat juhlia opettajapäivää, joten tunnit kestivät 45 minuutin sijaan vain puoli tuntia ja viimeistä tuntia ei pidetty lainkaan. Pääsimmesiis lähtemään jo ennen puolta päivää. Vietimme hyvän tovin Veronikan äidin työpaikalla ja söimme rauhassa. Sitten kävimme heittämässä kamat kotiin ja lähdimme shoppailemaan. Minulle tässä lähinnä ostettiin kaikkea ja rahaa paloi, joskin vähemmän kuin Suomessa olisi kulunut. Yhden asukokonaisuuden saimme melkein valmiiksi, vielä täytyy tosin käydä hiukan kaupoilla. Mutta ihanaa, koska olen kärsinyt vaatepulasta.

Erityisen onnellinen olen punaisesta mekosta, joka sopikin todella hyvin lauantaina olleeseen Veronikan serkun Rudon konfirmaatiojuhlaan. Olen tuollaista mekkoa kaivannut jo pitkään ja oikeastaan jo Prahassa ihastuin siihen. Nyt sitten kun näin sen uudestaan, en voinut enää vastustaa kiusausta. Ahh, ihanaa.

Ja sain myös muistikortin puhelimeeni! Tätä ennen se ei ole ollut ajankohtainen, kun muistikortin paikalla on nyt slovakialainen simkortti. Puhelimessani on siis dual sim -ominaisuus, erittäin kätevä vaihdossa. Ja sisäinen muisti riittäisi minulle vallan hyvin, jos saisin kätevästi siirrettyä kuvat konelle, muuta piuhan kautta ei vain onnistu. Pitää kait käyttää tätä jossain kun Suomeen päästään.

Perjantai oli erityisen ihana päivä, sekä minä että Veronika tykkäsimme, vaikka kaupoilla kului hurjasti aikaa. Mutta minä sain paljon kivoja vaatteita ja Veronika mahdollisuuden toimia henkilökohtaisena stailaajana. Vielä on pari vaatekappaletta etsinnässä, mutta ei kauaa…

Poistetut kohtaukset – mikä meni vikaan

Yleensähän kaikesta tuodaan esiin vain kivat puolet ja välillä blogit luovatkin harhakuvitelmaa, että niitä pitävien elämä olisi täydellistä. Prahan reisullamme monikin asia meni vähän pieleen, tässä siis jälkikäteen hiukan huvittavat, surkuhupaisat koettelemuksemme, aikajärjestyksessä.

Mikäs se parempaa käyttöä ensimmäiselle lomapäivälle kuin herätä kouluaamua aiemmin. Torstaiaamuna siis (jipii pitkä loma 🙂 tostaista tiistaihin) seitsemän aikaan junamme lähti Prahaan ja, valitettavasti, kärsimme aika monta tuntia kanssamatkustajista. Taaksemme oli kerääntynyt joukko meluavia keski-ikäisiä, joiden äänenvolyymia ei laskenut mikään muu kuin vilaus henkilökunnasta. Silloin, kun heitä ei ollut näkyvissä, keskustelut käytiin lähes huutaen ja nauru raikasi aivan liian kovaa. Noh, on oma juttunsa olla äänekäs enkä aina itsekään osaa täysin hillitä äänenvoimakkuutta, mutta kai nyt jokainen lapsikin ymmärtää, että torvia ei soiteta junassa… Nämä eivät sitä tajunneet, vaikka aika äkäiseen sävyyn heille huomautettiinkin hiljaa olemisesta. Ja kun kyseessä ei edes ollu mikään oikea soitin, vaan vuvuzelan näköinen muovihökötys, joka on tehty vain meluamista varten. Toosi kiva.

Osan porukasta paikat olivat muissa vaunuissa ja henkilökunta joutuikin muutamaan kertaansanomaan, että he eivät voi viedä muiden paikkoja. Onneksi osa porukasta jäi pois ennen Prahaa, koska viisi tuntia tuollaisessa seurassa… Joskin tämä torviherra innostui vielä Prahan asemalla toitottomaan torveaan siinä tunnelissa, mitä pitkin pääsee raiteelta toiselle. Onneksi edes kohdistitämän mökän suoraan portaita ylös ulkoilmaan.

Seuraava etappi oli etsiä hotellimme. Se ei ihan ongelmitta sujunut, mutta kun löysimme viimein majapaikkaamme, ensivaikutelma oli pramea. Sisustus oli tyylikästä ja pihalta löytyi jopa uima-allas. Mutta mutta… Meillä oli kaksi huonetta eri rakennuksissa ja toinen huoneista vastasikin hyvin vaatimuksia. Itse yövyin (Veronikan kanssa) juuri siinä, joka taas ei vastannut. Vaatekaappi ei auennut yöpöydän takia, mikä nyt oli ihan ok. Mutta suihkuverhossa kasvoi jotain ja seinässä oleva lasinen saippua-annostelija oli rikki. Annostelijasta siis putosi iso lasinpala melkein Veronikan jalkaan. Tosi jees.

Kun kävin illalla respaan näistä sanomassa, ne luvattiin hoitaa huomenna. Aamulla Veronika onneksi mainitsi asiat uudelleen, koska ilmeisesti mies, jolle puhuin, ei sitten ymmärtänytkään kunnolla englantia (eikä vaivautunut minulta kysymään, mitä olin sanonut).

Iltapäivällä, kun tulimme takaisin, koko huone haisi voimakkaasti kloorilta. Kävin sitten tarkastamassa suikuverhon, jota ei ollutkaan vaihdettu. Keskellä oleva iso tumma läiskä en-halua-tietää-mitä oli kyllä kuurattu pois, mutta ilmaisesti reunoilla olevia pikkuläiskiä ei oltu huomettu. Saippua-annostelijaan nyt oli kuitenkin lyöty teippi hajanaisen kohdan päälle, eli ihan kaikkea ei oltu mokattu.

Vielä yksi silmiinpistävä juttu oli, että parisänkymme patjojen välissä oli ehkä kymmenen sentin rako. Eipä sillä että se meidän kannaltamme olisi oleellista, mutta ei patjojen väluun kuulu rakoa. Lisäksi meidän huoneessamme wifi ei toiminut käytännössä lainkaan, mikä oli aika ikävä juttu, kun kuitenkin puhelimesta on tullut niin tärkeä osa elämää, että vaikkapa sanakirjaa ei kanneta mukana ja joskus olisi kiva katsoa, miksi miten vaikkapa se jome sanotaan englanniksi. Ja toki kaikkea vähemmänkin tärkeää on kiva tehdä (ja lukea uutiset!). No, onneksi hekittäin netti toimi ja aamupalalla alakerrassa vieläpä vallan mainiosti.

Muilta osin reissu sujuikin hyvin ja eivätkä nuo pikkuseikat pilanneet reissua 🙂

Pääsiäisen loppuhuipennus

Maanantaina suuntasimme Bytčaan, Veronikan serkkujen luo. Slovakiassa on tapana ”piiskata” nuoria naisia ja tyttöjä pääsiäismaanataina sekä pirskottaa vettä heidän päälleen. Näin he saavat onnea ja kauneutta ja terveyttä koko vuodeksi ja muutenkin elämä luistaa. Ihan varmaan. Ja siis vain miespuoliset henkilöt harrastavat tätä perinteen mukaan. Naisten tehtävänä on antaa palkka kaikille, pääsiäismunia tai rahaa tai jotain vastaavaa sekä värikäs nauha ”piiskaan”, pajusta tehtyyn taipuisaan oksaan.

Munalikööri on perinteinen pääsiäisjuoma, joskin minusta se maistuu yskänlääkkeeltä...
Munalikööri on perinteinen pääsiäisjuoma, joskin minusta se maistuu yskänlääkkeeltä…

Ensimmäiseksi uhriksi aamulla joutui Veronikan serkku, kun hänen luokkalaisiaan tuli käymään. Tanya-parka oli ollut pesemässä hampaitaan ja hänet komennettiin takaisin pesuhuoneeseen ja ammeeseen seisomaan. Pojat kaatoivat limsapullolla vettä hänen päälle jakoko tyttö suorastaan valui vettä. Kun pojat olivat aikansa kastelleet häntä, tuli minun ja Veronikan vuoro. Tanya vain katseli, seisoi ammeessa hammastahna valuen ja koko leuka valkoisena, hiukan alakuloinen ilme kasvoillaan. Ja hampaanpesu jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Osa pojista pirskotti päällemme vain vähän vettä, osa todellakin kaatoi sitä puolen litran limsapullolla. Jotkut myös käyttivät hajuvettä (miettikääpä sitä hajua päivän jälkeen kun kaikki ovat suihkuttaneet päällesi eri tuoksua). Olen kuullut, että joskus tytöt jopa heitetään jokeen ja olenkin onnellinen, että näin kylmällä en sellaiseen joutunut.

Veronika ei tästä perinteestä pidä yleensä jättääkin osallistumatta. Nyt hän sitten alistui, mutta ei täysin. Osa pojista saikin myös vesilastin päälleen ja minäkin toteutin tämä kerran. Kello oli kahdentoista kieppeillä ja olin jo ajatellut, että koko juttu olisi ohi. Minulla oli kuivat vaatteet ja istuimme pelaamassa korttia. Sitten meidät tytöt käskettiin alas ulko-ovelle (kyseessä siis kerrostalo ja asunto oli kolmannessa kerroksessa). Otimme sitten mukaamme kaksi vesipulloa täynnä kylmää vettä, minulla ja Veronikalla molemmilla oma. Tanya käveli edellä, jotta pullot pysyivät piilossa.

Pojat olivat aika järkyttyneitä yllätyksestämme. He sitten piiskasit vähän kovampaa kuin muut… Näin jälkikäteen ajatellen, me pääsimme heti vaihtamaan vaattet mutta he eivät, joten olisimme voineet ainakin käyttää lämmintä vettä (heidän vetensä oli lämmintä). Mutta no, ihan hauskaa tuo kumminkin oli.

En tiedä mistä tämä ilme, muttakastuin aika kovasti. Naamassa oikeen näkyvät nuo veispisarat.
En tiedä mistä tämä ilme, mutta kastuin aika kovasti. Naamassa oikeen näkyvät nuo veispisarat ja neuleessa on vai pari kuivaa läiskää.

Illalla vielä vielä Veronika meni pienen serkkunsa kanssa elokuviin. Kung Fu Panda 3:n jälkeen yritimme opettaa tätä viisveetä häviämään asiallisesti (pelasimme lautapeliä ja hän sai pieniä kohtauksia kun noppaonni ei suosinut) ja kun hän lopulta lähti kotiin, olimme kaikki lähes valmiita kaatumaan sänkyyn. Hauska päivä oli 🙂

Ja tähän pitää vielä mainita, tiistaina tapasimme Veronikan kaverin ”teeteriassa”, oli ihana paikka 🙂 Tällaisia Suomeen kiitooos.

Ihana sisustus ja tuollaiset tyynyt minä haluan penkkien sijaan!
Ihana sisustus ja tuollaiset tyynyt minä haluan penkkien sijaan!
Tarjoilutkin ovat vähän eri kuin kuppi vettä ja teepussi
Tarjoilutkin ovat vähän eri kuin kuppi vettä ja teepussi

Kiva loma oli, tuli tarpeeseen.

Pääsiäinen, päivä 4

Sunnuntai valkeni jokseenkin lämpimähkönä, joten saatoin pukeutua hameeseen. Kirkkoa varten siis piti pukeutua elegantisti ja Prahasta ostettu paita sopi tähän erinomaisesti. Koska perhe on ateisitinen, menin mummon kanssa kirkkoon. Itsekin olen ateisti, mutta kyllä nämä vieraat kulttuurit kiinnostavat.

Mummo oli mukava, mutta yhteistä kieltä meillä ei ollut. Niinpä minä sitten vain matkin häntä, ja kohtuullisen hyvin mielestäni onnistuinkin. Vihkivesi oli kuitenkin minulle niin outo asia, että sen ohi ehdin kävellä tajuamatta. Muuten kaikki ristinmerkit ja kumartamiset onnistuin jotakuinkin tekemään. Täällä käytiin polvistumassa alttarin edessä kun tultiin sisään ja myös lähtiessä. Ristinmerkkejä tehtiin usein ja messun aikana seistiin paljon. Muutaman kerran myös polvistuttiin lattialle. Harmi, kun en ymmärtänyt oikeastaan sanaakaan, niin en tiedä miksi.

Ensimmäinen silmiin pistävä asia olivat pappia avustavat pojat. Katolisissa maissahan on tätä pappisharjoittelua, mutta en sitä muistanut. Myös messun aloittaminen rämisevällä kellolla oli mielenkiintoinen tapa. Ehtoollisen jakaminen oli toinen mielenkiintoinen seikka. Ikinä ennen en ole ollut missää ehtoollisjumalanpalveluksessa, mutta tuskinpa Suomessa on pienessä kirkossa neljää pappia takahuoneessa tätä varten osottamassa. Oli kyllä söpöä, kun pienet pojat pitelivät kultaista lautasta ihmisten suiden alla papin tarjotessa leipää.

Kirkon jälkeen menin vielä mummon luokse, ja Veronika ja vaari odottivat jo meitä. Söimme hyvän, ison aterian (slovakkien halu tunkea vieraansa täyteen ruokaa on uskomaton) ja sitten Rado olikin jo tullut hakemaan meitä. Mielenkiintoinen kokemus tämä katolinen messu, joskin ehkä vielä hienompaa olisi osallistua ortodoksien pääsiäismessuun.

Pääsiäisen jorinoita, päivät 2 ja 3

Hotelliaamiaisen jälkeen liikkeelle! Perjantaina ehdittiin kierrellä koko päivä ympäri Prahaa ja luovia ihmisjoukkojen lävitse. Lähes kaikki olivat turisteja O.o ja ympäri kaupunkia kulki tasainen ihmisvirta opastetulla kierroksella (siis meinaan, ihmisiä virtasi solkenaan tuota opastetun kierroksen reittiä, oppaita näkyi myös siellä täällä).

Mahtavan akustinen paikka. Tässä kun puhui niin portaat jotenkin vahvistivat äänen mahtavasti.
Mahtavan akustinen paikka. Tässä kun puhui niin portaat jotenkin vahvistivat äänen hienosti.

Ensin katsoimme yhden linnan, presidentin asunnon ja Charlesin sillan. Sillan kaiteita koristivat patsaat ties keistä pyhimyksistä ja muista vastaavista ja itse silta oli täynnä muotokuvanpiirtelijöitä ja matkamuistojen kaupittelijoita. Oli aika hurjan hienoja muotokuvia kyllä, kuka piirsi hiilellä ja kuka maalasi.

Juu-u, vesielementti on viehättävä
Juu-u, vesielementti on viehättävä

Kävimme myös Imaginariumissa, jossa oli peilisokkelo, kaleidoskooppielokuvateatteri ja erilaisia pulmapelejä ja muuta kivaa. Peilisokkeli oli suosikkini, etenkin kun pari kertaa kävelin peiliä päin XD Ja sitten kun sokkelon toisessa osassa osa seinistä oli lasia, kulkeminen oli vielä astetta mielenkiintoisempaa. Myös lasersädeharppu ja oman 3D-maaston luominen olivat kivoja. Tykkäsin kovasi koko paikasta 🙂

Kävimme myös katsastamassa orloin, kellon, jossa on ”liikkuvia osia”. Eli, kellon lyödessä apostolit näyttäytyivät ikkunaluukuista. Meinasin väentungoksessa kadottaa muut ja päädyinkin kulkemaan pitäen kiinni Veronikan repun kahvasta. Perjantai oli hyvinkin onnistunut päivä, Praha on kaunis paikka.

Prahaa silmänkantamattomiin
Prahaa silmänkantamattomiin

Lauantaina kiirehdimme kirjakauppaan (Veronika ja Dasha ovat kirjahulluja) sekä kävimme kidutusmuseossa. Se oli oikeastaan aika mitäänsanomaton, mutta eipä siellä kauaa aikaa mennyt. Oikeastaan Mäkkärissä käynti oli suurempi seikkailu, kun ketsuppia ei saanutkaan ilmaiseksi ja sain kauhean säätämisen aikaa siitä. Ateriaa tilatessa kun kysyttiin että mitä kastiketta niin enhän minä ymmärtänyt että mitä tässä tapahtuu, vasta myöhemmin sekvisi, että tosiaan täällä syödään ranskalaiset useimmiten kastikkeen kanssa. Outoa.

On se vaan kaunis
On se vaan kaunis

Paljon muutakin ehdimme Prahassa ihmetellä, mutta tässä olivat ehdottomasti ne kaikkein mieleenpainuvimmat. Niin ja löysin Tigerin (ihana kauppa <3) ja sieltä aah pikkuvihkoja 🙂 Olen nyt onnellinen, ja junamatkakin meni hyvin.

Pääsiäisen jorinoita, päivä 1

Nyt laahaa vähän perässä mutta on ollut ihan hirveä kiire… Nyt kuitenkin koitetaan ryhdistäytyä. Pääsiäistä vietimme Prahassa, tässä nyt on vähän sekalaisesti muisteloa tuolta mahtavalta reissulta! Torstaiaamuna lähdettiin Dashan, Veronikan ja hänen kaverinsa Lauran kanssa aamujunalla kohti Tsekkiä ja siellä sitten seikkailtiin lauantaihin saakka.

Ensimmäinen oikea kohteemme Prahassa oli suklaamuseo! Kuvitelmiin vähden hienoinen pettymys, mutta kyllä siinä tuli suklaan historia selville. Vielä paremmin olisi tullut, jos olisi jaksanut lukea kaikki englanninkieliset opastaulut, mutta ne tuli lähinnä vilkuiltua läpi. Täällä harmitti, kun en ollut ladannut suomi-englanti käännöspakettia, koska etenkin suklaan valmistuksesta 1800-luvulla kertovassa tekstissä oli olennaisia sanoja, joita ei ymmärtänyt. Ihan hyvin pääsin kuitenkin kärryille, vaikka ruoanlaittosanastoni onkin aika vajavainen.

Näillä sitä suklaata (tai siis kaakaopapuja) poimitaan ja kuljetellaan
Näillä sitä suklaata (tai siis kaakaopapuja) poimitaan ja kuljetellaan

Museokierrokseen kuului myös suklaantekonäytös, jossa aivan silmiemme edessä tehtiin konvehteja. Ensin meille esiteltiin eri suklaiden (maito-, valko- ja tumma-) raaka-aineet ja sitten (sori, tässä pientä arvailua) temperoidusta tummasta suklaasta tehtiin ”kuoret” konvehdille. Juokseva suklaa valutettiin muotteihin, muotti käännettiin ylösalaisin jolloin ”ylimääräinen” valui pois ja sitten vain jääkaappiin.

Suklaantekoa nukeilla demonstroituna
Suklaantekijät työssään

Jääkaapissa oli odottamassa samanlainen setti kuoria, joten heti perään nähtiin myös täyttäminen. Täyte vain pursotettiin näihin ”kuoriin”, tasoitettiin ja taas jääkaappiin. Vastaava setti odotti taas ja loppusilauksena sulaa sulkaata valutettiin vielä kerran konvehtien kanneksi, kaavittiin ylimääräinen pois ja uskokaa tai älkää, taas jääkaappiin. Valmiiti konvehdit lyötiin irti muotista ja saimme heti maistaa suklaata, hyvää se oli vaikka vähön turhan kylmää. Kun jokainen vaihe oli jääkaapissa odottamassa, ei prosessi vienyt varmaan kymmentäkään minuuttia selostuksineen päivineen. Ihan pikkuhomma kun sen osaa.

Belgialaisia suklaanappeja
Belgialaisia suklaanappeja

Esityksen jälkeen minä, Veronika ja Laura teimme tryffeleitä. Se maksoi erikseen, joskaan ei paljoa. Täytteet oli meille tehty valmiiksi, me vain dippasimme ne valko- tai maitosulkaaseen ja pyörittelimme kuorrutteessa. Valittavana oli kaakaojauhetta, mantelia, pähkinää ja suklaanonparelleja. Sitten tryffelit menivät jääkaappiin.

Kaakaojauheella, kookoksella, pähkinällä, suklaanonparellilla... Valinnanvaraalöytyy ja itsetehty on aina hyvää
Tryffeleitä, por favor. Valinnanvaraa löytyy ja itsetehty on aina hyvää.

Museossa sai syödä niin paljon suklaata kuin halusi. Jo heti lipun oston jälkeen sai mukaansa kaksi tryffeliä aivan ihanalta lipunmyyjältä. En tiedä mikä se tarkalleen ottaen oli, mutta jo se, että sanoo ”honey”, on suomalaiselle outoa. Jokin muukin hänen persoonassaan ja olemuksessaan kyllä ihastutti. Itse museossa tarjolla oli sekä belgialaista suklaata kaikissa muodoissa että kahta eksoottisempaa tummaa suklaata, joista suosikkini oli ehdottomasti belgialainen valkosuklaa. Ei se kuitenkaan suomalaista voittanut (joskin mahdetaanko ilmaiseksi tarjotakaan parasta). Ihme kyllä en jaksanut syödä paljoa, vaikken ollut koko päivänä syönyt juuri mitään.

Pääsiöispuu Prahan torilla
Pääsiöispuu Prahan torilla

Museon jälkeen menimme torille syömään. Otin pelkkää kinkkua, joka oli vartaassa pyörimässä tulen yllä. Minun makuuni se oli kuitenkin liian suolaista eikä niin ”lihaisaa” kuin vaikkapa se joulukinkku, johon olen tottunut. Menimme vielä kauppakeskukseen shoppailemaan ja löysin itselleni pari kivaa paitaa. Sitä ei yleensä tapahdu.

Lihanleikkaaja työssään
Lihanleikkaaja työssään
Päivän ainoa ateria
Päivän ainoa ateria

Ensimmäinen päivä imi kyllä mehut, mutta kivaa oli.

 

Ainoana vaihtarina

Surullinen tilanne, kaksi muuta Erasmus-vaihtaria lähtivät jo kotiin. Oikeastaan, jo jonkun aikaa sitten koska nyt tämä laahaa perässä ja pahasti. Eli siis, ennen pääsiäistä lähtivät, 23. ja 24. päivä. Toinen heistä oli täysin samanlaisessa vaihdossa kuin minä eli YELlin (Young European Leaders -clubin) kautta Slovakiassa, toinen taas muuten vain kahden kuukauden tuetussa vaihdossa. Molemmat olivat samasta koulusta Espanjasta, Gymnázium bilingválnen (ja kai meidänkin koulun?) ystävyyskoulusta. Tosi kivoja tyttöjä, harmi kun kaiken erikoisohjelman ja loman takia en ehtinyt kunnolla heihin tutustumaan.

Viime viikon maanataina kävin taas kävelemässä, koska toinen vaihtoehto olisi ollut opiskella ranskaa enemmän tai vähemmän itsenäisesti (ja sitähän voin tehdä vaikka kaiket päivät, ei siihen koulua tarvita) ja lopuksi pääsimme vielä seinäkiipeilemään. Itse tornilla oli korkeutta 11 metriä, mutta en päässyt ylös asti, koska ehkä puolessa välissä  seinä kallistui niin paljon yli pystysuoran, että käsivoimani loppuivat. Täytyy vähän treenailla, mutta tosi kivaa oli.

Odottelutilassa oli myös mahdollista kiipeillä. Tämä alue on tosin tarkoitettu ennemmin pelien pelaamiseen kuin varsinaiseen kiipeilyyn.
Odottelutilassa oli myös mahdollista kiipeillä. Tämä alue on tosin tarkoitettu ennemmin pelien pelaamiseen kuin varsinaiseen kiipeilyyn.

Tiistaina hyvästelin toisen espanjalaisista. Voi että miten pidänkään siitä, kun he koskettavat ihmisiä! Ottihan se hiukan aikaa tottua siihen, mutta tämä on yksi asia, jonka haluaisin tuoda Suomeen. Kun halutaan kiinnittää ihmisen huomio, kosketetaan kevyesti käsivartta tai olkapäätä, lähtiessä toisen kättä… Halataan usein. Slovakialaisessa kulttuurissa ei näin paljon kosketa, mutta enemmän kuin suomalaisessa. Ja jos ihminen on sukulainen, välit ovat usein hyvin läheiset. Veronikan serkkujen luona käydessä ihmiset halaavat aina toisensa läpi ja lapset kertovat olevansa kuin sisaruksia.

Täällä ylipäätään perheeseen voi ajatella kuuluvaksi myös lähisuvun, ainakin isovanhemmat. Ei toki kaikkien kohdalla, mutta kuulemma on kohtalaisen yleistä, että kolme sukupolvea asuu yhdessä, Itse en ole tätä nähnyt, mutta näin meille vlamennuksessa kerrottiin. Lapset asuvat kotona pidempään kuin Suomessa; alaikäisen on käytännössä mahdotonta asua yksin ja olen ymmärtänyt, että usein kotoa muutetaan vasta, kun opiskelu loppuu eli on valmitunut esimerkiksi yliopistosta. Toki näin ei aina ole, mutta minun yksin asumistani on kummasteltu kaikkialla.

Keskiviikkona pidin yhdessä toisen espanjalaisen tytön kanssa kaksi oppituntia, jolloin kerroimme maistamme. Ensimmäinen tunti oli suunnattu espanjankielisen ja toinen ranskankielisen puolen opiskelijoille, koska Marta ei halunnut puhua englantia. Itse taas pidin molemmat tunnit englanniksi. Onnistuimme ihan hyvin ja saimme oppitunnit juuri riittämään, vaikka asiaa olisi piisannut enemmänkin. Etenkin suomalaisten tapa antaa muille oma tila huvitti oppilaita ja olenkin suunnitellut tekeväni vielä jonkinlaisen esittelyn, koska kaikki halukkaat eivät mahtuneet noihin kahteen oppituntiin.

Koulun jälkeen osallistuimme paikallisen YEL-klubin kokoukseen ja keskustelimme hyvän puhujan ominaisuuksista. Kun äänenkorkeuden vaihtelu ja elehdintä tulivat puheeksi, pääsimme hyvin vertailemaan eri kulttuureita. Marta teki puhuessaan paljon havainnollistavia eleitä käsillään, kun taas minun käteni pysyivät lähes paikallaan. Suomessa ollut vaihtari taas sanoi, että hänen oli vaikea erottaa kysymyksiä, kun emme Suomessa juuri kiinnitä huomiota intonaatioon. Tulimme siis siihen tulokseen, että vaikka eleet ja vaihteleva äänen taso ovat tärkeitä, niiden määräpitää suhteuttaa kulttuuriin.

YELlin jälkeen sinetöin kirjeet (siis, lainasin sytkäriä joltain yleismieheltä ja sitten säädin sellaisen askartelusinetöintivahan kanssa), jotka olisi pitänyt lähettää Suomeen jo aikapäiviä sitten. Sitten säädin vielä vähän lisää kun postitoimistossa huomasin laittaneeni yhden kirjeen väärään kuoreen. Sainpahan kuitenkin lopulta kaikki kirjeet ja kortit matkaan, onneksi.

Kouluviikko päättyikin sitten siihen ja alkoi pääsiäsloma 🙂

Kummallinen kouluviikko

Voisi sitä kai tännekin avautua joskus… Vähän on tämä unohtunut kun kaikkea muuta on ollut niin paljon eli tässä on nyt toosi vanhaa juttua, 14.-18. päivä ovat päivämäärät. Oli kyllä kummallinen viikko se.

Maanantaina oli hurjan lämmintä, mittari näytti auringossa melkein kahtakymmentä astetta. No siinä sitten aamulla etsin kiireessä jotain muuta puettavaa kuin neulepaitani (koulu on muutenkin tosihyvin lämmitetty), mutta olin mennyt antamaan vanhempieni mukaan sen enempää ajattelematta tavalliset paidat. Niinpä sitten varustukseni olikin t-paita ja hame.

Tässä hieno kuva kaapin reunasta. Taustalla näkyy peilissä maanantain varustus.
Tässä hieno kuva kaapin reunasta. Taustalla näkyy peilissä maanantain varustus.

Tiistaiaamu taas valkeni kylmänä ja pukeuduin ekstralämpimästi, koska maturitojen eli paikallisten loppukokeiden takia koulupäivämme oli kävelylenkki. Tulimme koululle aika aikaisin, puoli kahdeksalta. Minulle oli kerrottu, että lähdemme koululta vartin yli kahdeksan, joten jäin odottelemaan rauhassa. Muita luokkalaisiani alkoi hiljalleen kerääntyä koululle ja lopulta siirryimme aurinkoon odottelemaan. Kello kävi ja aloin jo ihmetellä, mitä odotamme. Tunnelma oli hyvin outo, koska käytävillä kuljeskeli harvakseltaan poikia puvut päällä ja tyttöjä korkokengissä ja juhlavaatteissa (minulle selvisi, että maturitoja varten pukeudutaan, jos ei nyt parhaimpiinsa niin hienoihin vaatteisiin ainakin). Lisäksi ehkä puolella luokkalaisistani oli nenäliinat, ja he pyyhkivät silmiään ja halailivat toisiaan. Kysyin yhdeltä pojalta, mitä on tapahtunut, mutta hän ei tiennyt.

Lopulta opettajat tulivat. Toinen heistä näytti itkeneen ja muutenkin pysyti aistimaan, että jotain oli vialla. Sitten sainkin kuulla, että viikonloppuna yksi koulun oppilaista oli joutunut auto-onnettomuuteen ja hän oli nyt kuollut sairaalassa. Lähdimme kävelylenkille hyvin hiljaisissa tunnelmissa. Kävelimme noin kaksi ja puoli tuntia ja koulupäivämme päättyi jo ennen yhtätoista.

Käveltiin jotain ihanan kuraista polkua pitkin...
Käveltiin jotain ihanan kuraista polkua pitkin…
Jossain Žilinan laitamilla
Jossain Žilinan laitamilla

Keskiviikkona koulun oven viereen oli ilmestynyt pöytä, jossa oli tuikkuja lyhtyjä, maljakko täynnä valkoisia kukkia. Pöydän takana oli sermi, johon oli kiinnitetty kuolleen pojan nimi, syntymä- ja kuolinaika sekä hänen kuvansa. Lisäksi oli yksi paperi, joka oli ilmaisesti hautajaiskutsu, mutta en halunnut selvittää asiaa sen tarkemmin. Suurin osa oppilaista oli pukeutunut mustaan, erityisesti pojan luokkalaiset. Yhdellä välitunnilla joukko tyttöjä seisoi puolikaaressa muistopöydän edessä. Koko koulun ilmapiiri muuttui hetkessä.

Torstaina pyötään oli ilmestynyt yhä enemmän lyhtyjä ja tuikkuja. Koulupäivä kului rauhallisesti, mitä nyt lähdin liikkatunnille tunnin liian aikaisin ja söhelsin sitten hetken ihan kunnolla. Illalla taas hikoilin ihan kunnolla thai boxingissa.

Perjantaina koulu kerrassaan täyttyi mustaan pukeutuneista oppilaista ja opettajista. Myös koulun ulkopuolelle ilmaantui kynttilöitä ja monilla oli selvästi vaikeaa olla itkemättä tunneilla. Yhdenkin aiemmin villin luokan englannin tunti oli varmaan yksi hiljaisimmista tunneista jolla olen ollut. Koulu loppui tuntia tavallista aiemmin, jotta halukkaat ehtivät hautajaisiin. Koulu oli jopa hommannut bussin tätä varten. Yksi opettaja arveli, että ehkä 80 koulun 450 oppilaasta olisi menossa hautajaisiin. En toki ole ikinä ollu hautajaisissa Suomessa, mutta minusta tuo kuulostaa aika isolta määrältä. Täällä on toki luultavasti hieman erilainen kulttuuri, niinkuin näkyy jo siitä, hautajaiset pidetään muutaman päivän sisällä kuolemasta.

Kokonaisuudessaan, tämä vaikutti kouluun valtavasti. Aika on nyt todella kiireistä kun on maturitoja, pitää valita ensi vuoden ”seminaarit” eli valinnaisaineet, kohta on pääsiäinen ja ollaan vielä järjestämässä Zamun-konferenssia. Tämän kaiken keskellä on varmaan muutenkin vaikeaa revetä kaikkialle, mutta sitten tulee vielä yhdet hautajaiset ja suru siihen mukaan. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että vaikka tuo muistopöytä olikin hyvin kaunis ja todella ihana ajatus, ei sen tarvitsisi olla ainakaan noin keskeisellä paikalla. Nyt tuon pojan kuolemaan ei päässyt mitenkään pakoon ja silti olisi pitänyt keskittyä koulutöihin. Tämä vaikutti hurjasti myös moniin niistä, jotka eivät poikaa tunteneet. Itse ainakin koin hiukan häiritsevänä, että tieto tuosta kuolemasta työntyi koko ajan tietoisuuteen. Vaikea asia kyllä, koska toisaalta tuo pöytä varmasti helpotti monia, kun oli paikka, jossa erityisesti sai muistella ystäväänsä ja jättää kynttilän. Mutta siihen myös keskittyivät kaikkki ne surun ja ikävän tunteet, mitkä eivät tavallisesti kosketa niitä, joilla ei ole mitään yhteyksiä kuolleeseen.

Nähtäväksi jää, omko pöytä paikallaan vielä maanantaina. Itse en vain haluaisi sitä ahdistusta, minkä se aiheuttaa lähes kaikille.